TARINA HERÄÄMISESTÄ

Kirjoittanut Star Soul, Earth Body (starsoulearthbody.blogspot.fi)

19.8.2017

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Elät tavallista elämää tavallisessa maailmassa. Sinulla on hyviä aikoja ja huonoja aikoja, kuten kaikilla, mutta et koskaan oikeastaan kyseenalaista sitä. Sellaista elämä vain on. Sitten eräänä päivänä sinusta tuntuu epätavallisen levottomalta, ja päätät hetken mielijohteesta vaeltaa kauas sieltä, missä olet aina asunut, nähdäksesi, mitä maailmasi reunalla on. Ja löydät sieltä muurin.

Se ei ole kovin korkea muuri. Itse asiassa jos hyppäisit todella korkealle, näkisit luultavasti sen yli. Mutta et voi hypätä. Sisuskalujasi painetaan kuin betonilla alaspäin. Etkä ole koskaan ennen huomannut sitä, mutta yhtäkkiä sinusta tuntuu tosi raskaalta.

Mutta sinua kiehtoo kovasti, mitä muurin toisella puolella voisi olla! Vaellat sitä pitkin niin kauan, kunnes löydät paikan, jossa muurissa on muutama reikä. Auringonvaloa tai jotain vastaavaa näyttää säteilevän rei'istä. Laitat silmäsi innokkaasti lähimpää reikää vasten, ja se mitä näet, saa sinut haukkomaan henkeäsi! Et pystyisi edes kuvaamaan näkyä, jos yrittäisit – tiedät vain, että se on taianomainen ja kaunis ja saa olosi tuntumaan uskomattomalta. Yhtäkkiä ajattelet: "Voi hyvä luoja, tässä maailmassa on paljon enemmän, kuin olen käsittänyt. En voi uskoa, etten ole koskaan tiennyt sitä!"

Alkaa pimetä, joten palaat takaisin kotiin, mutta tuo muuri kummittelee mielessäsi. Tunne jonka sait kurkistaessasi toiselle puolelle, ei jätä sinua rauhaan. Elämä jota et koskaan kyseenalaistanut, tuntuu yhtäkkiä ankealta ja lattealta. Et voi lakata ajattelemasta, ettei tämä voi olla perimmäinen määränpää. Pysyt hereillä koko yön innostuksesta, koska mietit yhtäkkiä, onko elämäsi koko tarkoitus päästä tuon muurin yli!!! Kenties olet sitä varten täällä! Ja kenties voisit ottaa enemmän ihmisiä mukaasi, ja kaikki voisivat kokea täysin uuden elämistavan tuossa kauniissa ja taianomaisessa maassa, josta sait vilauksen.

Seuraavana aamuna ilmoitat töihin olevasi sairaana – koska yhtäkkiä se ei enää tunnu tärkeältä – ja patikoit takaisin muurille. Innostuksesi lisääntyy, mitä lähemmäs pääset sitä. Löydät taas tuon paikan, jossa on reikiä, ja näky jonka näet ja tunne jonka koet, tuo kyyneleet silmiisi. Istut muurin viereen, ja itket ja itket ja itket. Et voi uskoa, ettet ole koskaan tiennyt, että oli enemmän. Ja jokin siinä kultaisessa valossa jota tulee reikien läpi, tuntuu kuin liikuttavan tuota raskasta betonia sisälläsi. Se ei tunnu enää niin pysyvältä. Kun lopulta nouset seisomaan, sinusta tuntuu aivan pikkuruisen kevyemmältä.

Kun päivät ja viikot kuluvat, maailma jossa elät, alkaa tuntua vähemmän todelta, ja muurin takainen maailma alkaa tuntua todemmalta kuin koskaan. Vanha elämäsi ei enää inspiroi sinua. Se on kuin olisi oravanpyörässä – juoksee ja yrittää ja puhisee jatkuvasti, muttei pääse koskaan mihinkään. Alat miettiä, miksi elämän täytyy olla sellaista kamppailua. Miksi kaiken täytyy tuntua raskaalta ja vaikealta koko ajan? Olet saanut vilauksen toisesta tavasta, eikä se jätä sinua rauhaan.

