KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)

16.8.–23.8.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, tapasin collegessa miehen, johon olen rakastunut. Alusta alkaen tunsimme voimakasta yhteyttä ja tunnemme toisemme erittäin hyvin. Meillä oli melkein suhde tänä vuonna, mutta päätimme, ettei ollut oikea aika, koska emme ole edistyneet elämämme muilla alueilla. Joskus minusta tuntuu, ettei hän ole koskaan valmis suhteeseen. Haluaisin saada suuremman kuvan sopimuksestamme. Minulla on vaikeuksia luottaa ihmisiin. –G. P. T., Brasilia

Vastaus:

Sinulla ei ole suhdesopimusta tämän ihmisen kanssa. Kun kyse on romanssista ihmiskokemuksen aikana, sielu tekee harvoin sopimuksen. Syynä tähän on, että sopimus rajaa tilaisuuksia, jotka voivat rikastuttaa elämää. Jokaisella sielulla on valinnanvapaus määrätä, mitä se haluaa tehdä ja milloin. Se voi muuttaa mieltään koska tahansa ja mennä eri suuntaan.

Rakkautesi kohde on hyvin epäkypsä ja hän haluaa aina jonkun kertovan, mitä tehdä ja miten. Tämä on yksi syy, miksi hän ei etene oppitunneissaan ja elämäntyössään tässä inkarnaatiossa. Hän ei ota vastuuta niistä muutamista päätöksistä, jota hän tekee itse. On aina paljon helpompaa syyttää siitä jotakuta toista – kuka onkin yllyttänyt tiettyyn päätökseen – ettei asia mene hänen haluamallaan tavalla.

Hänen etenemisensä on olematonta tällä hetkellä eikä tilanne ehkä koskaan muutu. Hän ei ole jakaja, vaan paremminkin itsekäs suunnitelmissaan. Et voi saada häntä sitoutumaan suhteeseen, jossa sinulla on sanottavasi siihen, miten se menee. Hän haluaa kontrolloida täysin. Jos näet viettäväsi näin loppuelämäsi, odottele, kunnes hän osaa tehdä päätöksen. Hän ottaa myös energiaa sinulta, kun olette yhdessä, joten olet väsynyt ja hämmentynyt. On hänelle luontaista elää toisten energialla, koska se on hyvin helppoa.

On aika kysyä itseltäsi, mitä näet tulevaisuudessa ammatillisesti, sosiaalisesti ja henkisesti. Opettele etsimään tunteesi tietyssä tilanteessa ja näe, onko se rakkaudellinen ja mukava. Jos tilanne on yksipuolinen eikä jakava, sinulla ei ole mitään sanottavaa suhteessa. Kunnioita vahvuuksiasi. Tee vain sitä, mikä saa olosi tuntumaan upealta. Tuo itsellesi se, mitä haluat – joitain asioita tulee sinulle päättääksesi, etteivät ne ole sitä, mikä tekee elämänmatkasi paremmaksi. Älä pelkää katsoa muualle.

Kysymys:

Mestarit, mikä on tämä pelko, jossa olen jumissa ja jota en pysty kohtaamaan? Opettelen luottamaan ja tiedän, että kiitollisuus on vastaus – mutta on jotain, mikä estää minua ja sanoo, etten ole arvokas tai kykenevä. Syvä uhrina olemisen tunne – vai onko se jotain muuta? Olen väsynyt ja pelkään päästää irti. Kontrollointi on oppitunti, mutta tämä pelko vain jatkuu. Mikä on isäni ja äitini rooli? –Anita, Suomi

Vastaus:

Tämänhetkisessä paikassasi sinun täytyy kysyä itseltäsi: kehen opettelet luottamaan ja kenelle tunnet kiitollisuutta? Olet sielu, jolla on ihmiskokemus. Sieluna olet Lähde-energian osa ja sinulla on samat voimat ja kyvyt kuin Lähteellä. Sinulla on täydellinen valinnanvapaus päättää, millainen elämäsi on. Jos sinun tarvitsee luottaa johonkuhun, sen pitäisi olla sinä itse ja se sielusi osa, joka antaa sinulla aina tukea. Kaikki kiitollisuus pitäisi olla siitä fantastisesta työstä, jota sallit itsesi tehdä, jotta voit oppia maan päällä.

