ITSEMME VAPAUTTAMINEN MATRIISISTA

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)

10.8.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Hetken teema on itsemme vapauttaminen – ajatusten, mielen, uskomusten, tunteiden, tekojen ja tietoisuuden vapauttaminen, erityisesti niistä vaikutuksista, jotka ovat (tai ovat olleet) valheellisia, heikentäviä ja tekemällä tehtyjä. Sitten voimme olla, kuka oikeasti olemme, ja elää elämää, jota me kaikki haluamme ja ansaitsemme elää.

Katsotaanpa ensin tulevan viikon astrovaikutuksia ja sitten, miten tämä liittyy siihen, mitä meille tapahtuu henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti.

Jupiter alkaa kulkea eteenpäin 11./12.8. (Jousimies 14 astetta), sitä seuraavana päivänä Uranus alkaa perääntyä (Härkä 6 astetta) ja sitten 15.8. on täysikuu (Vesimies 22 astetta).

Jupiter on laajentumisen, yltäkylläisyyden, hyvä onnen, korkeamman oppimisen, ulkomaille matkustamisen, kansainvälisten yhteyksien ja metafyysisen tiedon planeetta. Se kulkee parhaillaan kotitantereellaan Jousimiehessä, joten siinä Jupiter on omassa elementissään. Jos olet odottanut vihreää valoa siirtyä johonkin, monet teistä saavat tämän tulevalla viikolla – erityisesti Merkuriuksen (kommunikointiplaneetta) päästessä lopultakin pois (perääntymis)varjoalueeltaan 16.8.

Jupiter on myös maineen planeetta, ja miten osuvasti tänä viikonloppuna avataan 2000 Epstein-dokumenttia, mikä tuo valoon lisää totuutta monista häneen liittyvistä kuuluisista ihmisistä ja herättää kysymyksiä heidän yhteydestään ihmiskauppaan. (Lisää tästä jäljempänä.)

Jupiterin henki on: "Ole isosti! Ole sinä!" Kaiken elokuun "nouse ylös ja lähde liikkeelle" -Leijonaenergian myötä sinusta saattaa tuntua, että raketti on sytytetty allasi. Jos haluat lopultakin antaa vain mennä jollain elämänalueella, nyt on mahtavaa aikaa ottaa toimenpideaskelia:

Mitä elämänaluetta haluat laajentaa tai transformoida?

Minkä unelman haluat toteuttaa?

Minkä yhden asian voit tehdä siirtyäksesi siihen suuntaan?

Mitä enemmän sisäistä työtä teet, sitä enemmän oivallat, että monet sabotoivista uskomuksistasi perustuu valheellisiin tarinoihin, joita olet luonut itsestäsi tai joku muu on projisoinut sinuun. On aika sanoa: riittää jo! Jupiter, joka on aivan omanlaisensa Uranuksen ja koskaan piiloutumattoman Leijonan tukemana, antaa minulle kuvan sellaisesta, joka menee keskelle näyttämöä valtava, monivärinen ja pramea pitkätakki päällään ja sanoo: "Olen tässä! Olen saapunut!" Sinun takkisi saattaa olla punainen mekko tai tyylikäs puku tai yksisarvishaalari – pointtina on, että tässä ajassa on kyse olemisesta aidosti SINÄ. Olemalla aidosti sinä, karistaen sabotoivat vaikutukset ja ryhmäajattelun, pääset siihen paikkaan, jossa tunnet olevasi tyytyväisempi, onnellisempi ja rauhassa itsesi kanssa.

Emme puhu tässä itsekeskeisyydestä ottamatta huomioon toisia. Täysin päinvastoin. Mitä aidommin olet yhdistynyt todelliseen itseesi, sitä hoivaavampi ja tukevampi voit olla toisille terveellä tavalla. Sellainen käyttäytyminen jota näemme äärimmäisessä itsekeskeisyydessä, kumpuaa tavallisesti yhteydenpuutteesta todelliseen itseensä. Näin ollen on tarve saada huomiota ja vahvistusta toisilta.

