TIENNÄYTTÄJIÄ JA ANKKUREITA

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
8.4.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Istu perseellesi." Oppaani olivat kehottaneet minua päivätolkulla, kunnes lopulta varpaani meni sijoiltaan (tai murtui), mikä teki minusta liikuntakyvyttömän viime viikoksi. Yritin tehdä vähemmän, rehellisesti sanottuna. Mutta tämä uusi energia on hyvin elävää! On todella vaikeaa olla tekemättä mitään tällä hetkellä. Älä huoli – se tapahtuu, minkä tarvitsee tapahtua, vaikka se vaatisi murtuneen varpaan ja jääpusseja.

Me jotka ankkuroimme uusia taajuuksia, työskentelemme hiljaa taustalla. Hengitämme tietoisesti uusien koodien ruumiillistamiseksi, ja vapautamme ne ihmissydänverkkoon. Saan jatkuvasti viestiä, että tämä on täyspäiväistä työtä. Tämä on ensisijainen työni. Teen muita asioita, kuten kirjoitan, opetan ja konsultoin, mutta ruumiillistuminen on missioni tällä hetkellä. Kehoni prosessoi tätä uutta valoa huomattavan hyvin, ja se saattaa johtua siitä, että olen ollut sohvalla koko viikon.

Kun alamme nousta astrologian yli, kaksi voimaa vetää meitä – fyysinen maailma ja ihmiskunnan tulevaisuus. Astrologia on fyysisyyden peili, ja se on uskomattoman täsmällinen siinä tilassa. Kun alamme lähteä fyysisestä tiheydestä ja tulla enemmän valoksi, astrologia ei toimi yhtä hyvin. Tuleeko uutta "valopohjaista" astrologiaa? Todella toivon niin.! Kaikilla planeetoilla on korkeampia ulottuvuuksia.

Minulle tämä muutos on merkinnyt kaikkia uusia fyysisiä asioita. Syön vähemmän. Lisään sitruunanmehua veteeni, ja juon sitä, kuin olisin kuolemassa janoon. Dialogi kehoni kanssa on paljon hienovaraisempaa, kuiskausta. Lisäravinteiden sijasta kehoni pitää yrttiteestä. Auringonpaiste antaa minulle energiaa ja iloa. Minulla on sydänyhteys maahan, jota ei ollut aiemmin. Muutun perustavanlaatuisella tavalla. 2021 on tosiaankin "paljastumisen ja uudelleenjärjestelyn vuosi".

Anna muutoksen tapahtua. Ainoa kärsimykseni on silloin, kun yritän roikkua jossain vanhentuneessa rakenteessa. Älä yritä määritellä itseäsi, muita tai olosuhteita. Anna elämän liikkua tässä 5-vuodessa numerologisesti. Anna tulevaisuuden hengittää kauttasi, ja kantaa pois kaiken vanhentuneen. Meidät rakennettiin tätä varten. Rakkautta ja kiitollisuutta teille kaikille.

Laulu näihin aikoihin – The HU – Song of Women

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.