TAIKUUDEN MUISTAMINEN

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)

Syyskuun 2019 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Taikuus. En ole koskaan uskaltanut antaa itseni uskoa siihen, vaikka aina halusinkin. Mutta jokin on muuttumassa.

Minulla oli mielenkiintoinen lapsuus – eristyksissä maallisilta vaikutuksilta, mutta luontoa ympärillä, vailla koulua ja ystäviä, mutta uppoutuneena kirjoihin ja yksinäisyyteen. Perhe-elämäni oli täynnä uskontoa, kontrollia ja köyhyyttä, kuitenkin myös itseluottamusta, terveellisiä valintoja ja luontoa. Yksi sääntö kasvaessani oli "fiktiota ei sallita", mikä merkitsi, etten koskaan lukenut niitä klassikoita, jotka ovat useimmille ihmisille tuttuja – opin kuitenkin monista tosielämän historiallisista hahmoista ja tekemään monia asioita. (Luulen, että vanhempani eivät halunneet meidän sekoittavan fantasiaa ja todellisuutta, vaikka he uskoivat taianomaiseen olentoon taivaassa. Mutta se on täysin eri keskustelu.)

Jossain kohtaa vanhempani ostivat suuren tietosanakirjasarjan, jonka tutkin innokkaasti A:sta Ö:hön. Bonuksena tuli lasten sarja, jossa oli paljon värikkäitä kuvia. Valitettavasti S-kirja hukkui pian saapumisensa jälkeen, koska siihen sisältyi osa "sadut". Mutta ennen kuin se hävisi, näin vilauksen sellaisista asioista kuin lohikäärmeet ja velhot ja keijut. Se oli kuin vangitseva tuulahdus makeaa ja kiellettyä tuoksua. Voin vieläkin nähdä tuon violetin kirjan, jossa oli typerä vihreä lohikäärme kannessa …

Asuimme 100 vuotta vanhassa mökissä, josta oli näköala pienelle vuoristojärvelle. Sitä reunustivat lumpeenlehdet ja sen rannat olivat useiden majavaperheiden koti. Mökin vieressä, metsänreunan kätkössä oli rotko, jossa pieni puro solisi järveen. Vain parin minuutin päässä takaovesta, ja se oli yksi suosikkipaikkani. Vaikka talossa olisi ollut mitä vaikeuksia, saatoin istua tuon puron vieressä ja kaikki tuntui jotenkin paremmalta. Tänä päivänä kutsuisin sitä hyvin taianomaiseksi paikaksi.

Kuitenkin silloin taianomaiset asiat, kuten keijut ja haltiat jotka leikkivät tuossa koskemattomassa ihmemaassa, olivat kiellettyjä paholaisen temppuja, joten kätkin ne muistojeni sopukoihin. Monta kertaa menin purolle ja unohdin ajan, ja tuntien päästä tulin takaisin vain vähän tietoisena siitä, mitä olin tehnyt. Nimittäin puhuttiin paholaisen vainoamasta toisesta perheestä tuolla samalla alueella, enkä halunnut kallisarvoisia salaisuuksiani ymmärrettävän väärin ja niputettavan samaan pelottavaan kategoriaan, joten ne pysyivät syvällä piilossa. Kuitenkin aina jotenkin tiesin, että maailmassa oli muutakin, kuin ihmiset ympärilläni uskoivat, ja näkymätön pelotti minua harvoin.

Pikakelaus maailmani laajentumiseen noin 17-vuotiaana, mitä seurasi nopeasti nuori aviomies ja tulossa oleva lapsi, joidenkin hyvin suurien unelmien pirstoutuminen ja monien muiden toteutuminen. Elämä menee aina eteenpäin. Aivan ensimmäinen näkemäni elokuva oli "Jedin paluu" 1983. Se teki valtavan vaikutuksen minuun, koska ensimmäistä kertaa ikinä kuulin jonkun puhuvan – ääneen ja ilman pelkoa – näkymättömästä maailmasta. Kun hahmot puhuivat Voimasta, metafyysisestä aineesta joka yhdisti kaikki asiat, kehoni jokainen solu soi kuin kello. Tiesin lopultakin, että oli muita ihmisiä, jotka tunsivat samalla tavalla kuin minä! Tietysti vuosien saatossa jatkuva "enemmän" etsimisen johti joihinkin mielenkiintoisiin kaninkoloihin ja lopulta Crimson Circleen – kaikkein uskomattomimpaan "kaninkoloon".

