VUODEN 2016 PUHDISTUSFINAALI – IHMISEN YLI SIIRTYMINEN

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)

31.10.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämän vuoden suurimman geomagneettimyrskyn jälkeen kuluneella viikolla, meille annettiin pieni parin päivän tauko uudelleenkalibrointiin ja integrointiin. Syyskuun alusta saakka ihmiskehoamme sekä koko ihmisorganismia on pommitettu jatkuvasti hyvin korkeilla valokoodeilla, mikä on ollut enemmän kuin haastavaa monille ihmisille ympäri planeettaa. Tämän päivän uuden kuun myötä korkeiden valotaajuuksien sisäänvirtaus voimistuu taas. Tärkeitä energiaportaaleja avautuu nyt, mikä viitoittaa tietä 11.11-porttiin ja vuoden 2016 puhdistusfinaaliin.

Päätimme kaikki kollektiivin nopeutuneesta aikajanasta, ja se merkitsee, että meitä työnnetään puhdistumaan ja päästämään irti vanhasta kamasta hyvin, hyvin lyhyessä ajassa. Valmistaudumme vuoden 2017 alkuun. Uuden vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena ne jotka ovat saaneet loppuun puhdistuksensa, kokevat merkittäviä muutoksia todellisuudessa ja ankkuroituvat täysin 5D:hen.

Kun aikajakso on lyhyt, puhdistuskierrokset ovat paljon intensiivisempiä. Vaikka tämä näyttää olevan hyvin epämukavaa ja epäreilua, näin täytyy olla. Järjestelmä voi muuttua vain, kun se joutuu ensin kaaokseen. Vain silloin se voi järjestäytyä uudelleen ja toteuttaa tarvittavat rakennemuutokset. Tämä pätee henkilökohtaiseen fyysiseen ja energiakehoomme sekä ihmiskuntaan kokonaisuutena. Silti monet ihmiset ovat ymmärrettävästi ärsyyntyneitä ja väsyneitä ja heidän mielessään on kysymys: "Mitä vittua? Miten kauan vielä minun täytyy kestää tätä?"

Vastaus tähän on hämmästyttävän yksinkertainen. Tätä kestää, kunnes mentaali-, tunne- ja fyysinen kehosi on puhdistettu täysin alemmista 3D-pelkotaajuuksista. Aikataulu on hyvin henkilökohtainen ja riippuu valmiudestasi päästää irti ja siirtyä eteenpäin ja siitä, miten paljon ohjelmointia kannat edelleen omassa selkärepussasi. Kyse on valinnastasi: joko pysyt pelosta tai valitset rakkauden. Tätä ei auta, että se ajattelumalli on edelleen olemassa, että meidän on valotyöntekijöinä tarkoitus kärsiä loputtomasti ja tehtävämme tällä planeetalla on suuri taakka. Monet ovat vielä vakuuttuneita, että meidän täytyy kantaa koko ihmiskuntaa harteillamme. No, tässä tulee hyvä uutinen: niin ei ole tarkoitus olla!

Olemme vastuussa vain omasta paluustamme todelliseen, terveeseen ja aitoon itseemme. Tällä tavalla valostamme tulee niin voimakas, että se imee ja muuntaa alemmat taajuudet – ilman tuskaa. Ainoa tehtävämme on inspiroida ihmisiä johtamalla omalla esimerkillämme ja elämällä aitoa ja vapaata elämää. Emme ole täällä vakuuttamassa ihmisiä tai pakottamassa heitä muutokseen, johon he eivät ole energeettisesti valmiita. Tiedämme, että ne jotka ovat valmiita, hakeutuvat luonnostaan meitä kohti. Ja kyllä, meidän täytyy käydä läpi tuskaa puhdistumisprosessissamme, mutta tuska on vain osa luonnollista refleksiämme ja tutkajärjestelmäämme. Se varoittaa meille, että jokin on pielessä ja tarvitsee parantaa. Tarvitsemme tätä signaalia tunteaksemme ja oivaltaaksemme sen, mitä meidän täytyy vielä työstää.

