PERHOSHUIMAUSTA

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)

Helmikuun 2020 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Adamus kertoi taas hiljattain kauniin vertauskuvan toukasta, josta on tulossa perhonen. Riippumatta siitä, miten yleinen tämän tapahtuma on perhoskunnassa tai miten monta kertaa kerromme tuon tarinan, se merkitsee aina paljon minulle. Miten uskomaton esimerkki tästä todellisuudesta, loistava muistutus hyvin monista asioista. Tässä prosessissa on kuitenkin eräs kiusallinen osa, jota tuskin koskaan mainitaan: mitä tapahtuu kotelon ja vapauden välillä?

Me shaumbrat olemme kaikki melko hyviä olemaan toukkia. Yrityksen ja erehdyksen kautta olemme oppineet monia tapoja selviytyä maan päällä ja tutkineet lukemattomia versioita siitä, miten ollaan toukka. Mutta lopulta luonnollisen muodonmuutosprosessin oli aika alkaa. Se sai meidät ahmimaan enemmän lehtiä (kokemuksia) kuin koskaan, etsien samalla kaiken aikaa jotain, mitä emme pystyneet oikein määrittelemään (Jumala, taivas, tie ulos), emmekä lopulta voineet tehdä muuta, kuin kehrätä pienen piilopaikan itsellemme.

Jos kuvittelee, että toukan elämä on noin puoli vuotta (tosielämässä se vaihtelee neljästä viikosta pariin vuoteen), ja vertaa sitä meidän reiluun 1.000 elämäämme, niin voi nähdä, että valmistautumisaika koteloasteeseemme on vaatinut melkoisen määrän elämiä. Sitten tulee tuo aika kotelossa – elämät luostareissa tai pelkästään hiljaa odottaen. Sitten tulimme tähän elämään – kaiken sen mikrokosmos mitä olemme käyneet läpi aiemmin ja aika kutsua kaikki nuo osat kotiin. Toisin sanoen, lähestyessämme sen loppua, mitä ihminen pitää erittäin pitkänä prosessina, käytämme tämän elämän muistamiseen, uudelleenkokien ja yhdistäen itsemme taas matkan kaikkiin vaiheisiin, tullen tietoiseksi olemassaolostamme, tutkien todellisuuttamme, valmistautuen muuntumiseen, sopeutuen prosessiin ja lopulta ilmestyen esiin täysin uutena olentona. Tämä tuo meidät siihen suhteellisen lyhyeen vaiheeseen, josta ei oikeastaan puhuta.

Kun olemme viimeistelemässä aikaamme kotelossa ja tunnemme sisällä tapahtuvan jotain, mikä on liian uutta määriteltäväksi, Adamus muistuttaa jatkuvasti meitä lopettamaan kamppailemisen, koska tämä prosessi on luonnollinen. Soluissamme on rytmejä, jotka tietävät, mitä tehdään ja miten se tehdään, ja meidän täytyy vain sallia sen tapahtua. Tähän muuntumiseen liittyy ehdottomasti aikoja, jolloin tuntuu kamalan epämiellyttävältä, sisällämme tuntuu aivan liian ahtaalta ja on äärimmäisen kyllästynyt koko tilanteeseen. Mutta aivan kuten raskaana ollessa, vaikka kuinka haluaisimme prosessin olevan ohi, uuden itsemme synnyttäminen tapahtuu vääjäämättä juuri tarkoituksenmukaiseen aikaan. Ja vaikkei meidän tarvitse kamppailla tämän luonnollisen prosessin kanssa, niin kuten perhosella joka venyttelee pikkuruisia lihaksiaan kotelon seiniä vasten tai äidillä joka tuo lasta maailmaan, se ON uuvuttavaa.

Siis nyt olemme tässä, enemmän tai vähemmän valmiina kotelon osalta, ja alamme nähdä uuden maailman valoa kuoren repeämistä ja vapauttaa vähitellen tätä täysin uutta itseämme tutusta, mutta voi, niin rajoittuneesta todellisuudesta, jonka olemme tunteneet. Nyt on tärkeää muistaa, että sitten kun uusi perhonen ilmestyy esiin, se ei ole aivan vielä valmis lentämään. Ensinnäkin esiintulemiskamppailu on kriittisen tärkeä varmistamaan, että lihakset kehittyvät loppuun ja nesteitä kulkee siipiin, mikä auttaa niitä avautumaan. Sitten perhosen täytyy istua oksalla ja pelkästään odottaa, kunnes sen siivet muotoutuvat ja vahvistuvat.

Kuvittele, millaista tämä on entisen toukan mielelle …

Ei pieni olentomme huomaa ainoastaan katsovansa alaspäin huimaavan erilaista maailmaa, mihin se on tottunut, vaan siitä tuntuu myös täysin erilaiselta. Sen sijaan, että sillä on tusinoittain jalkoja, joilla pitää kiinni ja pysyä turvassa, nyt on vain muutama hontelo raaja, joilla pitää tasapainoa. Tuon epävakaan tunteen lisäksi, jokainen pieni tuulenpuuska uhkaa kaataa entisen toukkamme pois orreltaan – mistä sen ei koskaan ennen ole tarvinnut olla huolissaan. Sen hyvin vakaan ja luotettavan muodon sijasta, josta se ennen nautti, nyt sen selässä on purjeet, joihin tarttuu jokainen ohikulkeva tuulenhenkäys, mikä tekee tasapainosta ja turvallisuudesta täysin uuden huolenaiheen. Toukka on päässyt pakoon puuromaisesta kuolemaprosessistaan, vain tullakseen haastetuksi täysin uusilla ongelmilla juuri silloin, kun se "ajatteli/luuli", että elämä tulisi lopultakin paremmaksi. Kuulostaako tutulta?

