TAAJUUDET OVAT ALKANEET EROTA

Kirjoittanut Jenny Schiltz (channelingthemasters.org)

31.3.2017

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Energiapäivitys ja Kwan Yinin kanavointi

Ajankohtaisia energioita kuvaava sana on "sekava", eli tämä energia voi olla hämmentävää, kiusallista ja usein turhauttavaa. Monet tuntevat olevansa "joka paikassa" – yksi hetki on täynnä aivan uskomatonta autuutta ja seuraavassa tulee epävarmuutta ja ahdistusta. Rytmin puute on tehnyt haastavaksi kirjoittaa tästä energiasta, koska se muuttuu niin nopeasti. Summaan parhaani mukaan, mitä tapahtuu.

Muistoja ja tunteita nousee

Kaikki tulee pintaan joko unina tai lyhyinä muistoina. Tämän intensiivisyys riippuu siitä, missä kohtaa olet prosessissasi. Joillekin meistä voi olla ensimmäinen kerta, kun olemme oikeasti nähneet omiin syvyyksiimme ja tunteneet surua ja raivoa. Kunnioita näitä tunteita ja anna niille ääni, vaikka ne näyttäisivät kuinka rumilta. Toisilla se sallii kuoria enemmän kerroksia ja antaa anteeksi ja rakastaa itseään enemmän ja enemmän. Itselleni ja joillekin asiakkailleni universumi on järjestänyt tapahtumia, jotka ovat näyttäneet, missä meillä on edelleen syvälle kätkettyjä haavoja kaikesta siitä sisäisestä työstä huolimatta, mitä olemme tehneet, jotta voimme lopultakin päästään irti niistä. Hyvä uutinen on, että nyt meillä on työkalut tehdä se.

Kysyin oppailtani, miten käsitellä nousevat tunteet, ja minulle kerrottiin hyvin selvästi, että minulla on vaihtoehto: voin mennä noihin tunteisiin ja elää ne uudestaan tai voin päättää katsoa korkeammasta perspektiivistä ja päästää irti kaikesta väärintekemisen tunteesta. Se ymmärrys, että pystymme näkemään suuremman kuvan (niin paljon kuin pystymme), sallii meidän siirtyä kaksinaisuudesta ja uhrina olemisesta täysin puhtaaseen henkilökohtaiseen voimaan – mikä on välttämätöntä sielumme ruumiillistumiselle.

Puhuin Kwan Yinin kanssa siitä, miten hyvin monet hukkuvat tunneaaltoihin eivätkä kykene pitämään päätään pinnalla. Hän sanoi hyvin selvästi, että "toisinaan täytyy hukkua voidakseen havaita, mikä saa hengittämään", ja hän muistutti minua kerroista, jolloin minäkin hukuin ja pidin kiinni asioista, jotka eivät palvelleet jostain syystä, ja miten paljon kasvoin päästettyäni irti niistä. Asian ydin tässä on, että jos huomaat hukkuvasi tämän maailman tunteisiin ja negatiivisuuteen, muuta fokustasi ja selvitä, mikä saa sinut hengittämään ja mikä saa sydämesi laulamaan. Voimme eksyä tällä planeetalla tapahtuvan irtipäästämisen syvyyksiin, ja tämä vie meidät tietysti pois todellisesta tehtävästämme, joka on yhteensulautuminen sielumme kanssa.

Fyysisesti ja energeettisesti

Vau, siis vau. Löydän itseni jahkailemasta inspiraatioräjähdysten ja sen väliltä, että haluan vain istua tuijottamassa seinää. Valomäärän lisääntyessä planeetalla joka hetki, meidät haastetaan monin tavoin. Monilla ylösnousemusoireet ovat lisääntyneet, kuten vatsavaivat, uupumus, unettomuus ja vanhojen vammojen ilmestyminen uudelleen. Missä tahansa heikko kohtasi onkin, se saattaa kiukutella – itselläni se on selkä. Monien ihmisten hermosto käy ylikierroksilla, kun se reagoi lisääntyneeseen valoon. Tämä samanaikainen väsymyksen ja kireyden tunne voi aiheuttaa puhdistuksia niissä, joilla on autoimmuuni- tai muita kroonisia vaivoja.

Saamme myös massiivisia päivityksiä kehojärjestelmäämme. Tätä voi tapahtua chakroissa, aivotoiminnoissa ja umpieritys- ja aineenvaihduntajärjestelmissä. Ole tietoinen, mitä kehosi tarvitsee. Suosittelen, ettet noudata kovaa linjaa missään, vaan menet kehovirtauksen mukana. Täytyy ymmärtää, että jos kehossa on niin paljon valoa, kuin nyt on mahdollista, yleensä luovutaan ihmismuodosta ja lähdetään pelkkään henkeen. Näin ei ole tarkoitus olla tällä kertaa. Jatkamme matkaamme muoto ehjänä, eikä ole käsikirjaa, mikä kertoo meille täsmälleen, mitä tarvitaan. Osa tästä on siksi, jotta ymmärrät, että SINÄ OLET AUKTORITEETTI itsellesi. Voit saada neuvoja ja näkemyksiä muilta, mutta loppujen lopuksi sinun täytyy luottaa itseesi.

Valoisana puolena meillä avautuu nyt hyvin monia kykyjä, ja tässä meidän täytyy taas ottaa vastuu kaikesta, mitä lähetämme ulos ja mitä päästämme sisään. Tämä on meidän todellisuutemme, meidän luomuksemme ja meidän täytyy ohjata sitä. Tapamme yhdistyä on tullut myös merkittävästi syvemmäksi. Mikään ei ole "tuolla jossain", kaikki on sisällämme. Yhdisty sydämesi kautta ja salli sielustasi tulla suurin oppaasi.