Tämän lisäksi tuskan tarkoituksena on näyttää meille, mitä emme halua kokea pysyvästi. Ilman tuskaa emme arvostaisi iloa ja autuutta. Emme pystyisi erottamaan valoa ja pimeyttä. Tuska on puhdistava tuli, jonka läpi kuljemme päästäksemme paljon korkeammalle taajuustasolle. Mitä enemmän ymmärrämme tuskan todellisen roolin ja että se on vain voittamista varten, sitä helpommaksi matkamme tulee. Mitä enemmän parannumme 3D-harhakuvistamme, sitä enemmän pystymme elämään ilon ja leikkisyyden tilasta ja sitä vähemmän koemme tuskaa.

Nopeutunut aikajana ja lisääntyneet energiat tuovat valtavan tilaisuuden muuntaa tuskamme ja vanhat mallimme paljon nopeammin! Se on todella siunaus valepuvussa. Ymmärrä siis, että sinulla on ratti edessäsi. Voit muuttaa tilannettasi koska tahansa. Vapaa tahtosi antaa sinulle valintatilanteen: rakkaus vai pelko. 5D vai 3D. Ja niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, vanhojen 3D-mallien voittaminen ei ole helppoa. Se merkitsee siirtymistä ihmisen yli.

Ihmisen yli siirtyminen

Miten usein kuulemme tekosyyn tai käytämme tekosyytä: "Sinun täytyy ymmärtää käyttäytymistäni. Olenhan edelleen ihminen"? No, ikävää sanoa, mutta se on kiva tapa estää oma ylösnousemuksemme ja parantumisemme. Koko tämän prosessin tavoite on voittaa tyypillinen ihmiskäyttäytyminen ja –tuska. Usko tai älä, mutta ylösnouseminen fyysisesti 5D:hen merkitsee, että olemme jättäneet taakse ihmiskunnan vanhat toimintamallit, kuten ajatus vahvimman selviytymisestä, kilpailusta ja kaksinaisuudesta. Niin kauan kun olemme vielä ihmismoodissa, tuomitsemme ja syytämme edelleen, emmekä hyväksy ihmisiä sellaisena, kuin he ovat ja missä he ovat omalla matkallaan. Voimme olla hyvin henkisiä ja silti egomaassa. Ja tämä merkitsee, ettemme luota universumin ja sen suuremman organismin virtaan ja täydellisyyteen, jonka osa kaikki olemme. Tästä tapauksessa laitamme edelleen nimilappuja asioihin ja ihmisiin ja yritämme lajitella ja jakaa hyväksymisen ja yhdistämisen sijasta.

Kyllä, ihmisperspektiivistä voi olla vaikea hyväksyä joku, joka on tuottanut meille tuskaa, joku joka on suuri narsisti ja väittää tietävänsä kaiken, tai murhaaja tai lapsen hyväksikäyttäjä. Mutta niin vaikealta kuin sitä näyttääkin ymmärtää 3D-ihmisperspektiivistä, tuomitsemisen ja syyttämisen sijasta sellainen joka on saavuttanut 5D:n, tuntee myötätuntoa myös noita ihmisiä kohtaan ja hyväksyy heidätkin. 5D:ssä oleva näkee suuremman kuvan ja tarkoituksen ja ymmärtää, että näilläkin ihmisillä on paljon tuskaa ja väärää ohjelmointia kolmannen ulottuvuuden yhteiskunnassa. He näkevät, miksi näistä tuli, keitä he ovat. Ihmiset 5D:ssä ymmärtävät, että monien heistä on välttämätöntä olla täällä "laukaisemassa" ihmisiä ja auttamassa ihmiskuntaa heräämään.

