VAAKA 2019

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)

21.9.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jotkut teistä ovat saattaneet tuntea, aistia ja havaita merkittävän lisäyksen korkeampien maailmojen aktiivisuudessa syyskuun 2019 ensimmäisellä puoliskolla. Olen tuntenut tämän monta kertaa näiden ylösnousemusvuosien saatossa – jaksoja jolloin korkeammissa maailmoissa on epätavallisen aktiivista ja vilkasta, kun tapahtuu monia kiireisiä muutoksia. Se on aina merkki siitä, että olemme lähellä uuden ekstrasuuren ja erittäin tärkeän energiamuutoksen ilmentymistä fyysiseen ulottuvuuteen ylösnousemusprosessiin liittyen. Olen tuntenut tätä tapahtuvan taas syyskuun ensimmäisellä puoliskolla, ja olen varma, että monet teistäkin ovat tunteneet sen. On jännittävää, kun yläkerta tulee paljon tavallista aktiivisemmaksi tähän universaaliin ylösnousemukseen liittyen. Tiedämme, että nämä aktiivisuuden lisääntymiset korkeammissa maailmoissa tarkoittavat, että todella suuria uusia energioita ja sen myötä muutoksia on aivan kosmisen kulman takana täällä alhaalla.

Ensin tiedostin tässä kuussa vain korkeampien maailmojen energioiden kiihtymistä ja muita valmistelutoimia, enkä yrittänyt kovasti saada selvää, mitä oli tarkkaan ottaen tulossa. Vuosi 2019 on ollut – no, vähintäänkin – jotain muuta, joten en pitänyt kiirettä sujauttaa päätäni "yläkertaan" katsomaan, mistä kaikessa jännityksessä ja suuressa kiireessä oli tällä kertaa kyse. Lopulta kuitenkin yhtenä päivänä havaitsin, mitä tämä on – tai ainakin suuri osa siitä – ja ilmaisisin sen hyvin yksinkertaisesti niin, että paljon lisää jumalaista äitiä on kohta palaamassa Maahan, ihmiskuntaan ja todellisuuteen täällä. Onnellista Vaaka-päiväntasausta kaikille. Mitä sanotte tästä lisäyksestä kovasti kaivattua todellista tasapainoa varten?

Olemme kokeneet, että vähän jumalaista äitiä, jumalaista feminiinisyyttä, jumaläitiä jne. on palannut ihmiskuntaan ja ihmistietoisuuteen parin viime vuoden aikana. Kuten kaikki muukin ylösnousemuksen evoluutioprosessissa, myös tämä on tapahtunut vähitellen, energia-askel energia-askeleelta, mikä antaa kaikille lineaarista aikaa sopeutua mahdollisimman lempeästi – ottaen huomioon kaikki patriarkaaliset asiat – jumalaisen äidin paluuseen. Mutta se tapahtuu tällä uudella korkeammalla tavalla, mikä tekee siitä vielä jännittävämpää, kuin pelkästään saada järkevyys ja sydän palaamaan ihmiskuntaan lopultakin.

Maa on ollut patriarkaattinen tuhansia vuosia, ja tämä merkittävä koko planeetan ja globaalin ihmisrodun epätasapaino on hiljattain loppunut, ja se mikä tahallaan tukahdutettiin, poistettiin, heikennettiin ja kovasti vääristettiin, on ollut palaamassa – hitaasti ensin, koska tämä on hemmetinmoinen muutos ihmismassalle. Jumalainen äiti, jumalainen feminiinisyys on hitaasti astunut takaisin kuvaan, koska tämän on lopultakin aika tapahtua.

