ASUTTU KEHO – RAKASTUNUT IHMISJUTTUIHIN

Kirjoittanut Mari-Elina (www.crimsoncircle.com)

Joulukuun 2016 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"… ja lihasi on suuri runo ja siinä on mitä rikkainta sujuvuutta, ei vain sanoissa, vaan myös huulten hiljaisissa viivoissa, silmäripsien välissä ja kehon joka liikkeessä ja nivelessä …" –Walt Withman

Se että ihminen on viettänyt suurimman osa ajastaan – jos se ei koko aikaa – toimien velvollisuuden, selviytymisen, kamppailun ja tuskan tilasta, ei merkitse, että ihmiselämässä on jotain väärää. Ihmisen kieroutunut ajattelutapa ei tee ihmisjutuista – tai mielestä – kieroutunutta perustasolla. Vaikka hyvin monet suhteet perustuvat energian syömiseen, se ei merkitse, että suhteet ovat virhe. Jos itserakkauden puute viipyilee suhteessasi ruokaan, se ei liity mitenkään syömiseen yleisenä ilmiönä. Sama pätee kaikkeen muuhun. Vanhemmuuteen, työhön, tehtäviin asioihin, seksiin, nukkumiseen, sitoumuksiin, bisnekseen, aikaan, gravitaatioon, ruokaan, rakkauteen, kommunikointiin, koulutukseen. Perustasolla missään näistä asioista ei ole mitään vikaa. Vaikka ihmiselämän kauneus on peittynyt valtavalla määrällä valtapelejä ja haavapohjaista käyttäytymistä, ihmiselämä itsessään ei ole haavapohjaista valtapeliä. Ongelma on malleissa, ei ihmiselämän perusmuodoissa.

Joskus on hyödyllistä päästä pois olosuhteista, joissa malleja toistetaan, ja eristäytyminen on luonnollinen osa irtipäästämisprosessia. Aika jonka vietämme vain itsemme kanssa, on hyvin arvokasta, koska se tekee integroinnista ja uudesta yhteydestä itseen paljon suoraviivaisemman ja vähemmän häiriintyneen. Mutta paradoksaalisesti transformaatioprosessilla on taipumus jumittua tyhjään ja epätyydyttävään välitilaan, jossa vanha on mennyt, mutta uuden ei sallita liidellä sisään. Sitten tulee tavaksi kritisoida ja pilkata elämää etäältä, siihen sukeltamisen ja sen elämisen sijasta. Ihmiselämän välttäminen ihmiskehossa ollessaan imee hitaasti mutta varmasti elämän pois elämästä. Elämää ei ole tarkoitus viettää niin, että ihminen vuodattaa ihmisverta kuolemaan saakka. Emme elä pakohuoneessa, jossa yritämme löytää poistumistien ulos.

Ruumiillistunut mestaruus ei ole turvasatama ihmiselle, joka on kulunut loppuun selviytymisestä. Se ei ole eläkäköitymistalo, jossa on sohva, jossa upota tekoautuaaseen zen-tilaan. Kun mestarin ja ihmisen välillä on kumppanuus, itsensä asettaminen ihmistilaan on toteutunut unelma. Emme ole vankina biologisessa häkissä emmekä ajan orja. Ei ole merkki mestaruuden puutteesta, jos gravitaatio ja biologia panevat ihmisen kävelemään vielä kahdella jalalla. Ihmisominaisuudet eivät ole tekosyy jatkaa elämistä loputtoman itsepohdiskelun vankilassa.

Kaikki ihmiselämän olosuhteet ovat hyvin joustavia, ja voimme luoda ne uudestaan muotoon, joka palvelee meitä paremmin. Aikaa voi taivuttaa. Ei ole sääntöjä oikeanlaisille suhteille. Koulutusjärjestelmät voidaan luoda uudestaan. Bisneksissä on roppakaupalla mahdollisuuksia vanhanaikaisten valtapelien ulkopuolella. Keho ei tarvitse uuvuttavaa valvontaa, joka hukuttaa sen kyvyn tasapainottua.

Oleellinen asia on päästää uusi sisään. Päästää mestari sisään. Päästää tietoisuus ja mielikuvitus sisään. Uusien ja parempien asioiden tekemistapojen tuominen tietoisuuden laajentumisen myötä, ei ole ristiriidassa jokapäiväisen elämän kanssa. Päinvastoin, jokapäiväinen elämä – mitä se sattuu olemaankin – on paikka, jossa uudet ja paremmat tavat toteutuvat. Se on paikka, jossa mielikuvitus muokkaa uudeksi todellisuudeksi. Mestarilla ei ole paikkaa, mihin tulla, jos emme voi sallia ihmiselämää. Ja runsaan tuhannen maaelämän jälkeen pystymme lopultakin oikeasti ELÄMÄÄN enemmän kuin koskaan, eikä siihen ole parempaa tapaa kuin upea ihmiskeho.

