MUINAISTIETO TULEE TAKAISIN

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)

4.3.2018

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Haluan jakaa kanssanne, mitä on tapahtunut noin kuluneen kuukauden aikana shamaanimatkoillani. Minulle näytettiin jatkuvasti sininen tulijärvi, joka oli kivikylpylässä maanalaisella luola-alueella. Korkeampi itseni kehotti minua likoamaan siinä, koska se ei auttaisi minua ainoastaan parantumaan fyysisesti, vaan myös parantaisi vääristymät, joita minulla oli edelleen sisälläni.

Minut johdatettiin tähän paikkaan useita kertoja, kun sitten yhdellä kerralla näin etäällä jotain, mikä näytti alttarilta maanalaisessa temppelissä, sekä naisen joka näytti papittarelta, joka kirjoitti informaatiota kirjakääröihin. Tämä paikka tuntui olevan kaukana, eikä minulla ollut pääsyä siihen, mutta pystyin tarkkailemaan – kunnes jokin aika sitten tämä kaikki muuttui.

"Menin siniseen tulijärveen, ja kun likosin tuossa energiassa ja koin niitä latauksia, joita liittyi näin syvään puhdistumiseen, näin taas tuon alttarin – paitsi tällä kertaa se oli hyvin lähellä. Kun katselin, näin sotilaiden tulevan tuhoamaan pyhiä esineitä. He repivät kääröt riekaleiksi, ja oli ilmiselvää, että he olivat oikeamielisyyden tunteen vallassa.

Sitten huomasin korkean papittaren makaamassa nurkassa ja pitkä keihäs törrötti hänen vatsastaan. Menin hänen luokseen, ja kun yhdistyimme, tuhonäkymä ja sotilaat olivat ikään kuin eri todellisuustasolla, ja vaikka pystyin edelleen näkemään heidät, papitar ja minä pystyimme yhdistymään.

Hän pyysi minua nostamaan itseään, ja tehdessäni sen kerroin, miten pahoillani olin siitä, että kaikki hänen pyhä työnsä oli tuhottu ja menetetty. Olin pahoillani siitä epäkunnioituksesta, jota hän joutui kestämään. Hän hymyili ja sanoi: "Työni ei ole tuhoutunut, se on sinussa. Vain sinulla on pääsy siihen."

Hän tarttui minua käsivarresta, ja sitten näin muotoja, jotka toivat mieleeni valokielen, alkavan ilmestyä sisääni sähkönsinisenä. Ne ilmestyivät sisälleni ja sitten hävisivät. Kun tämä tapahtui, ihmiskehoni värähteli niin voimakkaasti, että se uhkasi vetää minut pois näkymatkalta. Papitar piti minua kädestä ja sanoi: "Pysy kanssani, kaikki on hyvin." Tämä auttoi kehoni tuntemaa pelkoa vähenemään.

Kerroin hänelle, etten tiennyt, mitä tapahtui. Hän sanoi minulle: "Muinaistieto tulee takaisin." Kysyin, oliko se vain minua varten vai kaikille, ja hänen vastauksensa oli: "Se on kaikille, jotka ovat valmiita." Kysyin, antoiko hän minulle tuota tietoa tällä hetkellä, ja hän sanoi: "Ei, se on ollut aina sisälläsi. Se on ollut pelkästään haudattuna, mutta nyt se kaivetaan esiin."

Kerroin hänelle, etten tiennyt, miten saan tuon informaation ulos itsestäni niin, että muut voivat kuulla sen, ja hän nauroi ja sanoi: "Pääset käsiksi informaatioon joka hengenvedolla. Informaatio ei ole sanoja, se ei ole käsitteitä, vaan energiaa, jota välitetään kaikessa, mitä teet."

Istuin tämän tiedon kanssa, ja hän kertoi, että tässä maailmassa on monia, jotka eivät ole avoimia, enkä minä tiennyt, miten osoittaa heille, että uusi tapa on olemassa. Hän sanoi, että ne jotka resonoivat taajuuteni kanssa, löytävät minut. Hän jatkoi ja selitti, ettei minun pitäisi yrittää vakuuttaa ketään mistään. On turhaa yrittää vakuuttaa joku tietystä näkökulmasta, koska se saa hänet roikkumaan uskomuksissaan vielä tiukemmin ja iskemään kantapäänsä maahan puolustautuen. Hän selitti, että parasta on myöntyä siihen, että tuon ihmisen todellisuudessa se, mihin hän uskoo, on totta ja oikein hänelle. Hän sanoi, että vaikka tämä saattaa raivostuttaa jotkut, minun ei pitäisi osallistua siihen, koska se olisi aikani haaskaamista. Pelkästään sen toteaminen, että todellisuudet ovat erilaisia, avaa oven tuolle ihmiselle alkaa ymmärtää, että jokainen meistä on oman todellisuutensa luoja.

Kiitin häntä kaikesta, mitä hän oli tehnyt palveluaikanaan, ja tehtyäni sen hän hävisi, kuten myös temppeli ja sotilaat. Löysin itseni seisomasta tyhjässä luolassa, ja sininen tulijärvi oli kuivunut."

Tulin pois matkaltani ja yhdistyin välittömästi tiimini kanssa. Oivalsin, miten pyhä lahja minulle oli näytetty. He selittivät, että olemme nyt muinaistiedon paluuajassa. Mitä puhtaampi yksilö on kaksinaisuudesta ja vääristymistä, sitä enemmän tätä informaatiota avataan DNA:ssa. Nyt on aika muistaa, kuka olemme syvimmällä tasolla.

