TIENSÄ RAIVAAMINEN KAAVAMAISUUKSIEN JA USKOMUSJÄRJESTELMIEN LÄPI

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)

26.1.2018

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Viime aikoina on tapahtunut hyvin paljon energeettisesti. Pidän tämän parhaani mukaan yksinkertaisena. Tämä on ollut haastavaa, mutta hyvin palkitsevaa aikaa, kun monet meistä vievät ruumiillistumisen seuraavalle tasolle. Parhaiten voin kuvata sitä "loksahtamisena". Oman energian maadoittaminen on muuttunut myös monilla. Tuntuu siltä, että mitä enemmän maadoitamme sielua kehoon, sitä enemmän maadoitumme maahan luonnostaan. Energioihin yhdistyminen ja niiden integroiminen on tullut saumattomaksi ja vaatii uuden tason omistautumista. Kyse on kehon, mielen ja hengen kunnioittamisesta koko ajan ja itsensä sallimisesta virrata sen kanssa, mitä energiat kulloinkin vaativat.

Olen pitänyt viimeiset neljä viikkoa lomaa integroidakseni näitä energioita ja pitääkseni huolta itsestäni. On ollut yksi intensiivisimmistä ajoista, kun lataukset ovat olleet valtavia ja niihin tuntuu liittyvän "krapulajakso". Se muistuttaa minusta vauvan saamista ja sitä, miten sen kanssa nukkuminen samaan aikaan on selviytymissääntö. Huomaan, että silloin kun energiatasoni on korkea, on aika saada paljon tehtyä, ja kun se ei ole, on aika levätä, pohdiskella ja integroida. Ideoita virtaa sisään monilla, mutta heillä ei ole fyysistä kestävyyttä toteuttaa niitä aivan vielä. Kirjoita kaikki ideat muistiin, ja kun aika on oikea, voit aloittaa luomisprosessin.

Tapahtuu jumalaisten maskuliini- ja feminiinienergioiden tasapainottumista ja parantumista. Jotta nämä ominaisuudet tulevat vakaaksi sisällämme (sydänkeskeinen hoivaaminen yhdistettynä sydänkeskeiseen toimintaan), meidän täytyy parantaa se, missä ne ovat vioittuneet. Meidän täytyy katsoa, mitkä uskomusjärjestelmät aiheuttivat tämän energiavääristymän, ja parantaa ne, mutta rakkauden ja anteeksiannon paikasta. Tarkkaile, mitä tulee esiin sisälläsi ja mikä laukaistaan. Nämä ovat vinkkejä siitä, mikä tarvitsee nähdä ja saattaa jumalaiseen tasapainoon.

Mitä enemmän puhdistamme näitä vääristymiä, sitä enemmän ulkoinen maailmamme (henkilökohtainen maailma, ei kollektiivi) alkaa sopia yhteen sisäisen maailmamme kanssa. Silloin oivallamme, että kaikki on viestiä ja kaikki tapahtuu johdattamaan meitä syvemmän sielukasvun suuntaan.

Fyysisesti

Näissä energioissa on oleellista varmistaa, että pystyt nesteytettynä. Usein vesi ei riitä, koska se menee suoraan lävitsemme. Suolahivenen lisääminen (keltti- ja Himalajan suola ovat mahtavia) auttaa kehoa saamaan parhaan irti vedestä. Ananasmehu on kutsunut minua myös kovasti viime aikoina. Huomaan, että näissä superkorkeissa energioissa ihoni kuivuu kovasti, huulet voivat halkeilla ja kummallista kyllä, sormet näyttävät vähän ryppyisiltä, kuin niitä olisi liotettu vedessä. Nämä ovat fyysisiä vinkkejäni siitä, että nyt tarvitaan enemmän itsehoitoa. Katso, mitä omat vinkkisi ovat, jotta voit auttaa itseäsi, ennen kuin energiat saavat sinut pitkäkseen.