Vaikka Tobiaksen opetukset olivat kaikki, mitä olin etsinyt, ja hän laittoi sanoiksi monet asiat, jotka olin aina tuntenut, ihmettelin edelleen: "Missä taikuus on?" Tietysti oli (ja on edelleen) uskomattoman taianomaista yhdistyä taas shaumbrojen kanssa ja jakaa lopultakin tämä matka ihmisten kanssa, jotka ovat yhtä kummallisia kuin minä. Mutta silti, missä oikea taikuus on? Entä tuo Voima? Varmaankaan en ollut ainoa, joka muisti hämärästi sen … varmaankaan sitä ei ollut kadotettu ikuisiksi ajoiksi?

Olen aina uskonut, että taikuus esittää hyvin vangitsevaa ja läpitunkevaa roolia ihmisen kirjallisuudessa ja perimätiedossa, koska se ON totta. Kirjat, elokuvat, laulut ja tarinat jotka sisältävät taikuutta, ovat suosittuja, koska muistamme sen DNA:ssa. Me vain tiedämme, että sitä on. Ja kuitenkaan sitä ei löydy mistään "reaalielämässä", joten sivuutamme sen fantasiana ja toiveajatteluna. Henkilökohtainen teoriani on, että taikuus – energian kanssa työskenteleminen tavoilla, joita nykyfysiikassa ei tällä hetkellä ymmärretä – oli ehdottoman totta. Mutta valtapelit ja energian syöminen vääristivät sitä, joten otimme sen pois itsestämme erilaisilla asioilla, kuten kirkko kontrolleineen, taikauskoineen ja vainoineen. Tarkoitan, että kun taikuutta mainostetaan paholaisen leikkikenttänä, kuka haluaa ottaa tuollaisen hankaluuden riskin? Koska muistamme myös kamalia asioita, kuten noitavainot, kidutuspenkit ja polttoroviot. Silti taikuutta kuitenkin on. Olen tuntenut, että se on horroksessa ja kätkettynä menneisyyden nurkkiin, mutta nyt alan tuntea sen heräävän. Voisiko se olla valmis palaamaan, sellaisten maagikkojen herättämänä jotka ovat menneet valtapelien yli?

Tämä tuo minut siihen, mistä halusin oikeasti kirjoittaa. Muutama viikko sitten työstin Adamuksen viimeisintä viestiä – kenties se oli shoud tai ProGnost tai Mestarin elämää, en muista – ja yhtäkkiä mielikuvitukseeni muodostui kuva. Se ei liittynyt suoraan edessäni oleviin sanoihin, mutta jokin oli laukaissut sen. Näin eron Merlinin, jota pidän velhona, ja noidan välillä, jonka assosioin valtaan ja manipulointiin. Näin myös tuon eron suuren merkityksen meille uusina Merlineinä.

Kun kuvittelen noidan, ajattelen konfliktia ja valtaa. Näen jonkun ampuvan salamoita käsistään ja myrskypilvien kerääntyvän, kun hän yrittää nujertaa vihollisensa. Noita haluaa kontrolloida, lukee loitsuja hallitakseen maailmaansa ja tekee kovasti töitä ohjatakseen energiaa haluamiaan lopputuloksia kohti. Tietysti kaikki nuo loitsut tulevat takaisin hänelle lopulta (mikä saattaa liittyä jotenkin siihen, miksi sulkeuduimme taikuudelta), ja noidan täytyy olla varuillaan, katsoa aina selkänsä taakse ja varmistaa, että asiat kehittyvät hänen tahtonsa mukaisesti.

