KULTAISEKSI OLENNOKSI TULEMINEN, OSA 1

Sha-ieriä kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)

26.1.2017

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, olen Sha-ier.

Olen Ashtar-osaston edustaja. Olen nyt koulutuksessa liittyäkseni kultaisiin olentoihin. Minun täytyi suorittaa monta vihkimystä, ennen kuin pystyin puhdistamaan ITSENI ihmisosan voidakseni yhdistyä täysin moniulotteiseen ITSEENI ja aloittaa muuntumiseni takaisin kultaiseksi olennoksi.

Voidakseni aloittaa jälleenyhdistymisen kultaiseen olentoitseeni, minua opastettiin jakamaan tietoisuusvirtani kolmannen ulottuvuuden fyysisestä itsestäni, neljännen ulottuvuuden astraali-itsen kautta viidennen ulottuvuuden valokeho-ITSEENI.

Ensimmäinen ja hämmentävin osa jakamistani on, että kaikki nämä moniulotteisen ITSENI versiot ovat samanaikaisesti ykseyden nyt-hetkessä. Viidennen ulottuvuuden nyt-hetkessä ei ole erillisyyttä. Näin ollen minun moniulotteisen ITSENI kaikki versiot ovat olemassa samanaikaisesti – kuten teidänkin.

Viidennen ulottuvuuden valokeho-ITSENI palvelee yhdellä monista tähtialuksista, joita on Gaian ympärillä. Siksi minulla on kunnia auttaa ihmiskuntaa planeettaylösnousemukseen valmistautumisessa kommunikoimalla valokeho-ITSENI nyt-hetkessä.

Tässä nyt-hetkessä minua opastetaan jakamaan omat kokemukseni toisten kanssa, koska ihmiset oppivat usein parhaiten niiltä, jotka ovat antaneet esimerkin heille. Näin ollen aloitan siitä, kun tunnistin ensimmäisen kerran, että olin hyvin erilainen kuin muut ihmiset.

Ensimmäisen maistiaisen siitä, miten erilainen olin, sain päiväkodissa. Vanhempani olivat Ashtar-osaston jäseniä, jotka olivat päättäneet käyttää ihmismuotoa voidakseen ymmärtää paremmin niitä, jotka käyttävät fyysistä kehoa fyysisellä maapallolla.

Koska he olivat aina hyvin avoimia alkuperästään, he puhuivat usein elämästään tähtialuksilla. Ollessani hyvin nuori he pystyivät maasidonnaisena, kun he halusivat minun saavan siteen ihmisiin ympärilläni, mutta he halusivat minun tuntevan myös todellisen ITSENI.

Siksi he kertoivat minulle, että he olivat tulleet toiselta planeetalta Plejadien tähdistöstä. Luulen heidän kertoneen minulle sen, koska he kaipasivat kovasti elämäänsä siellä, mutta olin liian nuori tajutakseni oikeasti, miten erilainen olin kuin muut lapset. Siis, kunnes piirsin kuvan tähtialuksesta ja kerroin kaikille, että tulin sieltä.

Tuloksena oli, että sain niin paljon vaikeuksia, koska valehtelin tai kenties minulla oli jokin psyykkinen häiriö, että vanhempieni oli muutettava nopeasti muualle ja vaihdettava nimensä. Sen jälkeen en kertonut enää koskaan salaisuuttani siitä pelosta, että säikyttäisi muut.

Joka tapauksessa, jo hyvin nuorena en tuntenut sopivani joukkoon. Sen jälkeen kun salaisuus oli tuotu julki ja minun täytyi jättää kaikki ystäväni, pidin elämäni omana tietonani. Kun kasvoin ja olin noin 10-vuotias, toinen vanhemmistani oli tavallisesti aluksella ja toinen jäi Maahan kanssani.

Se oli erittäin vaikeaa aikaa minulle, kun oli vain yksi vanhempi, koska kaipasin kovasti koko perhettäni. Lisäksi en pitänyt enää koulusta, koska kyllästyin siihen, etten ollut oma itseni. En sopinut oikein joukkoon koulussa, enkä voinut kertoa kenellekään yställeni, kuka oikeasti olin.

Lisäksi en ollut oikein varma, kuka olin. Kun pyysin vanhemmiltani lisää informaatiota, he sanoivat aina, että kun olisin vähän vanhempi, he veisivät minut alukselle. Lopulta ollessani 13-vuotias ja aloitettuani aikuistumisen, vanhempani kertoivat, että minun oli aika vierailla aluksella.

He kuitenkin varoittivat minua kerta toisensa jälkeen, ettei ollut hyvä ajatus kertoa kokemuksistani toisille. Valitettavasti olin nuori ja innostunut esiteini enkä kuunnellut heidän neuvojaan.