Yrität kertoa ystävillesi ja perheellesi tuosta muurista ja sen takana olevasta paratiisista, mutta he nuhtelevat sinua harhailemisesta liian kauas mailtanne. "Minkä helvetin takia vaellat sinne, senkin idiootti! Se on vaarallista, olisit voinut tapattaa itsesi!" Tai he alkavat katsella sinua epäilevästi syrjäsilmällä, kuin olisit saanut jonkin tuntemattoman sairauden, ja he miettivät, tarttuuko se. He eivät halua kuulla, että on enemmän. He haluavat jatkaa vain saman vanhan elämänsä elämistä samassa vanhassa maailmassa.

Mutta tuo maailma ei ole enää sinun. Ja mitä enemmän yhdistyt uuteen maailmaan, sitä vähemmän sovit mukaan. Sinusta alkaa tuntua kamalan ulkopuoliselta, ja innostuksesi alkaa hävitä. Olit täysin valmis johdattamaan kaikki tuolle muurille ja pitämään valtavat pirskeet sitten, kun olitte kaikki päässeet sen yli. Mutta kukaan ei halua tulla. Olet hyvin surullinen ja tunnet olevasi yksin.

Sitten yhtenä aamuna heräät ja teet päätöksen. Tämä maailma ei ole sinua varten, etkä sinä ole tätä maailmaa varten. On aika ottaa voimasi takaisin ja mennä tähän jännittävään, uuteen seikkailuun, vaikka sinun täytyisi tehdä se yksin. Irtisanoudut työpaikastasi, pakkaat tavarasi, ostat teltan ja retkikeittimen ja lähdet muurille viimeistä kertaa.

Pystytät leirin sinne, missä reiät muurissa ovat, ja etäältä pystyt edelleen näkemään kaikkien muiden elävän elämäänsä, kuin mikään ei olisi muuttunut. Olet vieläkin vähän surullinen, mutta olet myös irrallaan nyt. Sinulla on uusi tehtävä, ja tiedät tekeväsi oikein.

Kurkistat taas muurin reikään, ja tuo tunne on vielä voimakkaampi tällä kertaa! Muurin takainen maailma ikään kuin onnittelee sinua irrottautumisestasi vanhasta maailmasta. Se kutsuu ja juhlii sinua, ja yhtäkkiä oivallat, että se TUNTEE sinut ja RAKASTAA sinua. Tuo tunne on niin pakahduttava, että alat taas itkeä, ja jälleen istut alas ja itket voimakkaasti, tunteja ja taas tunteja. Ja taas kerran sinusta tuntuu vähän kevyemmältä, kun olet lopettanut.

Ja niin alkaa "leiriytyminen muurilla" -luku. Joka päivä kurkistat muurin läpi tuonpuoleiseen maailmaan ja joka päivä tuo tunne voimistuu. Ja joka päivä se saa sinut itkemään – joskus huudat ja vaikeroit ja hakkaat nyrkeilläsi maata – ja joka päivä betonitaakka sisälläsi vähenee hieman. Sinusta tuntuu siltä, kuin se kaikki paha, mitä sinulle on koskaan tapahtunut, tapahtuisi taas – palaat tunteisiin lapsuudesta ja teini-iästä, ja se on kiduttavaa, mutta kun myrsky laantuu, sinusta tuntuu paremmalta. On tuskaa ja sitten helpotus. Ja alat ymmärtää tuota kaavaa, ja heittäydyt siihen tietäen, että parannat itseäsi, ja se on uskomatonta.

Mitä enemmän itket ja kevenet, sitä suuremmiksi reiät muurissa tulevat! Tämä on hyvin jännittävä paljastus, ja se tekee kaikesta tunneahdistuksesta sen arvoista. Näet enemmän maailmaa toisella puolella, ja se on uskomattoman kaunis. Siellä kaikki tuntuu olevan helppoa ja virtaavaa. Ja ehdottomasti kaikki on tehty rakkaudesta. Sen taianomaisuus ylittää mielikuvituksen.