Aikajanat muuttuvat

Alemmat aikajanat ovat alkaneet romahtaa hyvin nopeasti. Olemme todella liikkuneet energeettisesti, ja sen kiihtyminen jatkuu huhtikuussa. Kun aikajana romahtaa, se voi olla niin yksinkertaista kuin selvä uusi suunta merkittäviin elämänmuutoksiin. Vaikka näitä voi olla vaikea ymmärtää ja hyväksyä, on tärkeää luottaa, että kaikki tapahtuu korkeimmaksi parhaaksesi pitkällä tähtäyksellä. Tämä selittää myös, miksi hyvin monien tunteita laukaistaan – nuo tunteet voidaan päästää irti ja se aikajana jolla niitä pidettiin, hävittää. Ota hetki ja näe, miten myös tuskalliset asiat ovat lahja. Lahja joka näyttää sinulle, että voit valita eri tavalla. Kiinnitä huomiota ympäristöösi ja kaikkiin tunteisiin, joita sinulla on – nämä ovat vihjeitä taajuudestasi. Nopein tapa vaihtaa taajuudesta toiseen on ilmaista kiitollisuutta kaikesta, myös tuskallisista osista.

Jotkut teistä ovat ehkä nähneet myös muuttuvia todellisuuksia. Nämä voivat näyttää verkoilta taivaalla tai aalloilta ilmassa, ikään kuin katsoisit kangastusta tai höyryä, jota nousee auringon paahtamasta tiestä. Toiset näkevät ehkä todellisuuden taipuvan, ja tämä on upeaa, koska se johtaa meidät kysymään, mikä todellisuus oikeasti on … ja nämä kysymykset johtavat oman todellisuutensa mestariksi. On todella kaunista aikaa, myös kaikkine haasteineen.

Alla on lyhyt kanavointi Kwan Yinilta. Toivon, että te kaikki pärjäätte hyvin ja näette selvästi, missä taajuudet eroavat, jotta voitte valita oman todellisuutenne ja fokuksenne. Lähetän teille kaikille paljon rakkautta.

<3 Jenny

Tervehdys! Se olen minä, Kwan Yin. Toivon, että pystytte tuntemaan horisontissa ne muutostuulet, jotka koskettavat planeettanne joka osaa. On taianomaista aikaa – aikaa jota jokainen teistä halusi ja johon jokainen teistä halusi osallistua. Ei ole ainuttakaan aluetta, johon kaikki tapahtuva ei vaikuta. Olemme puhuneet teille aiemmin taajuuksien eroamisesta, ja se on todellakin alkanut.

Niillä jotka ovat asettuneet korkeampiin taajuuksiin, tähän aikaan liittyy henkistä helpotusta. Tämä ei merkitse, että kaikki on täydellistä ja iloista joka hetki, vaan että olette tietoisia ja teillä on työkalut selviytyä kaikesta, mitä tulee tiellenne. Ajatelkaa venettä myrskyssä. Aalto saattaa peittää keulan ja menette pinnan alle hetkeksi, mutta vene nousee aina takaisin ylös ja pitää teidät kellumassa. Teiltä jotka huomaatte, että uppoatte jatkuvasti ja aallot takovat teitä, kysymme, mikä painaa teitä alas. Mikä täytyy muuttaa ja päästää irti sisällä, jotta ette ole enää ankkuroituneena todellisuuteen, joka hukuttaa teitä vähitellen? Nimittäin se on näin yksinkertaista – kun seuraatte sydäntänne ettekä maailmanne ennakkorajoituksia, huomaatte nousevanne minkä tahansa haasteen tasalle.

Kun taajuuksien eroaminen jatkuu, se on teille jokaiselle tilaisuus selvittää, mitä haluaisitte henkilökohtaiseen todellisuuteenne. Uutta Maata rakennetaan ja ankkuroidaan mahdollisena todellisuutena jokaiselle ihmiselle – jokaisen täytyy kuitenkin päättää, miltä tämä maailma näyttää ja tuntuu heistä. Jokainen teistä on luoja – pelkästään te määritätte, mitä rajoja laitatte luomisellenne. Olemme täällä sanomassa, että ei ole mitään rajoja, paitsi ne joita edelleen on uskomusjärjestelmässänne.

Nyt on aika oivaltaa voimanne, kykynne olla vuorovaikutuksessa kaiken kanssa ja muuttaa kaikki. Ilmentäminen on nyt nopeampaa ja näyttää teille sen voiman, joka teillä jokaisella on. Jokaisen ihmisen tehtävänä on katsoa kriittisesti ajatuksiaan ja tekojaan ja sitä energiaa, jota projisoidaan ja vastaanotetaan. Nimittäin se mikä ennen oli hienovaraista, ei enää ole. Tästä syystä pyydämme teitä kaikkia tiedostamaan ne energiat, joita kaikki ulkopuoliset vaikutukset tuovat, sillä ne voivat vaikuttaa kykyynne säilyttää tasapaino ja pysyä keskuksessanne. Silloin kun ei ole oman olemuksensa keskuksessa, tulevan valon vaihtelut vaativat veron fyysisestä ja tunnepuolen hyvinvoinnista.

Pyydämme jokaista ihmistä yhdistymään uuden Maan verkkoon ja ankkuroimaan sen täysin olemukseensa, pitämällä sydämessään ehdotonta rakkautta kaikkea kohtaan. Toivomme, että tunnette innostusta, kun kaikki ympärille muuttuu, ja kaikki mitä kohti olette tehneet työtä, toteutuu.

Suuren rakkauden ja ihailun kera,

Kwan Yin

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.