VALMISTAUTUMINEN ENSIKONTAKTIIN

Plejadilaisia kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)

21.5.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

LUKU YKSI: Näetkö meidät?

Heräsin tänä aamuna lause korvissani: "Näetkö meidät?" Tämä viesti tuntui niin kovalta ja selvältä, että nousin välittömästi istumaan ja aloin katsella ympäri huonetta. Kun en nähnyt mitään, menin takaisin makuulle. Kun suljin silmäni, kuulin sen taas: "Näetkö meidät?"

Kun tämä kysymys ei selvästikään ollut osa unta, nousin uudella päättäväisyydellä ylös sängystä ja aloin etsiä huoneesta niitä "meitä", jotka minun oli tarkoitus nähdä. Mutta taaskaan en nähnyt mitään. Lopulta päätin, että riippumatta siitä, olinko nähnyt unta vai olinko puolinukuksissa, tarvitsin lasin vettä.

Kun aloin kävellä makuuhuoneen läpi keittiötä kohti, tunsin yhtäkkiä jotain. Yllätyksekseni se tuntui rakkaudelta, itse asiassa se tuntui sellaiselta ehdottomalta rakkaudelta, joka on hyvin harvinaista jokapäiväisessä elämässä.

Tämä ei ole sellaista ihmisrakkautta, jota monet ihmiset haluavat, vaan he itse asiassa pelkäävät tätä. Tämä rakkaus ei tuonut esiin mitään "Olenko riittävän hyvä?" –kysymyksiä. Tämä rakkaus oli vapaata kaikista "riittävän hyvä" –ajatuksista ja tuntui täysin ehdottomalta.

Vietettyäni hyvin monia inkarnaatioita kolmannessa ulottuvuudessa ja muistaessani monet niistä, minulle "riittävän hyvä" –ajatus oli hyvin tuttu, koska uskoin harvoin olevani riittävän hyvä. Itse asiassa olin yrittänyt monet näistä elämistä olla "riittävän hyvä", "parempi kuin" tai kumpaakin.

Juuri kun minulla oli näitä ajatuksia, kuulin: "Ne monet elämät joissa olet vapaaehtoisesti ottanut maa-astian eri aikajanoilla sekä ne monet todellisuusversiot joita olet kokenut maan päällä, alkavat sekoittua "elämä kolmannen ulottuvuuden maapallolla" –todellisuudeksi.

"Elämissä joissa jotenkin vangitsit muistoja menneistä, rinnakkaisista ja/tai samanaikaisista elämistä, aloit oivaltaa, että oli enemmän kuin vain elämä kolmannen ulottuvuuden maapallolla. Sitten koska muistit tuon tosiasian, aloit yhdistää nykyisen elämäsi moniin muihin inkarnaatioihisi kolmannen/neljännen ulottuvuuden maapallolla.

"Tuo menneiden, nykyisten ja tulevien inkarnaatioaikajanojen yhdistäminen salli sinun muistaa, ja toivottavasti maadoittaa, ITSESI viidennen ulottuvuuden kokemukset kolmannen/neljännen ulottuvuuden todellisuuteesi.

"Sinun maaversiossasi on monia herääviä sieluja, jotka ovat niin heränneitä, että heidän havaintoasteikkonsa sisältää usein heidän nykytodellisuutensa viidennen ulottuvuuden kynnyksen. Nämä heränneet sielut alkavat vilkkua fyysisen nykymuotonsa viidennen ulottuvuuden oktaaviin ja siitä ulos.

"Me, fyysisen itsesi viidennen ulottuvuuden versiot, olemme tulleet kertomaan sinulle, että se mitä havaitset nyt, on nykytodellisuutesi viidennen ulottuvuuden oktaavi. Sinä sekä monet muut olette kokeneet niin monia versioita elämästä 3D-maapallolla, että tietoisuutenne laajenee kolmannen ulottuvuuden fyysisistä todellisuuksista neljännen ulottuvuuden astraalitodellisuuteen.

"Monet teistä ovat laajentaneet tietoisuutensa myös viidennen ulottuvuuden valokehotodellisuuksiin. Toisin sanoen, sinä sekä monet muut olette tehneet todellisuuksien oktaavihypyn! "Oktaavihypyllä" tarkoitamme, että alatte tietoisesti havaita viidennen ulottuvuuden kynnyksen.

"Tuon havainnon nyt-hetkessä voit tavata oman viidennen ulottuvuuden valokeho-ITSESI ja/tai yhdistyä sen kanssa. Tuossa tietoisessa, omaan moniulotteiseen ITSEESI yhdistymisen hetkessä, alat virrata takaisin ykseyden energiakenttään.