Tavalliset, yksinkertaiset ja mahtavat ihmisenä olemisen hetket tekevät elämästä todella elämisen arvoista silloin, kun mestarikin asuu kehossa. Elämme kuitenkin älyllistä aikakautta, jossa yksinkertaiset fyysiset asiat ovat muuttuneet monimutkaisiksi mentaalisiksi tehtäviksi ja saavutuksiksi. Ihmiset eivät syö – he ajattelevat, miten jokin ruoka vaikuttaa heidän kehonsa tiettyihin osiin. Liikkumisenilon kokemisen sijasta he ajattelevat, miten tietty joogaharjoitus vaikuttaa heidän maksaansa, hengitykseensä tai mielentilaansa. Yksinkertainen ja aistillinen syömisenilo on muuttunut hipster-vihreä-terveellinen-onnellinen –liikkeiksi, joissa supersiistejä superfood-trendejä tulee ja menee jatkuvasti draaman, hypen ja tee-oikein –sääntöjen kera. Länsimaisissa yhteiskunnissa ihmisillä on hienoimmat varusteet pitää itsensä kuivana ja olla mukavasti kokiessaan elämän kauneutta maan päällä melkein missä tahansa säässä, ja kuitenkin he valittavat jatkuvasti olosuhteista. Kaikki liika-ajattelu tekee kehoon luottamisesta vaikeaa ja fyysisessä muodossa elämisestä rasittavaa.

Kuitenkin juuri tällä alueella tunnen itseni erityisen siunatuksi, sillä jos jokin osa tästä siirtymästä on ollut helppo minulle, se on keho. Siinä missä kamppailin mielen ja yltäkylläisyyden kanssa, fyysiseen astiaani liittyvissä asioissa on aina ollut luonnollinen virtaus. Suhteet toisiin ihmisiin ovat ehkä tuntuneet monimutkaisilta, mutta ei koskaan suhde oman kehooni.

Tämän kehoyhteyden perusta muodostui varhaisvuosinani. Valitsin onnellisesti syntyä maalle Suomeen, jylhien ja suurien metsien ja suurien järvien keskelle, ja vanhempani sallivat minulle hyvin vapaan lapsuuden. Siinä missä muut lapset olivat päiväkodissa, minä vietin aikani karvaisia luontokappaleita ympärilläni metsissä, jotka olivat täynnä luonnonhenkiä ja olentoja toisista ulottuvuuksista – kaikki ilman toisten ihmisten valvontaa ja puuttumista. Elämä oli kaunis yhdistelmä intuitiota ja maanläheisiä käytännön asioita. Teinivuosina minulla oli työpaikka hevostallilla, johon sisältyi paljon fyysistä työtä. Ratsastin monta tuntia viikossa, pyöräilin, uin ja juoksin. Liikunta ja fyysinen työ olivat yksinkertainen ja ei-älyllinen tapa päästää sieluviisaus sisään ja antaa sen maadoittua.

Muodostin syvän yhteyden kehooni ja integroin monet aspektit hyvin luonnollisella tavalla ilman monimutkaisia käsitteitä. Ymmärsin, että suonissani virtasi voimakas ja alkukantainen energia, joka oli lähempänä porojen tai kotkien energiaa kuin ihmisen. Tulin tietoiseksi tiivistetyn viisauden virrasta kehossani. Pitkä rivi sinnikkäitä selviytyjiä oli läsnä soluissani, ja minulla oli keho, jolla oli mahdollisuus tehdä kaikkea, mitä pyysin. Opin sekä tuntemaan kehoni että menemään kivun yli. Opin, että hengittäminen on, kuin antaisi tuulen puhaltaa suoraan lävitseen vastustamatta. Myöhemmin olisi aika mennä esi-isäsulkulinjarajojen ja vanhojen vaikeiden selviytymistapojen yli, mutta nuo lapsuus- ja teinivuodet opettivat minulle kaikki tarpeelliset asiat siitä, miten tietoisuus voidaan tuoda kehoon, myös kehoon luottamisen merkityksen. Epäily satuttaa enemmän kuin kipu. Kipu on ärsyttävää, mutta epäily tappaa.

