SIELUSOPPAA

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Kesäkuun 2020 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Keskustellessani taannoin ystävän kanssa, hän sanoi alkavansa todella tuntea, miten monien asioiden kaikki palat tulevat yhteen. Riippumatta siitä, mitä ihmistason haasteet ehkä ovat, on myös viisautta hyvin lähellä ja käytettävissä, vaikka sitä on vähän vaikeaa määritellä. Kun kuuntelin, hänen sanansa laukaisivat mielessäni kokonaisen kuvatarinan.

Kuvittele, että olemme kokkeja, jotka tulivat Maa-keittiöön tekemään suuren kattilallisen ihanaa keittoa. Ensin olivat perusasiat. Yksinkertaisia ainesosia, kuten perunoita ja porkkanoita – yksinkertaisia elämiä, kun opeteltiin vain olemaan täällä. Monta elämää kerättiin, pestiin, kuorittiin, pilkottiin, valmisteltiin ja harjoiteltiin, ja keittiömme täyttyi ainesosista ja jätteitä oli ympäriinsä. Joskus elämä oli täynnä tuskaa ja kyyneleitä, mutta aivan kuten pilkkomamme sipuli, se uskomaton aromi jonka se lisää lopputulokseen, on kaiken tuon niiskutuksen arvoinen. Toiset elämät olivat kuin pippuria, inkivääriä ja mausteita, jotka aiheuttivat paljon aivastelua ja silmien vuotamista, mutta nekin toivat suuren lisänsä tuohon kattilaan.

Ja sitten tuli tämä elämä. Kaikki aineosat oli valmisteltu, ja nyt kattila täytetään lämpimällä itserakkausliemellä ja lisätään ainesosat. Ei tietysti kaikkea kerralla, vaan täydellisessä järjestyksessä ja omana aikanaan. Muistatko, kun Tobias mainitsi vuosia sitten, että tässä elämässä toistimme monia kaavoja ja tapahtumia muista elämistä, jotta se kaikki tuotiin vain yhteen? Se on vähän kuin keräisi kaikki pienet kulhot ja ainesosakasat, joita olemme raastaneet, suikaloineet ja käsitelleet, ja katsoisi ja haistaisi niitä vielä kerran, kun laitamme ne kattilaan. Ne tuovat paljon muistoja ja kenties myös halun pilkkoa ne vähän pienemmiksi, mutta ei ole mitään tarvetta käydä läpi koko operaatiota uudestaan. (Nyt kun sitä ajattelee, tämä antaa tavallaan täysin uuden merkityksen "prosessoinnille". Ei ihme, ettei meidän tarvitse tehdä sitä enää – kaikki juttumme ovat menneet jo monta kertaa "ruokaprosessorimme" läpi!)

Ja nyt melkein kaikki on integroitu – siis lisätty kattilaan – ja me vain tarkistamme suolan ja pippurin määrän, pesemme astiat ja laitamme tavarat pois. Hetkinen, mikä tuo uskomaton aromi on? Aa, sen täytyy olla viisaus!

Kyllä, työmme täällä on tehty. On vain ajan kysymys, kunnes tämä ihastuttava keitos on lopulta valmis. Mutta mitä sitten?

Juuri tämä kysymys on ollut minulla hyvin esillä viime aikoina, erityisesti rakkaan Sartin odottamattoman lähtemisen jälkeen. Jäänkö oikeasti, kun kaikki on tehty? Se on aina ollut haluni, mutta onko se tarpeeksi vastustamaton, sitten kun tulee valinnan aika? Fakta on, että haluan pysyä maisemissa ja nauttia tästä ateriasta, jonka tekemiseen olen nähnyt niin paljon vaivaa! Haluan maistaa sitä, haistaa ja tuntea sen kaikilla aisteillani, ihmis- ja jumalaisilla aisteilla. Varmaan se voisi inspiroida muita, kenties antaa heille ajatuksen siitä, mihin kaikki heidän viipalointinsa ja kuutiointinsa todellisuudessa johtavat, mutta se on vain sivuvaikutus. Haluan saada keittoni ja syödä sen myös!

