PARADOKSAALINEN ELÄMÄNI

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)

Joulukuun 2019 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

En ole koskaan tuntenut olevani lähempänä Oivaltamista, enkä koskaan niin kaukana siitä. Tämä on paradoksi matkani lopussa, joka on vienyt minut heräämisestä mestaruuteen ja lopulta takaisin vapaaseen itseeni.

Olen alkanut oivaltaa, että paradoksit ovat tällä hetkellä elämäntapa. Paradoksi näyttää absurdilta tai ristiriitaiselta väittämältä, joka tutkittaessa tai selitettäessä saattaa osoittautua perustelluksi tai todenperäiseksi. Se on toteamus, joka on ristiriidassa itsensä kanssa, tai tilanne joka näyttää uhmaavan logiikkaa.

Nopea Google-etsintä antoi minulle tämän esimerkin paradoksista:

Bob huomasi, että etäisyyden ottaminen työhönsä on lisännyt palkkioita, joita hän saa siitä.

Klassinen valehtelijan paradoksi menee näin:

Kreetalainen purjehtii Kreikkaan ja sanoo joillekin kreikkalaisille miehille, joita seisoo rannalla: "Kaikki kreetalaiset ovat valehtelijoita." Puhuiko hän totta vai valehteli? Jos joku sanoo: "Valehtelen aina", puhuuko hän totta? Vai valehtelee?

Rakastan tätä paradoksia:

Korttiin on kirjoitettu takapuolelle: lause tämän kortin toisella puolella on totta, ja etupuolelle: lause tämän kortin toisella puolella on valetta. Hitto! Kääntäisin tuota korttia uudestaan ja uudestaan tuntikausia, jos en tietäisi, että se oli vain paradoksaalinen peli. Saan päänsärkyä tuollaisilla hetkillä.

Ja muutama muu paradoksaalinen lause:

Kukaan ei käy tuossa ravintolassa, se on liian täynnä.

Älä mene lähelle vettä, ennen kuin olet oppinut uimaan.

Mies joka kirjoitti tuon typerän lauseen, ei osaa kirjoittaa lainkaan.

Elän paradoksikaleidoskoopissa tällä hetkellä. Kaikki tuntuu menevän nurin todellisuustunnelissani, josta tiedän, ettei se ole lainkaan totta. Minulla on pakahduttavaa täyttymyksentunnetta, kuitenkaan minusta ei ole koskaan tuntunut näin tyhjältä. Oivaltamiseen tulemiseen liittyy kaiken sen tyhjentämisen ja kaikesta siitä irtipäästäisen, mitä luulin olevani, voidakseni olla kaikkea, mitä olen. Minusta tuntuu kamalan tyhjältä, koska olen päästänyt irti monista rajoituksistani ja vanhasta identiteetistäni, kuitenkin tyhjentyessäni alan aistia, etten ole lainkaan tyhjä. Tulen tietoiseksi tiedostamisestani ja sen rinnalla määrittelemättömästä täyttymyksen tunteesta.

Ehdottomasti missään ei ole tolkkua nykyään, kuitenkin minulla on uskomatonta selkeyttä. Mikä paradoksi! Kun mieleni yrittää selvittää kaikkea, on kyse sitten sisäisestä tai ulkoisesta maailmastani, kerrassaan missään ei ole tolkkua. Mieleni tuntuu antiikkiselta tehtaalta, joka on likainen ja vanha ja suoltaa savua ilmaan ja myrkkyjä veteen. Kuitenkin lakkaan yrittämästä selvittää kaikkea ja vain sallin, hämmästyn, miten selkeää ja yksinkertaista kaikki on. Tällaisina aikoina pystyn näkemään energiat ja sen, miten täydellisesti ne toimivat.

Mikään ei näytä todelta, mutta kuitenkin tunnen olevani jumissa omassa todellisuudessani. Tässä Oivaltamiseen tulemisen käännekohdassa koko maailmani tuntuu surrealistiselta, jos ei epämääräiseltä, kuitenkin tunnen jumittavani sen sisällä. En ole koskaan tuntenut olevani näin maadoittumaton ja irrallaan, kuitenkin minulla on pakahduttavaa jumissa olemisen tunnetta. Luulen, että tämä tapahtuu, koska mitä lähemmäs pääsen henkilökohtaista vapauttani, sitä enemmän tiedostan ne asiat, joiden orja edelleen olen.

