PYHÄ MAAPERÄ

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)

Joulukuun 2019 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Heräsin muutama päivä sitten, ja maassa oli metri lunta. Oli ollut melkoinen talvimyrsky, ja moni paikka Coloradossa oli suljettuna tuon päivän, kun kaivauduimme esiin. Lumisade jatkui pitkin päivää, mutta seuraava aamu toi kirkkaan auringon ja selkeän sinisen taivaan. Se oli talven ihmemaa, joka kutsui minua tulemaan kokemaan sen ilman lumilapiota. Pukeuduin lämpimästi ja menin ulos, rämpien nivusia myöten puuterilumessa ja raivaten tieni rakkaaseen metsään.

Kaikki on erilaista, kun on niin paljon lunta. Puut taipuvat alaspäin ja antavat salaisia piilopaikkoja lumisten oksiensa alla. Rosoinen metsämaa on tasoittunut lempeäksi kidepinnaksi. Äänet ovat vaimentuneet lähes hiljaisuudeksi, ja koko maisema tuntuu raikkaalta ja uudelta. Kaikki myös sädehtii. Pakkasta ollessa -14°C, kristalliset jalokivikinokset kimaltavat aamuauringossa.

Katsellen tätä hiljaisista ja ihmeellistä maailmaa, nautin hetken tästä rauhallisuudesta ja sitten tarkistin pakallisten elementaalien tilanteen. Käy ilmi, etteivät ne tunne kylmää niin kuin me – niille kaikki on taianomaista, ja ne rakastavat lunta. Samassa lyhyessä "keskustelussa" minulle kerrottiin, että ne ovat oikeasti kuin tulta! Ei kuumuuden, vaan sen nopean muuntumisen vuoksi. Siinä oli järkeä, kun oivalsin, miten kriittistä roolia muodonmuutos esittää niiden taiassa. Päätin muistaa sen seuraavalla kerralla, kun sytytän takkaan tulen, ja kutsua ne sisään toviksi.

Hymy huulilla huomioni kääntyi takaisin kristalliseen hiljaisuuteen. Kun hengitin, koko alue paisui tunteesta, joka transformoitui lopulta sanoiksi: "Tämä paikka on pyhä maaperä." Tietämisen ja armon kihelmöinti kulki lävitseni, ja kaikki tuntui vähän selkeämmältä, lempeämmältä, pehmeämmältä ja hiljaisemmalta. Jos kehoni ei olisi tarvinnut lämpöä, olisin voinut jäädä siihen tunneiksi.

Tämä kunnioituksen tunne on syy, miksi jotkut ihmiset menevät kirkkoon – he löytävät sen sieltä. Se on syy, miksi toiset rukoilevat tai meditoivat, laulavat ylistyslauluja tai viettävät tunteja tai päiviä luonnossa. Se on tunne, jota janoamme, koska se antaa hetken vilauksen Kodista – unohdetusta Kodista sisällä. Jokaista Jumalan etsintää, jokaista uskonnollista polkua ja jokaista henkistä harjoitusta ruokkii perimmiltään jälleenyhdistymisen halu. Ja noina lyhyinä, mutta pyhinä hetkinä, jolloin tunnemme jotain kunnioitusta ja ihmetystä kiedottuna rakkauteen, hienovarainen yhteys omaan jumaluuteemme avautuu vähän enemmän. Mutta tekeekö tuo paikka hetkestä pyhän? Vai meidän läsnäolomme?

Kävin hiljattain kirkossa sukulaisen kanssa, joka oli vierailulla. Siitä on vuosikymmeniä, kun olen ollut tuollaisessa palveluksessa, ja mietin, millaista se olisi minulle. Tuntuisiko se vastenmieliseltä? Tylsältä? Mielenkiintoiselta? Nostalgiselta? Itse asiassa, kokemukseni oli kaksijakoinen.

Ensinnäkin, hyvin syvällä tasolla olin tietoinen hyvästien jättämisestä enkeliperheelleni. Tobias totesi monta vuotta sitten (täällä), että monet enkeliperheet yhdistyvät uudelleen maan päällä eri lahkojen ja uskontojen kautta, kukin omien erityissääntöjensä ja -oppiensa kera, jotka pitivät perheen yhdessä. Palvelus johon osallistuin, liittyi uskontoon, jossa kasvoin, mikä merkitsee, että se oli ollut ehdottomasti maaperheeni ja voisi aivan hyvin olla enkeliperheeni jatke. Aistien tämän tunsin vain rakkautta ja kunnioitusta tuota tilaisuutta kohtaan. Tiesin myös, että toisilla tasoilla hekin kunnioittivat minun matkaani, sillä kenties yhtenä päivänä se auttaa valaisemaan myös heidän matkaansa.

Toiseksi, kun katselin osallistuvia ihmisiä, pystyin tuntemaan heitä jokaista. Jotkut olivat siellä, koska se tuntui nyt asialta, joka piti tehdä – kenties puoliso tai ystävä oli kiinnostunut siitä, tai heillä oli jokin muu syy osallistua. Mutta monet olivat siellä, koska se tuntui Kodilta. Kysyttäessä he korostaisivat epäilemättä kaikkia loogisia ja teologisia syitä, että se oli oikea paikka heille. Mutta tosiasia on, että he tunsivat Kodin, perheen lohdun, ja sillä on erittäin suuri vetovoima. Heidän teologiansa – joka löytyy muualta tuhansina muunnelmina – palveli pelkästään perusteluna heidän ihmisitselleen. Ja näin ollen heidän Kodintuntunsa ja avoimuutensa Hengelle (riippumatta siitä, missä he ajattelevat Jumalan asuvan) pyhittivät tuon paikan ja tekivät siitä pyhän maaperän. Tunsin sen kaikkien muiden kerrosten alla.

