VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
23.8.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät. Taas kerran liitymme teihin, vanhoihin sieluihin, tutkimaan ongelmia, joita liittyy elämiseen maan päällä aikana, josta on tullut hämmentävää ja häiritsevää myös niille, jotka ovat tietoisia. Tiedätte jo, että on suuren muutoksen aikaa, mutta monet teistä jatkavat tiedostamatta sen toivomista ja odottamista, että kaikki palaa "normaaliksi" tai sellaiseksi, miten asiat olivat.

Sitä ei voi tapahtua, koska tietoisuus joka on muodon substanssi, muuttuu ja kehittyy, niin henkilökohtaisesti kuin globaalisti. Energia joka muodosti teille tutun maailman luomukset, ei ole samaa, eikä se enää tue energeettisesti paljoakaan siitä, minkä olette alkaneet hyväksyä normaalina. Monet kolmen ulottuvuuden elämisen aspektit häviävät voidakseen ilmestyä takaisin korkeampina ja parempina muotoina, jotka heijastavat korkeampaa tietoisuustilaa. Se on yksinkertaisesti syy ja seuraus.

Verratkaa nykytilannetta siemeneen, joka tunkee tiensä raskaan ja tiiviin maan läpi pimeydessä, ennen kuin se voi ilmestyä valoon vahvana ja terveenä kasvina, joka on valmis kasvamaan täyteen potentiaaliinsa. Uuden ja korkeamman ulottuvuuden maailman siemenet ovat läsnä, elävät ja voivat hyvin, mutta niiden täytyy raivata tiensä kaksinaisuuden ja erillisyyden tiheän ja raskaan maan läpi.

Solut tallentavat ja sisältävät edelleen energiaa, joka tulee nykyisen ja entisten elämien intensiivisistä kokemuksista. Jotkut näistä kokemuksista olivat hyviä, jotkut huonoja ja muutamat kauhistuttavia ja pelottavia. Tämä vanha energia pysyy hengissä ja vaikuttaa henkilön elämänvalintoihin, kunnes se puhdistetaan tietoisen aikomuksen tai henkisen evoluutiokasvun myötä.

Korkealla värähtelevät valotaajuudet hävittävät ja korvaavat alemmat värähtelytaajuudet, koska ei ole jumalaista lakia elättämässä tai pitämässä paikoillaan niitä. Ne korkeammat valotaajuudet joita virtaa Maahan, sekä teidän aikomuksenne ja valintanne kehittyä henkisesti ja puhdistaa vanha energia, paljastavat valtavan määrän matalalla värähtelevää energiaa globaalisti sekä henkilökohtaisesti.

Aina vain useammat ihmiset alkavat tuntea, kuka ja mitä he ovat ja että he itse ovat elämänsä luoja, eivätkä toiset. Tämä siirtyminen voimaantumiseen vaikuttaa jokaiseen eri tavalla, koska jokainen ihminen tulkitsee elämää oman tietoisuustilansa mukaisesti. Tästä syystä on paljon negatiivista kaaosta ja samaan aikaan yksilöitä, jotka toimivat heränneestä voimaantumistunteestaan – positiivisia, kohottavia ja kehittyneempiä toimia, jotka perustuvat rakkauteen.

Koska olette kehittyneet tiedostamaan, että jumalainen tietoisuus on teidän ja kaikkien muiden todellisuus, tehtävänne näinä aikoina on astua etäämmälle ja sallia tietoisuutenne valossa ulkoisen prosessin kehittyä yrittämättä ohjata sitä. Kaikki etenee niin, kuin sen täytyy, mikä ei ehkä ole sitä, miten te tai valtaosa ajattelee, että pitäisi olla, tai haluaa sen olevan, kolmen ulottuvuuden rajoittuneiden käsitysten perusteella.