Maailma käy läpi massiivista mullistusta ja transformaatiota, ja niistä jotka ovat keskellä tätä tietoisuutta, voi tuntua joskus triviaalilta, irrelevantilta tai mahdottomalta fokusoitua itseen ja henkilökohtaiseen elämään. Kuitenkin henkilökohtaisessa elämässä on todellinen voima luoda muutos, elää se ja olla esimerkki siitä. Mitä jää jäljelle, kun vanhat järjestelmät, salaseurat ja kartellit romahtavat? On oltava jotain. Olet osa tuota jotain. Olet osa jonkin uuden luomista. Niinpä samalla kun on äärimmäisen kiinnostavaa elää tällä hetkellä näiden vallankumouksellisten aikojen keskellä, älä unohda elää sitä elämää, jonka puolesta taistelet. Jos haluat olla osa liikettä, joka auttaa ohjaamaan ihmisiä täysin uuteen olemis- ja elämistapaan, ole esimerkki tuosta uudesta todellisuudesta.

Kun jatketaan Uranukseen, on viikko, jolloin kannattaa odottaa odottamatonta. Tulee oivallusvälähdyksiä tyhjästä, tuulahduksia menneisyydestä ja tapahtuu sokeasta kulmasta asioita, jotka saavat ajattelemaan: "No, en nähnyt sen tulevan!"

Koska Jupiter on hyväntahtoinen planeetta, joillakin tämä odottamaton tapahtuma voi olla mahtava: odottamatonta yltäkylläisyyttä, jokin yhtäkkinen tilaisuus tai avautuu ovi, jonka luulit sulkeutuneen tai jota et tiennyt edes olevan.

Koska täysikuu on Vesimiehessä, jota hallitsee Uranus, joillain tuo odottamaton tapahtuma (tai oivallus) voi olla hyvin tunteellinen: tapahtuu jonkinlainen loppuminen tai saat järkyttäviä uutisia. Jälleen kerran, Epstein-dokumentit osuvat tähän kategoriaan, kun enemmän ja enemmän palapelinpaloja sopii yhteen ja tulee mahdottomaksi sivuuttaa se, että tämä henkilö tai tuo henkilö on mukana hyvin hämäräperäisissä tapahtumissa.

Maailmantapahtumat

Lapsuuden kokemukset, perhemallit, kulttuurilliset paineet, massamedian ja massaviihteen "sosiaalinen ohjelmointi", globaalin eliitin, hallituksen ja tiedustelupalvelun operaatiot, joita on tehty vaikuttamaan käyttäytymiseemme ja mielipiteisiimme – olemme todellakin eläneet matriisissa.

Ei ole negatiivista ajattelua hyväksyä tämä. Se on vapauttavaa, koska sitten kun tiedät eläneesi epäorgaanisessa ja epäluonnollisessa rakenteessa, voit toimia sen mukaisesti ja tehdä, mitä sinun täytyy, loistaaksesi oman tiesi ylös ja ulos siitä.

Tätä merkitsee verhon taakse näkeminen. Siinä ei ole kyse vain suuremman ei-fyysisen todellisuuden tunnustamisesta. Siinä on kyse myös sen tositelevisiotodellisuuden tunnustamisesta, joka on rakennettu meille tietämättämme tai luvattamme. On ollut yksi maailma meille – esimerkiksi vasemmiston/oikeiston maailma – ja toinen maailma heille – nukketeatterin esittäjät jotka vetelevät naruista ja antavat meille illuusion vaihtoehdoista, kun perimmiltään hyvin, hyvin harvat ihmiset kontrolloivat valtaosaa hallituksista ja mediaorganisaatioista ja niitä globaaleja tarinajuonia, joita esitetään päivästä päivään.

