KAKSINAISUUDEN SIUNAUS

Kirjoittanut Kris Tyler (thewakeupexperience.eu)

15.3.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Se sattui. Hyvin kauan tämä elämä vain sattui kovasti. Suurimman osan elämästäni tunsin, että minut vedetään epätoivoon, vaikka olisin kuinka taistellut sitä vastan – kuin olisi taistellut mustaa aukkoa vastaan, joka imee valon unholaan. Jokainen askel eteenpäin levitti tuota aukkoa, ja minut syöstiin varjoihin uudestaan ja uudestaan ja taas uudestaan.

Lapsena muutin koko ajan, en pysynyt koskaan yhdessä paikassa pitkään. Kävin viittä eri koulua, opettelin uusia kieliä ja yritin (ja epäonnistuin) saada ystäviä paikassa, jossa en tuntenut ketään, ja yritin kovasti miellyttää vanhempiani olemalla "hyvä lapsi", jolla oli hyvät arvosanat. Sitten muutimme ja kierros alkoi alusta – sysättiin uuteen maailmaan hylkiönä.

Teininä puhuin viittä kieltä, ja vanhemmillani oli minulle kirkas tulevaisuus suunniteltuna. Silloinkin tiesin, että heidän "unelmansa" merkitsi ansaa, joka estäisi minua heräämästä todelliseen tarkoitukseeni. Niinpä etsin totuutta universumin mysteereistä. Sen energian jonka olin käyttänyt menestymiseen koulussa, laitoin nyt esoteeristen asioiden ymmärtämiseen. Ja kuitenkin myös henkisessä etsinnässäni olin ulkopuolinen. RAKASTIN mieltäni ja kaikkea, mitä se kertoi – olinhan yhtä kaiken kanssa, joten miksi henkisyys saarnasi "mielettömyydestä"? Ja miksi en pystynyt avaamaan kolmatta silmääni nähdäkseni haamuja ja ei-fyysisiä olentoja? Ainakin minulla olisi mielenkiintoisia ystäviä, joiden kanssa puhua! "Todellinen" maailma oli jo muukalaiskansa, ja nyt "muukalaismaailma" tuntui yhtä vaikeasti tavoitettavalta. Olinko oikeasti sellainen poikkeus, etten sopisi koskaan mihinkään?

Käperryin lisää kuoreeni, kavahdin ihmisnaamioita ja vihasin valematriisia, työntäen ihmisiä aina pois, koska en pystynyt samaistumaan heihin. En resonoinut enää tietyn sosiaalisen sukupuolen kanssa. Janosin aitoutta. Lopulta putosin yliopistosta ja pirstoin sen täydellisen tulevaisuuden, jonka vanhempani olivat kartoittaneet minulle, ja samalla tuhosin suhteemme viimeiset rippeet ja kaiken toivon vakaasta ammatista.

Ilman paikkaa minne mennä "tuolla ulkona", käännyin sisäänpäin ja ryhdyin 28 vuorokauden paastoseremoniaan. Tulkittuani väärin buddhalaisen tekstin, että tunteet ovat myrkkyä, toivoin pääseväni eroon tunteista kerta kaikkiaan. Tuossa niukkuuden tilassa tunnistin egoni äänen ja näin elämän hologrammina. Todellisuus hämärtyi, ja kyseenalaistin usein mielenterveyteni. Kauan tukahdutetut vanhat haavat syöksyivät pintaan, ja olin kauhuissani ja yksin, enkä ollut koskaan oppinut työkaluja energian tai negatiivisten tunteiden puhdistamiseen. Tämän lisäksi en tehnyt paastoamistani oikein, ja lihakseni alkoivat heikentyä. Riippumatta voimakkaasta tahdonvoimastani, kehoni ei ollut yksinkertaisesti valmis.

Lakattuani paastoamasta yritin palata elävien maalle ja tein taas työtä, mutta palasin vain samaan myrkyllisten ympäristöjen ja kohtalokkaan vieraantumisen kaavaan. Laiminlöin itseäni, uuvuin päivittäisistä toimista ja putosin syvemmälle ja syvemmälle sielun pimeään yöhön. En nähnyt mitään toivoa tai valoa elämässä. Maailma oli kylmä ja merkityksetön paikka ja kaikui syntymiseni täydellistä virhettä. Olin valmistautunut tekemään itsemurhan ja lopettamaan tämän julman pelin kerta kaikkiaan. Kuolema kutsui minua niin, kuin totuuden etsintä oli kauan sitten kutsunut.

