SINÄ OLET LÄHTENYT PESÄSTÄ – NYT HERÄÄVÄT EIVÄT OLE

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
9.3.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Maahan syöksyy nyt energioita, jotka ovat säteileviä ja iloisia. Ei siksi, että te ette pysty tuottamaan sellaisia itse, vaan Maa on sellaisessa kaaoksessa, että ne jotka vasta heräävät, tarvitsevat vähän hengitystilaa, sillä he muuttuvat sisällä ja ulkona.

Teidän muutoksenne tapahtuivat asteittaisemmin, mikä salli teidän tanssia 3D- ja siirtymätarpeidenne välillä. Piditte pelkonne sisällä, jotta ne jotka eivät tehneet siirtymää, eivät voisi tuntea teidän muutostanne, äärimmäisestä sisäisestä myllerryksestänne huolimatta.

Totta, lopetitte monia suhteita – suureksi yllätykseksi itsellenne ja toisille. Mutta nuo teot eivät välttämättä leimanneet teitä erilaiseksi tai oudoksi.

Niillä jotka heräävät nyt, ei ole mukavaa 3D-nahoissaan, eikä heillä ole mukavaa uudessa olemuksessaan. Heitä vedetään kahteen eri suuntaan. Toinen on sisäinen kutsu elää ilossa ja rakkaudessa. Kuitenkin ulkoinen maailma on niin dramaattisessa pelossa, että teilläkin jotka olette siirtyneet uuteen olemukseenne, on vaikeuksia selviytyä. Niin se on, että ne jotka heräävät, vetävät teitä tunteellisesti.

Tämä on äärimmäisen rasittavaa aikaa. Ulkoinen maailma huutaa, ettei tämä muutos ole mahdollinen. Samaan aikaan sisäinen maailmanne kertoo teille ja miljoonille muille, että sen on oltava.

Me universumeissa emme voi kertoa teille, miten se hoituu. Voimme kertoa vain, että valo ja rakkaus työntyvät nopeasti sen raskaan pelon läpi, jonka kanssa olette eläneet aioneita.

Tämä viesti on teille sekä niille, jotka heräävät. Ne jotka heräävät, eivät ymmärrä, miksi tai miten heistä tuntuu erilaiselta. Te ymmärrätte. Jos haluatte käyttää 3D-analogiaa, ajatelkaa itseänne hämmentyneen teinin vanhempana. Vaikka tiedätte, että teininne kasvaa yli epävakaudestaan, ette voi tietää, milloin se tapahtuu. Niinpä yritätte rauhoittaa tai ohjata teiniänne vain huomataksenne, että hyvin harva muu asia muuttaa hänen ailahtelevaa käyttäytymistään paitsi aika. Niin on nyt.

Ette voi rauhoittaa ketään muuta kuin itsenne. Ne jotka vasta heräävät, hyppivät lapsellisten temppujen ja aikuistoiveiden välillä. Heistä ei lopulta tule kumpaakaan. Sama oli totta teillä. Mutta koska teidän muutoksenne tapahtui enemmän sisällä, teidän temppunne olivat vähemmän huomattavia.

Voitte olla huolissanne ja hermoilla kaikkea, mitä haluatte, jos olette noiden heräävien lähellä. Tai voitte jatkaa elämäänne tietäen, että heillä on taidot prosessoida kaikki, mitä tapahtuu.

Monet niistä jotka heräävät, hukkuvat tunteisiinsa, kun he huutavat apua unohtaen, että heillä on pelastusliivit. He eivät uppoa eivätkä he huku. He haluavat jonkun vetävän itsensä rannalle, jotta heidän kamppailunsa loppuu. Mutta toisaalta, te halusitte samaa.

Erona on, että te piditte epätoivonne sisällä. Te ette viuhtoneet julkisesti, kuten ne jotka heräävät nyt. Ne jotka vasta heräävät, pyysivät perusteellisempaa upottamista uuteen olemukseensa – jotta heidän siirtymänsä voisi tapahtua kuukausissa vuosien sijasta, kuten teillä.

