UUDEN ENERGIAN NAVIGOINTIA

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)

26.1.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tunnetko eron ilmassa? Tuntuu keväältä. Vaikka meillä oli tiistaina lumimyrsky, tuntuu silti keväältä. On uudestisyntymän, uuden kasvun ja toivon aikaa.

Pidin muutama päivä sitten session, ja oppaat kehottivat asiakasta menemään kävelylle rannalle ja tuntemaan hiekan varpaidensa välissä tietäen, ettei hän ollut koskaan ennen tuntenut tuota hiekkaa, kun hän ei ole koskaan ennen ollut tässä paikassa. He sanoivat, että meidän pitäisi katsoa kaikkea uusin silmin ja nähdä se ensimmäistä kertaa ihmetyksen kera, lapsen silmin.

He pyysivät meitä puhdistamaan linssit, jolla katsomme maailmaamme. Päivittämään havaintotapamme sopimaan yhteen uusien energioiden kanssa. Ainoa tapa tämän tekemiseen on nähdä, mitkä uskomusjärjestelmämme lukitsevat meidät edelleen vanhaan.

Pyysin näyttämään, miltä tämä uusi paikka näyttää, jossa olemme, ja minulle näytettiin viisikaistainen valtatie, jossa kuljetaan kovaa vauhtia. Minun täytyi nauraa, koska tältä tuntuu – ettei tämä hidastu koskaan ja tästä kaikesta tulee uusi normaalimme. Ajattele, kun aloit ajaa autoa, ja niitä muutamaa ensimmäistä kertaa, kun sinun täytyi mennä suurelle valtatielle. Se oli pakahduttavaa, stressaavaa ja jännittävää samanaikaisesti. Lopulta kuitenkin totuit siihen, ja siitä tuli vain yksi tie viemään, minne olet menossa. Mekin sopeudumme tähän tilaan ja tahtiin.

Kuten tiedämme, sopeutuminen vie aikaa. Joinain hetkinä tuntuu hyvin maadoittuneelta ja vakaalta, ja toisilla kerroilla on, kuin kävelisi vaahtokarkkien päällä. Monet kertovat kaiken tämän tapahtuvan huimaavan. Hengen neuvona oli olla hissukseen, laskea takapuolensa maahan ja hengittää uuteen tilaan. Tiimini suositteli minulle käymistä kraniosakraaliterapeutin luona, ja se auttoi ehdottomasti. Energia oli uuvuttanut täysin kalloluuni ja aivonestevirtauksen.

Reunalla pysyminen

Kun katsomme "tuonne ulos", asiat tuntuvat polarisoituneen vielä lisää. Draaman, tarinan ja raivon viehätys on voimakasta. Siinä on hypnoottisuutta, joka voi imaista suoraan sisäänsä. Henki pyytää meitä olemaan osallistumatta siihen, mikä on romahtamassa, ja pysymään sen sijaan sydänkeskuksessamme. Parasta on lähettää rakkautta kaikelle, erityisesti itsellemme. Kun ymmärtää oikeasti energiaa, ei paisko loukkauksia tai vihaa sellaista kohtaan, mistä ei pidä. Sen sijaan lähettää rakkautta, kun se on ainoa voima, jolla on kyky muuttaa asioita paremmaksi.

Aika monet ovat kertoneet, että he näkevät peililukuja, esimerkiksi 12.21 tai 10.01, eikä niiden tarkasteleminen enkelilukuina tunnu osuvalta. Minäkin olen nähnyt näitä numeroita. Kun konsultoin opastusta, kehotettiin näkemään ne kolikon eri puolina. Tehtävämme on pysyä rivissä keskellä. Jos näet peililukuja, katso, missä et ole neutraali ja uskot jonkin kertomuksen toisen sijasta. Toinen on hyvä, toinen on huono. Toinen on oikea, toinen on väärä. Kuitenkin ne ovat vain toistensa peilejä. Neuvottiin pysymään kolikon reunalla, jäämättä kiinni kertomukseen.

Ilmentyminen on hyvin nopeaa nyt

Tässä uudessa tilassa ilmentyminen on uskomattoman nopeaa. Tämä on tulikoe sen ymmärtämiseen, miten tehokkaita olemme oman todellisuutemme luojina. Tiedä, että jos ilmennät jotain, mitä et halua, niin se on tilaisuutesi nähdä, mikä johti sen luomiseen. Peukalosääntönä tässä on olla läsnä, tietoinen ja tarkkailla oikeasti kaikkea, mitä on. Maadoittuminen ja omassa keskuksessamme oleminen auttaa meitä ilmentämään sielutilastamme käsin.

