NAISTEN VOIMAANTUMINEN

Kirjoittanut Tiffany Stiles (www.tiffany-stiles.com)

3.10.2017

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

On paljon miehiä, jotka ovat tottuneet käsittelemään heikkoja naisia. Naisia jotka ovat tunteiltaan epäkypsiä, jotka eivät tiedä, mitä haluavat, ja jotka pelaavat pelejä. Kun mies kohtaa vahvan naisen, hän ei tiedä, mitä tehdä hänen kanssaan.

Vahva nainen ei syntynyt sellaiseksi – hänet tehtiin sellaiseksi. Hänen täytyi taistella ja raivata tiensä helvetin syvyyksistä ylös. Hänen täytyi oppia taistelemaan itsensä puolesta, koska kukaan muu ei tehnyt sitä. Hän istui pimeydessään kerta toisensa jälkeen ja oppi ystävystymään sen kanssa. Hän muutti itsensä uhrista voittajaksi. Itse asiassa hän ei voi sietää sanaa "uhri" tai mitään siihen liittyvää. Vahva nainen oppi rakastamaan itseään ehdottomasti. Hänen ei tarvitse etsiä itsensä ulkopuolelta jotain täyttämään tuon tyhjiön. Vahva nainen ei tarvitse vahvistusta keneltäkään ollakseen, kuka on. Hän on, kuka on – ota tai jätä. Ja hän on aidoin ja maanläheisin ihminen, jonka tiedät.

Vahva nainen kääntää tuskan voimaksi ja muuntaa vihan rakkaudeksi. Hän auttaa sinua ymmärtämään rakkautta, jota et koskaan ennen ole tuntenut tai kokenut. Sen jota selittämään ei ole maallisia termejä. Vahva nainen keskittyy vahvuuksiisi, ei heikkouksiisi. Hän tukee sinua, seisoo rinnallasi ja turvaa selustasi. Hän kannustaa sinua olemaan paras versio itsestäsi. Ja hän tekee kaiken voitavansa auttaakseen sinua pääsemään siihen. Hän on valosi pimeimpinä päivinäsi. Hän on tuo olkapää, jota vasten itkeä, kun tekee mieli antaa periksi, eikä hän anna sinun koskaan antaa periksi! Hän on jumalaisen feminiinisyyden ja maskuliinisuuden tasapainon ruumiillistuma. Ja vahva nainen odottaa samaa mieheltään.

Nimittäin kaikki ne sydänsurut joita sinulla on koskaan ollut leikkiessäsi tyttöjen kanssa, oli koulutustasi seisoa vahvan naisen rinnalla ja olla tasavertainen hänen kanssaan. Vahva nainen ei tarvitse kumppania täydentämään itseään, sillä hän on jo kokonainen. Hän tarvitsee tasavertaisen kumppanin. Vahva nainen ei koskaan pyydä sinulta kovin paljon, koska hän on riippumaton. Hän kuitenkin odottaa sinun tasavertaisenaan laittavan saman määrän aikaa, panostusta ja energiaa kuin hän, suhteen tekemiseen taianomaiseksi mielen, sydämen, kehon ja sielun liitoksi. Vahva nainen vaatii syvyyttä suhteessa. Kaikki pinnallinen on valtava innostuksen sammuttaja! Jos osoitat hänelle, että pystyt kohtaamaan hänet siinä, missä hän on, ja olemaan tasavertainen, hän vie sinut paikkoihin, joissa et ole koskaan ennen ollut.

Vahva nainen ei laske puolustustaan, ennen kuin luottaa sinuun, ennen kuin osoitat hänelle voivasi olla tasavertainen. Vaikka hän pitää aina sydämensä avoimena, sinun täytyy tehdä työtä avaimen saamiseksi … kunnes hän tietää, että turvaat hänen selustansa yhtä lailla, kuin hän sinun.

Vahvalla naisella on fyysisiä ja tunnepuolen taisteluarpia, mutta hän on kohdannut omat lohikäärmeensä ja oppinut kesyttämään ne. Vahva nainen ei tukeudu sinuun taloudellisesti – hän osaa huolehtia omista asioistaan. Hän vaatii sinulta asioita, joita rahalla ei saa. Ole siis valmis avaamaan sydämesi, tukemaan tunteellisesti, olemaan haavoittuva ja hänen kallionsa pimeinä aikoina. Sinun täytyy myös saavuttaa jumalaisen maskuliinisuuden ja feminiinisyyden tasapaino, sillä hän pitää miehestä, joka on vahva, mutta suloinen ja välittävä. Miehestä joka puolustaa uskomuksiaan, mutta hyväksyy myös, että hänellä on omansa. Miehestä joka ei epäröisi puolustaa häntä kuin soturi kuningatartaan, mutta tietää myös, että tämä on aivan yhtä vahva ja suojelisi häntä samalla tavalla.