Kun olin pieni lapsi, tarinani kuuluivat kategoriaan "eikö hän olekin söpö?" tai "mistä hän oikein puhuu?" Kuitenkin tultuani melkein teini-ikään, oivalsin, että tarinani saivat joidenkin olon niin epämukavaksi, etteivät he halunneet olla lähelläni.

Vähitellen minusta tuli "hullu lapsi", jolla oli "kummallisia tarinoita". Silloin muutimme taas. Muuton paras osa oli, että pidimme "lomaa" samalla aluksella, josta olin nähnyt unta niin kauan, kuin muistin.

Tuon tähtialusvierailumme aikana tunsin itseni lopultakin normaaliksi, koska kaikki muut teinit olivat kaltaisiani. Useimmat heistä eivät olleet kuitenkaan olleet koskaan maan päällä ja olivat hyvin uteliaita kuulemaan tarinoitani. Yritin kertoa heille hyvät osat maan päällä olemisesta ja vähän siitä, miten pelottavaa siellä oli toisinaan.

Totuus on, että elämäni näytti maan päällä normaalilta. Tietysti ihmisiä ammuttiin, raiskattiin, joutui vararikkoon ja kärsi pitkästä sairaudesta ennen kuolemaansa. Se oli vain normaalia elämää maan päällä. Kuitenkin jakaessani näitä tarinoita uusien ystävieni kanssa, jotka olivat eläneet aina tähtialuksella, he olivat järkyttyneitä.

"Miltä tuntuu pelätä?" he kysyivät minulta. "Millaista on olla todellisuudessa, joka perustuu aikaan ja erillisyyteen?" oli toinen kysymys. "Millaista oli tulla tänne, kun oli kasvanut siellä?" he kysyivät myös.

Ensin olin hyvin suosittu, kun kaikki olivat kiinnostuneita siitä, mitä minulla oli sanottavana. Mutta jonkin ajan kuluttua aloin nähdä, että he olivat erilaisia kuin minä. Vanhempani kertoivat minulle, että he olivat kehittyneempiä kuin minä, mutta saisin heidät nopeasti kiinni.

Taaskin, kuten aina, he olivat oikeassa, mutta nopea kehittyminen oli hyvin vaikeaa. Tiesin kuitenkin nyt, että myös teillä jotka ylösnousette Gaian kanssa, on nopeaa kehittymistä. Tästä syystä minua pyydettiin jakamaan kokemukseni teidän kanssanne, jotka ette ole käyneet aluksella tai olette unohtaneet vierailunne.

Aloitan selittämällä, miten koin ensimmäisen fyysisen saapumiseni alukselle. Toisaalta se tuntui kuin kotiin tulemiselta. Minulla oli viidennen ulottuvuuden valokehoni, mikä oli yllättävää, koska monien univierailujeni aikana aluksella käytin neljännen ulottuvuuden astraalikehoani.

Minulta vei tovin oivaltaa, että minulla oli valokeho, koska myös kaikilla ympärilläni oli valokeho. Ystäväni, joiden kanssa olin leikkinyt mielikuvituksessani pienestä lapsesta saakka, tervehtivät välittömästi minua. Heilläkin oli valokeho.

Siksi kaikki kommunikointimme oli välitöntä, kun puhuimme valokieltä. Puhuessani valokieltä ystävieni kanssa, oivalsin nopeasti, että he olivat olleet "mielikuvitusystäviäni" lapsesta saakka, ja tunsin tietoisuuteni laajentuvan sydämen ja mielen yli syleilemään koko alusta.

Vilauksessa minä olin alus ja alus oli minä. Nyt-hetkessä minulla oli elämäntarkastelu jokaisesta elämästä, joka minulla oli koskaan ollut maaplaneetalla. Melkein pyörryin tuosta informaatiosyöksystä, joka täytti sieluni, mutta uudet/vanhat ystäväni olivat ympärilläni ja lähettivät minulle ehdotonta rakkautta.

Kun tokenin, mikä tapahtui nopeasti ystävien avustuksella, kysyin: "Mitä se oli?"

Kaikki ystäväni hymyilivät ja sanoivat: "Uudelleenkalibroit vain itsesi, koska tällä kertaa jäät alukselle auttamaan laskeutumisissa."

"Jään alukselle?" kysyin. "Mutta entä perheeni? He kaipaavat minua ja ihmettelevät, missä olen. En halua pelästyttää heitä."

"Älä huoli", ystäväni vastasivat yhtenä telepaattisena viestinä. "Perhettäsi tarvitaan vielä maan päällä, mutta he käyvät täällä luonasi niin usein, kun voivat."

"Hetkinen", sanoin. "Taisin olla poissa liian pitkään. Muistan hämärästi ihmislapsi-itseni leikkimässä säkenöivien valoystävieni kanssa, kuten kutsuin niitä – itse asiassa kuten kutsuin teitä! Mutta kun minusta tuli teini, ajattelin sen olevan typerää ja käyttäydyin niin kuin ystäväni."