Et ole käsitellyt valitsemiasi itsearvostus- ja itseluottamusoppitunteja. Annat itsesi jatkuvasti ajatella, ettet pysty suorittamaan sitä, mitä edessäsi on. Pelkäät päästää irti kaikista niistä uskomuksista, joilla sinua on rajoitettu. Älä koskaan pelkää päästää irti uskomuksista, jotka eivät palvele. Sinulla on vapaus valita, miten elämääsi ohjataan. Uhrina olemisen tunne tulee tunteesta, ettei sinulla ole vaihtoehtoja – itse asiassa et ole vain käyttänyt niitä vielä.

Vanhempasi ovat maisemissa järjestääkseen osan sitä uskomusjärjestelmää, joka saa olosi tuntumaan vähempiarvoiselta. He ovat erittäin voimakkaita ja kontrolloivia ihmisiä, ja se saa sinut uskomaan, ettet voi koskaan olla vapaa heidän vaikutusvallastaan tai vetää vertoja heille itsevarmasti. Et ymmärrä kontrolloituna tai manipuloituna olemista. Sallit monien ihmisten sanella elämässäsi, koska pelkäät sen tuloksia, jos päätät itse etkä anna heidän hallita tilannetta.

Kun voit hyväksyä, että sinulla on Lähteen voimat ja kyvyt, ja sitten uskot ja muutat tuon uskomuksen tietämiseksi, pystyt ottamaan vastuun elämäsi kaikista puolista. Lisää sitä luottamusta itseesi, että olet ohjaksissa. Ole kiitollinen siitä, että voit tehdä päätöksiä, jotka noudattavat toiveitasi. Älä tee mitään, ellei se tunnu täysin oikealta sinulle. Rakasta itseäsi ja tätä matkaa, jolla olet.

Kysymys:

Mestarit, voitteko antaa jotain näkemystä ja opastusta "kolmen päivän pimeydestä", johon viitataan myös "kolmen tunnin pimeytenä" ja jonka ennustetaan tapahtuvan 2017? Mitä valmisteluja pitäisi tehdä, jos mitään? –Joan, USA

Vastaus:

Kolme pimeyden päivää on katolisen kirkon pienen osan uskomus. Sitä on pidetty raamattuun kuuluvana, muttei se sisälly siihen. Se syntyi monien katolilaisten kanavien profetioista, enimmäkseen 1800-luvulla. Sen tapahtumisen oletettu päivämäärä on muuttunut koko sen ajan, jonka ihmiset ovat uskoneet sen olemassaoloon.

Lähteestä riippuen sen oletetaan olevan epäpuhtaiden sielujen seulominen, jolloin noin 2/3 planeettanne väestöstä lakkaa olemasta fyysisessä muodossa ja he saavat sen tuomion, jonka he ovat aiheuttaneet itselleen. Koskaan ei ole ollut paljon yksimielisyyttä näiden sielujen luonteesta – on keskitytty aina noihin puhtaisiin sydämiin, jotka jäävät. On sanottu, että nuo sielut eivät edes tiedosta, että mitään tapahtuu.

Kuten kaikissa uskonnollisissa opetuksissa, yhteiskunnallisissa tuomitsemisissa ja perhetraditioissa, se minkä sielu hyväksyy koskevan itseään, kontrolloi henkilön elämää. Tuot itsellesi sen, mitä sinun tarvitsee kokea, ja näin ollen luot oman todellisuutesi. Jos uskot, että nämä kolme pimeyden päivää on odotettavissa, tuot sen itsellesi jossain muodossa.

Jokaisella sielulla on vaikutusta vain itseensä. Jos tunnet tämän uskomuksen tärkeäksi itsellesi, niin näet sen toteutuvan, mutta jos kukaan muu ei ole mukana tuossa uskomuksessa, se voi vaikuttaa vain sinuun. Se voi aiheuttaa pelkoja, masennusta, ahdistusta tai muuta tunnemullistusta.

Muistatko, kun vuosisadan vaihtuessa 1999–2000 suuri tietokonenörttienemmistö ennusti, että tietokoneiden kaikki ohjelmointi pysähtyisi loppukoodin 999 vuoksi? Niin harvat ihmiset jäivät kiinni tuohon skenaarioon, että tuo päivämäärä tuli ja meni tietokoneiden surratessa eteenpäin. Ja sitten oli "maailmanloppu" – 21.12.2012 – jota Nostradamus ja muinaiset mayojen ja egyptiläisten kalenterit ennustivat. Osa väestöstä meni maan alle ja "survivalistit" varastoivat tarvikkeita. Jotkut ihmiset pakkautuivat kirkkoihin rukoilemaan kuolemattoman sielunsa puolesta. Se oli vain astrologinen ilmiö, joka tapahtuu aina noin joka 26000. vuosi.