Yrittäkää olla olematta kovin huolissanne ulkoisista vaikutelmista, ja käyttäkää niitä fokusoituaksenne täydemmin totuuteen niiden alla, samalla tutkien omia uskomusjärjestelmiänne tiettyihin vaikutelmiin liittyen, jotka ehkä vaikuttavat teihin.

Pintaan alkaa tulla informaatiota, joka järkyttää teitä. Tiesitte, että monet järkyttyisivät, kun pitkään juurtuneita pimeitä toimia alkaisi tulla pintaan, mutta te ette odottaneet järkyttyvänne itse. Tämä lähde virtaa hyvin syvällä. Olkaa tietoinen, mutta älkää osallistuko liikaa energeettisesti synkkään ja raskaaseen informaatioon. Lisää on tulossa – suota ollaan tosiaankin kuivaamassa, mutta ei niin, kuin monet odottivat.

Olkaa maailmassa, mutta älkää maailmasta, sillä olette kehittyneet yli tarpeen saada vanhan energian oppitunteja. Olette pelanneet monissa elämissä niitä pelejä, joita pelataan tällä hetkellä, ja teidän työtänne on nyt olla valonpitäjä, missä ikinä olettekin. Valonpitäjä pysyy keskittyneenä totuuteen, ykseyteen ja jumalatietoisuuteen yhtenä ja ainoana voimana, joka on täysin läsnä jokaisessa sielussa riippumatta siitä, hyväksyykö hän sen vai ei.

Jokaisen ihmisen ydinolemus on jumalainen, eikä ole mitään muuta. Miten voi olla jotain yhden ja ainoan ulkopuolella? On kaksinaisuutta uskoa, että on – tuo valheellinen energia on muodostanut suurimman osan kolmen ulottuvuuden luomuksista. Ei ole eikä ole koskaan ollut mitään kaukaista jumalaa, joka pitää kirjaa, kuka on tuhma ja kuka kiltti.

Myös joillain hyvin kehittyneillä yksilöillä on edelleen tiedostamattaan uskomuksia rankaisevasta tai palkitsevasta jumalasta, koska nämä uskomukset ovat hallinneet monissa elämissä ja juurtuneet syvälle kollektiivitietoisuuteen. Tunnistakaa tämä vanha energia, jos ja kun huomaatte odottavanne rangaistusta jostain tahattomasta rikkomuksesta.

Jos on vain yksi kaikkialla läsnä oleva jumala, mistä mikään muu elämä tulisi? Mistä mikään muu mieli tai mikään muu tietoisuus tulisi? On vain yksi, ja tuo yksi ilmaisee ikuisesti itseään muotojen äärettömässä moninaisuudessa. Tämä on totuus, joka jokaisen ihmisen täytyy jossain kohtaa myöntää, hyväksyä ja elää. "Uskonko tämän vai en?" Se on henkisen evoluutiomatkan ydinolemus.

Kuvitelkaa vesialue, sitten kuvitelkaa maa-alue, ja nyt sama ajatus mielessä kuvitelkaa tietoisuuden keho. (Suom. huom. käytetty samaa sanaa kuvaamaan "aluetta" ja "kehoa", ei vastinetta suomenkielessä.) Tämä on todellisuus teistä. Te ette ole koskaan olleet aineellinen keho, joka majoittaa tietoisuuden, vaan olette olleet aina "tietoisuuden keho". Se minkä näette fyysisenä kehona, on aineellinen käsitys (välttämätön kolmen ulottuvuuden energiassa elämiseen) täydellisestä henkisestä "tietoisuuden kehosta", joka heijastaa yksilön ehdollistuneita uskomuksia ja tietoisuustilaa. Pohtikaa tätä, ottakaa se meditaatioonne.