Yhtenä päivänä joitain ihmisiä vanhasta maailmasta tulee luoksesi ja alkaa huutaa sinulle, että olet tullut hulluksi ja tarvitset apua. He katsovat leiripaikkaasi ja eristäytynyttä tapaasi elää ja tuomitsevat sinut sen vuoksi. He näkevät, että itket ja olet tyytyväinen itseesi, ja he yrittävät kärrätä sinut mielisairaalaan. Mutta vaikka se sattuu, pysyt vahvana ja sanot: "Ei. Jättäkää minut rauhaan. Tämä on minun elämäni, ja se mitä teen, on tärkeää – vaikka te ette ymmärräkään sitä."

Tuona samana päivänä kuulet toisenkin äänen. Mutta tällä kertaa se tulee muurin toiselta puolelta!!!! Kenties siellä on muita ihmisiä!!! Mutta kun pysähdyt kuuntelemaan, se ei tunnu ihmiseltä. Se on puhtaan valon ääni, ja se kertoo, että pärjäät hyvin ja se rakastaa sinua. Kun päivät kuluvat, ilmestyy lisää ääniä, jotka kaikki antavat viestejä tuesta ja rakkaudesta. Tunnet pääseväsi lähemmäs.

Yhtenä päivänä heräät tunteeseen, että olet puhdistanut hyvin paljon betonia sisältäsi, ja päätät yrittää taas hypätä. Se vaatii pari yritystä, mutta lopulta hyppäät riittävän korkealle nähdäksesi muurin yli!!! Ja se salpaa taas hengityksesi, koska siellä on vesiputouksia, niittyjä ja sateenkaaria, joita et ole ennen nähnyt. Se on upein näky, minkä olet koskaan nähnyt.

Mutta kun hyppäät uudestaan, teet häiritsevän havainnon. Muurin päällä on piikkilankavyyhtejä. Et pystynyt näkemään sitä aiemmin, ja siihen saakka olit uskonut, että sinun täytyi päästä vain muurin päälle ja olisit yli – mutta nyt oivallat, että edessäsi on uusi haaste.

Tuolla hetkellä olet täysin lannistunut ja mietit, pääsetkö koskaan perille. Makaat maassa, huudat silmät päästäsi ja sinusta tuntuu, kuin kuolisit. Ei se kannata, et ole koskaan riittävän vahva. Sotkeudut piikkilankaan etkä koskaan pääse muurin yli toiselle puolelle. Haluat melkein antaa periksi ja palata vanhaan elämääsi. Ainakin siellä oli varmuus. Masentava varmuus, mutta varmuus silti.

Ja tuolla hetkellä kuulet huudon kauempaa muurin vierestä: "Hei, sinä siellä! Onko kaikki ok?"

Toinen ihminen kävelee muurin vieressä sinua kohti – ja hei, hänelläkin on selkäreppu ja leiriytymisvarusteet! Alat taas itkeä helpotuksesta, kun näet jonkun, joka saattaa ymmärtää, mitä käyt läpi, ja te kaksi juoksette toisianne vastaan ja antaudutte karhuhalaukseen nauraen ja itkien.

"Luulin, että olin ainoa!" tuo kaveri huudahtaa. "Niin minäkin!" sinä sanot, ja istutte yhdessä alas puhumaan ja puhumaan ja puhumaan muurikokemuksistanne. Ne ovat huomattavan samanlaisia, vaikka tuo toinen kaveri on ollut täysin eri osassa kuin sinä. Tunnet uudistuvasi täysin tästä uudesta yhteydestä, ja tiedät nyt, että pystytte siihen. Et ole ainoa.

Kun viikot kuluvat, näet enemmän ja enemmän ihmisiä, jotka tekevät samaa työtä kuin sinä – keventävät itseään, jotta voivat päästä muurin yli. Joskus työskentelette yhdessä jonkin aikaa, mutta useimmiten se tuntuu sellaiselta, että sinun täytyy tehdä se yksin. Mutta se on ok, koska tiedät nyt, ettet ole oikeasti yksin. Olet osa tiimiä, joka tekee työtä saman tavoitteen eteen. Ja vaikka paikalliset vanhasta maailmasta tulevat edelleen joskus huutamaan ja tuomitsemaan sinut, useimmiten se ei vaikuta sinuun. Tunnet olosi vahvaksi uudessa yhteisrintamassasi. Ja sinusta on tulossa niin kevyt, että tunnet olevasi minä päivänä hyvänsä valmis kiipeämään muurin yli.