Yksi tapa juurtua tähän uuteen tilaan on mennä luontoon. Yhdisty sen täydellisyyteen, kauneuteen ja kuvioihin. Salli sen helpottaa hermostoasi, puhdistaa sinut ja yhdistää korkeampaan aikajanaan. Etsi merkkejä, synkronismia ja vahvistusta opastustiimiltäsi, mikä auttaa sinua navigoimaan ja ilmentämään tässä todellisuudessa.

Verhojen ohentuminen

Ainoita verhoja nyt ovat ne, joita meillä on sisällämme. Kun puhdistamme uskomusjärjestelmät, oivallamme taas kerran, miten yhdistyneitä olemme kaikkeen. Tämä ei ole yhden yön prosessi, vaan sellainen jota katsomme taaksepäin kymmenen vuoden päästä, ja olemme järkyttynyt siitä, miten paljon on muuttunut.

Yksi tämän vaikutus on henkitoiminnan lisääntyminen. Yksi asiakas kertoi minulle, että hänen kotonaan oli jotain, mikä ei tuntunut hyvältä, ja hän huusi kolme kertaa: "Jos et ole Jumalasta, mene pois", ja tuo olento jäi. Tämä johtuu siitä, että Jumala on kaikki. Hyvä, huono, kaunis ja ruma. Suosittelin sanomaan: "Jos et ole Lähteen (Jumalan) korkein aspekti, sinulla ei ole lupaa olla tässä tilassa."

Usein kuitenkin suodattimemme tekevät henkiyhteydestä pelottavan. Eräs miespuolinen perheenjäsen näki jatkuvasti lähellään tytön, joka näytti siltä, kuin olisi ollut kauhuelokuvasta Kauna. Se sai hänet todella sekoamaan, mikä on ymmärrettävää. Olin hänen kotonaan, ja näin naispuolisen oppaan hänen lähellään, ja tämä kääntyi puoleeni ja sanoi: "Pyydä nyt saada nähdä minut hänen silmillään." Tein sen, ja se oli todella karmiva! Sitten työskentelin miehen kanssa sen suodattimen muuttamiseksi, jonka kauhuelokuvat olivat luoneet, ja autoin häntä näkemään oppaansa sellaisena, kuin tämä todellisuudessa oli.

Arkkienkeli Mikael kertoi minulle tärkeät sanat, joiden mukaan elän: "Sitä voidaan manipuloida, mitä näet, muttei sitä, minkä tunnet." Tunne avoimesta sydäntilasta ja luota siihen, mitä tunnet. Jos jokin tuntuu olevan pielessä, se on.

Emme voi enää kulkea kahdessa maailmassa

Kaikki naamiomme putoavat nyt. Emme voi enää lokeroida, kuka olemme. Monien jakautuminen siihen, kuka hän on henkisissä ympyröissä, ja siihen kuka hän on muulle maailmalle, oli välttämätöntä voidakseen selviytyä ja näyttääkseen kyntensä. Se aika on kuitenkin tullut loppuun. On liian tuskallista olla olematta täysin aito. Sydäntä täytyy seurata kaikissa asioissa.

Joillakin tämä merkitsee, että täytyy tehdä radikaaleja muutoksia suhteissa, urassa ja asuinpaikassa. Monilla se kuitenkin merkitsee vain, että tuodaan esiin koko itsensä ja säteillään siitä riippumatta siitä, missä on. Ei ole enää himennyskytkintä – on aika olla aidosti ja kauniisti Sinä.

Haluan teidän vain tietävän, miten paljon rakastan ja arvostan teitä kaikkia. Ei ole helppo rooli paljastua itselleen, rakastaa kyseenalaistamatta ja ankkuroitua tähän uuteen energiaan. Olkaa mukavia itsellenne ja toisille. <3

Ei ole liian myöhäistä liittyä "Soul Illumination Mentoring Programiin", kun meillä on ollut vasta esittelyjakso. Jos luulet olevasi valmis, älä epäröi lähettää minulle sähköpostia info@jennyschiltz.com. Lisäinfoa ohjelmasta täältä.

Jenny Schiltz

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.