KUOLEMISEN TAITO

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
18.6.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

En osaa edes sanoa, miten monta kertaa olen kuollut pelkästään tässä elämässä. Olen tullut todella hyväksi siinä.

Kävin läpi hyvin monta kuolema- ja uudestisyntymäkiertoa. Hyvin paljon mikä ei ollut "minä", minun "ydinolemukseni", kuoli pois. Mentaaliset käsitteet, yksilölliset ja kollektiiviset ei-henkiset ja henkiset tarinat, tunnetraumat ja ehdollistuminen, kaikenlaiset rajoittavat uskomukset, joita minulla oli itsestäni ja maailmasta, suhteista, rakkaudesta, hyvästä ja huonosta, pimeästä ja pahasta, puutteesta ja rahasta ja maineesta … En pysty edes nimeämään kaikkia asioita, tarinoita ja rooleja, joihin minä (tai egoni) olin samaistunut voidakseni saada tunteen itsestä ja jotain, mikä määrittelisi minut, MINUKSI.

Lukemattomia kertoja ego puijasi minut kiinnittymään taas uusiin identiteetteihin, uusiin tarinoihin joihin uskoa ja osallistua täysin, mikä saa oloni tuntumaan pieneltä tai vähäpätöiseltä tai tärkeämmältä ja voimakkaammalta kuin muut. Ego tarvitsee tätä erillisyyttä ja vertailua ollakseen edes olemassa. Kerta toisensa jälkeen kuolin, synnyin uudestaan, kuolin, synnyin uudestaan. Ujona lapsena jolla ei ollut koulussa ystäviä, aggressiivisena teininä joka otti, minkä halusi, köyhänä hotellityöntekijänä jolla oli paljon ekstratöitä ansaitakseen elantonsa, hyvänä kotirouvana, kapinoivana ja anarkistisena punk-bändärinä, A-tason yliopisto-opiskelijana, yritysviestinnän ja -markkinoinnin ilkeänä päällikkönä, lumoavana julkisena puhujana, journalistina, kaksoisliekkinä, valotyöntekijänä ja tiennäyttäjänä planeetan pelastamiseksi, uuden Maan profeettana, verkkotyöntekijänä, elämäntapavalmentajana jne. jne.

Sillä ei ollut merkitystä, minkä tarinan ja identiteetin valitsin – koskaan en tuntenut onnellisuutta ja täyttymystä. Etsin edelleen jotain ulkopuoleltani. Olin edelleen kiinni jossain tulevaisuuden toivossa tai unelmassa.

Kunnes kuolin identiteettikuoleman tämän vuoden tammikuussa. Se kaikki vain putosi pois. Täydellinen irrottautuminen. En pystynyt enää kytkeytymään tai osallistumaan mihinkään tarinaan "tuolla ulkona" enkä mihinkään tarinaan, jonka olin keksinyt itsestäni. Siitä tuli hyvin irrelevanttia ja merkityksetöntä. Menetin kiinnostuksen muiden ihmisten tarinoihin. Magnetismini kääntyi, eikä mikään ulkopuolellani enää motivoinut minua. Aloin luoda sisältä ulospäin.

Silloin fyysinen ruumiillistuminen todella alkoi. Tunsin fyysisen kehoni hajoavan. Aikakapselit jotka oli tallennettuna solumuistiin, räjähtivät, kuin pakattu zip-tiedosto olisi avattu, ja vapauttivat sattumanvaraisesti – lukemattomien sukupolvien syvät solutraumakuplat ja koko perheen sukulinjan kollektiivinen identiteetti ja tuska puhkesivat ja toivat minut fyysisesti polvilleni uudestaan ja uudestaan sekä fyysiseen uupumukseen, jollaista en ollut koskaan ennen tuntenut. Siinä ei ollut kiinni tarinoita, oli vain tunteita, kun energia lähti. Kehoni muutti muotoa joka päivä, turvoten ja sitten taas laihtuen. Tunsin koko solurakenteen luhistuvan, järjestyvän uudelleen ja muuttavan rakennetta. Hermot aktivoituivat ja sähköä kulki kehoni läpi. Minusta tuntui usein niin herkältä, kuin minulla ei olisi ollut ihoa. Kaikki fyysinen kosketus oli liikaa. Tuntuu siltä, että hermosto yhdistyi täysin energiajärjestelmään, ja minun täytyi tottua tähän voimakkaaseen fyysiseen tunteeseen. Vanhoista tavoista nauttia – oli kyse sitten ruuasta, seksuaalisuudesta, suutelusta, fyysisestä jännityksestä (suosikkiurheiluani) – tuli merkityksetöntä ja tylsää.

Askel askeleelta se vei minut takaisin fyysiseen nollapisteeseen ennen kaiken luomisen alkamista. Oivalsin, että meidät oli pitänyt vanhassa pelissä yrityksemme tehdä kovemmin työtä niiden tavoitteiden eteen, jotka mieli valitsi seuraavaksi. Porkkana joka piti meidät liikkeellä. Se hetki jolloin päästämme irti ja menemme itse asiassa taaksepäin, kunnes olemme taas tuo viaton lapsi ennen kaikkea ehdollistumista, muuttaa kaiken ja nopeuttaa transformaatiotamme ennenkuulumattomalla tavalla.

Olen nyt fyysisessä nollapisteessä. Täydellisessä tyhjyydessä. Ei mitään tehtävää, ei mitään tunnettavaa, ei mitään etsittävää, ei mitään pyrittävää, ei mitään muutettavaa, ei mitään pelastettavaa. Olen takaisin kohdussa ja tunnen fyysisen syntymän uuteen maailmaan olevan tulossa. Siihen saakka vain leijun ja annan sisäisen transformaation tapahtua. En pysty kytkeytymään vanhaan fyysiseen ympäristöön enää. Minulla ei ole kiinnostusta olla kaupungissa tai talossa, joka on rakennettu lineaarisesti. Minulla ei ole mitään fyysistä toimintaa, jonka tunnen tarvetta saada tehtyä, ennen kuin voin lähteä. Ei matkoja, ei urheilua, ei seikkaluja, ei paikkoja, ei tavattavia ihmisiä. Ei mitään rakennettavaa vanhalla tavalla. Ei haluja, ei toiveita, ei unelmia. Ei mitään. Jäljellä on vain kasvukipua, kun vanhan fyysisen kehoni kuori ja lineaarinen rakenne muuttuu ja valmistautuu uuteen ja tuntemattomaan maailmaan tämän kohdun ulkopuolella, jossa olen. Tunnen sisäistä rauhaa enemmän kuin koskaan.

Kun kävin läpi identiteetin kuoleman, kirjoitin: "En ole varma, tuleeko fyysinen kehoni mukaan." Nyt tiedän – se tulee.

*****

Tekstit joita jaan, perustuvat aina omaan intuitiooni ja/tai omiin ja ystävien kokemuksiin. En väitä jakavani perimmäistä totuutta. Kannustan sinua ottamaan vain sen, mikä resonoi oman totuutesi ja viisautesi kanssa. Kun tämä on universaalia viisautta, en vaadi mitään tekijänoikeutta. Jaa vapaasti tätä sisältöä, kunhan pidät viestin kokonaisena, jotta sen tarkoitus ei vääristy. Kiitos. Vera

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.