Tuo päivä tulee, ja heräät tietäen, että olet valmis. Tiedät, että edessä on lisää haasteita, mutta tunnet olosi voimakkaaksi ja kykeneväksi. Tiedät pystyväsi kohtaamaan ne, riippumatta siitä, mitä vaaditaan pääsemiseksi piikkilangasta läpi. Täytyy oppia uusia menetelmiä ja oppiläksyjä, mutta rakastavat äänet muurin toisella puolella ovat nyt selkeitä ja kovia, ja ne hurraavat sinulle. Tiedät, että pystyt siihen.

Vie pari tuntia selvittää parhaat paikat jaloille ja käsille, ja putoat monta kertaa. Olet mustelmien peitossa, mutta olet PÄÄTTÄVÄINEN. Tänään on se päivä. Tiedät pääseväsi sinne. Lopulta kun aurinko alkaa laskea, pääset muurin päälle. Löydät paikan, mihin istua piikkilankavyyhtien keskelle, ja olet jo naarmujen ja haavojen peitossa, mutta ulvot iloisesti voittoa. Ja mikä NÄKYMÄ! Se on todella taivas maan päällä. Mitä upein maisema avautuu eteesi – sädehtiviä järviä ja rantoja, korkeuksiin kohoavia vuorenhuippuja ja vehmaita metsälaaksoja, kaikki lempijuttujasi. Auringonlasku on häikäisevä, ja kaikkialla on lintuja ja perhosia.

Ja muurin juurella on hurrausjoukkosi! He ovat kuin pyöriviä valopyörteitä – joskus ottaen melkein ihmismuodon, toisina kertoina vaikuttaen siivekkäiltä, mutta useimmiten ne ovat vain näitä kirkkaita ja hehkuvan kauniita VALO-olentoja. Ja niillä on juhlat kunniaksesi. TUNNET niistä huokuvan ylpeyden, ja se saa olosi tuntumaan voittamattomalta. "OLEN MAAILMAN KUNINGAS!!!" huudat (koska olet aina halunnut saada Titanic-hetken ja uskot ansainneesi sen).

Seuraava päivä koittaa uudessa elämässäsi – luku "piikkilankojen selvittäminen". Kun aurinko nousee, näet, että uudesta maasta tulee taianomaisempi, mitä kauemmas se ulottuu muurista. Heti muurin toisella puolella se voisi melkein olla vanha maailma – sen parhaat osat – mutta kun siirtyy pidemmälle, siitä tulee jotain täysin muuta. Näky on kaikki inspiraatio, jota tarvitset, ja ryhdyt uuteen tehtävääsi uudella innostuksella.

Katsot piikkilankavyyhtejä ja käsität, että ne ovat todella kietoutuneet ympärillesi yöllä. Oivallat yhtäkkiä, miten epämukavaa sinulla on – piikkilanka on kietoutunut kurkkusi ja kehosi ympärille kuin kuristajaboa, ja se tuntuu KAMALALTA. Vapauduttuasi raskaasta betonista, sinusta tuntui tosi hyvältä, ja nyt tuntuu, että olet taas melkein lähtöruudussa. Olet jumissa uudella tavalla – ei raskaudesta tällä kertaa, vaan näistä piikkilankaköynnöksistä, jotka painuvat ihosi sisään. Huokaat ja yrität pysyä positiivisena, mutta kaikki tuntuu ankealta.hetken

Sitten taivutat itseäsi lähemmäs tutkimaan rautalangan piikkejä. Ja oivallat, että niissä on kirjoitusta. Vanhassa maailmassa tuntemiesi ihmisten nimiä. Tarinoita vaikeista ajoista vanhassa elämässäsi. Sellaisia lauseita kuin "en ole arvokas" tai "olen ruma" tai "en ansaitse olla onnellinen". Jokaisessa piikissä on näitä kuristavia toteamuksia, ja ne kuulostavat kaikki hyvin tutuilta.