Rakastan inhota itseäni. Haa! Jostain syystä minulle on edelleen arvokasta itseni sättiminen, huomattavimmin pienissä asioissa kuin isoissa. Rakastan todella sitä, että voin olla hyperkriittinen itseäni kohtaan. Otin sen ennen vakavasti, mutta nyt oivallan, että se on vain peliä.

Kaikki tämä tuo mieleeni yhden Adamuksen klassisen lauseen, joka saa shaumbrat kavahtamaan ja valittamaan: "Jos elämässäsi on jotain, mistä et pidä, näin on, koska edelleen nautit siitä." Argghhh! Kukaan ei halua kuulla sitä, mutta luulen meidän kaikkien tietävän, mitä hän tarkoittaa. Esimerkiksi, on edelleen shaumbroja, joilla on yltäkylläisyysongelmia. He voisivat muuttaa sen koska tahansa pelkästään sallimalla energian palvella itseään, mutta on edelleen sitä viettelevää marttyyriuden tunnetta ja/tai uhritietoisuutta, johon liittyy yltäkylläisyyden puutetta. He syyttävät edelleen tyytyväisenä vanhempiaan, yhteiskuntaa, hallitusta, suuryrityksiä tai ketä tahansa sen sijaan, että ottavat henkilökohtaisen energiavastuun.

Yksi kaikkein suurimmista paradokseista menee jotenkin näin: Etsintäni loppui, kun oivalsin, että olin ollut Oivaltanut koko ajan. Ei ollut mitään etsittävää, koska se oli siinä kaiken aikaa. Minun täytyi vain sallia. Jäämme kiinni etsintään, ja meistä tulee jopa riippuvainen siitä. Meille tulee pakkomielteeksi vastausten löytäminen itsemme ulkopuolelta, mukaan luettuna ns. korkeampi itsemme. Tämä etsintä voi aiheuttaa riippuvuutta ja ulottua elämästä toiseen, kunnes opimme lopulta elämään sen tosiasian kanssa, että kaikki oli sisällä koko ajan.

Adamuksen mukaan kaikki energia on minun, kuitenkin paradoksi on, että minulla ei ole yhtään energiaa. Kehoni on väsynyt ja aivoni ovat naatit. Otan torkkuja iltapäivisin, mitä en ole koskaan tehnyt, ennen kuin kaikki tämä valaistumisjuttu tuli kuvaan mukaan. Kun olen hyvin väsynyt, oivallan, että näin on, koska kehoni käy läpi massiivista integroitumista vapaaseen energiakehooni (valokeho) ja olen menossa aivojen ja mielen rajoitusten yli gnostiin. Siis ei ole yllättävää, että olen väsynyt, vaikka kaikki energia onkin minun.

Yksi suosikkiparadoksini tulee Albert Einsteinilta: "Todellisuus on pelkkä illuusio, vaikkakin hyvin itsepintainen." Ponnistelen täysillä tehdäkseni siitä vähemmän itsepintaisen, koska olen paradoksi.

Kun pääsen siihen oivallukseen, että olen jo Oivaltanut, elämästä tulee sarja paradokseja. Luulen, että tämä on osa sitä ja-tilannetta, josta Adamus puhuu. Emme ole vain yksi asia, olemme monia asioita. Paradoksit voivat olla järkyttäviä, mutta minulle antaa myös lohtua tietää, että olen juuri siinä, missä minun pitäisi olla. Olisin huolissani, jos elämäni olisi juuri sellaista, kuin ihmitseni haluaisi sen olevan. Ihmisitseni haluaisi, että olisin 33-vuotias, minulla olisi erottuva kultainen hehku ja levitoisin ilmassa taikamatolla, koiranpentujen leikkiessä lattialla alapuolellani ja sateenkaaren värejä aikaansaavan ja rauhoittavan musiikin soidessa taustalla. Oivaltamisessa ei ole kyse siitä, mitä luulet haluavasi – siinä on kyse siitä, mitä ansaitset.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.