Ruuansulatusjärjestelmä on saanut massiivisen päivityksen. Kehomme tämä alue voi sisältää tiheyttä, ja päivitykset voivat olla hyvin epämiellyttäviä. Jotkut havaitsevat, että heidän suolistoaan särkee eikä ruoka sula helposti. Niille joilla on tätä, suosittelen B.R.O.P.-dieettiä (banaania, riisiä, omenasosetta ja paahtoleipää) tai jotain yhtä mietoa ruokavaliota. Minttu- ja kamomillatee ovat auttaneet myös turvotuksessa. Toiset huomaavat, että vatsa ei ole kipeä ainoastaan silloin, kun se on täynnä, ja on suurta hiilihydraatti-, liha- ja muiden tiheiden ruokien halua. Olemme hyvin yksilöllisiä siinä, missä kohtaa olemme tässä prosessissa, eikä ole oikeita tai vääriä vastauksia. Leiki ruokavaliosi kanssa, kuuntele, mitä kehosi pyytää, ja heitä pois mahdolliset uskomusjärjestelmät, jotka estävät sinua kunnioittamasta fyysistä muotoasi.

Kaavamaisuuksien ymmärtäminen

Haluan jakaa kanssanne kokemukseni, joka toi minulle suurta ymmärrystä kaavamaisuuksista ja uskomusjärjestelmistä.

Äskettäisen meditaation aikana löysin itseni paikasta, joka näytti jättimäiseltä varastolta. Nainen tulee luokseni ja kertoo, että hän halusi näyttää minulle asioita. Kävelimme käytävää pitkin suureen huoneeseen, jossa kangaspuissa oli kudelma. Näin hämähäkkien tekevän kudelmaa ja tiesin, että minulle näytettiin kutojia, jotka tallentavat elämän koukeroita. (Vastaava kuin kreikkalaisen mytologian kohtalottaret.)

Ensimmäisenä minulle näytettiin yltäkylläisyysraita omassa kudelmassani. Tuohon raitaan oli kudottu kultaa ja minulle näytettiin, että se tuli paksummaksi ja voimakkaammaksi elämäni kuluessa. Kun kultainen raita lisääntyi, niin lisääntyi myös yltäkylläisyyteni. Kysyin, mitä tuo kultainen punos edusti, ja hän selitti, että kyse oli itsearvostuksesta, itserakkaudesta ja voimaantumisesta. Kysyin, pätikö tämä vain henkilökohtaiseen matkaani, ja minulle vastattiin: "Ei, se on oleellista kaikkien elämässä". Hän selitti, että silloin kun yksilöllä on puute-energiaa jossain muodossa (ei rakasta itseään tai pidä itsestään huolta riittävästi, antaa liikaa itsestään ja sallii toisten sanella todellisuutensa), se vaikuttaa suoraan elämämme yltäkylläisyysmäärään (kaikissa muodoissa). Kun yksilö astuu omaan voimaansa, hänestä tulee luonnostaan yltäkylläisempi, koska se on luontainen olotila.

Hän näytti minulle, miltä kaavamaisuudet elämässämme näyttävät, kun niitä kudotaan. Se oli mielenkiintoista, että jossain kohtaa näytti siltä, että jotkut näistä kaavamaisuuksista pienenivät ja sitten kääntyivät ympäri. Kuvittele nauha, joka on toiselta puolelta keltainen ja toiselta sininen. Tuo kaavamaisuus jatkui merkittävän jakson keltaisena ja sitten kapeni, kunnes kääntyi ympäri siniselle puolelle ja jatkui, pysyen kapeana tai leveten taas.

Hän selitti minulle, että kaavamaisuuden kääntyminen ympäri oli kaksinaisuutta. Vaikka tuo keltainen ja sininen saattoivat näyttää erilaiselta, ne ovat pelkästään saman kolikon kaksi puolta. Vaikka luulemme siirtyvämme jostain kaavamaisuudesta yli, itse asiassa koemme sen toisen puolen.