Tuoksu on hyvin houkutteleva, kun hengitän sisään sen ydinolemusta, jokaisen sydänsurun, kyyneleen, ilon ja naurun viisautta. Nykyisestä perspektiivistäni katsottuna, sen jokainen osa on ollut hyvin arvokas, vaikken pystynyt näkemään sitä aikanaan. Tosiaankin, tuo lempeä tuulahdus, täynnä elämän ja viisauden tuoksua, on jo äärimmäisen tyydyttävä. Mutta haluan ruumiillistaa luomukseni. Haluan ottaa sen sisään ja tehdä siitä osan minua. Haluan nauttia tämän makean, maukkaan, suolaisen ja mausteisen sekoituksen jokaisesta puraisusta. Sen vuoksi, enemmän kuin minkään muun, haluan jäädä.

Sitten kysymykseksi tulee: miten jään? Ei ole epäilystäkään siitä, että keittiö on siivoton ja täynnä näitä tungeksivia kokkeja, joista useimmilla ei ole vielä aavistustakaan, mitä he tekevät. (Rehellisesti sanottuna, joskus tuntuu siltä, että he laittoivat tehosekoittimen soseuttamaan ja unohtivat laittaa kannen paikoilleen!) Olenko niin kyllästynyt kaikkeen sotkuun, että otan vain keittoni ja juoksen? Vai täytänkö lautaseni, siivoan paikan pöydästä ja nautin siitä täällä koko maailman nähden? Mietin, mitä tapahtuu, kun kaikki nuo kokit saavat vilauksen lopputuloksesta. Kenties minussa on vähän leveilijää, joka haluaa todistaa heille, että sen voi tehdä, mutta enimmäkseen haluan vain nauttia ja iloita hyvin rikkaasta keitostani ennen siirtymistä muihin seikkailuihin. Siis kenties on aika alkaa harjoitella.

Tässä "harjoituksessa" on monia vaihtoehtoja. Yksi voisi olla se, mitä tein pari kuukautta sitten, vaikken oikeastaan suosittele sitä.

Kun olin työryhmän kanssa Havaijilla tekemässä useita produktioita, jokin osani päätti leikitellä erittäin vaikean ruokamyrkytyksen kanssa. Ollessani täysin toimintakyvytön koko päivän, aikani kului vessassa ja makuuhuoneessa, ja yhdessä kohtaa minulta meni taju ja lyyhistyin kivilattialle. Kummallisella tavalla olin kuitenkin edelleen tietoinen ja hämärästi tiesin osallistuvani moniin muihin "todellisuuksiin", mm. ProGnost-tapahtuma, jonkinlainen Crimson Circlen tapaaminen, sukulaisryhmä ja muutama muu asia, joista en saanut oikein selvää.

Kun tajuntani vaelsi ja yritti osallistua näihin asioihin, tuli erittäin selkeä komento: "Ei, tämä voi odottaa. Mene huolehtimaan kehostasi." Oivalsin hitaasti, että kehoni oli jossain lattialla ja tarvitsi huomiotani, mutta voi, EN halunnut mennä takaisin siihen! Missä ikinä vaeltelinkin ulottuvuuksien välillä, minusta tuntui hyyyyvin rennolta, lämpimältä ja turvalliselta. Mikään ei sattunut, en ollut sairas, kaikki tuntui upealta. Mutta toinen osani intti: "Ihan oikeasti, sinun täytyy nousta ylös." Vaati valtavaa tahdonvoimaa yhdistyä elämääni taas, saada kehoni hitaasti pois lattialta ja käsitellä hyvin epämiellyttävä fyysinen todellisuuteni.

Vaikka en suosittelisi juuri tätä "harjoitusta", muisto siitä on pysynyt. Se ei ollut mikään suuri kosminen tietoisuus, vain lyhyt eroaminen erittäin epämukavasta ja vain puolittain toimivasta kehosta. Ja kyllä, kokemus moniulotteisuudestani. Mutta olen edelleen yllättynyt, miten vaikeaa oli tulla takaisin!