Se mitä näin syyskuun ensimmäisellä puoliskolla korkeammissa maailmoissa, oli, että jumalaista feminiinisyyttä oli pian tulossa paljon enemmän ihmistietoisuuteen, fyysiseen elämään sekä elämään ja todellisuuteen maan päällä ja kaikkialla muualla. Tämä syyskuun päiväntasaus ja vuoden 2019 loppu on laajempaa lisääntymistä, kuin olemme kokeneet tähän mennessä, ja se vaikuttaa kaikkeen nopeammin ja täydellisemmin, kuin on tapahtunut tähän mennessä sen paluussa.

Me Too -liike alkoi lokakuussa 2017. Time's Up -liike alkoi tammikuussa 2019. Tunnen, että Vaaka-päiväntasaus 23.9.2019 tuo sisään valtavasti suuremman jumalaisen äitiaspektin, kuin mikään mitä olemme kokeneet tähän mennessä, joten on mielenkiintoista nähdä, mikä liike alkaa seuraavaksi tämän lisäyksen vuoksi.

Lisäksi uudenvuodenpäivästä 2020 alkaen jumalaisen äidin aina vain suurempi paluu lisää ja laajentaa suotuisasti tasapainoa, sydäntä, korkeaa sydäntä, empatiaa ja aitoa myötätuntoa ihmisissä, ihmistietoisuudessa, elämässä ja todellisuudessa ylösnousevan maan päällä. Monet eivät selviydy tästä lainkaan hyvin, kuten on jo nähty parin viime vuoden aikana. Vanhat, sitkeät, täysin negatiiviset ja elitistiset patriarkaalisen tietoisuuden johtajat jatkavat räjähtelemistä ja hyökkäämistä väkivaltaisesti joka kerta, kun lisää jumalaisia äitienergioita tulee ja ilmentyy suuremmassa ihmismäärässä tästä eteenpäin. Vuosi 2020 on sekä upea ja vapauttava että kamala ja vastenmielinen, mutta evoluutio on harvoin pehmoista, kaunista, hiljaista ja rauhallista. Oletko koskaan tuntenut ketään tai mitään negatiivista, joka on luovuttanut tyytyväisenä globaalin kontrollinsa, rahansa ja valtansa koko planeetalle ja sen asukkaille?

Kun sanon "jumalainen äiti" tai "jumalainen feminiinisyys", en puhu vanhan ja alemman 3D-ihmistietoisuuden aspekteista, kuten jumalatar tai neitsyt tai mikään muu jumalaisen äidin rajoittunut tai vääristynyt aspekti. Puhun jostain paljon laajemmasta ja voimakkaammasta. Puhun puhtaan jumalaisen äidin energeettisestä kosmisesta hifi-versiosta, en jostain sen pirstoutuneesta, heikentyneestä ja hyvin vääristyneestä aspektista. Useimmat meistä eivät pysty ymmärtämään jumalaista äitiä nykyisellä kehitystasollamme. Jos pystyt edes osittain ymmärtämään kaikkien asioiden taustan, se olisi tyydyttävä lähtökohta jumalaisen äidin/feminiinisyyden ymmärtämiseen.

Syyskuun päiväntasaus on silloin, kun aurinko siirtyy Vaakaan, tasapainon merkkiin. Se on eräänlainen lyhyt fyysisen tason nollapiste-energia ja nollapistehetki. Vuoden 2019 Vaaka-tasapainon kaltaista ei ole tapahtunut aiemmin, koska ei ole voinut tapahtua, mutta tänä vuonna kaikki tuntevat tämän voimistuneen ja laajentuneen seuraavan paluuvaihetason ja ovat pysyvästi sen muuttamia, ja todellisuus on pysyvästi kehittynyt tämän paluun vuoksi. Tämä on alku todelliselle tasapainolle mies- ja naispuolisissa ihmisissä, globaalissa ihmistietoisuudessa ja Maassa. Globaalin patriarkaalisen hallinnan, kontrolloinnin, negatiivisuuden, tietoisuuden ja ulkoisen todellisuuden aika on pysyvästi ohi. Jumalainen äiti on taas takaisin runsaan uuden viisauden kera, ja meitä kaikkia muutetaan ja transformoidaan tavalla, joka ei vastaa mitään tähän saakka kokemaamme. Kiittäkää Lähdettä, koska useimmat meistä eivät pysty sietämään enää hetkeäkään psykopaattisia patriarkaalisia egoja, kiihtyvää järjettömyyttä, negatiivisuutta, sydämettömyyttä, pohjatonta ahneutta ja korruptiota, loputonta väkivaltaa, vihaa yleensä, mutta erityisesti naisvihaa, mahdottomia elinolosuhteita, rahanpuutetta pakollisten laskujen maksamiseen, räikeää piittaamattomuutta äiti maata, luontoäitiä ja kaikkea ja kaikkia muita kohtaan.