Ja sitten on ovi numero kolme, joka johtaa toiseen maailmaan. Ovi joka on ollut piilossa suurimmalta osalta ihmisistä kirjaimellisesti tuhansia vuosia. Piilossa, kuitenkin se on ollut sisällämme koko ajan. Tuossa maailmassa olemme omassa voimassamme vapaina ihmisinä. Todellinen maailmamme on luonnollinen ja kehittyy orgaanisesti. Todellisuus on sellainen, minkä me teemme siitä – ei mikään tekemällä tehty show, joka pitää 1 prosenttia valtapyramidin huipulla 99 prosentin kustannuksella. Ihmisiä elää tässä orgaanisessa maailmassa tällä hetkellä – toivottavasti sinä olet yksi niistä! Kukaan meistä ei ole täysin immuuni noille toisille maailmoille. Kuitenkin katsellessaan niiden romahtamista, tietää, ettei kyse ole "ovi numero 3" -maailmasta. Kyse on noista tekaistuista maailmoista, jotka pitävät sisällään kontrolloidut ja kontrolloijat. Totuuden esiintuleminen nyt noista maailmoista on silta, joka näyttää tietä kaikille ihmisille.

Perjantaina (9.8.) oikeus alkoi avata Epstein-dokumenttien ensimmäistä osaa (melkein 900 sivua). (Päivitys: nyt on avattu 2000 sivua, joita edelleen julkaistaan pilveen.) Selkeyden vuoksi, tämä on SUUREMPI asia kuin vain yksi mies. Politiikkoja, kuninkaallisten perheiden jäseniä, julkkiksia ja muita varakkaita yhteiskuntaeliitin jäseniä on mainittu tässä ja muissa dokumenteissa. Tämä oli massiivinen, globaali kiristysrinki, jotta valtaapitävät voidaan omistaa ja heihin voidaan vaikuttaa. Ja tämä on vielä suurempi kysymys, mutta näiden dokumenttien avaaminen on alku koko tuon sairaan sotkun paljastumiselle.

Kun lisää totuuksia paljastuu, voimme alkaa irrottautua maailmasta, joka oli ja joka ei ollut totta. Se oli totta siinä mielessä, että elimme siinä. Se ei ollut totta siinä mielessä, että ne monet ihmiset joita katsoimme ylöspäin, joita ylistimme tai joiden kaltaisia pyrimme olemaan, sekä humanitaariset hankkeet joita tuimme, eivät olleet sitä, keitä ja mitä ne esittivät olevansa.

Se on järkyttävää ja vapauttavaa samanaikaisesti. Jos järkyttävä puoli on sinulle uutta, luultavasti huomaat käyväsi läpi vaikeita tunteita, mitä enemmän saat selville. Tiedä, että on PALJON ihmisiä, joilla on ollut oma heräämisprosessinsa ja jotka ovat menneet järkyttyneenä peiton alle, käyneet läpi vihan, turtuneisuuden ja epätoivon ja tulleet siitä läpi valmiina pitämään kädestäsi sen kaiken aikana.

Tässä Q-operaatio on ollut hyvin tehokas työkalu. Vaikka media yrittää leimata sen salaliittokahjojen huijaukseksi, se on ainoa asia, jonka olen nähnyt herättävän HYVIN monia ihmisiä erittäin lyhyessä ajassa saamalla heidät tekemään omaa tutkimustaan ja yhdistelemään itse asioita. Q-postaukset eivät sano kenellekään, mitä ajatella (toisin kuin valtavirtamedia), vaan muistuttavat jatkuvasti kaikkia ajattelemaan itse. (Jos kiinnittää huomiota, panee merkille, että valtavirtamedia yrittää jatkuvasti saada ihmiset luopumaan asioiden tutkimisesta itse.) Q-postaukset esittävät kysymyksiä, pudottelevat vihjeitä ja sitten massiivinen Anon-yhteisö menee etsimään vastuksia ja kaikki löytävät infoa sieltä ja infoa täältä, kunnes ilmestyy esiin hyvin selkeä kuva. Jos se on huijausta, no … se on sellaista, joka on herättänyt ja yhdistänyt miljoonia ihmisiä maailmanlaajuisesti totuuteen.

Nyt on erittäin paljon melua, joka kertoo, mitä ajatella, mitä tuntea, mitä tehdä tai olla tekemättä – ja erittäin vähän suvaitsevuutta niitä kohtaan, jotka ajattelevat, tuntevat tai käyttäytyvät eri tavalla.