5D:ssä oleminen merkitsee kaikkien ja kaiken hyväksymistä sellaisena, kuin se on, ja irrallisuutta kaikesta tuskasta. Ylösnouseminen 5D:hen merkitsee, että voit edelleen samaistua tuskaan, jota ihmiset käyvät läpi 3D:ssä, muttet pysty aktiivisesti muistamaan sitä kärsiäksesi heidän kanssaan. Elämä 5D:ssä on puhdasta ehdotonta rakkautta. Kaikkia ja kaikkea kohtaan – poikkeuksetta. Ei ole pelkoa. 5D:ssä tunnistat, miten jokainen on tärkeä ja miten täydellistä kaikki on laajemmasta perspektiivistä. Näet sen valheellisen matriisin, jossa ihmiset ovat eläneet, kuin katselisit jonkun pelaavan tietokonepeliä, millä ei ole mitään tekemistä sen suuremman todellisuuden kanssa, jossa elät. Uuden Maan todellisuuden jossa elämme ykseydessä ja harmoniassa, ilman konflikteja tai kärsimystä, koska kaikki hyväksyvät itsensä ja rakastavat itseään sen vuoksi, kuka ovat, ja jakavat sen kaikkien ja kaiken kanssa.

5D:ssä jokainen ymmärtää tehtävänsä ja roolinsa. Se tulee helposti ja ponnistelematta. On hauskaa, iloista ja täysin tasapainoista elää 5D:ssä. Se on elämää, jossa menemme luonnostaan virran mukana luottaen, että energia vie ja intuitio opastaa meitä sinne, missä meidän täytyy olla. 5D on tosiaan paratiisi, ja voit saada sen juuri nyt. Miten?

Ota avosylin vastaan, salli ja hyväksy samaistumatta

Voidaksesi resonoida korkeisiin 5D-energiavärähtelyihin, sinun täytyy oppia nostamaan värähtelysi 5D-taajuuteen. Ja se merkitsee poisoppimista kaikesta, mitä yhteiskunta, kirkot, hallitukset, koulut jne. ovat opettaneet sinulle. Tätä merkitsee siirtymistä ihmisenä olemisen yli. Se merkitsee myötätuntoa ja kiitollisuutta jokaisesta kokemuksestasi, miten epämiellyttävältä se näyttääkin. Se on erittäin yksinkertaista. Käännät vain 180 astetta kaikkea, minkä olet koskaan uskonut olevan totta.

Miesten ei pitäisi itkeä? Päinvastainen on totta, koska tunteet ovat luonnollinen refleksi hankkiutua eroon energioista, joiden ei ole tarkoitus olla järjestelmässämme. Sinun täytyy olla parempi kuin muut pärjätäksesi tässä maailmassa? Tilanne on päinvastoin. Vasta sitten kun arvostamme toisissamme erilaisuutta ja näemme yltäkylläisyyttä eri taidoissa ja lahjoissa, joita kaikilla on, voimme nähdä hyödyn ykseydessä ja jokaisen yksilön panoksessa. Ystävät eivät tee niin toisilleen? No, miksi se ylipäätään loukkaa sinua ja mitä sellaista nappulaa se painoi sinulla, joka sinun täytyy parantaa?

Käännä kaikki ympäri ja haasta kaikki, mitä pidit totena, ja näe jokaisen tilanteen hyöty. Tämä kysymys voi olla hyvin hyödyllinen sen tekemiseen: "Mutta kuka sanoo, että tämä on totta? Kuka sanoo, että tämä on oikea tapa? Kuka tekee säännöt?" Yhdistä tämä kysymykseen: "Mitä ehdoton rakkaus tekisi, jos minulla ei olisi mitään odotuksia tai kiinnikkeitä tähän tilanteeseen tai ihmiseen?" Tästä löydät oven 5D-todellisuuteen.

