PARADOKSISSA ELÄMINEN

Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)

Ote helmikuun 2017 tyrskyraportista

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Helmikuu tuntuu kovasti synnytykseltä. On hyvin intensiivistä, mutta vaihtoehtona ei ole lopettaa, mitä teemme. Aivan kuten kesken vauvan synnytyksen, emme voi yhtäkkiä teeskennellä, että meillä on normaali päivä, ja päättää mennä ulos katsomaan elokuvaa. Meidän on laitettava koko olemuksemme läsnä olevaan hetkeen tässä ja nyt. Kuitenkin vaikka kaikki on superintensiivistä ja keskittynyttä, on myös riemun ja suuren jännityksen tunnetta lähestyvästä syntymästä, ja se kannustaa meitä.

Tänä vuonna tapahtuu monia asioita, joita emme olisi voineet mitenkään kuvitella aiemmin. Viime vuonna kirjoitin, että ruuvipuristin oli jo paikoillaan ja kiristyi. Nyt se kiristyy todella tiukaksi. Meidän täytyy toimia pian saadaksemme takaisin vapautemme tai muuten se on mennyttä. Meidän täytyy ennakoida eikä odottaa asioiden tulevan huonommiksi, ennen kuin teemme jotain.

Yksi tapa jolla meidät vedetään takaisin kaksinaisuuteen, on valheellisten uutisten lisääntyminen. Kun valheelliset uutiset leviävät, ne ottavat oman elämän, aivan kuten kivi joka vierii vuoren seinämää alas, kerää pöly- ja roskakerroksia, kunnes siitä tulee murikka. Näiden tarinoiden todenperäisyyden tarkistamisen sijasta, jotkut ihmiset heittäytyvät tunnereaktioihin – "Voi ei!, "Miten kamalaa!", "Miten he voivat tehdä tämän?" – vaikka todellisuudessa mitään ei ole tapahtunut.

Meidän kaikkien täytyy varoa lankeamasta leviävien valheellisten uutisten ansaan ja jakamasta tarinoita, joiden emme tiedä olevan totta. Näinä myllertävinä aikoina aitous on elintärkeää. Meidän vastuunamme on pitkää kiinni siitä, mikä on todellista ja aitoa, vaikka mikä olisi, koska 2017 on vuosi, jossa joko uppoamme tai uimme, sekä yksilöinä että kollektiivisesti.

Kaksinaisuuden poistuva aalto on erittäin voimakas ja se tekee parhaansa vetääkseen meidät mukaansa. Mutta jos katsomme selkeästi, mitä oikeasti tapahtuu, tulee selväksi, että jääminen vanhaan asemaamme kaksinaisuusmaailmassa ei ole kovin turvallinen paikka. Jos yritämme edelleen roikkua kiinni siinä harhassa, että tämä on normaalia aikaa, meidät saatetaan järkiimme hyvin pian. Tämä oivallus voi tulla valtavana herätyksenä, jonka tuo meille äärimmäisen sinnikäs ja omistautunut tulikukko, joka kiekuu kovaa aivan ikkunamme takana koko vuoden.

Onneksi uuden todellisuuden sisääntuleva aalto on äärettömästi voimakkaampi kuin poistuva kaksinaisuusaalto. Uudesta todellisuudesta tulee joka päivä näkyvämpi ja konkreettisempi. Ja se kutsuu olemuksemme aitoon ytimeen vielä kovempaa kuin tulikukko.

Monet ihmiset taistelisivat mieluummin jotain vastaan kuin jonkin puolesta – "lopettakaa sota!" mieluummin kuin "eläkää rauha". Silloin kun taistelemme jotain vastaan, käännämme huomiomme siihen, mitä vastaan taistelemme, emmekä keskity siihen, mitä haluamme tapahtuvan. Näin tekemällä meistä tulee kaksinaisuusshakkilaudan nappuloita, vaikka oikeasti haluamme heittää koko ruman shakkilaudan roskiin!

Jos valitsemme taistelumme viisaasti, toimimme siellä ja silloin, kun voimme olla tehokkain. Emme salli vietellä itseämme tunnereagoinnin vuoristorataan. Jos teemme sen, kaksinaisuus polarisoi meidät ja meistä tulee taas sen osa. Näin jatkamme kaksinaisuuden ruokkimista. Muista, ettei kaksinaisuudessa ole koskaan lopullisia taisteluja. Kaksinaisuuden lineaarista dynamiikkaa ei ole luotu ratkaisevaan voittoon. Ainoa tapa voittaa se todella on astua pois siitä.

