MAALAUSPALETTINNE TARKISTAMINEN

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
7.3.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Vaikka maamuutokset näyttävät vaikuttavan teihin, ne eivät vaikuta. Monet pelkäävät edelleen, mitä ne voivat tehdä teille, ovat "ne" sitten maailmanjohtajia tai muutoksia maan sisällä.

Pelkonne on, että voitte olla iloinen itsessänne, kunnes maailmansota alkaa, sade tuhoaa sadon, perheenjäsen kokee tuskaa jne.

Jatkatte korkin laittamista ilollenne: "En voi olla onnellinen, ellei tätä tapahdu."

Mikään määrä pelkoa, huolta tai ahdistusta ei muuta mitään. Eikä ole koskaan todellisuudessa muuttanut – paitsi vetänyt tuon pelon teille. Eikä teillä ole enää valtaa tehdä edes sitä.

Jos muistatte, koko maalaus- tai tunnepalettinne sisältää edelleen pelko- ja vihavärejä – ne ovat vain likaisempia ja ohikiitävämpiä kuin 3D-pelkoaioneina.

Teille tulee vaikeammaksi ja vaikeammaksi eläytyä pelkoon.

Vaikka yrittäisitte palata 3D-pelkomoodiinne "jos näin tapahtuu, elämästäni tulee kamalaa", se ei ole enää täysin mahdollista.

Taatusti muutamat pelot saattavat edelleen "kolistella" olemuksessanne – jotka ilmaisevat ahdistusta ja pelkoa, mitä tunnette politiikasta, sodasta ja Maan muuttumisesta. Mutta noista peloista tulee vähemmän hallitsevia, kun hyväksytte, että olette todella uudessa ilomaailmassa.

Ennen peloista tuli todellisuuttanne, sillä teillä oli pelkomaailmassa vähän valtaa vähentää tai eliminoida noita pelkoja ilolla. Ilonne himmennettiin siinä määrin, että sitä pidettiin melkein ihmeenä.

Nyt kun opettelette ilmaisemaan täysin iloa ja rakkautta, tuo sama pätee pelkoihinne. Olette saaneet päätökseen pelkopohjaiset elämänne. On aika kokea sama tunnesyvyys ilossa. Niin se on, että nykyiset pelkonne ovat perusteettomia.

Tosiaankin, jos voitte luoda ilossa, mitä haluatte, ja teillä on enemmän ja enemmän vaikeuksia luoda pelossa, elämänne ei voi jatkua tuskasuona, kuten on tapahtunut aioneita.

Tällainen muutos on vaikeampi, kuin oivallatte. Nimittäin jos maaelämänne ovat aioneita painottaneet pelkoa ja eläneet siinä, siirtymisenne odottamaan iloa ja elämään ilossa vaatii luultavasti sisäisiä muutoksia.

Aivan kuten olisi totta, jos eläisitte kadulla kaivellen roskista ruokaa ja teille annettaisiin 20 miljoonaa dollaria. Ensin kyseenalaistaisitte tuon lahjan todenperäisyyden, sillä se näyttäisi liian hyvältä ollakseen totta. Sitten teidän täytyisi muuttaa havaintonne, uskomuksenne ja tekonne päivittäisestä ruuan ja suojan etsinnästä suurempaan rahamäärään, jonka voisitte mitenkään kuluttaa. Teillä on nyt näin.

Olette eläneet köyhää elämää maan päällä tähän saakka. Taatusti se oli oma valintanne ja olette saattaneet kokea valtaa ja/tai iloa yhdessä tai useammassa elämässä. Mutta tuo valta ja ilo rajoittui siihen ilomäärään, joka sallittiin maapallolla, ja jonka sallivat ne karma-asiat, jotka halusitte ratkaista.

Karmapelkopöytänne on pyyhitty puhtaaksi. Ilomaalilaatikkonne on hallitseva ja äärimmäisen värikäs. Sallikaa sen tietäminen, että se mitä pelossa elämistä haluavat heijastavat, ei ole teidän elämäänne, sillä olette eri paikassa.

Merkitseekö tämä, ettei teillä ole fyysisiä vaivoja tai teistä tulee miljonääri yhdessä yössä? Kenties. Elämästänne tulee ilontäyteistä niin, kuin tuo fraasi puhuu teille.

Luultavasti teillä on vähän tuskaa tai pelkoa, sillä nuo tylsät värit ovat jatkossakin osa maalipalettianne. Mutta tuo tuska tai pelko on yhtä ohikiitävää kuin ilo aiemmissa maaelämissänne.

Siirtymässänne uuteen "sinuun" on monia käsitteitä, joita teidän on helppo kuunnella, mutta vaikea täysin ymmärtää ja näin sisäistää.

Tartutte nyt hallitsevaan ilopalettiinne, sillä vaikka tunnette tekevänne siirtymää, jatkatte tulevaisuutenne käsitteellistämistä moniksi "huonoin tilanne" –skenaarioiksi.

Tällainen on odotettua ottaen huomioon niiden maaelämien määrän, jotka olette eläneet pelossa. Tietäkää syvällä olemuksessanne, että ilo on nyt hallitseva kokemus. Tarttukaa tuon tiedon myötä nykypelkoihinne ja määritelkää, miten erilainen perspektiivi muuttaa elämäänne.

Palataksemme globaaleihin pelkoihinne, niin muistakaa, että maailmanjohtajia pommitetaan samoilla energioilla kuin teitä. Tietäkää, että Maakin siirtyy tuskasta ja pelosta iloon. Tietäkää, että te ette voi kontrolloida Maata ettekä haluakaan. Ja luultavimmin ette ole maailman päätöksentekijä. Pelkonne perustuu siihen, mitä saattaisi tapahtua, vaikkei teillä ole osaa eikä arpaa noissa päätöksissä.

Sitten tietäkää, että suotuisinta toimintaa teille, kaikille maaolennoille ja maapallolle on muuttaa ajatus- ja uskomuspainotuksenne pelosta iloon. Tämän tekeminen selvittää enemmän globaaleja pelkoja kuin mikään muu toiminta.

Muuttakaa uskomuksianne ja ajatuksianne, jotta valta-asemassa olevia pommitetaan rakkaudella ja ilolla universumeista – ja teistä. Eläkää ilossa auttaaksenne niitä, jotka haluavat, mutta eivät osaa. Esimerkkinne antaa heille jotain/jonkun matkittavaksi.

Pelko leviää ympäri Maata samalla tavalla. Ette oleta, että ensimmäiset maaihmiset heräsivät pelossa. Se oli opittu kokemus. Niin on nyt. Havainnot, vuorovaikutus ja positiiviset ajatukset muuttavat kaikkia maaolentoja. Jatkuva pelko siitä, mitä voisi tapahtua, lietsoo ja laajentaa pelkopohjaista elämäänne.

Sallikaa itsenne uneksia ja odottaa parasta lopputulosta kaikissa tilanteissa – ja niin on ikuisesti. Niin olkoon. Aamen.

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen. Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.