PÄIVÄNSEISAUSENERGIA

Kirjoittanut Kara Schallock (www.soulsticerising.com)

21.6.2018

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olemme olleet merkittävässä jaksossa, jolloin olemme saaneet korkean ulottuvuuden valoa. Tämä valo säteilee lapsuuden kaavoihin, jotka ovat olleet tapa luoda erillisyyttä. On kuitenkin ollut puhdistumista, johon on voinut liittyä myös irtipäästämistä tietyistä perheenjäsenistä sekä silloin luoduista kaavoista. Myös vanhat tunteet ja uskomukset – hylkääminen, näkymättömyys ja rakkaudettomuus – sekä viha-, turhautumis- ja tuomitsemisenergiat näytetään sinulle, jotta ne voidaan vapauttaa ja transformoida rakkaudeksi. Nämä energiat saattavat pursuta myös toisille elämänalueille, kuitenkin ne alkoivat lapsuudessa (sekä toisissa elämissä). Irtipäästämisen ja transformoimisen jälkeen saatat tuntea enemmän rauhaa, iloa ja vapautta – kuin paino olisi nostettu harteiltasi. Kaikki tämä auttaa viitoittamaan tietä päivänseisaukseen.

Tiedä myös, että jos olet tuntenut erillisyyttä, masennusta, surua ja/tai velttoutta sekä halunnut pois planeetalta, jatkuva valoaalto auttaa näkemään ne selvästi. Häpeää ja arvottomuutta saattaa tulla pintaan myös. Se mitä koet, voidaan nähdä monilla tavoilla, sillä kun olet moniulotteinen, niin kaikki muukin on. Miten tahansa olet kokenut tai koet sen, mitä olen jakanut, tai muita asioita joista tässä ei ole kirjoitettu, se kaikki tapahtuu transformoimaan sinut enemmän rakkaudeksi.

Muistuta itsellesi, ettet ole yksin tässä, vaikka siltä saattaa toisinaan tuntua. Se mitä tahansa koet, on korkeita evoluutiotasi varten, joka vaatii suurta parantumista ja eheytymistä sisälläsi. Sinusta saattaa tuntua, että olet jumissa tai jopa menet taaksepäin toisinaan – et koskaan tee näitä asioita. Jos huomaat syyttäväsi olosuhteita tai toisia siitä, mitä koet, päästä siitä irti – olet valinnut kaiken, mitä koet. Ole avoin kaikelle sille, ja hyväksy, mitä tunnet. Älä yritä siirtyä minkään yli, sillä se on nokkela tapa, jolla erillinen egosi pitää kiinni siitä. Sinulla voi olla epämukavaa, kunnes kunnioitat sitä, päästät siitä irti ja transformoit sen rakkaudeksi. Jos sinulla on kipua jossain kehosi osassa, se saattaa hyvin merkitä, että pidät siellä kiinni menneisyydestä. Varmista, että lepäät, pohdit ja olet myötätuntoinen itsellesi. Pidä huolta itsestäsi, rakasta itseäsi. Hengitä ja pysy tasapainossa.

Energia muuttuu ja laajenee. Värähtelemme aina vain korkeammilla tasoilla, kun sulaudumme yhteen sielumme kanssa. Tämä ei ole välttämättä mukavaa, koska se vaatii suurta muutosta siinä, miten hahmotamme itsemme, toiset ja maailman. Kun muutumme, rakkautemme ja valomme on suurempi, ja näin säteilemme kirkkaammin ja inspiroimme toisia. Hyväksy ja salli. Tullessamme harmoniaan sen kanssa, kuka todellisuudessa olemme, teemme myös kaiken helpommin, kun virtaamme vastustamisen sijasta.

Olemme myös kehomme muuttumisen uudessa vaiheessa. Ruokavalintamme voivat muuttua taas kerran. Kun solumme ja DNA:mme muuttuvat, saatamme syödä vähemmän ja valita erilaisia ruokia ja juomia. Seuraa, mitä keho haluaa – se opastaa meitä täydellisesti. Saatamme huomata syövämme vähemmän. Tämä johtuu siitä, että pääruokavaliomme on valo. Huomaa, ettet ehkä enää halua sitä, mitä ennen rakastit. Värähtelymme muuttuu korkeammaksi. Se miten syömme, ei vaikuta ainoastaan meihin – se vaikuttaa myös planeettaan, sillä meidän ja Gaian välillä ei ole erillisyyttä. Muutokset syömisessä ja juomisessa auttavat meitä vahvistumaan ja energisoitumaan.

Et ole ainoastaan yhteydessä kaikkiin ja kaikkeen (ykseys), ykseys merkitsee myös, että sen mitä sinä ajattelet, tunnet ja teet, toiset tuntevat myös – aivan kuten sinä tunnet, mitä toiset tekevät tai eivät tee. Tämä ei vaadi olemaan jonkun fyysisessä tilassa, sillä energia ei tunne välimatkaa. Jos sinulla on rakastavia ajatuksia, ne koskettavat kaikkia. Jos sinulla on tuomitsevia ajatuksia, nekin säteilevät ulos. Sinun ei tarvitse lähettää valitsemaasi energiaa, sillä pelkkä tuona ajatuksena tai tunteena tai tekona oleminen kosketta kaikkia. Energia on värähtelyä. Se mitä ajattelet, sanot, tunnet tai teet, luo tiettyä värähtelyä. Mitä värähtelyä sinä luot? Jos valitat tai juoruat, tuota energiaa virtaa ulos ja se kiinnittyy siihen, josta valitat tai juoruat. Jos sinulla on rakastavia ajatuksia ja tunteita, luot rakkausvärähtelyä.