Kenties on muita tapoja harjoitella, niin kuin palomiehet jotka luovat harjoitushätätilanteita polttamatta metsää poroksi.

Adamus (ja nyt Sart) on maininnut jälleenyhdistymiskohteen, jonkin asian/esineen johon voit yhdistyä usein ja joka erityisesti auttaa sinua ankkuroitumaan tähän todellisuuteen. (Tämä on tärkeä osa unikävelyä, ja sitä luultavasti selitetään enemmän tulevina aikoina.)

Olen puhunut olemisesta täysin läsnä fyysisessä kehossa virittymällä intiimisti itseesi – tuntien ydinolemuksesi, kun se asuu kehossasi, tuntien, miten viet tilaa, miten ilma koskettaa kehoasi, miltä vaatteet tuntuvat, miten keho liikkuu tilassa, miten elimet tekevät työtään jne. Se on erittäin tehokas tapa olla täällä ja samanlaista, mitä toiset kutsuvat maadoittumiseksi.

Adamus on puhunut aistillisuudesta, olemisesta aisteissa pelkkien ihmisen havaintotyökalujen yli. "Mestarin elämää 4 – aistillisuus" -kurssissa sekä hänen Aistillisuusklinikassaan on uskomattoman kauniita tilaisuuksia todella ruumiillistaa hämmästyttävät aistimme ja kokea ne enemmän. Olemme olleet tuossa keittiössä niin pitkään, että unohdimme kaikki ihmeet sen ulkopuolella. Kuvittele, että avaudumme taas ja koemme sielukeittomme noilla muilla havaintotavoilla. Mikä tapa ruumiillistaa oma herkullinen luomuksemme!

Epäilemättä Adamus antaa vielä lisää neuvoja tästä hyvin pian. Mutta luulen, että pointtina on tehdä tietoinen valinta nyt, eikä odottaa, kunnes Itseni hiipii ihmiseni selän taakse ja sanoo: "Pöö – minä tässä!" ja hyppään kirjaimellisesti ulos nahoistani ja kaadan keittoni. No, ei se ehkä olisi aivan sellaista, mutta olen päättänyt lakata ajattelemasta Oivaltamista joinain mystisenä tapahtumana, joka hiipii taakseni tyhjästä, ja ajattelen sitä sen sijaan jonain, minkä voin valita ja mihin valmistautua. Loppujen lopuksi, sehän olen vain minä, joka muistan Itseni ja sen, kuka olen fyysisen ulottuvuuden ulkopuolella.

Mitä tehdä sitä odotellessa, kun melkein valmiin keiton houkutteleva tuoksu täyttää aistini, tuo veden kielelleni ja tekee ihmiseni kärsimättömäksi? Joskus minusta on tuntunut, että olen tehnyt tätä keittoa ikuisuuksia enkä halua odottaa enää hetkeäkään, ja joskus tuntuu siltä, että vasta eilen tulin tähän keittiöön ja minun pitäisi hidastaa ja viivytellä vielä vähän lisää. Luulen, että se on luomisen ja-tilanne, mutta fakta on, että olen valmistanut jo tuon ruuan. Ei ole enää mitään pilkottavaa tai käsiteltävää tai paranneltavaa. Kaikki on kattilassa, ja olen hionut sen äärimmilleen. Minun ei tarvitse enää hämmentää sitä, ja ajastin soi, kun se on valmista. Minun tehtäväkseni jää nyt vain hengittää ja odottaa sen hautumista täydellisen mehukkaaksi.

Jokainen kokki kertoo sinulle, että tulee se aika, jolloin täytyy astua pois lieden äärestä ja pelkästään odottaa alkemian tapahtumista. Tämä on taikuuden sallimisen aikaa. Kokkina työni on tehty. (Asian)tuntijana työni on vasta alkamassa.

Siis kyllä, aion jäädä joksikin aikaa. Sitten kun tuo ajastin soi, löydät minut tuijottamasta ulos ikkunasta, kun teen siltoja maailmojen välille ja nautin viimeiseen pisaraan saakka parasta keittoa koko luomakunnassa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.