Valtaosa tästä tapahtuu ensin sinun korkeassa sydämessäsi, sitten useammissa ja useammissa ihmisissä ja heidän kehittyvässä ja kasvavassa korkeassa sydämessään jne. Se synkkä aika, ettei tunne mitään, on ohi. Sydämettömyyden aika on ohi. Omien tunteidensa tuntemattomuuden aika on ohi. Toisten ihmisten ja heidän tunteidensa tuntemattomuuden aika on ohi. Egon ja alhaisen ja totaalisen oman hyödyn tavoittelun aika on ohi. Tervetuloa tiivistettyyn evoluutioon, ihmispojat ja -tytöt – tässä on jumalainen äiti.

Pojilla ja miehillä on ollut vaikeaa sen pikkuruisen jumalaisen äidin osan kanssa, joka on palannut tähän mennessä, joten tämä seuraava kosmisen kokoluokan lisäys jumalaista äitiä/feminiinisyyttä fyysisyyteen saa monet heistä sekoamaan täysin. Useimmat miehet ovat eläneet maan päällä aioneita tuntien elitismiä, oikeutusta, ylemmyyttä ja valtaa naispuolisiin ihmisiin, äiti maahan, luontoäitiin, kaikkiin feminiinisiin asioihin ja kaikkeen muuhunkin nähden. Syyt tähän juontavat juurensa negatiivisista muukalaisista, jotka vihaavat ja pelkäävät jumalaista äiti/feminiinisyyttä. En mene siihen tässä artikkelissa, mutta lisään, että valtaosa naisista on oppinut elämänsä aikana, miten nuoleskellaan miehiä – eri tavoin – saadakseen turvallisuutta, varmuutta, rahaa, kuuluisuutta, valtaa, arvovaltaa tai pahimmillaan pelkästään ruokaa ja katon pään päälle.

Elämä patriarkaalisessa maailmassa on tuhansia vuosia tehnyt sekä miehistä että naisista vääristyneitä, ilkeitä, sydämettömiä ja kieroutuneita tyyppejä, joita ihmiset eivät ole luonnostaan. Miten monta sellaista naista tunnet, jotka ovat räikeästi kohdelleet miehiä paljon paremmin kuin naisia? Miten monen äidin olet nähnyt suosivan ja ilmaisevan tätä elitismiä poikalapsilleen, ei tyttölapsille? Ei tapa saada aikaan vahvoja, rehellisiä ja tasapainoisia miehiä! Mistä puhuimmekaan? Ai niin, jumalaisen äidin/feminiinisyyden paluusta ja Vaaka-päiväntasauksen todellisesta ja aidosta tasapainosta.