Ja tietysti valmisteluna tähän kotelovaiheeseen, ihastuttava pikku toukkamme on jo transformoitunut monta kertaa ja luonut nahkansa hurmiollisissa muutos- ja vapausvaiheissa. Aavistelen, että ne kosmisen tietoisuuden ja syvällisen avautumisen kauniit hetket, joita joskus kutsumme "oivaltamiseksi", ovat täsmälleen tällaisia: tärkeitä askelia matkalla radikaaliin transformoitumiseen.

Siis nyt kaunis uusi luontokappaleemme on tullut esiin ja alkanut "oivaltaa" uuden muotonsa, mutta se ei ole vielä aivan valmis kohoamaan korkeuksiin – tai tekemään juuri mitään. Kyvyttömänä vielä lentämään, hädin tuskin kykenevänä edes ryömimään, sen tilanne on muuttunut huonosta huonommaksi. Tietääkö se, miten lähellä se on vapautta? Miten kauniit sen avautuvat siivet oikeasti ovat? Miten täysin uusi elämä on tuskin hengenvedon päässä? Se saa selville tämän melko pian, mutta tällä hetkellä täytyy vain pitää kiinni ja luottaa.

Vaikein osa on ohi, raajat alkavat kihelmöidä elämää ja siivet ovat hitaasti avautumassa – ihastuttavat lentosulat jotka pian kuljettavat pienen enkelimme paikkoihin, joita toukka ei olisi voinut koskaan kuvitella. Mutta tällä erää sen täytyy vain sallia. Sallia, etteivät sen suosikkilehdet enää maistu hyvältä (itse aisassa välineitä niiden syömiseen ei enää ole). Sallia, että kaikki sen toukkaystävät ovat lähteneet. Sallia, ettei mikään ole enää entisensä ja elämä on äärimmäisen hämmentävää. Sallia, että puhtaan nektarin (viisaus) imemisen aika on todellakin tullut ja melko pian siitä tulee toinen luonto. Sallia, että tämä uusi elämä vaatii vähän totuttelua, mutta tuo hullulta tuntuva huimaus menee lopulta ohi.

Olen kuullut viime aikoina monista shaumbroista, jotka ovat kertoneet kaikenlaisista kummallisista "todellisuusongelmista", ikään kuin elämä alkaisi toimia eri tavalla. Kuulostaako mikään tästä tutulta?

* Tavaroita, lemmikkejä ja ihmisiä häviää, ilmestyy takaisin ja löytyy kummallisista paikoista, myös sieltä mistä oli katsonut juuri vähän aikaa sitten.

* Kristalleja, rahaa ja muita esineitä ilmestyy tyhjästä.

* Häiriöitä laitteissa, "räjähtäneitä" laitteita ja muita eriskummallisia sähköilmiöitä.

* Näkee paremmin silmät suljettuna, näkee värisäihkettä lemmikkien ja ihmisten ympärillä ja joskus ei näe itseään lainkaan peilistä.

* Liikkumisen tunne, vaikka on täysin paikallaan.

* Unohtaa kuukauden, vuoden, asuinpaikkansa, ikänsä ja nimensä.

* Suuntaa tuttuun paikkaan kotona ja päätyy täysin muualle.

* Todellisuus tuhansien kilometrien tai vuosien takaa ilmentyy suoraan silmien eteen.

* Tavaroita menee rikki – ja sitten korjaantuu taianomaisesti itsestään.

* Minä-olen yrittää tehdä tiettyjä ihmistoimia, kuten ajaa autoa, ja epäonnistuu (mutta saa täysin uutta arvostusta ihmistä kohtaan!)

* Ihmisiä, tilanteita, esineitä, apua ja muuta ilmestyy juuri tarvittaessa.

* "Todellisuus" liikkuu, kuin se olisi tehty jonkinlaisesta nesteestä, ja toisinaan se limittyy toisten todellisuuksien kanssa.

* Mandela-ilmiö ja déjà vu – "muistaa" jotain, minkä pitäisi olla täysin uutta.

* Ajattelee: "Minun täytyy tehdä tämä asia" ja kun pääsee tekemään sitä hetken päästä, huomaa, että se on jo tehty – eikä ketään muita ole paikalla.

* Kenties tavallisiin on aikavääristymä – aika hidastuu, nopeutuu, häviää, tuntuu epäluotettavalta, epälineaariselta, joustavalta; vieras käsite joka myös toisinaan toistuu.

Nämä ovat vain joitain niistä absurdeista hetkistä, joita monilla meistä on, ja ne voivat olla hyvin hämmentäviä ja myös huolestuttavia nopeasti häviäville toukka-aivoille. Mutta tällöin on aika muistaa, ettei mikään ole itse asiassa pielessä. Täysin uusi perhositsesi on vähän eksyksissä, mutta tämä tilanne muuttuu aika pian.

"Tosielämässä" perhoselta menee kotelosta ilmestymisen jälkeen puolesta tunnista kahteen tuntiin tottua tilanteeseen, vahvistaa siipensä ja lopulta lähteä lentoon. Kuivittele, mitä tuona aikana tapahtuu sen pienissä toukka/perhos-(perhoukka)aivoissa – hämmennystä, uusia aisteja ja koko perspektiivin täydellinen uudelleenorientoituminen. Pieni huimaus on normaalia.

Seuraavan kerran kun tunnet menettäväsi tasapainon, vedä vain syvään sallimishenkeä, laske se perhoshuimauksen syyksi ja juhli esiintulemistasi. Jonain päivänä vaaditaan vain uusi tuulenpuuska sinkoamaan sinut ehdottoman vapautesi oivaltamiseen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.