Kun tekosi ovat yhteneviä ajatustesi ja tunteidesi kanssa, ilmennät. Ja kuten aina, se mitä vedät puoleesi, on yhteydessä siihen, kuka olet sisällä. Jos et ole yhdenmukainen, et ilmennä. Tämä voi selittää, miksi monet eivät ilmennä tällä hetkellä. Meillä kaikilla on voima muuttaa mikä tahansa elämässämme. Ensin päästämme irti, sitten se mistä päästämme irti, transformoituu, ja sitten voimme fokusoitua siihen, minkä haluamme muuttaa. Se on hyvin yksinkertaista. Jos haluat enemmän rakkautta, ole enemmän rakkautta. Jos haluat enemmän yltäkylläisyyttä, ole enemmän yltäkylläisyyttä. Tämä merkitsee käyttäytymistä, niin kuin … Tee tuo matka, jos opastetaan. Osta vanhojen vaatteiden tilalle uusia, jos opastetaan. Raha on vain energiaa. Sitä paitsi yltäkylläisyys ei ole vain rahaa, se sisältää elämän kaikki puolet. Oivalla myös, että olemme kaikki ylösnousemuksen eri vaiheissa. Olemme kaikki valojatkumolla. Siksi itsemme vertaaminen toisiin on merkityksetöntä. Jatkumolla oleminen merkitsee myös, että muutumme jatkuvasti epälineaarisesti. Ei ole mitään a à b à c. Saatat kokea suurta aaltoilua riippuen siitä, mikä auttaa sinua kehittymään. Siitä huolimatta ole yhdenmukainen kehossa, mielessä ja sydämessä.

Päivänseisaus on 21.6. noin klo 4 (MST). Kun olemme päivänseisausenergiassa, on valtava voimahyöky, johon olemme valmistautuneet. Tämä päivänseisaus lisää tahtia. Saatat tuntea lisää asioita vapautuvan sekä rakkauden voiman. Ne eivät ole erillään toisistaan. Voi päästää irti ja tuntea rakkautta yhtä aikaa, sillä olemme moniulotteisia olentoja. On työntöä olla se, kuka on, ja jakaa lahjojaan – miten tahansa ja mitä tahansa ne ovat. On työntöä nähdä rakkautta kaikessa. Saatat huomata, millä alueilla sinulla ei ole paljon rakkautta. Vahvista tuota rakkautta.

Lisäksi on enemmän jumalaisen feminiinisyyden ja jumalaisen maskuliinisuuden yhdistymistä (ole-tee-ole-tee). On sähkömagneettisia varauksia, jotka vaikuttavat meihin ja Gaiaan. Sähkömagneettienergiat symboloivat jumalaisen feminiinisyyden ja jumalaisen maskuliinisuuden liittoa. Näiden liitto auttaa meitä olemaan tasapainoisempi omassa olemisessamme ja tekemisessämme. Jumalainen maskuliinisuus tukee jumalaista feminiinisyyttä ja työntää meidät ryhtymään toimeen inspiraatioidemme ja pyrkimystemme mukaisesti.

Päivänseisaus ei ole rajoittunut tiettyyn päivään, kun korkeammissa ulottuvuuksissa ei ole varsinaista aikaa – on vain virta. Salli se, miten nämä energiat virtaavat sinussa. Se mikä on ollut piilossa sinulta, paljastuu varmasti, jotta voit päästää irti siitä, tai sitten ei. Paljon paljastuu henkilökohtaisesti ja globaalisti. Älä anna sen häiritä, mitä tapahtuu globaalisti. Keskity itseen, sillä niin autat Maata. Saatat nähdä ja ymmärtää, miten elämä muuttuu askel kerrallaan. Päivänseisauksen voima auttaa sinua olemaan tietoisempi ja tiedostavampi, ja varmasti useampia herää. Älä kuitenkaan kiinnity siihen, miltä tämä näyttää – kaikilla on oma tapansa herätä.

Tämän ajattoman päivänseisauksen aikana voit kokea myös fyysisiä muutoksia, mm. unettomuutta, päänsärkyä, korvien soimista kovempaa ja erilaisina ääninä. On aika arvioida, missä tarkkaan ottaen olet, ja se mihin keskityt, ilmentyy ehdottomasti henkilökohtaiseen maailmaasi … enemmän kuin ennen, ja kun pysyt yhtenevänä kehossa, mielessä ja sydämessä. On jatkuvasti paljon vaihtelua, kun aaltoilet. Älä ole huolissasi, jos tunnet olevasi vähän aallonpohjassa – virtaat taas, kun kaikki muuttuu. Keskity siihen, mitä haluat tuntea. Jos et pidä näkemästäsi, muuta perspektiiviäsi. Integroi jokapäiväiseen elämääsi se, mitä haluat nähdä ja tuntea. Esimerkiksi, jos haluat lisää kärsivällisyyttä, ole kärsivällinen. Jos haluat olla myötätuntoisempi ja suvaitsevampi, ole niitä.

Tiedä myös, että juuri sen hyväksyminen, kuka ja missä olet, on avain eteenpäin liikkumiseen. Sen toivominen, että asiat ovat eri tavalla, ei ole tie eteenpäin. Hyväksy itsesi sellaisena, kuin olet, samalla kun keskityt siihen, mitä haluat tuntea tulevaisuudessa. Tietysti luot sitä tulevaisuuteen, mihin keskityt hetkessä … askel kerrallaan.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.