Vasta todella tutkittuasi niitä oivallat, että näitä asioita ole toistanut itsellesi joka päivä vanhassa elämässäsi. Nimet rautalangoissa ovat kaikki ne ihmiset, joka olivat ilkeitä sinulle tai saivat tuntemaan, ettei ollut ok olla SINÄ. Oivallat tuolla hetkellä, että olet AINA ollut kietoutuneena näihin lankoihin – mutta pystyit näkemään ne vasta nyt. Ja ihmettelet, miten olet elänyt tuollaista elämää – sisäpuoli täynnä betonia ja ulkopuoli kiedottuna piikkilankaan. "Millainen tapa elää", mutiset itsellesi ravistellen päätäsi: "Ei ihme, että tuntui, etten koskaan pääse mihinkään."

Tuolla hetkellä kuulet onnellisen huudon muurin vanhalta puolelta. Se on muurimatkatoverisi, jonka olet tavannut pari kertaa ja joka on tehnyt vähän vähemmän

töitä kevenemispelissä kun sinä.

"Voi hyvä luoja, olet muurin päällä!" hän kirkaisee kasvot syttyen innostuksesta. "En ollut täysin varma, oliko se mahdollista, kunnes näin sinut siellä!"

"Joo, se ei ollut itse asiassa kovin vaikeaa, kun olin tarpeeksi kevyt", huudat hänelle, tuntien onnea ja ylpeyttä. "Tiedän, että sinäkin pystyt siihen!"

"Uskon sen nyt", hän sanoo hurmioituneesti hymyillen. "Vau! En voi odottaa. Menen nyt työstämään enemmän omaa raskauttani!"

Sanotte toisillenne näkemiin, tuntien kumpikin uudistuneenne lyhyestä kohtaamisesta. Ja keskityt taas rautalankojen selvittämiseen. Mitä enemmän tutkit niitä ja niiden kertomia tarinoita, sitä enemmän oivallat, etteivät mitkään sanat ole totta. Tai ne ovat totta vain VANHASSA maailmassa ja VANHASSA elämässäsi, mutta eivät uudessa. Tunnet yhtäkkiä UUDEN totuuden säteilevän sinuun uudesta maailmasta, ja mitä enemmän yhdistyt siihen, sitä enemmän rautalangat löystyvät vähän ihollasi. "Se on siis jujuna", sanot itsellesi. "Minun täytyy päästää täysin irti kaikista vanhoista tarinoistani ja yhdistyä täysin UUTEEN totuuteen."

Ja niin ryhdyt uuteen työhösi, muistuttaen jatkuvasti itsellesi, että pystyt siihen, ja ollen oma cheerleaderisi ja joukkosi muurin juurella. Ja jotkut päivät ovat täyttä paskaa, ja tunnet itsesi enemmän kietoutuneeksi ja verisemmäksi kuin koskaan, ja istut vain siinä ja itket. Mutta se on ok, koska epätoivo menee aina ohi ja aloitat taas uuden toivon ja päättäväisyyden kera.

Joinain päivinä itket taas, mutta surusta itseäsi kohtaan. Näet, miten paljon annoit voimaasi toisille ihmisille ja olit toisten ihmisten manipuloinnin ja lannistusyritysten uhri. Itket, kun näet, miten esitit pientä ja kutistit itsesi saadaksesi kaikki muut tuntemaan olonsa mukavaksi. Näet, miten olet laittanut kaikki muut itsesi edelle ja aliarvioinut itsesi. Itket, kun näet, miten nielit tarinat itsestäsi, jotka eivät olleet totta, ja lakkasit arvostamasta itseäsi sen seurauksena. Näet kaikki naamiot, joita sinun oli käytettävä, ja persoonat joita sinun täytyi sietää tunteaksesi turvaa vanhassa maailmassa. Ja kaikki tavat, joilla kaikki nämä asiat näkyvät elämässäsi ja pitävät sinua näkymättömästi jumissa.