Toisaalta emme voi muuta, kuin antaa näkemiemme, kuulemiemme ja kokemiemme asioiden vaikuttaa. Toisaalta meidän täytyy seuloa, seuloa ja seuloa vielä lisää kaikkia näitä asioita määrittääksemme: "Minkä kanssa oikeasti resonoin tässä? Mikä ei tunnu oikealta minusta? Mikä tuntuu todelta?"

Median rooli

Kirjoitin hiljattain artikkelissa Nukkumatista, joka heittelee hiekkaa ja vaikuttaa kaikkien kykyyn nähdä selkeästi. Valtavirtamedia (ks. Operation Mockingbird) on valitettavasti Nukkumatin jalkaväkeä. Kun valtaosa mediasta käyttää aivan yhtäkkiä täsmälleen samoja sanoja tai on keskittynyt hyvin erityisviestiin tiettynä päivänä, voi olla varma, että kaikki käyttävät tuon hetken samaa lehdistötiedoteagendaa. Sitä tapahtuu aaltoina, aihe aiheelta, kokonaisista uutislähetyksistä muutamiin suuhun sopiviin pääsanoihin tai -teemoihin, jotka riittävät sohaisemaan ampiaispesää ja vangitsemaan kansan huomion.

Näiden suosittujen puheenaiheiden on tarkoitus ohjata kerrontaa tietyllä tapaa ja aiheuttaa jakautumista, levottomuutta, häiriötekijöitä ja hämmennystä. Tämä ei ole journalismia. Tämä on PR-kone, josta on tullut valtahullu ja jota kontrolloivat hyvin, hyvin harvat ihmiset aikomuksenaan vaikuttaa miljoonien ihmisten ajatuksiin, tunteisiin, mielipiteisiin ja käyttäytymiseen agendalla, jolla on tarkoitus ja halutut lopputulokset.

Kun katselet jotain mainosta, tiedät, että sinulle myydään jotain. Kun katselet elokuvaa, tiedät, että se on käsikirjoitettu tarina viihdyttämään sinua. Kun katselet tai luet uutisia, odotat niiden olevan totuudenmukaisia ja hyvin tutkittuja – tai ainakin odotimme ennen. Kun heräät kollektiivisesta tositelevisio-ohjelmastamme, katsellessasi uutisia tai uutistyyppistä ohjelmaa näet selvästi, ettei se ole erilainen kuin mainos tai elokuva.

Vaihtoehtoisilla uutistoimittajilla ja itsenäisillä tutkijoilla, mukaan luettuna QAnon-liikkeen tavalliset ihmiset, on tunnusfraasi: "Me olemme nyt uutiset." Meistä täytyi tulla omia uutistoimittajiamme, koska todellista tutkivaa journalismia on yhtä vaikea löytää kuin neulaa heinäsuovasta. Se ei johdu journalisteiksi valmistuvien nälänpuutteesta, vaan kontrolloidusta järjestelmästä, johon he valmistuvat – ja sitä on kontrolloitu vuosikymmeniä.

Niin paljon kuin mahdollista, älä usko jakamis- ja valtaamisstrategiaa. Elämme hullua aikaa, jossa ihmiset pannaan vastakkain taistelemaan hiekkalaatikkoon. Samaan aikaan konnat ovat ryöstäneet karkkikaupan aivan edessämme!

Mielemme ja tunteidemme kontrolloinnista on käyty kamppailua – "kamppailu" ei ole kuitenkaan aivan oikea sana käytettäväksi tässä. Se vihjaa taistelemiseen, mutta silloin ikään kuin pimeys taistelee valoa vastaan. Kuitenkaan valon ei tarvitse taistella – kun sytytät valon huoneeseen tai tulitikun yöllä, yhtäkkiä ei ole enää pimeää! Siis se saattaa tuntua kamppailulta, mutta todellisuudessa kyse on siitä, että valo muistaa syttyä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.