UUSI MAA JA SISÄÄNTULEVAT ENERGIAT

Kirjoittanut Jenny Schiltz (www.jennyschiltz.com)

11.12.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Halusin ottaa hetken jakaakseni sen todella uskomattoman informaation, joka kerrottiin minulle. Noin vuosi sitten lakkasin oppaideni ehdotuksesta lähettämästä maadoittumisköyden Maan ydinkristalliin. He kertoivat minulle, että oli tärkeämpää maadoittua syvälle kehooni ja lähettää köyden galaksin ytimeen. Yhtenä päivänä herätessäni tunsin, että jokin ryhmä halusi kommunikoida kanssani, mutten pystynyt määrittämään ketkä. Niinpä puhdistin aurani, harmonisoin chakrani ja asetin aikomukset päivälle. Kun skannasin sydänchakraa, kuulin korkeimman aspektini sanovan: "Lähetä köysi Maahan." Olin yllättynyt siitä, että kun lähetin köyteni alas, näin valtavan puun kasvavan valtavasta ruusukvartsikristallista.

Kun 2012 aloin ankkuroida köyden Maahan, näin Maan ydinkristallin mustalta hematiitilta näyttävänä kivenä. Vuonna 2013 ja 2014 katselin kristallin muuttuvan mustasta hematiitista savukvartsiksi, sitten kvartsiksi ja lopulta se muuttui kauniiksi ruusunkvartsikristalliksi. Kun näin ruusukvartsin ensimmäisen kerran vuoden 2014 lopulla, huomasin, että se sykki ja vilkkui hehkuvan lämmintä punaista. Oppaani veivät minut seikkailulle galaksin ytimeen katsomaan suurinta ruusukvartsikristallia, jonka olin koskaan nähnyt. Tämäkin sykki ja oivalsin, että ne sykkivät samaan tahtiin. Oppaani selittivät minulle, että Maa oli lopultakin taas "linjoilla" ja yhdistynyt galaksiin. Oli suurta innostusta tästä tapahtumasta. Gaialle oli suuri virstanpylväs nostaa värähtelyään riittävästi yhdistyäkseen taas galaksiin.

Nyt on joulukuu 2016 ja upea puu kasvaa ruusukvartsin päällä. Vein sitten tietoisuuteni Maan keskipisteeseen ja tapasin siellä olennot, jotka olivat työskennelleet aiemmin kanssani. He olivat hyvin innoissaan – tämä oli kuin mitä kauneimman lapsen paljastamista, esittelemistä. Sitten minulle välähti, että tämä on Gaian lapsi. Tämä puu edustaa uutta Maata.

Mieleeni muistui voimakas uni, joka minulla oli joulukuussa 2012 ja jossa monet meistä, tuhannet meistä, pitivät toisiaan kädestä piireissä tämän uskomattoman jättipuun ympärillä. Lauloimme, riemuitsimme ja yhdistyimme energeettisesti omiin heimoihimme. Silloin en oivaltanut, mutta nyt oivallan, että se oli seremonia, jossa Gaia valmistautui synnyttämään uuden Maan. Tuon jälkeen kristalli alkoi keventyä.

Tietoisuuteni ollessa Maan sisällä, tuijotin kunnioittaen tätä majesteettista nuorta puuta ja huomasin, että sen lehdet eivät olleet auenneet. Se näytti kuin paljaalta puulta talvella. Maan sisäiset olennot selittivät, että tällä hetkellä 5D on energiakerros romahtavien 3D- ja 4D-taajuuksien päällä. Näin ollen hyvin monet voivat näyttää sinkoilevan edestakaisin taajuuksien välillä. Tämä ei ole välttämättä huono asia, koska vaihdellessaan taajuuksien välillä, pystyy näkemään joka kerta tipahtaessaan alempaan taajuuteen, mitä täytyy vielä parantaa. Joka kerta saatat huomata helpommaksi ja helpommaksi tuoda itsesi takaisin keskukseen, ja se mikä kerran herätti tunteesi, ei enää herätä.