Se vie paljon pidempään, kuin luulet. Koska vaikka 90% sinusta ei halua mitään enemmän kuin vapautua näistä rautalangoista, jotka kuristavat sinua, 10% sinusta roikkuu niissä kiinni. Koska et ole tuntenut muuta. Ja vaikka voit NÄHDÄ uuden maailman edessäsi ja miten upea se on, se on silti tuntematon, ja se on pelottavaa. Niinpä sinun täytyy lempeästi poimia piikit ja purkaa rautalankatarinat, koska jos kiskaiset ne pois, aiheutat haavoja.

Se on hidasta työtä, mutta hyvin arvokasta, ja päivä päivältä sinusta tuntuu vapaammalta ja vapaammalta ja enemmän ja enemmän ITSELTÄSI. Oivallat, ettet ollut koskaan oikeasti itsesi ennen kuin nyt ja että maailma muurin takana haluaa sinun vain olevan, kuka oikeasti olet. "Mikä lahja. Mikä upea vapaus se on", ajattelet, kun kuorit pois uuden rautalangan. "Toivon todella oikeasti, että jokainen saa kokea sen jonain päivänä."

Aika kuluu, ja tunnet tavallaan kypsyväsi. Kun katsot elämääsi vanhassa maailmassa, oivallat, että lähdit vuosia sitten. Tunnet olleesi hyvin nuori ja naiivi tuona päivänä, kun lähdit matkaan retkivarusteet mukanasi, ja hymyilet hellästi tuolle muistolle. Tunnet eläneesi tuhat elämää muurilla, ja sinusta tuntuu ikivanhalta ja viisaalta – ja samaan aikaan tunnet tulevasi nuoremmaksi ja tuoreemmaksi joka päivä. Se on upean ristiriitainen tunne. Alat todella nauttia matkasta sen sijaan, että aina yrität ja yrität päästä toiselle puolelle mahdollisimman nopeasti. Sinusta tuntuu hyvin siunatulta, että olet voinut saada tämän kokemuksen ja saat jakaa sen muurimatkatovereidesi kanssa – joita näet aina silloin tällöin.

Se päivä tulee lopulta, jolloin istut muurilla täysin vapaana piikkilangasta, joka ennen kuristi sinut täysin. Eikä tiimisi hurraa tällä kertaa. He haluaisivat, mutta he ovat kaikki mykistyneet. Joukon yllä lepää kunnioittava hiljaisuus, ja tuntuu siltä, kuin myös linnut ja eläimet katselisivat hiljaa henkeään pidätellen. Tiimisi asettaa epävarmasti ja silmät kyynelissä hymyillen tikapuut muuria vasten, ja otat ensimmäisen askeleesi toiselle puolelle. Jalkasi tutisevat ja sydämesi hakkaa, mutta se tuntuu oikealta. Katsot oikealle ja vasemmalle ja näet kourallisen muurimatkatovereitasi laskeutuvan alas omia tikapuitaan. Hymyilette toisillenne ja nyökkäätte keskinäisestä kunnioituksesta, ja asetat hitaasti jalkasi seuraavalle askelmalle, sitten seuraavalle, kunnes seisot vakaalla maaperällä.

Sitten helvetti pääsee irti. On ilotulitusta ja serpentiiniä ja kaikki huutavat ja hurraavat ja halaavat ja tanssivat, ja on mitä iloisinta sekasortoa. Musiikki pauhaa jostain ja ruokaa ja juomaa ilmestyy tyhjästä, ja on yhdet jättimäiset pirskeet. Ne jotka ovat vielä kietoutuneena muurin päällä, katselevat sitä kaikkea ja nauravat katketakseen kyynelten virratessa heidän kasvojaan pitkin. Ja ne jotka kurkkivat muurin läpi toiselta puolelta, tuijottavat hämmästyneenä tätä näkyä. Se on elämäsi paras päivä – ei, vaan koko OLEMASSAOLOSI paras päivä. Kaikki tuo kova työ, kaikki tuo aika ja vaiva, oli sen arvoista. NIIN SEN ARVOISTA. Ja nyt sinulla on tämä uskomaton uusi maa tutkittavana. Voit tuskin uskoa, että se on lopultakin tapahtunut.

