ERILLISYYSHARHA

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)

16.10.2018

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymykset joita olette esittäneet meille, ovat erinomaisia. Olette antaneet meille monia upeita tilaisuuksia. Tänään kuitenkin pyydämme suopeuttanne, kun tutkimme aihetta, joka antaa monille teille vastauksia, jos ajattelette sitä syvällisesti.

Ensinnäkin vastauksena monille, palatkaa mielessänne siihen, että kaikki on vain energiaa. Vaikea. Totta. Tuo asia, että se millä istutte, on tuoli vain, koska olette myöntyneet tuohon käsitykseen. Se on aivan yhtä paljon plasmataajuuksista koottu kenttä, kuin jalkanne. Kun teemme tällaisia toteamuksia, ymmärtäkää, että "te" josta puhumme, on kollektiivi. Älkää jatkuvasti syyttäkö itseänne yksilöinä maailmantilasta. Ymmärtäkää kuitenkin, että suurelta osin hyväksytte sen.

Kaikki on erillisyydessä. Mikään ei ole erillistä. Erillisyys on olemassa – niin paljon kuin se on oikeasti olemassa – vain salliakseen oppimisen ja kokemisen. Fysiikka on osoittanut satojen vuosien saatossa sen, minkä ihmiset tiesivät tuhansia vuosia sitten. Kaikki on välittömässä yhteydessä kaikkeen muuhun. Kaikkeen. Aina. Ei tässä. Ei siinä. Ei silloin. Ei muuta paikkaa. Ei muuta aikaa. Vain minä olen.

Hyvin monia kysymyksiä joita olette esittäneet ja joista puhumme vielä lisää, on vain siksi, että olette kadottaneet näkyvistä tuon tosiasian. Suuri osa siitä, mitä kysytte, on helposti selitetty, kun näette, että oikeasti kysytte vain eri tietoisuustasoista. Tietoisuus sallii sen, mitä se tarvitsee kokeakseen ja tunteakseen itsensä täydemmin.

Jos tarvitaan kokemusta 3D versus 5D versus 7D, saatatte tosiaankin rakentaa sen. Onko siinä raja-aita? Vai onko todennäköisempää, ettei jonkun tarvitse enää kokea tiettyjä asioita? Onko totta, että sitten kun koetaan korkeampi taso, ei koskaan enää koeta matalampaa tasoa? Onko muutos välitön ja totaalinen matkalla eri tilaan? Jos teistä vaikuttaa siltä, että jollakin oli, ajatelkaa niitä monia elämiä, joita on eletty ja joita te ette näe.

Jos teistä tuntuu, että te ette edisty yhtään tai putoatte jatkuvasti takaisin, ehdotamme, että te ette silloin vain anna itsellenne kunniaa. Se on yksi tekijä. Mutta mikä tärkeintä, joko ette ole oppineet tai olette unohtaneet hetkeksi, että se osanne joka mittaa teitä, on vain hyvin pieni osa sitä, kuka oikeasti olette. Ja tuo osa näkee itsensä "vähempänä kuin", "arvottomana", "vain ihmisenä". Sinä, TODELLINEN SINÄ, ei ole vähemmän kuin, ei ole arvoton, ja vaikka onkin ihminen hetken, se ei ole VAIN yhtään mitään.

Siis jos olette vakaasti päättäneet saada vastauksia moniin kysymyksiinne, aloittakaa yrittämällä oikeasti heittää pois se taakka, mitä teille on opetettu itsestänne, ja oppimalla, kuka ja mitä ehdottomasti ja todella olette.

Ymmärrämme täysin, että teille on hyvin huolellisesti opetettu, että te ette saa esittää näitä kysymyksiä ja että niiden esittäminen on ennen aiheuttanut paljon tuskaa ja kärsimystä, mutta se ei koskaan johtunut varsinaisesti teidän virheestänne. Itse asiassa se johtui toisten siitä pelosta, että saatte noita vastauksia.

Taas kerran, vastaamme moniin erityiskysymyksiinne erikseen, mutta tässä on vastaus melkein kaikkiin niistä. Te, jokainen teistä, olette Kaikkeuden, Lähteen, Jumalan jumalainen poika tai tytär. Emme välitä vähääkään, miksi kutsutte sitä. Ette ymmärrä sitä joka tapauksessa. Olette siitä ja olette osa sitä. Ette voi olla mitään muuta, eikä voi kukaan tai mikään muukaan.

Monet tässä ajassa ovat samaan mieltä tästä. Monet eivät kuitenkaan voi oikeasti elää tässä tilassa. Mutta se on muuttumassa. Kun alatte opetella ajamaan tätä polkupyörää, kaadutte usein. Nouskaa vain takaisin satulaan ja lakatkaa sättimästä itseänne putoamisesta. Antakaa itsellenne kunnia ajamisen opettelemisesta. Ymmärtäkää, että olemme ikionnellisia ponnisteluistanne ja etenemisestänne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.