Mitään muuta ei ole olemassa, kuin yksi kaikkialla läsnä oleva, kaikkivoimainen, kaikkitietävä jumalainen tietoisuus tai jumala. Siksi kukaan ei ole eikä koskaan voisi olla erillään tuosta yhdestä tai totta puhuen toisista. Kaikki on muodostettu tuosta "samasta aineesta" – jumalaisesta tietoisuudesta – mutta se tulkitaan ihmisten mielillä näiden saavuttaman tietoisuustilan mukaan. Yhden oivaltaminen ja tietoisuus on lopputulos, piste, ja ainoa avain aitoon onnellisuuteen ja täyttymykseen.

Mitä sellaista uskon, mikä ilmentyy elämääni tällä tavalla? Mitä pidän tietoisuudessani totuutena? Monien heränneiden yksilöjen elämässä on kokemuksia, joka eivät ole enää osa heidän uskomusjärjestelmiään, ja tämä saa heidät hämmentymään ja ihmettelemään miksi. Teidän täytyy ymmärtää, että satojen aiempien elämien saatossa kaikki ovat keränneet matalalla värähteleviä energioita, jotka tulevat nyt pintaan.

Jos jokin intensiivinen, epämiellyttävä kokemus on parhaillaan elämässänne, ajatelkaa sitä valmistumisena, epäonnistumisen sijasta, sillä se indikoi, että olette saavuttaneet tietoisuustason, joka on valmis puhdistamaan tuon energian jänteet ja siirtymään sen yli. Vanhat energiat joita on piilossa jokaisen ihmisen tietoisuuden nurkissa, lakaistaan esiin tänä aikana. Ongelmat joita ei olisi aiemmin huomattu, ilmoittavat nyt itsestään kovaan ääneen.

Kenellekään ei annetta kokemuksia, jotka ylittävät hänen kykynsä oppia tai joita hän ei kykene parantamaan. Jokaisen yksilön korkeampi itse ohjaa ja opastaa hänen henkilökohtaista evoluutiomatkaansa, yhdessä henkilön syntymää edeltävän sopimuksen kanssa. Syntymää edeltävät sielusopimukset tehdään ennen inkarnoitumista henkisen opastustiimin avulla, eivätkä ne heijasta pelkästään henkilön nykyistä tietoisuustilaa, vaan myös mihin hän on henkisesti valmistautunut ja mitä hän tarvitsee oppiakseen ja kasvaakseen henkisesti.

Näinä henkisen heräämisen intensiivisinä aikoina, kaikki kokevat täyden annoksen "juttuja", eikä vain yhtä tai kahta asiaa, kuten on ollut tavallista muissa elämissä. Näin on, koska olette valinneet ja olette maan päällä tänä aikana siirtyäksenne Maan ylösnousemusprosessin korkeampiin taajuuksiin, eikä matalalla värähtelevää energiaa voi viedä korkeampiin taajuuksiin.

Kaikki etenee suunnitelman mukaan. Yrittäkää olla vastustamatta mitään, vaan sallikaa ehdottoman rakkauden olla kilpenne ja miekkanne joka tilanteessa. Jos teidät vedetään näiden viestien pariin, se merkitsee, että te ette ole aloittelija evoluutiomatkalla ettekä enää koe sattumanvaraisia tapahtumia, jotka edustavat kolmen ulottuvuuden uskomusjärjestelmää. Sen sijaan teitä työnnetään ja opastetaan korkeammalle tietoisuustasolle.

Luottakaa intuitioonne. Pysykää keskuksessanne kaikkina aikoina, ja kohdatkaa jokainen matalalla värähtelevä tilanne, jonka näette, josta luette tai jonka koette itse, korkeimmasta totuusoivalluksestanne käsin. Tämä ei merkitse, että te ette tee mitään käytännöllistä, vaan se merkitsee, että teette sen, mitä täytyy tehdä, henkisen oivaltamisen ja tietämisen paikasta.

Tämä on siirtymänne tuohon tietoisuustilaan, johon olette tietämättänne pyrkineet elämästä toiseen. Tilaan jossa henkilökohtaista, rajoittunutta sinua ei enää ole, se on korvattu SINULLA.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.