Älä koskaan anna hänen saada sinua kiinni toisen naisen katsastamisesta, koska hän ei koskaan ole toiseksi parhaasi eikä toinen naisesi. Vahva nainen voi olla onnellinen yksin, koska hän on oppinut, että vain hän itse voi tehdä itsensä onnelliseksi. Hän ei etsi onnellisuutta itsensä ulkopuolelta. Kumppani joko lisää hänen onnellisuuttaan tai hän jättää tämän taakseen. Hän on tehnyt kovasti töitä onnellisuuden ja rauhan saavuttamisessa. Vahva nainen on laittanut paljon työtä ollakseen parempi henkilö, parempi ihminen, rakastava, välittävä ja empaattinen olento, mutta siitä voit olla varma, että jos otat hänet itsestäänselvyytenä ja otat liian rennosti, hän jättää sinut taakseen. Vahva nainen odottaa, että ponnistelet yhtä lailla pitääkseen hänet, kuin ponnistelit saadaksesi hänet.

Ole valmis olemaan avoin ja haavoittuva, koska se on hänestä seksikästä, kun hän tietää vaativan vahvaa miestä, että kykenee näyttämään tuon puolen itsestään. Miestä joka on myös laittanut saman määrän energiaa ja aikaa omaan pimeään puoleensa ja oppinut kesyttämään lohikäärmeensä. Vahva nainen haastaa hevonpaskasi joka ikinen kerta. Hän ei ole passiivis-aggressiivinen, koska hän kertoo sinulle, milloin ja miksi hän on tolaltaan. Hän antaa sinulle toisen mahdollisuuden osoittaa hänelle teoillasi, että yrität olla jatkamatta sitä, mikä häntä ylipäätään järkytti. Mutta hän antaa harvoin kolmatta mahdollisuutta. Sanoillasi on vähän painoarvoa ilman niitä tukevia tekoja. Sinun täytyy ryhtyä sanoista tekoihin. Vahva nainen vaatii kunnioitusta sanomatta sanaakaan, ja jos olet epäkunnioittava häntä kohtaan, hän jättää sinut taakseen. Hän antaa sinulle saman kunnioituksen, mitä hänelle annetaan.

Vahva nainen on sanojensa mittainen. Hän ei ole helppo saalis eikä ovimatto. Hän on itsevarma omissa nahoissaan, lahjoissaan, kyvyissään ja elämäntehtävässään. Hän on tyttöjen tyttö ja hän tukee toista vahvaa naista ja haluaa nähdä tämän menestyvän yhtä hyvin kuin hän itse.

Rakastumista vahvaan naiseen ei voi verrata mihinkään, mitä olet koskaan kokenut, ja hän vie sinut paikkoihin sisälläsi, joissa et ole koskaan ollut. Syvyyksiin joita et ole koskaan tiennyt olevan. Hän on paras ystäväsi, uskottusi. Hän on villi ja vapaa henki, jota ei voi kesyttää tai laittaa häkkiin. Kannusta häntä siis levittämään siipensä ja lentämään rinnallasi, koska jos yrität katkaista hänen siipensä, hän jättää sinut taakseen! Vahva nainen pelottaa useimpia miehiä, koska he ovat edelleen jumissa taloudellisen elättäjän ajattelutavassa, mutta sori kaverit, vahva nainen vaatii teitä olemaan "elättäjä" tavoilla, joita ei rahalla saa: aika, panostus, energia, kunnioitus, tuki, kannustus, uskollisuus, luonteenlujuus, tinkimättömyys, haavoittuvuus, kyky tehdä kompromisseja, rakkaus, empatia, hänen selustansa turvaaminen. Sillä hän antaa sinulle kaiken tämän, ajattelematta kahta kertaa!

Ehkä sanot, että tämä on liikaa työtä, ja se saattaa olla enemmän työtä sinulle pitkässä juoksussa. Mutta usko minua, kun sanon, ettei loppujen lopuksi ole mitään arvokkaampaa kuin saada vahva nainen rinnallesi. Kysy keneltä tahansa mieheltä, joka rakastaa vahvaa naista, ja hän kertoo sinulle saman!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.