Kuitenkin velho – tässä sisäisessä näyssä – seisoo kädet avoimina, vetää energiaa puoleensa ja antaa sen virrata vapaasti. Merlin-velho tietää, että energia palvelee jokaista tarkoituksenmukaisimmalla tavalla, ja hän on rauhassa. Hänen kasvoiltaan ei näy kamppailu ja asennostaan ponnistelu. Hän ei puske energiaa, vaan antaa sen vain virrata – kädet täysin avoimina luottaen, vastaanottaen ja sallien.

Näin Merlinin seisovan rauhassa ja arvokkaana oman alueensa ohjaksissa, ja hänen edessään oli pitkä jono suopeita ja hymyileviä palvelijoita, jotka toivat lautasia, joille oli lastattu kaikki mahdolliset tilaisuudet. Kaikki tuli suoraan Merlinille. Jokainen palvelija seisoi hänen edessään ja kysyi: "Haluaisitko leikkiä tällä mahdollisuudella? Kenties tällä? Entä tällä?" ja hänen täytyi vain sanoa "kyllä" tai "seuraava". Jokainen mahdollisuus sisälsi siunauksen, kokemuksen, seikkailun, vähän taikuutta, ja Merlinin täytyi vain vastaanottaa. Sen sijaan, että olisi moittinut palvelijoita (tai itseään) sellaisten mahdollisuuksien tuomisesta, joita hän ei halunnut, hän otti ne kaikki vastaan ja valitsi ne, joiden kanssa leikkiä.

Meidän on aika olla avoimin käsin Merlin, joka sallii, vastaanottaa ja luottaa. Olemme olleet tarpeeksi pitkään noita ja käyttäneet suljettuja käsiämme, jotka kontrolloivat, työntävät ja yrittävät. Merlin leikkii omalla energiallaan, antaa sen virrata ja katselee sen ilmentyvän jokaisella uudella hengenvedolla. Noita haluaa ymmärtää ja kertoa energialle, mitä tehdä, ja luoda tietyn lopputuloksen. Mutta voi, se on niin uuvuttavaa, ja joka tapauksessa se ei ole koskaan toiminut kovin hyvin.

Viime shoudissa Adamus kehotti meitä alkamaan käyttää jotain laukaisinta, jotain sanaa tai elettä muistuttamaan, että avaudumme omalle energiallemme. Tuon avoimuuden myötä energiaa virtaa sisään, ei ulos. Vastaanotamme puskemisen sijasta. Ja lopultakin taikuus alkaa herätä!

Siitä olen varma, että taikuus vaatii ehdotonta luottamusta. Et vain toivo, että jokin selviää – tiedät, että se selviää. Minulla on ollut ehdottoman kaoottisia päiviä täynnä kokouksia, sovittuja tapaamisia ja pakollisia asioita. Ja kun päästän irti yrityksestäni hallita yksityiskohdat, hämmästelen aina hienosti ajoitettuja tapahtumia! Minun täytyy vain ilmestyä paikalle ja osallistua. Ja synkronistinen elämä on vain jäävuoren huippu. Olemme avautumassa jollekin, joka on hyvästä syystä ollut piilotettuna hyvin pitkän aikaa. Pian kaikki nuo muistot tulvivat takaisin, ja nyt kovalla työllä ansaitun viisautemme ja myötätuntomme myötä, tuo taikuus on uutta ja vapaata.

Miten taikuus oikeasti toimii? Mitä teemme sillä? Voinko todistaa mitään tästä? No, yksi suosikkiasiani jonka Tobias sanoi, on tämä: "Se on totta, jos sallit sen olla." Adamuksen fokusoiduttua niin paljon sallimiseen, mitä muuta tarvitsemme? Taikuuden on aika ilmestyä esiin muistimme kätketystä sopukoista, ja meidän on lopultakin aika sallia sen olla totta. Täysin uusi maailma odottaa …

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.