"Kun vastaanotat niiden monien todellisuustaajuuksien koko kirjon, joita virtaa fyysisen itsesi portaalin läpi, sisäinen kundaliinivaloportaalisi aloittaa fyysisen ja astraalimaa-astiasi asettamisen takaisin luontaiseen viidennen ulottuvuuden muotoonsa ja käyttöjärjestelmäänsä ja/tai kiihdyttää niitä."

"Odota hetki, odota hetki", huudan kattoon. "En vieläkään näe teitä. Sori, minusta tuntuu tällä hetkellä vain kolmannen ulottuvuuden henkilöltä. Siksi minusta tuntuisi paljon paremmalta puhua jollekin, jonka voin nähdä. Sitä paitsi en ole edelleenkään varma, olenko hereillä vai unessa."

"Lähetämme mielellämme hologrammiprojektion itsestämme. Mutta sinun täytyy ymmärtää, että meille fyysinen vierailu fyysisessä todellisuudessasi vastaisi kovasti samaa kuin sinun vierailuasi merenpohjassa."

"Kyllä", pohdiskelin, "luulen, että voin ymmärtää sen."

"Voitko muistaa sen?" he kysyivät minulta.

Jossain kohtaa heidän melko pitkän esittelynsä aikana olin päättänyt, etten ollut hullu enkä myöskään nähnyt unta. En kuitenkaan voinut vielä muistaa tuota henkilöä, joka he sanoivat minun olevan.

"Anteeksi, että keskeytämme ajatuksesi", he sanoivat.

Sanon "he", koska olin myös oivaltanut, että useita olentoja puhui minulle yhtenä.

"Kyllä, meitä on useita, jotka puhumme yhtenä. Haluaisimme sinun menevän vessan pelin ääreen ja katsovan syvälle silmiisi. Odotamme täällä sinua."

Kävelin vessaan ajatellen, että minun oli pakko nähdä unta, kun yhtäkkiä muistin, että tein usein samaa ollessani nuori poika.

"Kyllä, siksi pyysimme sinua katsomaan itseäsi silmiin."

Yrittäen sivuuttaa heidät, kuten olin ilmeisesti tehnyt kasvamisestani saakka, sytytin vessan valon ja katsoin peiliin. Suureksi yllätyksekseni muistin nuo kasvot, jotka näin aina peilissä lapsena.

"Ei", kuulin heidän sanovan, "näet sen version ITSESTÄSI, joka olet juuri nyt."

Yrittäen olla miettimättä, miten usein he seurasivat minua vessaan, kävelin takaisin edelliseen paikkaani makuuhuoneen ovella ja sanoin: "Ok, uskon teitä. Itse asiassa muistan teidät. Oletteko te ne samat, joiden kanssa puhuin lapsena?"

"Kyllä, ja haluamme muistuttaa sinulle, että olet myös täällä kanssamme, tässä todellisuustaajuudessa. Voit hyväksyä sen lapsena, mutta se on vaikeampi hyväksyä aikuisena."

Minun täytyi todella ajatella tuota toteamusta. Muistin lapsuususkomukseni, mutta aikuisuuden vuosikymmenet vaikeassa maailmassa olivat kovettaneet sydämeni ja poistaneet suurimman osan mielikuvitustani. Voisinko saada tuon viattoman sydämen ja aktiivisen mielikuvituksen takaisin?

"Kyllä", he vastasivat, ennen kuin lopetin ajatukseni.

"Ok", kuiskasin hiljaa. "Luulen olevani valmis kuuntelemaan teitä. Hei, voinko tarjota teille oluen tai jotain?" kysyin yrittäen saada tämän tilanteen näyttämään normaalilta. Yllätyksekseni kuulin itse asiassa heidän hymyilevän – tai taisin tuntea sen.

"Kyllä, olit aina se, joka sai kaikki rentoutumaan, kommunikoimaan ja tuntemaan olonsa mukavaksi. Siksi sinut valittiin tähän loittotehtävään", näkymättömät ystäväni vastasivat ajatuksiini.

"Voi, tuo minä on hyvin kaukana nyt", sanoin yrittäen olla sarkastinen. Kuitenkin ollessani näkymättömien olentojen keskellä aloin tunnistaa ja saada muistoja, ensin lapsuudestani ja sitten "ajasta" ennen tulemista tähän kehoon.

"Hetkinen!" kuulin itseni huutavan. "Se vaati minulta vuosikymmeniä, jolloin tunsin olevani yksin, eksynyt ja erilainen kuin kaikki muut. Ja nyt tulette ottamaan pois ne ainoat valheet, jotka pitivät minut järjissäni. Onko teillä mitään aavistusta, miten vaikeaa ja vaarallista tässä ulottuvuudessa on?"

