HENKISTÄ PUSKURISSA ROIKKUMISTA

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)

Syyskuun 2016 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Katson peruutuspeiliin matkallani mestaruuteen ja näen ihmisitseni. Voi paska! Hän on aivan kiinni puskurissani, epämiellyttävän lähellä tässä vauhdissa. Hän on niin lähellä, että näen hurjan ja melkein epätoivoisen katseen hänen silmissään. Näen hikikarpalot hänen otsallaan ja sytytetyn savukkeen roikkuvan suusta. Tässä sitä taas mennään. Taas yksi kierros hullua henkistä puskurissa roikkumista.

PUSKURISSA ROIKKUMINEN

Tiedät, miten ärsyttävää on saada joku aivan puskuriinsa kiinni, kun ajaa tietä pitkin. Mitä teet? Painat jarrua pelästyttääksesi hänet pahanpäiväisesti, mutta otat peräänajoriskin? Vai hidastat siinä toivossa, että hänelle menee viesti perille, ettet ole tyytyväinen hänen lähietäisyydestään, mutta otat riskin, että hän ryömii vielä lähemmäs puskuriasi? Vai kaasutat rauhoittaaksesi häntä? Mutta minun tuurillani poliisiauto on seuraavan kulman takana. Minulta on vielä ratkaisematta tuo puskurissaroikkumisongelma muuten, paitsi olemalla kärsivällinen, kunnes saavun määränpäähäni.

En ole millään muotoja hidas ajaja. Autoni haluaa kulkea ainakin 10 mailia tunnissa yli nopeusrajoituksen. Niin myös "minä olen" –olemukseni. Mutta lähes joka viikko vedän puoleeni puskurissa roikkujan, kun tulen 10 mailin matkan alas taloltani Coal Creek Canyonin juurelle. Viime viikolla painoin kevyesti jarrua lähettääkseni "peräänny"-viestin roikkujalle. Lisätilan antamisen sijasta hän väläytti kaukovalojaan, ikään kuin pilkatakseen arkoja jarruvalojani.

Tarvitsen tilani. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen tullut paljon herkemmäksi muiden ihmisten energialle. En vain pidä siitä, että toiset tulevat liian lähelle, koska monta kertaa voin tuntea energian syömisen. Totta kai pidän siitä, että olen energeettisesti ja fyysisesti lähellä useimpia shaumbroja ja ihmisiä, joista pidän, mutta sellaiset paikat kuin ruokakauppa ja lentokenttä inhottavat minua kaiken energiasaasteen vuoksi (yskähdys, yskähdys). En pidä myöskään siitä, kun ihmiset tungeksivat tiellä ympärilläni. Se on vaarallista ja ärsyttävää.

Haluan ajaa sitä vauhtia, joka on mukava minulle. En halua, että joku puskurissa roikkuja yrittää saada minut menemään nopeammin, kuin haluan, siksi että hänellä on hillittömän kiire. "Kiire minne?" voisin kysyä. Saako liikavauhti hänet määränpäähänsä merkittävästi aikaisemmin? Luultavasti ei. Hän saattaa nipistää muutaman minuutin matka-ajastaan, mutta hän ottaa myös riskin saada sakot tai vielä pahempaa, joutua onnettomuuteen.

Haluan katsella maisemia ajaessani. Olen onnekas asuessani Rocky Mountainsilla, joten on mahtavia maisemia sekä luontoa, avoin taivas ja ihmisiä hoitamassa askareitaan. Vie noin 35 minuuttia ajaa CC-yhteyskeskukseen kaupunkiin, ja odotan aina innolla ajomatkaa maisemien vuoksi. Mutta kun joku on puskurissani, on vaikea rentoutua ja avautua ajomatkan aistillisuudelle.

MITÄ SIINÄ TAPAHTUU?

Mitä tässä puskurissa roikkumisjutussa tapahtuu? Aivan kuten viikoittainen puskurissa roikkujani kanjonissa, ihmisitseni roikkuu puskurissani säännöllisesti. Hänellä on täysi oikeus käyttää sitä samaa tietä, jota minä kuljen, mutta pitäisi olla jokin laki suoraan puskurissani olemisesta. Hän tekee minulle vaikeaksi nauttia maisemasta matkallani mestaruuteen. Adamus puhuu siitä, miten tämä on kaikkien elämiemme parasta aikaa, kun siirrymme ihmisestä oivalletuksi olennoksi, mutta miten voin rentoutua valaistumiseeni, kun ihmisitseni on suoraan perseessäni?

Mihin hänellä on niin hemmetin kiire? Tiedän jo, että pääsen valaistumiseen. Itse asiassa olen jo perillä, ja nyt vain nautin ajosta tietä pitkin, joka vei minut sinne. Luuleeko ihmisitse tätä kilpailuksi? Täytyykö hänen olla ensimmäisenä jonossa? Tuntuuko hänestä voimakkaammalta olla lauman edessä?

Ihmisitse yrittää aina ohittaa minut tiellä valaistumiseen. Hassua on, että joka kerta kun hän vaihtaa kaistaa ohittaakseen, toisesta suunnasta näyttää tulevan auto. Olen huomannut, että noiden autojen ajajilla on sama katse kuin ihmisitselläni: hätäännys, paniikki ja hurjat silmät. Oivallan, että nämä ovat toisten olentojen ihmisitsejä tiellä valaistumiseen, ja he ryntäävät takaisin mukavaan rajoittuneeseen ihmiskotiinsa, koska he eivät pystyneet käsittelemään tätä asiaa nimeltään mestaruus. He luulivat, että se on jonkinlainen kaunisteltu ihmisitse. Kun he oivalsivat, että ihmisitse menettäisi kontrollin, ettei energian syömistä enää sallittaisi ja valta on harhaa … he häippäisivät takaisin kotiin. On hassua, että juuri nämä ihmiset jotka tulevat toisesta suunnasta, estävät ihmisitseäni ohittamasta minua.

