HERÄÄVÄ DNA

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)

10.5.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vuosi 2019 on ollut uskomaton tähän mennessä – aikajanojen purkautumista, uusien koodien integroimista ja aidon vapaan tahdon paluuta. Viimeinen kohta on ollut vaikea minulle, totuttuani lopultakin antautumaan korkeammalle tahdolle. Pari kuukautta sitten esitin tavallisen kysymykseni oppaille: "Mitä tarvitsen juuri nyt?" Oli yllätys kuulla: "Emme tiedä. Vapaa tahto on palannut. Mitä haluat tällä hetkellä?" No … minulla ei ollut aavistustakaan, mitä halusin, ja olen ollut vähän eksyksissä yrittäen saada sitä selville.

Onneksi osallistuin juuri DNA-kurssille, jonka pitivät Sandra Walter ja Giselle Koy. On aina kivaa vahvistusta kuulla toisten esittävän samaa informaatiota, jota olen itse saanut. He ratkaisivat myös vapaan tahdon ongelmani. Antini sieltä oli "käske ja määrää". Kyse ei ole mistään sellaisesta, että ego vaatii asioiden menevän tietyllä tavalla. Se on paremminkin tiukkaa, mutta lempeää ohjausta DNA:lle. Samalla tavalla kuin kerrottaisiin pienelle lapselle: "Näin me teemme nyt", täytyy kommunikoida myös soluilleen.

Jos ajattelee DNA:ta monina mahdollisuussäikeinä, niin aikajanan valitseminen on fyysinen asia. Aivojen tapaan, käytämme aktiivisesti vain 2–5 % DNA:sta – loppu on koodaamatonta. Mutta se herää. Myös tiede on kiinnostumassa tapahtuvista muutoksista. Et ole enää DNA:si uhri – olet vastuussa siitä, mitä polkua se seuraa. Mielenkiintoisia aikoja!

Solut ovat jokaisen ajatuksesi kohteena. Tästä syystä tiedostamisella on niin suuri merkitys. Kun olet tietoinen tausta-ajatuksistasi, voit lopettaa negatiivisuuden ja korvata sen kiitollisuudella. Kiitollisuus avaa sydäntä, sallien DNA:n resonoida sen kanssa. Tämä sydänkoherenssi tuo sinut parantumisen sekä sen muistamisen paikkaan, kuka olet.

Tuo ajatuksesi jatkuvasti takaisin korkeampien ulottuvuuksien ehdottomaan rakkauteen. Rakennamme siltaa DNA:lla päästäksemme seuraavalle tasollemme. Tiede kutsuu tätä evoluutiosi. Kyllä, se tapahtuu joka tapauksessa, mutta meillä on vaihtoehtona ohjata sitä tietoisesti omassa elämänvirrassamme.

Toisaalta, DNA on erittäin vastaanottavainen. Huono puoli on, että se alempi aikajana jolla olit, putoaa pois nopeasti. Kuten sanoin, evoluutio tekee omat juttunsa kaikille, joten kenties olen vain tietoinen muutoksista, mutta se tuntuu nopealta. Kiinnitä turvavyöt!

Tiedosta myös, että se tuntuu todella kummalliselta ensin. Tunnen uskomatonta optimismia, kuin kaikki olisi vain ihanaa, mutta hermostoni kamppailee tämän uuden informaation integroinnin kanssa. Paljon unta, paljon vettä ja anna sille viikko. Äläkä ole huolissasi, jos asiat pahenevat ensin. Työskentele DNA:si kanssa päivittäin, ja anna sille aikaa sopeutua. Vanhan täytyy romahtaa antamaan tilaa uudelle.

Tämä voi (ymmärrettävästi) tuoda esiin pelkoa. Varmista vain, että juokset jotain kohti, et pois jostain. Pidä fokus tulevaisuudessa, ja anna menneisyyden mennä. Omat tavoitteeni ovat rakkaus ja palvelu, joten siihen palautan fokukseni, kun joudun pois tasapainosta. Muista, että me kaikki joudumme pois tasapainosta. Elämä tapahtuu, ja me kaadumme. Tärkeää on, miten reagoit. Jäätkö siihen päiviksi, tunneiksi vai minuuteiksi? Tiedosta, miten kauan ryvet tuossa kuopassa. Teemme sitä kaikki (minä voin rypeä innostuneena), mutta todellinen merkki edistymisestä on entistä nopeampi toipuminen. Salli itsesi jatkaa liikkumista.

DNA aktivoituu tuodakseen sisään uutta. Olet tervetullut mukaan tuohon prosessiin. Ole vanhempana soluillesi. Ole kumppani kehollesi. Sitä on fyysinen ylösnousemusprosessi. Aika nousta ja säteillä!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.