"Aivan", he vastasivat yhteen ääneen. "Siksi toimme sinut tänne. Sinun on määrä olla yksi ihmisistä, jotka muistavat olevansa moniulotteinen, käyttäessään edelleen maa-astiaa.

"Toimme sinut tänne teininä, koska sukupolvesi jäsenet on aikuisia laskeutumisten alkaessa. Siis toivomme, että voimme laskeutua tuossa nyt-hetkessä. Tiedämme, ettemme voi odottaa paljon pidempään laskeutumisten kanssa, koska ihmiset ovat planeettansa tuhoamisen partaalla."

"Planeetan tuhoamisen?" kysyin. "Tuhoaako meidän sukupolvemme planeetan?"

"Ei, sukupolvesi estää toisia tuhoamasta planeetan."

"Mutta miten teemme sen? Olemme vasta lapsia."

"Ette ole "vasta lapsia" enää. Olette sukupolvi, joka herää uuteen todellisuusmuotoon. Olette kaikki aikuisuuden partaalla ja paljon enemmän hereillä, kuin vanhempanne olivat. Lisäksi olette samaa sukupolvea kuin Illuminatin heräävät lapset.

"Siksi polariteetit joita on ennen kutsuttu "sisäiseksi voimaksi" ja "vallaksi toisiin", yhdistyvät, kun uudessa Illuminati-lasten sukupolvessa on liikaa valoa, jotta he olisivat vanhempiensa ja sukunsa huijaamia."

"Tulevatko hekin tänne ylös?" kysyin.

"Voi kyllä. Siksi he pystyvät pitämään valoa, vaikka heidän vanhempansa yrittävät iskostaa heille "valta toisiin" –pimeyttä. Sukupolvesi on varttunut lapsuudesta murrosikään vakaan korkeamman valovirran tullessa maa-astiaanne."

"Olemmeko?" kysyin. Silloin tapahtui hämmästyttävä asia. Sen sijaan, että he vastasivat minulle äänellään, uudet ystäväni kerääntyivät ympärilleni ja lähettivät minulle "valoviestin", minkä myöhemmin kuulin sen olleen.

En kuullut yhtään sanaa, mutta sain mitä upeimman kokemuksen ehdottomasta rakkaudesta ja täydellisestä hyväksynnästä. Ensin tunteeni olivat niin pakahduttavia, etten pystynyt keskittymään ystäviini. He kaikki kuitenkin koskettivat minua ja odottivat kärsivällisesti minun hyväksyvän tämän uuden kommunikointimuodon.

Kyetessäni lopulta puhumaan sanoin: "Vau, mitä se oli?"

Yhteen ääneen he sanoivat: "Se oli valokieltä."

"No", sanoin. "Jos tämä on valokieltä, se on ainoa tapa, jolla haluan kommunikoida tästä eteenpäin!"

"Aivan", he vastasivat valokielellä. "Se on ainoa tapa, jolla kommunikoit täällä, mutta kun vierailet Maassa, olet yksi valokielen monista opettajista."

"Hei, hetkinen nyt", sanoin nolon töykeästi. "En halua mennä takaisin sinne!"

Välittömästi käsitin, että käyttäydyin kuin kakaramainen Maan teini ja aloin pyytää anteeksi.

"Ei", he sanoivat yhteen ääneen. "Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi. Koska voit vielä muistaa eron 3D-todellisuutesi ja tämän aluksen 5D-todellisuuden välillä, sinua on pyydetty ottamaan tämä tehtävä."

"Okei", sanoin yrittäen olla kohtelias. "3D-maailma, 5D-maailma? Nyt olen täysin hämmentynyt."

Silloin Lisara josta tulisi pian henkilökohtainen oppaani ja paras ystäväni, laittoi käsivartensa ympärilleni ja sanoi: "Älä huoli, rakas ystäväni, ei ole aikaa, jollaisena tunnet sen siellä. Siksi ei ole mitään kiirettä muistaa ITSEÄSI."

Termit "ei aikaa" ja "muistaa ITSENI" leijuivat päässäni, mutta pystyin keskittymään vain Lisaran lämpimään käsivarteen ympärilläni, sekä kaukaiseen muistoon, jonka maaitseni oli kauan tukahduttanut.

Tuijottaen hämmentyneenä, kuulin hämärästi Lisaran kertovan minulle: "Tule, näytämme sinulle alusta."

Tunsin niin lohduttavaksi hänen pehmeän äänensä ja sellaisen olennon toveruuden, josta jotenkin tiesin tulevan paras ystäväni, että sallin hänen johtaa tietä uuteen ja hyvin hämmästyttävän upeaan elämääni.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.