Tiesin huutavani välttääkseni itkemisen. Tunsin elämän yksinäisyyden, kovan työnteon, pettymyksen ja surun syöksyvän syvältä tiedostamattomasta osastani, jonne olin piilottanut ne tietoiselta mieleltäni.

Oli juuri valmis käskemään heidät ulos talostani, kun tunsin taas ehdotonta rakkautta. Ensin raivoni ja suruni halusivat työntää tuon tunteen pois. Luulivatko he tosiaan, että yksi yöllinen vierailu muuttaisi elämän tämän haavoittuneen planeetan tiheydessä?

"Ei", he vastasivat ajatuksiini. "Emme ajatelleet niin. Itse asiassa olemme täällä nyt tuomassa sitä lohtua ja apua, jota tarvitsit kovasti aiemmin. Kuitenkin ennen tätä planeetan taajuus oli niin matala, että jos et voinut laajentaa tietoisuuttasi, mikä oli mahdotonta muutaman matkasi jälkeen Vietnamiin, emme voineet saavuttaa sinua.

"Yritimme nukkuessasi, aivan kuten ollessasi poika, mutta painajaiset joita sinulla oli monta vuotta sodan jälkeen, tekivät meille mahdottomaksi saavuttaa sinut. Siksi meidän oli odotettava, kunnes Maan taajuus oli vähän korkeampi.

"Meidän täytyi myös odottaa, kunnes löysit tavan parantaa sisäiset haavasi ja nostaa tietoisuuttasi. Nyt kun planeetalla on korkeampi taajuus ja sait viimeinkin riittävästi apua helpottamaan sisäistä tuskaasi, pystyt lopultakin ainakin kuulemaan meidät."

"Voi, minä näin teidät, ennen kuin meille annettiin noita huumeita, jotta meistä tehtiin parempia sotilaita", myönsin viimein jollekin. "Huumeet sallivat minun tappaa epäoikeudenmukaisesti naisia ja lapsia sekä oman sisäisen lapseni, mutta ne pilasivat myös sieluni ja murskasivat omanarvontuntoni."

En kuullut heidän vastaustaan ikuisuudelta tuntuneeseen hetkeen, mutta tunsin heidän lähettävän minulle tuota ehdotonta rakkautta, joka täytti minun lupauksella muutoksesta. Lupaus oli kuitenkin ollut viholliseni, koska se ei ollut koskaan ilmentynyt kurjaan elämääni.

"Ei", huusin. "Miten tiedän, että te ette ota vain pois tätä kovaa kuorta, jonka olen kasvattanut voidakseni selviytyä tässä rotankolossa, ja sitten vain jätä minua, niin kuin teitte ollessani teini?"

He eivät sanoneet mitään tietäen, että minun täytyi päästellä höyryä, mutta he jatkoivat ehdottoman rakkauden lähettämistä. Raivosin, huusin ja heittelin tavaroita huoneen poikki. Sitten lopulta romahdin maahan ja sammuin. Kun heräsin, löysin itseni tähtialukselta.

"Mitä nyt?" kysyin edelleen katkerana, mutta olo tuntui jo paljon paremmalta.

Pystyin nyt näkemään heidän ääriviivansa ja päättelin, että oli kaksi miestä ja yksi nainen ja että kaikki kolme olivat plejadilaisia. Nainen antoi minulle juotavaksi jotain, joka oli kullanväristä ja kuplivaa. Kyllä, ajattelin jotenkin tietäen, että tämä juoma vaivuttaisi minut syvään ja parantavaan uneen.

Kulautin juoman alas, menin selälleni ja odotin unta. Tiesin, että tämä ei olisi unta, joka on parhaimmillaan täynnä tavallista levottomuutta tai pahimmillaan täynnä painajaisia. Tämä uni olisi rauhaa ja rakkautta.

Miten he tiesivät, että tarvitsin tauon tuosta ulottuvuudesta? Ja eivätkö he sanoneet jotain taajuuksien olemisesta liian matalia siellä? Juoma otti kuitenkin valtaansa, ja tunsin vaipuvani syvään uneen.

"Älkää panko minua palaamaan takaisin sinne", kuulin sanovani menettäessäni tajuntani.

Viimeiset ajatukseni olivat: "Olen lopultakin taas takaisin hyvin pitkältä ja äärimmäisen tuskalliselta komennukselta kolmannen ulottuvuuden maapallolle."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.