Muutamana seuraavana viikkona teitä luultavasti revitään tunteellisesti. Haluatte auttaa uusia kanssamatkustajianne, mutta turhaudutte, koska ette tiedä miten. Niin on syystä. Teidän EI ole tarkoitus vetää tunnevesistä niitä, jotka hukkuvat hämmennykseen. Heidän roolinsa on oikaista itsensä ja kävellä lempeästi pois pelkovesistä sitten, kun he ovat valmiita.

Heidän vetämisensä pois tunnetuskasta, ennen kuin he ovat valmiita, pakottaa heidät palaamaan tuohon hetteikköön, kunnes he ovat saaneet valmiiksi sen, mitä haluavat saavuttaa. Se on samanlaista kuin teinin kehittyminen. On mahdollista eristää teini huoneeseensa, kunnes hän on saavuttanut kypsän iän. Mutta sen tekeminen ei takaa, että hän on kehittänyt ne taidot, joita hän tarvitsee toimiakseen aikuisten maailmassa. Ette ole enää veljenne tai sisarenne vartija. Yhtään sen enempää, kuin olitte nuorena aikuisena nuoremmille sisaruksille, jotka jäivät maasyntymäkotiinne.

Olette ohittaneet maailman pelastamispisteen. Olette suorittaneet tuon tehtävän. Nyt ne jotka valittiin olemaan heräävien olentojen toisessa tai kolmannessa tulvassa, kehittävät sen, mitä he tarvitsevat tutkiakseen maataitojaan. Ja se että te hidastatte tai vedätte heidät ulos tunnevesistä, joihin he ovat nyt uponneet, saa kummankin teistä kadottamaan tiensä.

Olette majakka kivikkoisella rannalla. He ovat laivoja, jotka yrittävät päästä rantaanne. Ja aivan kuten valomajakat eivät voi kurkottaa pelastamaan laivoja, tekään ette voi. Nimittäin jos teette sen, siirrytte itse taaksepäin ja vähennätte sitä oppimismäärää, jonka heräävät ovat valmistelleet itselleen.

Koska sydämenne on avoimempi kuin koskaan ennen Maassa ollessanne, tunnette kenties syyllisyyttä tai surua siitä, että te ette vedä heitä rannalle. Vaikka tämä vaihe menee ohi, sallikaa itsenne tuntea, mitä tunnette. Tai eristäytykää vähän, jos se on sopivin tapa teille vähentää syyllisyyttänne tai suruanne.

Ne jotka seuraavat, ovat yhtä vahvoja kuin te. Muistakaa, miltä teistä tuntui vanhempana sisaruksena, kun nuoremmat sisaruksenne kompastelivat. Tämäkin menee ohi. Joko teidän päättäessänne, että te ette voi auttaa, tai heidän päättäessään, että he kykenevät pelastamaan itsensä.

Te ette ole kylmä tai ilkeä – olette pelkästään vanhempi sisarus, joka ei voi pakottaa nuorempaa sisarusta tekemään mitään.

Odottakaa, että maailma oikaisee itsensä aikanaan, sillä sen te loitte. Teidän vanhemmuustehtävänne maailmalle on ohi. Aloitatte uusia luomiskokemuksia. Kokemuksia joilla ei ole mitään tekemistä niiden pelastamisen kanssa, joita ei tarvitse pelastaa. Teidän roolinne on luoda iloa ja rakkautta, maailman peloista huolimatta.

Luomistaitonne, pakahduttava rakkautenne toisia ja itseänne kohtaan jatkuvat, mutta ei siinä määrin, että palaatte maakotiinne hoitamaan nuorempia sisaruksianne. Aivan kuten oli totta silloin, kun olitte nuoren aikuisen roolimalli niille sisaruksille, jotka eivät olleet lähteneet pesästä. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.