Sitten tuolla ikuisen epätoivon hetkellä tapahtui muutos. Kaukaa taustalta kantautui radion ääni – nuori puolalainen munkki luki kappaletta raamatusta (Filippiläiskirje 2:6–11). Jokaisen sanan myötä kasvoi lämmin hehku ja kietoi minut sisäänsä. Valo alkoi pyöriä mustuutta vasten, työnsi sitä pois ja pakotti tuskan pehmenemään ja päästämään irti kuolemaotteestaan. Lämpöä virtasi kaikkiin kylmiin ja tunnottomiin paikkoihin kehossani. Itkin. Nauroin. Pystyin tuntemaan. Olin ELOSSA!

Munkin sanojen ja äänen sisältämä energia rikkoi haavojeni vastarinnan ja läpipääsemättömät muurit. Vankilani kivet räjähtivät voimalla, joka salpasi hengitykseni. MINUN TÄYTYI MUUTTAA NÄKÖKULMAANI. Maailman ei tarvinnut muuttua hyväksymään minut – MINUN TÄYTYI MUUTTUA HYVÄKSYMÄÄN MINUT. Siitä kaikesta tuli selkeää – minun täytyi ottaa MINUT avosylin vastaan ja löytää itserakkaus ja hyväksyntä sisältä. Kaikki tuskan ja torjunnan vuodet olivat herpaantumaton peili siitä, miten näin itseni. Oli uuden heijastuksen aika.

Aloin löytää päivän aikana pieniä asioita, jotka saivat minut hymyilemään – kukka, sadepisara, taivas. Ennen nukkumaanmenoa aloin ilmaista kiitollisuutta – harjoitus jota olen tehnyt nyt kolme vuotta. Katsoin myös syvemmälle jatkuvaan sydänvaivaani (hiippaläpän prolapsi). Lääketieteellinen kuvantaminen näytti sydämeni peittyneen arpiin. Oivalsin, että kaikki tämän elämän sydänsurut – kaikki torjuminen – oli myös fyysisessä kehossani. Aloin yhdistellä asioita ja käydä läpi psyykkisiä traumoja, kohdata ne ja päästää niistä irti. Minun täytyi oppia antamaan anteeksi itselleni ja ennen kaikkea lakata erottamasta itseni maailmasta olemalla erakko. Tällä kertaa lähestyin ihmisiä, mutta selkeiden rajojen kera, ja löysin kiitollisuutta heidän peilaamistaan oppitunneista. Yhtäkkiä elämä alkoi olla aina vain jännittävämpää. Mitä tietoisemmaksi tulin, sitä enemmän ihmeet koristivat kenttääni. Hitaasti mutta varmasti aloin siirtyä takaisin kehooni ja sydämeeni ja pois mielestäni.

Kun minä kehityin, niin kehittyi peilikin, ja pian yhdistyin uudelleen ihmiseen, joka muutti elämäni uskomattomilla tavoilla. Kun tämä ystävä lähti pyhiinvaellukselle Espanjaan, aloin aistia hänen kokemustensa kudelman. Minusta tuntui kompassilta päivällä, majakalta yöllä ja ankkurilta hänen alitajuntansa syvimmissä vesissä.

Kun hän palasi, hän vahvisti jakaneensa tuon energian, päästen usein siihen käsiksi mennäkseen läpi vaikeista hetkistä. Minulla ei ole vieläkään sanoja tuon yhteyden ja kokemuksen puhtaudelle. Tiedän vain, että ei ole tarvitsevuutta, egokiintymystä – on vain ystävällisyyttä, aitoutta ja rakas, luotettava ystävä, jonka kanssa voin jakaa lokeroimattoman ja syvän yhteyden. Vilpittömästi kiitin universumia siitä ihmeestä, että sain aivan ensimmäisen ja lähimmän todellisen ystäväni.

Ensimmäistä kertaa elämässäni koen transformaatiota ja iloa. Luotan itseeni enemmän, näen sen siunauksen, joka minä olen, ja oivallan esittäneeni oman roolini täydellisesti. Ja näen viimeinkin, että minulla tosiaan on jotain tarjottavaa tälle planeetalle abstraktitaiteilijana. Päästäessäni irti vanhoista perfektionistikaavoista, minulla on hauskaa maalien kanssa ja henkisyys tulee enemmän "toimintaan".

Matkani ja uudestisyntymiseni on juuri alkanut. Vanhan nahan luomisen myötä minulla ei ole mitään – kuitenkin minulla on kaikki.

Krisin abstrakteja taideteoksia löytyy täältä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.