Esimerkkinä minulle näytettiin länsimaisen lääketieteen versus holistisen lääketieteen kaava. Sen toisella puolella (keltainen) henkilö saattaa etsiä ainoastaan perinteisestä lääketieteestä terveydenhoitoa. Ajan kuluessa hän alkaa nähdä muita vaihtoehtoja, ja tämä saa keltaisen kaavamaisuuden pienenemään. Jos tämä henkilö sitten päättää, että vaihtoehtoinen lääketiede on ainoa käypä terveydenhoidossa, tuo kaavamaisuus kääntyy toiselle puolelle (sininen) ja jatkuu.

Kysyin, miten henkilön on tarkoitus lopettaa tuo kaavamaisuus, ja minulle kerrottiin, että olemalla joustava ja kunnioittamalla itseään, omaa henkilökohtaista totuuttaan. Ensin tämä hämmensi minua, koska näen, miten monet tuntevat vaihtoehtoisen lääketieteen valitsemisen länsimaisen sijasta olevan itsensä kunnioittamista. Hän selitti, että kaavamaisuudet sisältävät uskomusjärjestelmiä ja kun tuo uskomusjärjestelmä määrittää käyttäytymisen, sillä ei ole merkitystä, kummalla puolella yhtälöä yksilö on.

Sitten minulle näytettiin epäilemisen ja uskomisen kaava. Kun yksilö epäilee, hänellä on voimattomuuden kaavamaisuus. Hän ei kykene luottamaan itseensä, yhteyteensä ja hän antaa usein voimansa toisille. Tuon kaavan kääntöpuoli on usko itsensä ulkopuolisiin asioihin. Hän selitti, että kyse on samasta kaavasta, koska sekin johtaa voimattomuuteen.

Mieleeni tuli siitä tarina, jossa on tulva ja mies istuu talonsa katolla vedenpinnan noustessa. Muutama vene ja lopulta helikopteri tulee pelastamaan häntä, ja joka kerta hän kieltäytyy hievahtamastakaan sanoen, että Jumala pelastaisi hänet. Lopulta hän hukkuu, ja päästessään taivaaseen sanoo Jumalalle: "Miksi et pelastanut minua? Uskoin sinuun täysin." Jumala vastaa: "Lähetin kolme venettä ja yhden helikopterin. Miksi et pelastanut itseäsi?"

Ymmärrä, ettei ongelmana ole uskoa johonkin, mutta kun se heikentää voimaasi, se ei eroa itsensä epäilemisestä. Ihmiset ovat laittaneet uskonsa moneen järjestelmään, kuten uskonto, hallitus, lääketiede, suuryritykset ja rahoituslaitokset. Myös pelastajatarinat, kuten hurmos tai avaruusolennot, jotka tulevat pelastamaan meidät, ovat uskoa johonkin itsesi ulkopuoliseen. On erittäin tärkeää ymmärtää, ettei mikään minkä olen maininnut, ole luonnostaan tuhoisa. Jos kuitenkin annat voimasi sille, niin se on osa voiman heikentämisohjelmaa.

Kun pyrimme puhdistamaan itsemme ja tulemaan sielun puhtaaksi kanavaksi, meidän täytyy tarkkailla, mitä kaavoja pyöritämme, ja nähdä tietoisesti niiden kääntöpuoli. Sitten meidän täytyy nähdä uskomukset, jotka ylläpitävät näitä kaavoja. Emme voi muuttaa mitään, ellemme näe sitä kokonaisuudessaan.

Kaavamaisuuksien lopettaminen

Minulle näytettiin myös, että joissain tapauksissa kaava pyörisi aikansa (keltainen ja/tai sininen puoli) ja kapenisi ajan kuluessa, kunnes muuttuisi valkoiseksi ja sitten loppuisi. Pyysin häntä selittämään, miten kaavamaisuus loppui. Nainen hymyili ja näytti minulle esimerkin.