5D-taajuus on yksinkertaisesti portti, laskeutumisalusta. Kun ankkuroidut tähän verkkoon, se sallii sinun jatkaa siirtymistä ylöspäin taajuudessa, kun integroit ensin kaikki ihmiselämäsi ja sitten galaktiset elämäsi. Kun yhdistät taas koko "sinun", alat vähitellen päästä käsiksi todelliseen suurenmoisuuteesi. Kyse ei ole siitä, että saavutat 5D-taajuuden ja sitten kaikki on taianomaisesti täydellistä – 5D-taajuus on portti, josta korkeampi työ alkaa. Tästä paikasta jokainen ihminen pystyy jatkamaan eteenpäin ja muistamaan, kuka hän oikeasti on, kun hän raivaa tietään takaisin Lähteeseen.

Maan sisäiset olennot selittivät sitten, että maaliskuussa 2017 tuo puu alkaa versoa ja päästä oikeuksiinsa. Tuolloin aloitamme eroamisen alkuperäisestä Maasta. He näyttivät tämän mielessäni osana high schoolin sukupuolivalistustuntia. He näyttivät minulle, kuinka siittiö hedelmöitti munasolun, mutta pelkän hedelmöittymisen sijasta se jakautui kahdeksi täydelliseksi tsygootiksi. He selittivät, että tämä eroamisprosessi alkaa maaliskuussa, mutta eron loppuunsaattaminen kestäisi melkein puolitoista vuotta. Vaikka he näyttivät minulle fyysisen jakautumisen (jotta pystyin tajuamaan – hyvin paljon siitä, mitä minulle näytetään, on symbolista), ei tapahdu fyysistä eroamista, vaan taajuudet eroavat. Ne eivät ole enää kietoutuneet yhteen, mikä sallii meidän sinkoilla edestakaisin. Meidän täytyy olla tiukkana omassa sisäisessä värähtelyssämme ja integroinnissamme.

Tuona aikana meitä "ammutaan" jatkuvasti valolla ja kehopäivityksillä. Meidän testaamistamme jatketaan ja meille näytetään, missä meillä on toimimattomuutta. Kaiken mikä ei kestä korkeammissa taajuuksissa, täytyy lähteä tai muuttua, jotta se on yhteensopiva uuden energian kanssa. Kun asiat tai suhteet hajoavat, ota hetki ja oivalla, että vaikka se on hämmentävää ja saattaa satuttaa, se voi säästää sinut suuremmalta tuskalta tulevaisuudessa.

Tiedä vain, että joka hetki kaikki on suunniteltu auttamaan sinua sopeutumaan 5D-taajuuteen (ja sen yli) ja säilyttämään sen, jotta taajuuksien eroamisen ollessa valmis, kykenet pysymään tuossa tilassa. Jokainen testi on taas yksi tilaisuus nähdä, missä tarvitaan lisää sisäistä työtä ja miten pitkälle olet päässyt. Hyvin syvää integrointia tapahtuu ja kaikki ympärilläsi on suunniteltu auttamaan sinua tulemaan yhdeksi energioiden kanssa ja ymmärtämän kaiken, mitä olet. Sielutasolla sinä ja tiimisi oppaita, enkeleitä ja ylösnousseita mestareita järjestätte tapahtumia, jotka auttavat sinua pääsemään asian ytimeen kaikkina aikoina.