Todellisen tasapainon täytyy tapahtua ensin sisäisesti jokaisessa meissä niin, että olemme ruumiillistaneet jumalaisen äidin/feminiinisyyden ja jumalaisen isän/maskuliinisuuden ja palauttaneet itsemme takaisin yhtenäiseen tilaan henkilökohtaisesti. Jokaisen ihmisen täytyy integroida sekä jumalaiset äiti/feminiinienergiat sekä jumalaiset isä/maskuliinienergiat riippumatta kehonsa sukupuolesta. Yhtenäisyys on yhtenäisyyttä, ja todellinen yhtenäisyys alkaa ihmisistä, jotka integroivat itsessään sen, mikä on ollut kauan jakautunutta ja kaksinaista. Sitten kun se on tehty energeettisesti, mihin ylösnousemusprosessi on työntänyt kaikkia ihmisiä alusta saakka, jokainen yksilö on integroitunut ja yhtenäinen itsessään ja kehossaan, sydämessään ja mielessään. Tuon ensimmäisen perusaskeleen jälkeen käsittelemme ihmistä, joka on mies ja nainen, nainen ja mies, maskuliininen ja feminiininen jne. omassa itsessään. Hän ei ole enää jakautunut, vaan yhtenäinen yksilö. Arvatkaa, miten paljon se parantaa kaikkia suhteitamme!

Minäpä olen hyvin selkeä tässä. En puhu sukupuolesta tai seksuaalisuudesta – homoseksuaalisuudesta, lesboudesta, bi-seksuaalisuudesta, nurinpäin- tai ylösalaisin-seksuaalisuudesta jne. Valitettavasti juuri näin suuri osa ihmisistä on tulkinnut ja edelleen tulkitsee nämä evoluutioenergiat, jotka työntävät ja vetävät heidän kehossaan ja järjestävät uudelleen heidän sisäiset huonekalunsa tekemään tilaa tulevan jumaluuden ruumiillistamiselle. He ovat niin tottuneet olemaan sisällään hyvin jakautuneita energeettisesti, että kun he tuntevat jumalaisten äiti/feminiinienergioiden ja/tai jumalaisten isä/maskuliinienergioiden ilmentyvän ja yhdistyvän sisällään ja heidän kehossaan, ensimmäinen ajatus tai uskomus on, että heidän ulkoinen kehonsa on "väärää sukupuolelta", ja he haluavat muuttaa sen vastakkaiseksi sukupuoleksi, ja/tai he uskovat olevansa homo tai lesbo tai bi-himokas tai mitä ikinä. Näin hämmentyneitä monet aikuiset ja lapset ovat nyt siitä, miltä tuntuu olla ehjä ja yhtenäinen energeettisesti omassa kehossaan, tietoisuudessaan ja identiteetissään. Vetäkää syvään henkeä ja mahdollisesti lykätkää sukupuolenvaihdosleikkauksia tai hormonihoitoja tai mitä ikinä ja antakaa evoluution tehdä, mitä se tekee kokoamaan ihmisyksilö jälleen. Olette saattaneet tulkita väärin sen, mitä tapahtuu teidän ja/tai lapsenne sisällä ja miksi.

Puhun evoluutiosta ja ihmisistä, jotka integroivat ja tasapainottavat jumalaiset äiti- ja isäenergiat taas itsessään. Kuulostaa äitelältä, mutta se on välttämätöntä tässä ylösnousemuksen evoluutioprosessivaiheessa. Integroidu ja yhtenäisty sisäisesti, aloittelija, tai muuten et saa kulkulupaa ylösnousemusprosessin seuraavalle tasolle. Ensimmäiset askeleet ensin. Monin tavoin tämän vuoden 2019 syyspäiväntasauksen energiat ja koodit ja jumalaisen äidin/feminiinisyyden paljon laajempi seuraava paluuvaihe ovat tämän prosessin ykkösvaihe useimmille ihmisille. Vau … astu etäämmälle ja katsele evoluutiota toiminnassa kasvavassa ihmismäärässä globaalisti.

On paljon enemmän puhuttavaa tästä, ja teemme sen kommenttiosuudessa, joten tsekkaa sekin, jos olet kiinnostunut intiimimmästä keskustelusta ja jakamisesta. Ylevää ja tarkoituksellista syyskuun päiväntasausta 2019 kaikille, ja pitäkää korkeinta tilaa ja korkeimpia aikomuksia korkean sydämenne luojaitsessä.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.