MUISTOJA ASTRAALIMATKUSTAMISESTA JA HOPEALANGASTA LAPSENA

Kirjoittanut Kim Semetis (divinewarriorgoddess.com)
21.4.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Yksi varhaisimmista muistoistani tässä elämässä – en ole koskaan ennen jakanut sitä, kuitenkin nyt tunnen, että on aika. Minulla oli eräs kokemus usein, en kuitenkaan kertonut sitä kenellekään. Hyvin pienenä lapsena, kenties 2-vuotiaana ja sen jälkeen, minulla oli hyvin eläviä muistoja astraalimatkustamisesta. Sellaisia joista herättyäni tiesin, että se mitä olin juuri kokenut, oli totta – kuitenkaan lapsena minulla ei ollut sanoja kuvaamaan sitä kenellekään. Miten voimme kuvata sanoin jonkin sanoinkuvaamattoman, erityisesti hyvin nuorena? Koko elämäni olen pitänyt asioita itselläni, jotenkin tietäen, että olin hyvin erilainen kuin useimmat ihmiset eivätkä he ymmärtäisi, ja aina tarkkaillen omia kokemuksiani, muita ihmisiä ja maailmaa ympärilläni.

Minulla oli monena yönä muistoja lentämisestä, ei kuitenkaan tavallisesta. Löysin itseni astraalista, tietämättä missä olin. Kuitenkin minusta tuntui hyvin turvalliselta, mikä oli epätavallista minulle, koska olin aina levoton ja pelkäsin ihmisastiassa, ja tunsin turvaa ainoastaan kotona. Ihmismaailma näytti hyvin epäystävälliseltä. Pystyin tuntemaan energian, vaikkei minulla ollut aavistustakaan, että niin tapahtui. Näin itseni aina yöpaidassani sängyssä, kuitenkin istuen täysin hereillä ja hämmästellen lentämistä "tuolla" galakseissa. Näin, tunsin ja koin kaiken sen kauneuden, tuntien suurta vapautta. Tuntien olevani rakastettu tavalla, jota en voinut kokea Maa-tasolla 3D-tiheydessä.

Joka kerta mennessäni astraalimatkalle, saatoin nähdä hopealankani. Se oli kiinni ihmiskehossani, joka nukkui sängyssä. Matkani alkoi aina tarkkailemalla, kun nousin astiani yläpuolelle ja sitten korkeammalle ja korkeammalle – kotini katon läpi, sitten asuinalueeni yläpuolelle ja aina vain ylemmäs ja ylemmäs eetteriin. Samalla kun olin turvallisesti sängyssäni, lensin koko ajan kuin lintu, jotka voi mennä minne tahansa.

Kun nousin kehostani, näin tuon langan. Se oli hohtava hopealanka, ja tiesin jotenkin, että se oli hyvin tärkeä. Kun lensin korkeammalle ja korkeammalle, lanka oheni. Kuitenkin tiesin, ettei se katkeaisi koskaan. Se oli uskomatonta ainetta, joka oli niin joustavaa, että se venyi ikuisesti. Jotenkin tiesin, että se oli lahja Jumalalta. Korkeampi itseni, enkelit ja oppaat halusivat minun tulevan niin rennoksi tämän hopealangan osalta, että minun annettiin koskettaa sitä, tuntea se ja tutustua siihen intiimisti. Vielä tänäkin päivänä voin tuntea sen pienissä käsissäni – tuntea, miten vahva ja miten taipuva se on. Tietäen, että tämä elämän hopealanka, joka kiinnittää sielumme ihmiskehoon, ei koskaan katkea – kunnes meidän on aika lähteä astiastamme, josta huolehdimme rakkaudella elämässämme. Luottaen sielumme valintaan lähdön ajankohdasta. Kaikki on täydellisessä jumalaisessa järjestyksessä, ja kaikki lähtevät tältä tasolta juuri oikealla hetkellä – ei kukaan liian aikaisin eikä kukaan liian myöhään.

En tiedä tarkkaan, milloin lakkasin muistamasta näitä matkoja. Tuntuu siltä, että ne vain alkoivat hävitä pois, kun ihmisyyteni otti hitaasti vallan 3D-maaimassa. Uskoakseni olin esiteini, kun minulla oli muistoja niiden tekemisestä pienempänä lapsena. Minusta tuntuu, että tiedostamaton tajuntani piti tiukasti kiinni näistä kokemuksista ja turvautui niihin synkimpinä päivinäni, kun olin teini ja nuori aikuinen, vaikka ne olivat haihtuneet tietoisesta muististani.

Nämä muistot alkoivat palata, kun olin kolmikymppinen ja aloitin tietoisen henkisen matkani ja aloin meditoida. Silloin nämä muistot tulvivat takaisin kauniina muistutuksena, että olemme henkinen olento, jolla on ihmiskokemus. Voin vieläkin nähdä itseni nousemassa ihmiskehostani, tuon kauniin langan viedessä minut, minne halusin mennä, hohtaen ja kimmeltäen kauniin hopeisena. Tunnen edelleen, miltä tämä suurenmoinen lanka tuntuu, kun minun annettiin kuljettaa kättäni sitä pitkin monta vuotta. Uskon, että jokaisella kosketuksella lähetin paljon rakkautta siihen, ikään kuin sanoen: "Sinnittele mukana. Tiedän, ettei täällä ole helppoa, kuitenkin olet tullut auttamaan jossain niin uskomattomassa ja monumentaalisessa, että se on kaiken sen arvoista!" Me kaikki olemme tulleet, ja jos luet tätä, ymmärrät täsmälleen, mitä tarkoitan.

Rakastan teitä hyvin paljon, Kim.

P.S. Tämän artikkelin kuva ei pysty läheskään kunnioittamaan hopealankamme suurenmoisuutta.

P.S. Meillä kaikilla on sellainen, tai muuten emme olisi enää täällä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.