Milloin ihmisitseni oivaltaa, ettei tämä ole vain hänen matkansa? Tämä on meidän matkamme. Mestarin ja ihmisen sekä "minä olen" –olemuksen kaikkien aspektien ja puolien matka. Milloin hän oivaltaa, ettei hän pysty koskaan ohittamaan "minä olen" –olemusta? Milloin hän lakkaa ajamasta kuin mielenvikainen hullu? Olen yrittänyt näyttää hänelle keskisormea (käsi ulkona auton ikkunasta), mutta hän haluaa ehdottomasti ajaa puskurissani.

Sitä ihmisitseni ei oivalla, että ajoneuvoni joka tunnetaan myös tietoisuuskehona, on täysin automatisoitu. Siinä on luotettava gps-järjestelmä, joka opastaa minut turvallisesti määränpäähäni. Minun ei tarvitse olla huolissani eksymisestä, toisin kuin ihmisitseni, joka ei ole koskaan luottanut hetkeäkään suuntavaistoonsa. Tietoisuuskehossani on törmäyksenestojärjestelmä. Niin kauan kun pidän sen päällä, minun ei tarvitse olla huolissani kolarista. Minun ei tarvitse ajatella edes liikennettä, koska se tekee kaiken puolestani, täysin toisin kuin ihmisitseni vanhanmallisessa ajoneuvossaan. Tietoisuuskehoni ohjaa itse ja reagoi komentoihini epäilemättä tai kyseenalaistamatta. Siitä ei lopu koskaan polttoaine, se sopeutuu lämpötilaan ja musiikki perustuu biometriaani, ja se tekee periaatteessa kaiken tehdäkseen matkastani mahdollisimman miellyttävän. Mutta yhtä asiaa se ei ole pystynyt tekemään: hankkiutumaan eroon puskurissa roikkuvasta ihmisitsestäni.

Kun ihmisitseni tekee tätä puskurissa roikkumista, tiedän, että hän yrittää tahallaan provosoida minua. Hän haluaa saada huomioni. Hän haluaa vahvistusta. Hän haluaa ajatella, että tämä on hänen matkansa eikä mitään tästä tapahtuisi ilman häntä. Voi ihmisitse-raukkaa. Milloin hän oppii, että minä johdan tyytyväisenä tietä, ja hän on tervetullut osallistumaan matkaan, mutta hän ei ole kontrollissa. Itse asiassa, ei ole mitään kontrolloinnin tarvetta. Kaikki on automaattista. Tämä on se iso juttu, mikä häneltä menee ohi. Hän luulee, että hänen tarvitsee tehdä kovasti työtä, ajaa kovaa ja olla huolissaan määränpäähän saapumisesta, mutta hänen tarvitsee vain nauttia ajelusta, rentoutua matkan kauneuteen ja sallia minua viedä meidät perille ehjin nahoin.

Olen ajatellut sitä pitkän aikaa ja vihdoin oivaltanut, että ihmisitseni haluaa todellisuudessa olla autossa kanssani. No, hän haluaa itse asiassa olla ajajan paikalla. Lisäksi hän ei halua minua autoon lainkaan. Hän haluaa koko ajoneuvon – ja henkisen matkan – itselleen. Hän haluaa sivuuttaa tietoisuuskehoajoneuvon automaattiset huipputeknologiaominaisuudet ja ottaa hallintaansa ohjauspyörän ja kaasupolkimen (hän ei paina koskaan jarrua), ja siksi uskoa, että saa matkan tapahtumaan. Hän saa ansion määränpäähän pääsemisestä, mutta todellisuudessa hän estää itseään pääsemästä sinne. Typerä, typerä ihminen. Vaaditaanko kolari, että hän viimein tajuaa sen? Tekeekö hän vahinkoa itselleen ja mahdollisesti toisille, ennen kuin hän vetää syvään henkeä ja rentoutuu valaistumiseen? Luultavasti ei. Hänellä on niin hemmetin kiire, ettei hän edes oivalla, että olemme jo perillä.

Katson peruutuspeiliin ja näen ihmisitseni roikkuvan puskurissa. Käsken tietoisuuskehoani avaamaan ikkunan. Ojennan hitaasti käteni ulos ikkunasta, näytän keskisormea ihmisitselleni ja repeän sitten nauramaan. Juuri tällaista karkeutta ihmisitseni odottaa elämässä, ja teen mielelläni hänelle palveluksen. Olen itse asiassa niin tyytyväinen, että laitan molemmat kädet ulos ikkunasta ja näytän kumpaakin keskisormea. Tupla-annos! Siitäs sait, ihmisitse, siitäs sait. Mikä näky! Mestari ajaa automatisoidussa tietoisuuskehoajoneuvossaan tietä pitkin ja näyttää keskisormia hätääntyneelle, neuroottiselle ja puskurissa roikkuvalle ihmisitselle. Nauhoitan kaiken tämän, jotta joku päivä voin näyttää ihmisitselle, miten hauskaa meillä oli tiellä valaistumiseen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.