Nämä ovat viisauden vartijoiden, parantajien, shamaanien, korkeiden pappien ja papittarien jne. elämiä – yksinkertaisesti ilmaistuna kyse on elämästä, jossa elimme syvässä, syvässä yhteydessä kaiken olevaisen kanssa. Tämä elämä on ilmestymässä alitajunnasta tietoiseen elämäämme, ja se pyytää tulla kuulluksi, tunnetuksi ja koetuksi.

Muutama asiakkaani on kertonut minulle jonkun ihmisen näkemisestä jatkuvasti vaipuessaan uneen tai unissaan ja meditaatioissaan. Näille asiakkaille he edustivat sellaista heidän entisen elämänsä versiota, jolla on suurta tietoa, sekä kykyä yhteyteen ja taikaan. Sillä ei ole merkitystä, jos et kykene näkemään tai kuulemaan näitä aspekteja – sillä kun menet kotiin, tuot koko kokonaisuutesi mukanasi. Nyt vanhaa tietoa aktivoidaan tässä nykyisessä järjestelmässämme, kun koemme näitä korkeampia energioita ja puhdistamme sisäisiä vääristymiä.

Se on mielenkiintoista, että kun nämä aspektit heräävät sisällämme, voi olla melko tavalla turhautumista ja vihaa. Kysyin korkeimmalta itseltäni tästä, ja hän vastasi, että viha on luonnollista: "Nimittäin kyse on viisauden vartijoiden, parantajien, yhteyden luojien ja kristallityöntekijöiden tulemisesta esiin sekä luomakunnan kaiken muinaistiedon tulemisesta esiin. Kun tällainen aspekti meissä herää ja tuntee, mitä on tehty Maalle ja sen ihmisille, se voi aiheuttaa vihaa ja pettymystä."

Niillä jotka aktivoivat näitä aspekteja tällä hetkellä (tiedostavat he sitä tai eivät), voi olla pakahtumisen tunnetta. Emme käsittele ainoastaan fyysisiä muutoksia ja opettele kukoistamaan korkeammissa energioissa, vaan ruumiillistamme myös kaikkea, mitä olemme. Nämä muinaiset aspektit katsovat ympärilleen ja sanovat: "Mitä ihmettä on tapahtunut? Miten kadotimme yhteyden? Miten meistä tuli niin voimattomia? Miksi annoimme tämän tapahtua?" Nämä ovat upeita kysymyksiä, kun ne saavat meidät tarkastelemaan niitä tapoja, joilla olemme antaneet pois oman voimamme. Tämä voi synnyttää vihaa, mutta se voi olla hyödyllistä, jos sitä käytetään kasvun katalyyttinä.

Jos sinulla on ollut vihan leimahduksia, jotka ovat kohdistuneet ihmiskuntaan tai tiettyihin tapahtumiin, ihmisiin tai käsitteisiin, tiedä, että tämä saattaa olla muinainen itsesi, joka pyytää sinua kulkemaan omassa voimassasi. Sydänkeskeisen henkilökohtaisen voimasi avulla muutat maailmaa, ainakin omaasi.

Monet tuntevat jättimäisen työnnön universumilta. Kuten yksi asiakas sanoi: "Lähtölaukaus on pamahtanut!" Vaikka on tätä työntöä, monet ovat paikassa, jota kutsun eteisaulaksi – se on pitkä eteisaula, jossa on monta suljettua ovea, ja universumi sanoo: "Sitten kun päätät avata jonkun oven, laitamme tuulta purjeisiisi, mutta sinun on valittava ensin." Voit avata niin monta ovea, kuin haluat. Ota askel eteenpäin, ja jos huomaat, ettei se tuo sinulle iloa, sulje ovi, ja kokeile uudestaan.

On ehdottoman selvää, että olemme tason nostamisen prosessissa. Korkeammat energiat sisältävät hämmästyttäviä mahdollisuuksia. Nämä universaalit energiat joita tulee, ne pyytävät meitä ottamaan täyden vastuun luomuksistamme ja luomaan sielumme kanssa, tarkoituksellisesti.

Saamme massiivisia päivityksiä kurkku- ja sydänchakraan. Näin on, jotta voimme puhua, toimia ja ajatella sydän avoimena. Kollektiivi kokee massiivista myllerrystä – varmista, ettet "empatisoi" ja ota omaksesi näitä tunteita. Kun tunnet massiivista surua, ahdistusta, vihaa ja myös fyysistä kipua, kysy itseltäsi: "Onko tämä minun?" Tunne vastaus itsessäsi. Jos se ei ole sinun, niin kiitä sitä sen näyttämisestä, mitä toinen tuntee, ja käske sen lähteä. Olemme täällä kukoistamassa, ja tämä merkitsee, ettei meidän tarvitse olla kaiken ihmissälän jätteenkerääjä.

Toivon, että nämä energiat löytävät sinut pärjäämässä hyvin ja integroimassa koko itseäsi. On todella hämmästyttävää aikaa, mutta myös todella intensiivistä. Meidän täytyy olla mukava itsellemme ja rakastaa itseämme ja toisia tämän siirtymän läpi.

Lähetän teille kaikille paljon rakkautta. Pitäkää huolta itsestänne.

Jenny Schiltz