Kaava jonka hän näytti minulle, oli omani. Näin kohdan, missä minulla oli tyypillinen länsimainen ruokavalio (kaavan keltainen puoli). Se kapeni, kun tutkin ruoan terveysvaikutuksia. Sitten päätin tulla kasvissyöjäksi, ja tuo kaava pyörähti siniseksi ja jatkui. Minulle siirtyminen kasvisruokaan oli helppoa, kunnes ei ollut. Oltuani noin puolitoista vuotta kasvissyöjä, terveydentilani muuttui. Olin heikko ja maadoittumaton. Kehon huusi lihaa, mutta pidin kiinni siitä uskomusjärjestelmästä, että kasvissyönti nostaisi värähtelyäni. Vasta sitten kun putosin portaita huimauskohtauksessa, aloin harkita asiaa uudelleen. Korkeampi itseni kysyi minulta, olinko valmis päästämään irti tuosta uskomusjärjestelmästä ja kunnioittamaan kehoni tarpeita. Kun aloin syödä taas lihaa, havaitsin, että kykenin maadoittamaan energioita paljon paremmin, käsittelemään kosmisia latauksia helposti ja minulla oli taas kestävyyttä.

Minun täytyi taistella omaksumassani uskomusjärjestelmässä, että liha oli huono asia eikä se ollut henkistä, ja kuunnella kehoani – ja vain kehoani. Minua tietysti testattiin, koska ruokaan liittyvä tuomitseminen on henkisessä yhteisössä voimakasta. Kuitenkin mitä enemmän sivuutin toisten todellisuuden omanani, sitä enemmän pystyin kuulemaan ja noudattamaan kehoni tarpeita. Tämä oli kaava, joka muuttui kelta-sinisestä valkoiseksi ja sitten lopulta päättyi.

Hän selitti, että kaavan muuttuessa valkoiseksi henkilö ottaa takaisin voimansa tekemällä täsmälleen sen, mikä tuntuu oikealta hänelle, riippumatta siitä uskomusjärjestelmästä, joka loi alun perin tuon kaavan. Hankkiutuminen eroon tuosta ohjelmoinnista on ainoa tapa.

Omassa voimassamme kulkemisen pelko

Kun tarkastelemme omassa voimassamme kulkemista ja kaiken sen omistamista ja kunnioittamista, mitä olemme, voi nousta pelkoa. Olen havainnut suurimpana syynä olevan, että on se harhaanjohtava uskomus, että ollessaan voimaantunut täytyy olla täydellinen.

Tämä uskomus pitää monet ihmiset paikoillaan. Ruumiillistumisprosessi tapahtuu vaiheittain, ja kun ankkuroimme kunkin kerroksen, taajuutemme nousee. Totuus on suoraan suhteessa taajuuteemme. Kun avaudumme enemmälle, totuutemme muuttuu ja laajenee kanssamme. Ajatus, että meidän täytyy olla täydellinen, voi saada meidät olemaan ottamatta omaa voimaamme.

Muista, että voimaantuminen merkitsee pelkästään, ettet anna voimaasi toiselle ihmiselle, instituutiolle tai uskomusjärjestelmälle. Se ei merkitse, että sinun täytyy olla erehtymätön. Se merkitsee, että annat itsellesi tilaa ja armoa tehdä virheitä, oppia niistä ja sitten tehdä korjauksia.

Kysy itseltäsi: "Kuka on kuskin paikalla?" Onko se pelko, yhteiskunnan odotukset, kollektiivinen ehdollistuminen vai oma sielusi? Salli tämän yksinkertaisen kysymyksen auttaa sinua näkemään ne kaavamaisuudet ja uskomusjärjestelmät, jotka ovat pitäneet sinua vankinaan.

Jos luet edelleen, kiitos – tiedän, että tämä on ollut pitkä blogi. Olen todella kiitollinen kaikista, jotka jakavat tämän työn, toivon, että tämä löytää teidät hyvin, ja olen jatkuvassa ihmetyksessä niistä nopeista, muutoksista, joita tapahtuu.

Lähetän teille kaikille rakkautta!

Jenny Schiltz

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.