Tulevina viikkoina ja kuukausina tutkit paljon, ja se mitä löydät, ylittää hurjimmat unelmasi. Tässä uudessa maassa voit ilmentää, mitä haluat, pelkästään kuvittelemalla sen mielessäsi. Ja pian olet rakentanut mitä upeimpaan paikkaan talon, jonka olet aina halunnut, puutarhan täynnä kukkia ja kaikenlaista herkullista ruokaa. Elämä on taianomaisen fantastista, mutta se tuntuu myös hyvin TODELLISELTA. Vanha maailma tuntuu unelta nyt. Kuin olisit ollut virtuaalitodellisuusvideopelissä jonkin aikaa ja sitten tajunnut sen ja mennyt kotiin. Tämä on KOTI. Tämä on TODELLINEN maailma.

Ja oivallat, että kasvat ja kehityt edelleen. Määränpää muurin toisella puolella oli vasta ensimmäinen askel, ja matka jatkuu sisälläsi ja ulkopuolellasi. Mutta nyt kasvat ilon ja rakkauden kautta, ei haasteiden ja kamppailun. Joka päivä sinusta tuntuu, että olet upeimman itsesi täydellinen ruumiillistuma, ja se vain paranee!

Mutta tunnet edelleen vetoa muuriin, koska mitä suurempi uusi todellisuutesi on, sitä enemmän haluat, että kaikki voisivat paeta pahasta unestaan ja kokea sen. Ja niin omistaudut auttamaan niitä, jotka uskaltautuvat muurille ja kamppailevat päästäkseen sen päälle ja yli. Et välttämättä anna heille vastauksia, vaan rakastat ja tuet heitä niin, kuin tiimisi teki sinulle. Ja tiedät, että pelkkä sinun näkemisesi uudessa maailmassa antaa heille toivoa ja auttaa heitä tietämään, että se ON mahdollista ja he PÄÄSEVÄT sinne.

Kun useammat ja useammat ihmiset päihittävät muurin, rei'istä tulee suurempia ja muuri alkaa murentua paikoilleen. Oivallatte kaikki, että se ohenee, ja yhtäkkiä ymmärrätte kollektiivisesti seuraavan askeleen suuressa suunnitelmassa. Muurin täytyy kaatua, jotta kaikki näkevät, mitä heidän rajoittuneen todellisuutensa ulkopuolella on. Kaikkien täytyy edelleen keventää itsensä – koska raskasta betonia ei voi olla uudessa maailmassa – ja heidän täytyy edelleen selvittää itsensä ulos rautalankasiteistään, mutta se on helpompaa. Heillä on paljon tasaisempaa kuin muurin pioneereilla, ja heillä on aitiopaikka koko ajan siihen, mikä määränpää on – puhumattakaan helvetin paljon suuremmasta määrästä apua toiselta puolelta.

Se päivä tulee, kun muuri on niin hutera ja huono, että se kaatuu melkein omia aikojaan. Ja siihen mennessä uudessa maailmassa on merkittävä määrä muurimatkaajia valmiina työntämään. Kun järjestäydytte aiheuttamaan muurin lopullista tuhoa, oivallat, että muurin toisella puolellakin on tungosta. Vanhan maailman ihmiset eivät enää huuda. He eivät syydä solvauksia ja tuomitsemista. He seisovat siinä kasvoilleen jähmettyneenä sekoitus hämmennystä, kiinnostusta ja toivoa. Tunnistat tuon ilmeen ensimmäisestä kerrasta, kun kurkistit maailmaan muurin toisella puolella. Se on sarastava oivallus, että on muutakin. Ja tuo paljastus muuttaa kaiken.

Huudat muurimatkatovereillesi, joilla on nyt uusi nimi. "VALOTYÖNTEKIJÄT VALMIINA!" huudat. "Ja … TYÖNTÄKÄÄ!!!!" Kaikkien valotyöntekijöiden yhdistynyt voima työntää muuria ja mureneva kivi romahtaa alas kerta kaikkiaan. Uusi maailma on virallisesti avattu.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.