Katso, mitkä uskomukset resonoivat sielusi kanssa. Luo maailmasi noiden tunteiden perusteella, äläkä anna kenenkään kertoa, mihin sinun pitäisi uskoa.

Kysymys:

Mestarit, miten uskomuksemme vaikuttavat elämäämme? Vaikuttavatko ne todellisuuteen vai havaintoomme todellisuudesta? Jos uskon, että olin X toisessa elämässä, tuleeko siitä totta? –Herra E., Itävalta

Vastaus:

Jokainen sielu jolla on fyysinen maainkarnaatio, hyväksyy tietyt käsitteet, joiden se sallii vaikuttaa ihmiskokemuksensa kaikkiin puoliin. Näitä kutsutaan sen uskomusjärjestelmäksi tai pelkästään uskomuksiksi. Ensin kaikkia iskostavat ne henkilöt, joihin he luottavat – he oppivat pitämään käyttäytymistapana sitä, mitä yhteiskunta odottaa tuomitsevalla egotavallaan.

Nuorena ihmiset eivät vielä käsitä, että heillä on täysi valinnanvapaus hyväksyä tai torjua se, mitä toiset kertovat heille. Useimmat tuntevat, ettei heillä ole lainkaan vaihtoehtoja. Toiset pelkäävät ottaa vastuun päätöksistään, joten he sallivat toisten päättää puolestaan. Tämä sitten luo keskinäisesti hyväksytyn todellisuuden kaikille, jotka liittyvät tähän ryhmämentaliteettiin.

"Todellisuus" on termi, jolla on vaihtelevia määritelmiä, ja ne perustuvat henkiseen matkaan osallistumiseesi. Jos tiedostat sielun voiman ilmentää ja luoda sen, mitä haluat, luot jatkuvasti oman versiosi todellisuudesta, jonka hyväksyt soveltuvan sinuun. Ihmisen todellisuus muuttuu riippuen niistä uskomuksista, jotka ovat kulloinkin voimassa.

Esimerkiksi jos asut lauhkeassa ilmastossa, kostea 35 asteen lämpötila on normaali ja miellyttävä sinulle. Jos muutat sitten ja totut kohtuulliseen ilmastoon, sinusta lämpötila on sietämätön, kun se nousee 27 asteeseen, myös ilman kosteutta. Todellisuutesi on muuttunut ulkoisen tilanteen perusteella. Jos olet työväenluokan perheestä, jossa kukaan ei saa ylempää oppiarvoa, olet hyvin tyytyväinen ja sinusta tuntuu valmiilta, kun opit jonkin ammatin. Jos synnyt koulutettuun perheeseen, todellisuuteesi sisältyy tarve saavuttaa ammatillinen oppiarvo, tai muuten tunnet epäonnistuneesi.

Hypnoosissa on mahdollista käydä muilla aikajanoilla tai entisissä elämissä. Todellisuutesi on se, mihin tietoisuutesi on keskittynyt tuolla hetkellä. Saatat kokea taistelun, johon osallistuit kerran, mutta fyysinen kehosi rentoutuu sohvalla terapeutin työhuoneessa. Kumpikin on sielusi todellisuutta.

Sielulla on kyky valita, mitä se kokee. Siis kyllä, voit elää, mitä tahansa elämää haluat toisessa paikassa ja ajassa.

Kysymys:

Mestarit, olen kiinnostunut kuulemaan teiltä lihastestauksesta tai kinesiologian käyttämisestä vastausten lähteenä – mikä vaikuttaa näiden vastausten tarkkuuteen – ja onko teillä muita näkemyksiä, informaatiota, ehdotuksia ja/tai varoituksia tästä aiheesta. –Holly, USA

Vastaus:

Lihastestaus on kaikissa muodoissaan osa sitä, mitä henkinen metafyysikko kutsuu "ennustamiseksi" tai kommunikoinniksi sielun fyysisten ja ei-fyysisten aspektien välillä.