Uutisissa on ollut näinä päivinä paljon mielenkiintoisia hetkiä, erityisesti politiikassa. Yksi niistä erottuu minulle tänään. USA:n nykyisen presidentin henkilökohtainen pastori kuvattiin hiljattain saapastelemassa ympäri näyttämöä julistaen: "Jumala hallitsee siellä, minne menen. Kun kuljen Valkoisen talon maaperällä, Jumala kulkee Valkoisen talon maaperällä. Kun kävelin virrassa, Jumala käveli virrassa. Kun menen kemialliseen pesulaan, paikasta tulee pyhä. Minulla on kaikki oikeus ja auktoriteetti julistaa Valkoinen talo pyhäksi maaperäksi, koska seisoin siellä ja paikka jossa seison, on pyhä."

Se sai aikaan paljon vastakkaisia kommentteja – kaikkea niistä jotka tunsivat, että hän oli Kaikkivaltiaan voitelema, niihin jotka sivuuttivat hänet täysin hulluna. Itse en voinut katsella muutamaa sekuntia pidempään tuota videota, koska tämä ihminen on syvällä, syvällä valtapeleissä, ja se vääntää vatsaani. Mutta jos otan pois valtavääristymän, hänen sanansa kuulostavat hyvin todelta. Nimittäin puitteet eivät tee paikasta pyhää, vaan tietoisuus, joka on läsnä. Minun takapihani ei ole yhtään pyhempi kuin sinun – ennen kuin minä olen siellä.

Kun ilmestyn paikalle, tietoisena ja ruumiillistuneena, koko maaperä jolle astun, on pyhä. Jokainen paikka ja esine jota tarkkailen, on pyhä. Jokainen hengenvetoni siunaa ilmaa. Jokainen ihminen jota katson, ruumiillistaa jumaluuden.

Tämä on sitä aikaa, jolloin juhlimme Jumalan laskeutumista alas ja ruumiillistumista tänne maan päälle. Kyllä, paljon uskonnollista retoriikkaa ja perinteitä on kerrostettu ydinolemuksen päälle, mutta Kristus todellakin ilmentyi ihmismuotoon ja auttoi meitä tietämään, että sen voi tehdä. Itse asiassa, siitä syystä olemme täällä, tekemässä juuri sen itsessämme. Pyytäen anteeksi niiltä, joille kristinuskon perinteet eivät ole tuttuja, niin mitä muuta voisi mitenkään merkitä Jeesuksen saaminen sydämeensä? Matkan joka askeleella olemme antaneet itsellemme totuuden siemeniä. Ja riippumatta siitä, miten ne ovat peittyneet ihmisen agendoihin, nuo siemenet pysyivät puhtaina ja kantavat nyt hedelmää ympäri maailmaa.

Kirjoittaessani tätä pysähdyn tuijottamaan toimistoni ikkunasta puita, jotka on edelleen puettu sädehtivän valkoiseen. Yhdessä niistä närhi pyrähtelee riemuiten oksalta toiselle, väistellen pudottamaansa lunta, ikään kuin tyytyväisenä pelkästään elämisestä ja leikkimisestä talven loistossa. Se on iloinen ja pyhä näkymä, koska minä katselen sitä. Muuten se on vain pieni lintu, joka yrittää selviytyä luonnonvoimista. Läsnäoloni tuo pyhyyden. Katso nyt ulos omasta ikkunastasi ja näe, miten näkymä muuttuu tuomasi tietoisuuden mukaan.

Todellisuus on olemassa, kun tietoisuus on läsnä. Minkä tietoisuuden tuon päivittäiseen elämääni? On todellakin täydellisen rauhan ja kauneuden hetkiä, mikä tekee helpommaksi muistaa, kuka olen. On myös kaaoksen ja hämmennyksen hetkiä, jolloin maailmassa tapahtuu rumia asioita. Voinko tuoda Itseni myös niihin hetkiin? Jos voin, se luo tilan taikuudelle, koska nähdessäni jonkin pyhänä, on paljon helpompaa sallia sen palvella minua energiana.

Vetäkää kunnolla syvään henkeä, rakkaat ystäväni. Tällaista aikaa varten olemme täällä, jättämässä valojalanjälkiä, valaisevia hetkiä jotka voivat kirkastaa jonkun polun, joka on valmis muistamaan. Olemme käyneet läpi pimeyden – tiedämme, millaista se on. Ja tämä tuo suurta rikkautta ja viisautta siihen valoon, jota kannamme.

Paikka jolla seisot, on pyhää maata – kun Sinä olet siinä. Näkymä jota katsot, on pyhä – kun Sinä katselet sitä. Huonomuistiset ihmisenkelit kaikkialla ovat Jumala, joka on ruumiillistunut – kun Sinä muistat.

Toivotan teille mitä iloisinta Kristus-aikaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.