OLET SE SILTA, JOKA JOHTAA POIS PIMEYDESTÄ

Tähtivanhimpia kanavoinut Aluna Joy Yaxk'in (www.alunajoy.com)
21.12.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Todellisuutenne on saavuttanut ratkaisevan kohdan. Tämä on se muutos, jota olette pyytäneet. Ei ole mitään ohjeita, miten näitä uusia aikoja navigoidaan, mutta niitä luodaan joka hetki seuraamalla sydänkeskustanne. Uusi ulottuvuus, todellisuus, Maa-malli ilmestyy nyt. Meillä ei ole sanoja tähän eikä ole teilläkään, mutta näemme, että voitte tuntea tämän uuden energian jälkivaikutukset tai laineet. Venytätte ja kurkotatte nyt sitä kohti. Se ei ole aivan vielä tarpeeksi lähellä, eikä ole aika tehdä tuota hyppyä. On vielä jonkin verran polarisoitunutta painolastia siivottavana.

Kaksinaisuus purkaa itseään käyttämällä liioiteltuja ääripäitä, joita on luotu eteenpäin ajattelevien ja menneisyydestä riippuvaisten ihmisten välille. Vanhentunut ohjelmointi on häviämässä, kun se käy viime taistelujaan. Ihmiskunnan tietoisuus jatkaa valtavaa heräämistä kollektiivisen sielun pimeän yön avulla. Ihmisten radikaalit tunteet ja reaktiot ovat oireita tästä. Kollektiivitietoisuus huuhdotaan ja valmistellaan tulevaisuutta varten. Polariteetit alkavat nyt hävitä, koska ne ovat pilaantuneet joka suunnassa ja kaikilla rintamilla. Nämä asiat eivät kuulu uuden Maan ytimeen. Kun tämän kohdan jälkeen katsotte taaksepäin, ihmettelette, miten saitte aikaan tämän transformaation.

Olette mestarin polulla. Tämä on hyvin hienoviritettyä tanssia … ei pidä valita puolta tai tarttua aseisiin ja lähteä taisteluun minkään ääripään puolesta. Tie tämän läpi on pitää tasapainonne, pysyä keskuksessanne ja poissa teitä ympäröivästä kaaoksesta, joka ei ole pysyvä häiriötekijä. Jatkakaa virtaamista keskuksenne läpi. Pystytte säilyttämään tasapainon omaksumalla asenteeksi joustavuuden ja tämän prosessin radikaalin hyväksymisen, joka on edessänne koko ajan. Pysykää sydämessänne tuomitsematta. Olkaa hyvin kärsivällinen ja pysykää maadoittuneessa kehossanne. Jos polarisoidutte, voitte kerätä epäpuhtauksia, jotka teidän täytyy puhdistaa ja parantaa myöhemmin lisähaasteiden kera. Pysyäksenne selkeänä ja laskeutuaksenne täysin uuden Maan malliin totaalisen valmistautuneena, teidän täytyy pitää itsenne neutraalissa keskipisteessä, kunnes tasapaino palaa. Ja se palaa. Tämä hämmennyksen ja haasteiden aika ei jatku ikuisesti.

Tiedätte, milloin alatte ankkuroitua keskukseenne ja korkeampiin taajuuksiin. Alatte tuntea jonkin puolen tai taistelun valitsemisen epämiellyttäväksi. Teillä on hyvin harvoja ennakkoasenteita, koska olette jo alkaneet ankkuroitua uuden Maan malliin ja sen uusiin taajuuksiin, jotka ovat tasapainossa ja polarisoitumattomia. Paikat jotka tuomitsette, ovat niitä tietoisuuspaikkoja, -ulottuvuuksia ja -tasoja, joihin jäätte jumiin, kunnes opitte menemään sen yli. Antakaa vanhan pudota pois, silloin kun se on liian tiheää ollakseen enää hyödyllistä. Olkaa myötätuntoinen ja antakaa muiden, jotka näyttävät eksyneen, päästä ajan tasalle uudessa ohjelmassa. Tämä kaikki vie aikaa, ja he tulevat totuuteen aaltoina. Kaikki tulevat asiat joita tapahtuu, ovat jumalaisessa järjestyksessä. Ei ole mitään, mistä pitäisi olla huolissaan. Lohduttautukaa sillä tiedolla, että mikään mikä on epätasapainossa uusien taajuuksien kanssa, EI ehdottomasti VOI tulla tulevaisuuteen. Voitte luottaa tähän faktaan.

Olette siellä, minne laitatte energianne. Toimeen ryhtymättömyys on toimintaa. Olkaa tuossa hiljaisessa keskipaikassa, älkääkä tulko vedetyksi siihen draamaan, jota nyt esitetään. Siinä on voimaa, että ei tee mitään ja antaa universumin tasapainottua itse. Te olette silta ihmiskunnalle.

Olette siirtymässä ajan jakautumisen yli. Huomaatte helpommaksi olla läsnä hetkessä, mutta on luonnollinen osa prosessia käydä läpi surua ja katumista menneisyyden osalta, pelkoa ja huolta tulevaisuuteen liittyen ja itsensä epäilemistä ja kyseenalaistamista. Älkää paetko näitä tunteita, vaan menkää niiden läpi, oppikaa ja tulkaa takaisin nykyhetkeen ja keskukseenne. Huominen on suuri mysteeri, jota navigoimme yhdessä.

Kuten olette havainneet, on hyödytöntä odottaa, että löytää totuuden "tuolta ulkoa", lähteestä riippumatta. Teidän täytyy löytää oma sisäinen lähteenne ja keskuksenne ja elää siitä käsin, jotta ette vedä puoleenne tapahtumia, jotka on luotu epätasapainosta (karma). Jos jokin tilanne laukaisee teidät, tutkikaa siihen liittyvän uskomusjärjestelmänne alkuperää. Te ETTE ole yhtä kuin uskomuksenne. Uskomukset eivät ole totuus, ja ne muuttuvat aina aikojen saatossa. Mutta ydinolemuksenne ei muutu koskaan, sillä se on ikuinen. Te OLETTE peili, mutta te ette ole sen kuvastama heijastus.

Kaikki luotu puhdistetaan, luomaan uusi astia uuden Maan ytimelle ja suuremmalle Maa-mallille. Kehotamme jälleen surffaamaan keskellä … elämään myrskynsilmässä. Toimikaa ykseydestä tai heimotietoisuudesta käsin ja tehkää valintanne kollektiivisen hyvinvoinnin perusteella, ei ainoastaan henkilökohtaisen itsenne. Kun elätte tästä uudesta tasapainosta käsin, kaikessa olevaisessa, tuette ja luotte polkua kaikkien seurattavaksi. Te olette niitä siltoja, jotka johtavat pois pimeästä yöstä. Olette uusia visionäärejä ja tiennäyttäjiä. – Aluna Joy Yaxk'in ja Tähtivanhimmat

Sivuhuomautus …

Ylitämme suoraan sen saman energian tai kohdan ajassa, jossa Atltantiksen romahtaminen aiheutti syviä kollektiivihaavoja. Suuri osa polarisoitumisesta, ylireagoinnista ja syvästä vastarinnasta ei tule nykyhetkestä, vaan menneisyyden syvistä haavoista. Tämä laukaistaan kohdattavaksi ja parannettavaksi, koska nämä haavat eivät voi mennä pidemmälle tulevaisuuteen. Siis jälleen kerran … olkaa ystävällisiä. Tietäkää, että ihmiset käyvät läpi paljon enemmän, kuin voitte mitenkään käsittää. Kiitämme teitä kaikesta anteliaisuudestanne tänä vuonna.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.