MERKURIUS PERÄÄNTYY KAURIISSA JA JOUSIMIEHESSÄ 19.12.2016–8.1.2017

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)

9.12.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Todelliset kasvomme

Tehden yhtymää Pluton kanssa pysähtyessään perääntymään Kauriissa, tällä osuvalla Merkuriuksella on vähän kärsivällisyyttä subjektiivisuudelle, tai herkkyydelle totta puhuen! Saatamme pettyä, jos haluamme elämän menevän lempeästi tunteidemme mukaan, kun vuosi päättyy, sillä on monia voimakkaita agendoja palvelemassa totuuden kertomista ja paljastumista kustannuksista piittaamatta. Tämä Merkurius haluaa puristaa vuoden 2016 viimeiset viisauspisarat, ennen kuin uusi vuosi alkaa, eikä se anna lakaista mitään maton alle sopivampaa aikaa odottamaan. Tehokkaan päätökseensaamisen ja keskeneräisten asioiden ratkaisemisen hengessä, tämä on tärkeää aikaa puhdistaa ilmaa ja kohdata kaikki, mistä on tullut elämässämme kiistämätöntä.

On ollut räjähtävä vuosi, Uranuksen ja Erisin yhtymän ja Saturnuksen ja Neptunuksen neliön myötä. Henkilökohtaista ja kollektiivista varjoa on puhdistettu. Tuotuna valoon kaikkien nähtäväksi, se on toisinaan laukaissut paniikin ja epätoivon, voimistuneen sitoutumisen kulkea uusia polkuja sekä syventyneen luottamuksen kykyymme sekä kestää että transformoitua. Olemme nyt uppoutuneet tähän prosessiin ja olemme sitä melko kauan. Emme ole lähelläkään poissa metsästä. Kaukana siitä. Eikä tätä toisinaan traumaattisen muutoksen sulatusastiaa voi paeta. Uudistetusta sitoutumisestamme radikaaliin harmonisoitumiseen elävämmän, rohkeamman ja sydänkeskeisemmän elämän kanssa, tulee aina vain elintärkeämpää edessä olevina kuukausina. Toisaalta Merkurius vaatii, että kohtaamme elämämme totuudet, salaisuudet joita vartioimme ja häpeän jota tunnemme, mutta jonka kiellämme. Se tuomitsee temput ja torjuu teeskentelyn. Tämä Merkurius etsii vain suoraa totuutta, jota se vaatii meitä kunnioittamaan jokaisella hengenvedolla.

Sen tekeminen ei ehkä tule luonnostaan, mutta mitä syvällisemmin otamme vastaan epämiellyttävät totuudet, sitä vapaammaksi tulemme. On ok, ettei ole se henkilö, joka haluamme olla tai joka olemme väittäneet olevamme. On ok olla vajavainen, sählännyt ja tunneraunio joka hädin tuskin selviytyy! Tässä risteyksessä ei ole kyse siitä, mitä olemme, vaan siitä miten rehellinen olemme siitä. Jos esitämme maailmalle naamaa, joka ei ole niin totta, kuin voisi olla, ja peitämme luonteemme puolet, jotka mieluummin kieltäisimme, tässä Merkuriuksen perääntymisessä voidaan nähdä todellisten kasvojemme paljastuminen kaikkien nähtäväksi. Jos kuitenkin vain päästämme irti ja hyväksymme, että tämä olen minä karvoineen päivineen – ota tai jätä, kun löydät minut – saatamme havaita, että torjunta jota pelkäsimme, korvataan rakkaudella, tuella, hyväksynnällä ja syvenevällä kunnioituksella.

Ennen kaikkea on elintärkeää muistaa, että mitä vilpittömämpi olemme omasta totuudestamme, sitä vähemmän toisilla on piilotettavaa. Sen mitä teemme yhdelle, teemme kaikille, ja mitä enemmän on ihmisiä, jotka lisäävät rehellisyyttä ja aitoutta kollektiivikeittoon, sitä helpommaksi meille kaikille tulee tehdä sama. Emme kukaan ole täydellinen egon silmin, ja kuitenkin olemme kaikki arvokkaita jalokiviä rakkauden silmin. Mitä enemmän voimme rakastaa omia vikojamme, puutteitamme, oikkujamme, heikkouksiamme ja omituisuuksiamme, sitä helpommaksi tulee hyväksyä muiden vastaavat ja nähdä sen julkisivun läpi, kuka teeskentelemme olevamme.

Tulevana vuonna on paljon tehtävää. Suuria haasteita on edessä, emmekä ole lähellekään valmis tässä varjon paljastamisessa. Mutta voimme kukin tukea suvaitsevaisempaa ja edistysmielisempää maailmaa luopumalla omasta teeskentelystämme, hyväksymällä totuuden siitä, kuka olemme, ja uskaltamalla jakaa sen ympärillämme olevien kanssa tietäen, että sen tekeminen auttaa heitä tekemään saman. Se paljastuu kursailematta, minkä yritämme piilottaa, epäonnistumme siinä, missä pyrimme pettämään, ja se paljastuu valheeksi, minkä teeskentelemme. Voimme luottaa tähän ehdottomasti, kun Merkurius ja Pluto tekevät työtään syvällä elämämme kudelmassa. Mutta totuus, aitous, rehellisyys ja hyväntahtoinen huumori – myös suurimpien haasteiden kohdatessa – tukevat hyväksynnän, tuen ja rakkauden ilmapiiriä ja sallivat myötätunnon nousta kuin kupla ja hajottaa myös parhaiten tehdyn ja syvimmälle juurtuneen valheen.

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.