Opin, ettei kehoa tarvitse johtaa ja kontrollointiyritys vain sekoittaa sen luontaisen kyvyn tasapainottaa, parantaa ja luoda itsensä uudelleen. Kahdeksan vuotta sitten lakkasin valvomasta ja päästin kerta kaikkiaan irti kaikesta ruokaan liittyvästä kontrolloinnista. Luovuin kaikista syömistavoista, syömisajoista, ruoka –small talkista ja aloin syödä, mitä halusin, silloin kun halusin, ilman syytä. Lyhyen aikaa huomasin halun syödä kaikkea, minkä olin kieltänyt itseltäni, ja seurasin tuota halua. Sipsit olivat leipä, suklaa oli porkkana ja siideri oli mehu. Tuskin mitään vihanneksia nähtiin päivällispöydässäni noiden parin kuukauden aikana. Tasapainottumisjakson jälkeen syöminen on ollut yksinkertaista, helppoa ja nautinnollista. Paino on tasapainossa, enkä laita energiaa ruuan ajattelemiseen. Rakastan ruokaa ja olen kiinnostunut ruuan tuotannosta ammattina, mutta henkilökohtaisella tasolla ei ole mielen pulinaa ruuasta.

Minulla on aina ollut sisäänrakennettuna vastustusta ns. terveydenhuolto vastaan, koska olen kaivannut olla itsenäinen. Kävin lääkärillä, kun oli syytä, mutten ole käynyt lähes kymmeneen vuoteen. Olenko selvinnyt täysin ilman sairauksia tai onnettomuuksia? Ei. Mutta on tämä asia, jota kutsutaan luottamukseksi. Muutama vuosi sitten ilkeä koira (nimeltään Buddha!) hyökkäsi kimppuuni ja roikkui kirjaimellisesti ranteessani. Irrotettuani tuon pikkupaskiaisen leuat, näin kudoksia, jänteitä ja luita kahdessa puremisjäljessä. Tiesin välittömästi, ettei ollut mitään tarvetta haavan neulomiseen tai jäykkäkouristusrokotukseen. Puhdistin ja sidoin haavan ja lähdin kahden tunnin kuluttua rokkifestareille ilman huolta. Ei tulehdusta, ei jäykkäkouristusta eikä nyt arpea.

Yhtenä aamuna sohva tuli tielleni, mikä johti pistävään kipuun ja varpaan sojottamiseen 45 asteen kulmassa. Varvas murtui – ei epäilystäkään siitä. "Ei lääkäriä" oli ensimmäinen ajatukseni, kun kirosin ja haukoin henkeäni lattialla. Työnsin varpaan mahdollisimman lähelle oikeaa asentoaan ja sidoin sen tiukasti. Kaksi päivää myöhemmin otin pois itse tehdyn lastan ja kahden kuukauden kuluttua ei ollut jälkeäkään murtumasta. Parantumisprosessi oli nopea ja tasainen. Esi-isien DNA:sta irtipäästäessäni minulla oli alaselkäkipua, joka esti minua vuoden verran istumasta mukavasti. Vaikka kipu oli turhauttavaa ja rajoittavaa, en epäillyt, ettei se menisi ohi – ja se meni. Mitä vähemmän keskityin siihen, sen parempi, ja 15-vuotaana oppimani läksy päti taas kerran: kipu on vain harmi.

Kun katson tänään peiliin, näen kauniin, tasapainoisen, hyväkuntoisen, iättömän ja terveen kehon, ja olen hyvin onnellinen, että minulla on se. Suhteemme on vapaa ja helppo. Minulla on paljon energiaa. Tarvitsen vähemmän unta. Olen hyvin harvoin sairas. Kehon reaktioaika nopeutuu ja energian syöttötarve vähenee. Jos haluan kehon olevan ketterämpi, siitä tulee nopeasti sellainen. Jos minun täytyy jostain syystä kestää ilman ruokaa, keho tekee sen. Jonkin uuden oppiminen on nopeampaa ja helpompaa kuin ennen.

Kehossani tapahtuu jatkuvaa uudelleenmuodostumista, ja on jännittävää nähdä, millaisia biologisia ihmeitä se kykenee ilmaisemaan tulevaisuudessa. Ja samaan aikaan en voisi vähempää välittää. Sen sijaan että tutkin tai mittaan yksityiskohtia, minulla on paljon tyydyttävämpää tehtävää – kuten eläminen. Jos jossain syvällä verkkokalvossani tai munuaisessani vaanii edelleen jokin vanha ja ilkeä sairaudensiemen, antaa vaania. En välitä. Muutoksia tapahtuu tahdilla, joka on suotuisa koko keho-mieli-järjestelmälle, ja niitä tapahtuu silloin, kun keho on valmis tai kun tarvitsen niitä. Tiedän ilman epäilyksen häivääkään, että minulla on luotettava kumppani kaikki nämä vuodet, jotka haluan viettää maan päällä.

*****

Mari Elina on suomalainen kuvittaja, designer ja agronomi, joka rakastaa tiivistettyä yksinkertaisuutta ja kesyttämätöntä kauneutta. Voit kirjoittaa hänelle osoitteeseen hello@mari-elina.com tai katsoa hänen kuvituksiaan nettisivuilta mari-elina.com.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.