Summa summarum, ihmisen yli siirtyminen merkitsee siirtymistä taistelusta sekä puutteen ja selviytymispelon tunteesta vastaanottamiseen, sallimiseen ja runsauden ja täydellisen luottamuksen tunteeseen. Lyhyesti sanottuna: ota avosylin vastaan. Hyväksy kaikki kokemuksesi tuossa hetkessä ja tiedä, että niillä on tarkoitus, vaikka et ehkä kykene näkemään sitä vielä. Sinun ei tarvitse rakastaa niitä, vaan ottaa avosylin vastaan ja olla kiitollinen niistä osana omaa kasvuasi ja parantumistasi takaisin todelliseksi itseksesi.

Kerro itsellesi, että tämä on vain energiaa, joka kulkee lävitsesi – se ei määrittele, kuka olet. Älä samaistu tuskaan. Opi muuntamaan energioita. Salli itsesi seota. Ei hyökäten tuhoisasti toisten päälle tai loukaten toisia tai itseäsi, mutta on täysin ok ja rakentavaa olla paikassa, mistä löydät yksityisyyttä huutaa, itkeä, syöksyä lattialle – mikä auttaakin sinua päästämään irti tuskasta ja siihen liittyvästä energiasta. Taas kerran, ole kiitollinen vapautuksesta energiataajuuden nostamiseksi.

Jokaisen kokemuksen, jokaisen geomagneettimyrskyn myötä sinua päivitetään. Tämä on mahdollisuus! On tavallista enemmän energiaa, ja vaikka tuskaa saattaa olla enemmän, sen muuntamiseen käytettävä energiamäärä on myös suurempi. Tämä auttaa sinua siirtymään eteenpäin paljon nopeammin ja selvittämään monia juttuja paljon nopeammin. Mutta se pyytää sinua hyväksymään tuskan tuolla hetkellä, pelosta hulluksi tulemisen sijasta, koska on tulossa uusi haastava geomagneettimyrskyennuste tai planeetta-asetelma. Myös tässä: käännä se ympäri. Näe potentiaali. Joka kerta kun pelkomoodiin menemisen sijasta tunnet myötätuntoa itseäsi ja muita kohtaan, muunnat energiaa korkeammaksi taajuudeksi ja vapautat itseäsi vanhasta tuskasta.

Kaikki nämä tilanteet ja ihmiset ovat lahja sinulle – joko palkkion muodossa tai oppituntina joka tukee kasvuasi. Ymmärrä, että karmapyörä on jo hajotettu. Jos tunnet edelleen olevasi siinä kiinni, tunnista, että järjestelmässäsi pyörii edelleen jokin vanhentunut ohjelma, jonka voit tuhota koska tahansa. Niinpä joka kerta kun saat itsesi kiinni käyttämästä tekosyytä, että olet ihminen, vedä syvään henkeä ja ole rehellinen itsellesi: missä sinulla on edelleen jokin työstettävä haava? 5D:ssä oleminen merkitsee elämistä pelottomasti ja tuskattomasti täysin nyt-hetkessä, ilman ajatuskierteitä, ilman tunnepurkauksia ja ilman fyysistä sairautta. Kukaan tai mikään ei voi aiheuttaa harmia tai loukata sinua 5D:ssä. Olet todella vapaa ja ehdoton kaikin tavoin.

Planeetan energia on jo vaihtunut 5D-taajuuteen, ja järjestelmämme ja ihmiskehomme ottavat nyt siitä kiinni. Kehomme muuttuu, sitä päivitetään joka hetki. Arvosta tätä osana ylösnousemustasi ja päästä irti kaikesta syyttelystä, syyllisyydestä, häpeästä, vihasta ja tuomitsemisesta. Olet sen arvoinen, ja niin ovat kaikki muutkin. 5D:ssä ei ole parempaa tai huonompaa, oikeaa tai väärää. On vain rakkautta – ilman ehtoja, ilman odotuksia ja ilman lankoja. Ansaitsemme kaikki ylösnousta ja vapauttaa itsemme 3D-tiheydestä, mutta vain ne jotka tunnistavat tarpeen ylittää ihmisenä oleminen, menevät portista 5D:hen. Ja sinulla on avain. Käytä vain sitä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.