Palasimme juuri viikon matkalta Floridaan. Tämä oli matka, joka tuli parin viime kuun aikana, kun löysimme lentoliput 39 dollarilla. Tiesin vaistomaisesti, että Floridaan menemiselläni oli korkeampi tarkoitus, mutta se oli minulle täysin epäselvää, mikä se olisi. Ensimmäinen pysähdyksemme matkalla oli Sarasotassa, jossa rannat ovat 99.9%:sti kvartsikristallia, ja huhujen mukaan ne ovat jäänne Atlantiksen ajalta. Rakastin sitä ehdottomasti ja alueen energia oli hyvin rauhoittavaa. Kuitenkin oltuani rannalla vuorokauden, outo tunne valtasi minut. Se oli tunne, että halusin luopua tästä työstä, en kyennyt auttamaan toisia ja olin tehoton. Kun olin syvällä näissä tunteissa, mikä oli hyvin epämukavaa, tiesin myös, että minun oli mentävä niiden läpi. Ikään kuin osa minua tunsi näin, mutta toinen osa sanoi: "Kaikki on ok. Menet tästä läpi ja palaat itsetuntoosi." Minulla oli jatkuvaa sisäistä keskustelua, joka selitti sille osalleni, joka halusi luopua, ettei tehtäväni ollut pelastaa ketään ja oli egoa ajatella, että voisin pelastaa jonkun. Tehtäväni on pelkästään säteillä valoa erilaiseen tapaan – jokaisen sielun täytyy tehdä sisäinen työnsä ja pelastaa itsensä. Tämä hiljensi lopulta tämän epäonnistumisen ja toivottomuuden tunteen. Palattuani tasapainoon, minulle näytettiin matka, jossa olin Atlantiksen aikana tehnyt samanlaista työtä kuin nyt. Olin kuitenkin liittänyt toisten edistymisen ja kasvun omaan arvooni, mikä johti minut tuntemaan, että olin suuri luuseri, koska en pystynyt "pelastamaan" joitain. Se oli hassua, koska oletin, että saattaisin tehdä jonkin maaparannuksen tai minua kutsuttaisiin siunaamaan vettä tällä matkalla. Kuitenkin parannus tuli minulle ja oli hyvin merkittävä.

Minusta oli kiehtovaa sitten kuulla, että olin toisia, erityisesti parantajia, joilla oli ollut samanlaisia tunteita tuohon aikaan. Minulle se näyttää, että energiat tulivat osoittamaan meille, missä pelastajakompleksi on johtanut meitä harhaan ja miten ollaan toistamatta se taas. Toiset kertoivat minulle, että heihin ei iskenyt niinkään tunne, että he olivat epäonnistuneet aiemmin jollain tavalla, vaan että he epäonnistuvat tässä nyt. On toivottomuuden tunnetta ja syvää epäilyä tästä koko prosessista. Kaikki propaganda ja pelko mitä pusketaan, vaatii veronsa niin syvällä tavalla, että se johtaa jopa irtoamiseen omasta totuudestaan. Hengitä vain ja yhdisty sisällä taas sieluusi ja tiedä, että se mitä näytetään ja sanotaan, on vanhojen energioiden esittämistä. Sitä kehitystä ei pysäytetä, jossa olemme.

Meillä on tiukkaan pakattu kuukausi päivityksiä ja tähtiportteja. Joulukuu on ollut vuodesta 2012 saakka hyvin voimallinen. Kysyin, miksi erityisesti tämä kuukausi, ja minulle kerrottiin, että monet valoräjähdykset korreloivat siihen, kun ihmiset juhlivat. Monet perinteet ja uskonnot juhlivat tätä aikaa vuodesta ja silloin kun iloitaan, valoa ankkuroidaan nopeammin ja helpommin. Tämän kääntöpuolena juhlapyhät voivat olla vaikeita kireiden perhesuhteiden, taloudellisten huolien ja yksinäisyyden vuoksi. Kun tämä yhdistetään valoräjähdyksiin ja tähtiportteihin, se auttaa meitä aloittamaan tämän toimimattomuuden parantamisen, vaikka parantuminen merkitsisi lähtemistä pois kaikesta, mikä on tunnettu aiemmin.

Toivon, että tämä päivitys löytää sinut hyvin ja että olet yhtä innostunut kuin minä tästä uskomattomasta uutisesta, joka koskee uutta Maata ja edistymistämme. Kiitos teille kaikille, jotka jaatte tämän työn – se merkitsee paljon.

Jenny

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.