HALU

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)

24.5.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kerro minulle, mitä oikeasti haluat. Kyllä, katselin äskettäin Luciferin Netflixistä, sitten minulla oli tilaisuus keskustella yhden ihmisen kanssa halun hindu-versiosta ja sitten kuulin Alan Wattsin kauniita sanoja samasta aiheesta. Se tulee jatkuvasti esiin. Niinpä istuin selvittämään, mitä haluan. Siitä on niin kauan, kun olen todella halunnut jotain, että vei pari päivää saada se tehtyä.

Pohdiskelu ei oikeastaan edennyt kovin hyvin, joten jaoin sen kolmeen tavanomaiseen kerrokseeni – keho, ego ja sielu. Keho oli melko helppo – mielihyvän etsiminen ja kivun välttäminen. Kehoni haluaa olla terve, tuettu ja arvostettu (oman tietoisuuteni arvostama). Se haluaa, että sille annetaan kunnon ruokaa ja unta, se pidetään lämpimänä ja sitä kosketetaan. Keho ei ole monimutkainen.

Myös ego on melko yksinkertainen. Se on enimmäkseen huolissaan kontrollista ja toisilta saamastaan arvostuksesta. Se haluaa, että sillä on käsitys tulevaisuudesta, kaikkeen rakkauteen vastataan ja että se tuntee yleisesti turvaa. Mikään tästä ei ole väärin millään tavalla, mutta ei ehdottomasti vastaa halukriteerejäni. Se ei piristä minua eikä tuo pilkettä silmään. Siis mikä tekee sen?

Lempijuttuni oli ennen katsella jonkun "kehittyvän" – katsella kuoren rikkoutuvan ja nähdä hänen löytävän uuden mahdollisuuden sisältään. Sitä on edelleen mukava katsoa, muttei se enää vetoa minuun. Vaikka nautin edelleen katsella (ja auttaa), kun joku laajentaa todellisuuttaan – ja minulla on etuoikeus tehdä sellaista työtä – se ei ole aivan sitä, mitä ajan takaa henkilökohtaisena haluna.

Haluja kannattaa pohdiskella. Halumme muuttuvat ajan kuluessa, joten on aina hyvä tarkistaa tilanne itseltään. Kun löydämme, mitä oikeasti haluamme, voimme alkaa värähdellä tuolla tasolla. Voimme aktivoida DNA-koodit tuota elämänvirtaa varten. Sinulla on koodit jokaista valitsemaasi polkua varten … mutta sinun täytyy valita jotain. Kuuntele kehoasi – se vastustaa, jos valitset mielellä jonkin asian, mutta alitajuisesti valitset jotain muuta. Keho sisältää valtavasti viisautta, ja se kommunikoi aina korkeamman itsesi kanssa.

Siis mitä keksin? Mikä saa minut syttymään? Mitä haluan oikeasti? Tarkoituksellisen yhteisön – olla ihmisten ympäröimä, jotka elävät täysillä ja tarkoituksella. Haluan näkyä ja tulla nähdyksi sielutasolla. Nämä ihmiset laulaisivat, tanssisivat, tekisivät taidetta ja kasvattaisivat puutarhaa. Siis monenlaisia ihmisiä, jotka tuo yhteen yksi aikomus: olla muutos. Haluan säteillä niin kirkkaasti, kuin pystyn, toisten kirkkaiden sielujen ympäröimänä.

Emme saastuta kehoamme. Ei siksi, ettei meidän "pitäisi", vaan koska kunnioitamme kehoa.

Huolehdimme energiastamme ja egostamme, koska se on pyhä tehtävämme.

Kunnioitamme seksuaalienergiaa, koska tiedämme, ettei se ole mikään lelu.

Muodostamme suhteen Gaiaan ja kaikkiin sen lapsiin.

Tunnemme itsemme syvästi, koska se on ainoa tapa todella tuntea toiset.

Keksimme uudelleen, mitä merkitsee olla ihminen, ja sillä on enemmän rakkautta ja myötätuntoa, kuin tämä laji on koskaan tiennyt.

Minulla ei ole aavistustakaan, miten tämä tapahtuu, mutta ainakin olen selvittänyt, mikä sytyttää minut. Tämä on todella melko upea harjoitus. Suosittelen jakamaan sen kolmeen kerrokseen – keho, ego ja sielu. Ole sitten täysin rehellinen itsellesi siinä, mitä haluat tavoitella. Egohalujen tavoittelussa ei ole mitään väärää – jatka vain tilanteen tarkistamista itseltäsi. Jossain kohtaa ainoastaan sielupolku kelpaa. Kun tämä tapahtuu, tavat muuttuvat helposti. Ei tarvitse taistella tulta vastaan.

Siis kerro minulle, mitä todella haluat.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.