Kaksinaisuusmaailmasta on tulossa niin epämiellyttävä, vaarallinen ja epärealistinen, ettemme oikeasti halua elää siinä enää. Meidän täytyy ennakoida ja vetää tulppa kaksinaisuuden ammeesta, jotta kaikki likainen vesi valuu ulos. Ja meidän täytyy tehdä se nyt.

Riippumatta siitä, pidämmekö politiikoistamme, hallitusten politiikasta tai pankkiirien ja suuryritysten ahneudesta, ne kaikki palvelevat meitä tekemällä näkyviksi ne lukuisat tekijät, jotka ovat pois tasapainosta ja joita tarvitsee muuttaa dramaattisesti. Kaikki ne kamalat ja epäreilut asiat joita ne tekevät, katalysoivat muutosta kiihtyneellä tahdilla. Tulee lisääntyvässä määrin selväksi, että on täysin meidän tehtävämme synnyttää ne muutokset, joita haluamme toteuttaa. Olemme niitä, joiden täytyy laittaa rakkaus, myötätunto ja totuus taas maailmaan. Olemme niitä, joiden täytyy suojella Äiti Maatamme. Kukaan muu ei tee sitä.

On monia tasoja, joilla voimme tehdä tämän. Ja voimme työskennellä useilla tasoilla samanaikaisesti. Niistä kaikista on hyötyä, mutta niiden tehokkuus vaihtelee. Jos haluamme olla tehokkain, niin tehtävämme on astua pois kaksinaisuudesta ja luoda uusi ykseyden kolmas piste. Tekemällä tämän venytämme ja laajennamme kaksinaisuuden lineaariset mallit täysin uuteen kolmioasetelmaan. Tämä kolmio luo kolmannen pisteen, joka on kaksinaisuuden lineaaristen mallien ulkopuolella. Se synnyttää täysin uuden dynamiikan ja uuden toimintamallin. Kolmio luo uuden ykseysmatriisin.

Tänä aikana on mielenkiintoista se, että vaikka ulkoiset vaikutelmat näyttävät meille melko pahaenteisen skenaarion uhkaavien kokemusten kera, niin jos menemme sydämen tietämiseen, todelliset tunteemme näyttävät meille täysin erilaisen todellisuuden, jossa on täysin erilaiset kokemukset. Paradoksi on, että vaikka näemme, että ulkoisen maailman tilanne on supermerkillinen ja täysin tasapainoton, se tuntuu aina vain epätodellisemmalta. Vaikkemme epäilemättä pidä siitä, mitä näemme kaksinaisuusmaailmassa, monet meistä ovat yllättävästi täynnä luovan inspiraation ja rajattoman innostuksen aaltoja. Olemme kummallisen innostunut ja optimistinen tulevaisuuden osalta.

Valinta, asuuko kaksinaisuudessa vai uudessa todellisuudessa, ei ole lineaarista kääntymistä eri suuntiin, kuin tienhaarassa. Se on valinta pysyä siinä, missä olemme kuluneessa kaksinaisuusdynamiikassa, yrittäen pitää kiinni nopeasti murentuvasta tunnetusta maailmastamme, tai laajentua aitouteen ja nousta korkeuksiin kuin kultainen feenix-lintu.

Monta vuotta paras paikka johon voimme asettua, on ollut myrskyn silmä. Mutta tämä ei ole enää totta. Meidän ei pidä asettua myrskyn silmään, vaan laajentuneeseen asemaan myrskyn ylä- ja ulkopuolella. Meidän täytyy olla suurempi kuin myrsky! Meidän täytyy pysyä puolueettomana ja keskittyä sydämemme tietämiseen, äärettömästi laajemmalla tasolla kaksinaisuuden ulkopuolella. Kaikki on hyvin.

Helmikuu tuntuu määrittelevältä hetkeltä, jolloin hyvin monet meistä saavuttavat suuremman selkeyden siitä, mikä on totta, ja päättävät nousta seisomaan tietoisena muutoskatalyyttinä. Jokainen askel jonka otamme tässä kuussa, tekee jalanjäljen pehmeään mutaan. Se joko vetää sinua syvemmälle tai tuskin kosketat sitä. Tästä syystä kaikkien askeltemme pitää olla aitoja.

Kaoottiset ajat antavat meille myriadeja tilaisuuksia näyttää tulilintumme sulkien upeat valot. Säteillään kirkkaasti! Meidät tehtiin näitä aikoja varten.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.