Yhteiskunta ei tunnista sanaa "kinesiologia", joka tulee kreikan kielen liikkeen tutkimista tarkoittavasta sanasta, yleisesti muuksi kuin kehon fysiologisten, biomekaanisten ja psyykkisten liikemekanismien tutkimiseksi. Henkisessä yhteisössä lihastestaus käyttää lihasten jäykkyyttä – tai sen puutetta – eri yhdistelminä (käsivarret, sormet, kehon vakaus jne.) vastauksena sen kysymykseen, jonka reaktiota tarkkaillaan.

Minkä tahansa lihastestauksen käyttämisessä on tärkeää, että kohde on täysin rentoutuneessa tilassa. On parasta, jos hän ei yritä edes kuunnella kysymyksiä, koska silloin hän ei vaikuta siihen, mikä hänen mielestään vastauksen pitäisi olla. Kysymyksiin täytyy voida vastata "kyllä" tai "ei". On oltava huolellinen siinä, että jokainen kysymys on yksinkertainen eikä yhdistelmä monista osista. Sellainen kysymys kuin: "Onko nimesi Mary Smith?" on ok, ei kuitenkaan sellainen kuin: "Oletko Mary Smith, Arthur Smithin biologinen tytär?"

Kehon toiminta vastauksena esitettyihin kysymyksiin tulee kohteen piilotajunnasta. Jokaisella ihmisellä on tietoisuus, johon hänellä on täydellinen pääsy, ja piilotajunta joka koostuu hänen korkeammasta itsestään tai sielustaan. Kysyjä puhuu sielulle. Jos vastaus annetaan ilman kyseisen henkilön tietoisuuden osallisuutta, vastaus on aina totuudenmukainen ja täsmällinen.

On välttämätöntä, että kumpikin osapuoli puhuu piilotajunnalle eikä pyydä ketään henkeä – kehosta luopunutta tai ei – osallistumaan tutkimukseen. Turvatoimet ovat tärkeitä ennen testauksen aloittamista. Kerro universumille, että haluat vain yksilön korkeamman itsen vastaavan kysymyksiin. Henkilökohtaiset oppaat auttavat joskus sielua lisäinformaatiossa, mutta annettava vastaus on silti sielun valinta.

Kysymys:

Mestarit, haluaisin tietää unihalvauksesta. Olen kokenut sen muutaman kerran, ja se on melko pelottavaa. Tulevatko ne aivo-ongelmista/stressistä vai yrittävätkö kehosta luopuneet pelotella ihmisiä? –Michael, Australia

Vastaus:

Unihalvauksessa henkilö herää unesta ja vähään aikaan hän ei kykene liikuttamaan raajojaan, vaikka näkökyvyssä ei näytä olevan mitään vikaa. On monia eri syitä, mutta harvoin kyse on kehosta luopuneen puuttumisesta asiaan. Kehosta luopuneet haluavat saada ihmiset tekemään jotain puolestaan tai ainakin hyväksymään väittämänsä todeksi, joten ne puuttuvat normaalisti asioihin silloin, kun ihmiset ovat hereillä, meditoivat tai etsivät neuvoja toisilta.

Useimmat unihalvaukset aiheuttaa jonkinlainen laukaisija. Tavallisimmin tämä on uupumus, jonka aiheuttaa vähäinen nukkuminen tai unenpuute, lääkkeet jotka vaikuttavat kehon hermostoon tai fysiologiaan tai jonkin tunne- tai psyykkinen tila, kuten ahdistus tai pakahduttava stressi.

Sinun ei tarvitse huolestua, koska kokemuksesi ovat olleet tulosta fyysisen kehosi ylirasituksesta, joka johtuu vähästä unesta, ahdistuksesta ja stressistä. Silloin kun tilanteista tulee vähän liikaa sinulle, ota pikku torkut, venyttele lihaksiasi, hengitä syvään tilanteen rauhoittamiseksi tai meditoi.

Lääketieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että halvausten esiintyminen häviää enimmäkseen iän myötä tai tehtäessä elämäntapamuutoksia. Yksi tällainen muutos on nukkumisasennon vaihtaminen selinmakuulta kyljelle tai vatsalle. Jos sinulla on sellainen vaihe, itsesi rauhoittaminen, kunnes rentoudut, estää pelon.

On toinen ilmiö, joka matkii unihalvausta, ja tämä tapahtuu silloin, kun sielu on ollut matkustamassa kehon levätessä ja se on vähän myöhässä täydellisessä integroitumisessaan fyysiseen kehoon ihmisen herätessä. Taaskin odottaminen tyynesti estää paniikin.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.