HUHTIKUUN 2021 ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
6.4.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jos olet aina ollut ujoa ja vetäytyvää tyyppiä, käyttäytymisesi huhtikuussa saattaa yllättää sinut, koska meillä on Oinaan röyhkeää, rohkeaa ja eteenpäin ajattelevaa energiaa 2/3 kuukaudesta alussa ja pieni yllätysenergiakuuro lopussa. Huhtikuu on kuukausi ryhtyä toimeen, joka on rohkeaa, inspiroitunutta, pelotonta, tarkoituksellista ja harmoniassa haluamiemme lopputulosten kanssa. Se on myös ihmeiden luomiskuukausi, kuten kuulet podcastissa, jossa kerron monista ihmeistäni pääsiäisviikonlopun aikana.

Tuntuu siltä, että kirjoitin juuri maaliskuun energiaraportin, ja nyt aloitamme jo uuden kuukauden. Lasken vain leikkiä – maaliskuu oli pitkä kuukausi, joka ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Haastavat ajat tuntuvat aina laahustavan eteenpäin, ja olemme nähneet melko monia niitä muutaman viime vuoden aikana. Mutta piristy, huhtikuussa on uusi tuntu, ja meillä on tässä kuussa harvinaista tukevaa energiaa, jonka pitäisi saada hymy kaikkien kasvoille, erityisesti niiden jotka ovat odottaneet mene-merkkiä alkaakseen liikkua eteenpäin.

Huhtikuun teemoja ovat toiminta, harmonia ja uudistuminen. Tässä kuussa meitä kannustetaan ryhtymään toimeen, ja kun on hyvin paljon tulista Oinas-energiaa, voisi luulla, että se on "murtaudu ulos portista ja tee mahdollisimman paljon nopeasti" -tyyppistä toimintaa. Mutta tämä on hyvin epätavallinen kuukausi, sellaisten energia-aspektien kera joita emme näe kovin usein. On kevät, ja se merkitsee tyypillisesti uutta kasvua, puutarhanhoitoa, tulppaaneja ja narsisseja ja tilaisuutta ilmestyä esiin taas talven pimeistä ja kylmistä päivistä.

Kevät edustaa uudistumista, uudestisyntymistä, uudelleenesiintulemista, uudelleenheräämistä ja uudelleenalkamista, kun katselemme luonnon heräävän vuosittaisen kasvusykliinsä. Viime kuussa jaoin kuvan kauniista päärynäpuista täydessä kukassa, ja nyt ne ovat täynnä vihreitä lehtiä. Puutarhani herää, kun kasvit jotka olivat horroksessa talven, nousevat nyt tervehtimään aurinkoa ja lämpimämpää säätä.

Ja me teemme samaa, kun siirrymme talven tylsistä, kylmistä ja pimeistä päivästä kevään lämpöön ja eloisuuteen (pohjoisella pallonpuoliskolla). Mutta tämän kuukauden energiassa on uusi tuntu, joka on astinlauta uuteen alkuun, ja se alkaa 4.4. ja loppuu 15.4.

Olen kirjoittanut uudesta kuusta 12.4. innostuneena, koska se tulee harvinaisen bonuksen kera – kaikki henkilökohtaiset planeetat ovat Oinaassa, Cereksen ja Kheironin kaltaisten tärkeiden asteroidien kera.

Joku voisi huomauttaa, että Mars ei ole Oinaassa, eikä se olekaan, mutta se on Kaksosissa ja Kaksosten hallitsija Merkurius on Oinaassa, joten nämä kaksi planeetta on "keskinäisessä vastaanotossa", eli ne ovat toistensa hallitsemissa merkeissä. Niinpä myös Mars tukee tätä uutta kuuta, tavallaan vaimentaa vähän sen tulta ja lisää koossapitävämpää energiaa sen määrätietoiseen voimaan (joka voi olla usein voimakasta), joka on toiminnan tehokas motivoija.

Mutta tässä uudessa kuussa ja kaikessa sen tuessa on toinen aspekti, joka on kuin energianyyttikestit, joissa jokainen planeettaenergiapuumerkki tuo jotain pöytään kaikkien nautittavaksi. Aurinkoa ja Kuuta kutsutaan taivaan kahdeksi "valoksi"; Merkurius lisää kommunikointia, karmaparannusta ja liikettä; Venus lisää kauneutta, tasapainoa ja iloa; Mars lisää sijainnistaan Kaksosissa pohdiskelevaa toimintaa ja karman loppumisia; Kheiron lisää parannusta ja Ceres lisää kasvu-, hedelmällisyys- ja yltäkylläisyysenergiaa. Kun lisätään vielä tukeva aspekti hyväntahtoisesta Jupiterista, meillä on uuden kuun jakso, jota ei edes äreä Pluto pysty häiritsemään.

Kun ihmiset ajattelevat Oinasta, he näkevät tavallisesti rohkeaa ja röyhkeää energiaa, joka on nopea liikkumaan ja hidas saamaan valmiiksi. Oinaiden tiedetään olevan pioneereja, mutta he eivät ole kovin kiinnostuneita yksityiskohdista tai viimeistelytyöstä. Mutta tämän uuden kuun aikaa Oinaan energiaa tukevat monet muut energiat, jotka osaavat hienovirittää karkeat reunat ja luoda harkitun, tarkoituksellisen ja inspiroituneen toimintapolun, joka kiinnittää huomiota yksityiskohtiin ja jolla on vankka ymmärrys aikomuksestaan ja energiarajoistaan. Ajattele tämän kuukauden energiaa nyyttikesteinä – kaikki tuovat jotain pöytään, ja on monenlaista energiaa, jota kaikki voivat käyttää ja havaita hyödylliseksi.

Tämä tulee helpotuksena kaikille, jotka ovat kamppailleet vuoden 2020 voimakkaan Saturnus/Pluto-yhtymän ja vuoden 2021 jatkuvan Saturnus/Uranus-neliön kanssa, mikä on ollut energiaylä- ja alamäkien vuoristorataa. On vaatinut paljon uskoa ja luottamusta päästä läpi muutamasta kuluneesta vuodesta, ja tällainen sitoutuminen palkitaan aina – lopulta. Nyt on aika vaatia palkkiomme.

Huhtikuun 2021 9-energia ei ole loppu – se on alkuja, jotka syntyvät lopuista, ja loppuja jotka synnyttävät alkuja. Ajattele, miten numero 9 kirjoitetaan, ykkösellä ja nollalla (??), tämä on alfa ja omega, loppuunsaattaminen joka merkitsee, että sykli on päättynyt ja on aika aloittaa uusi sykli – ei samassa paikassa, vaan uudella energiatasolla.

Olen kirjoittanut, että "ylitämme" ylösnousemukseen. Se ei ole iso hyppy olemispaikasta toiseen. On ylittämis/siirtymisprosessi – joka on 4D-silta – yhdestä olemistilasta toiseen, ja se on ylittämistä/siirtymistä. Koko prosessi voi olla lyhyt tai pitkä, riippuen omista oppitunneistamme ja siitä, miten reagoimme energiaan, mutta se on ylitysmatka, ei hyppy paikasta toiseen. Vaikka haluaisimme sen olevan sellainen, niin se ei tapahdu.

Ylösnousemuksessa on aina energiavaihtoa – ylittämissilta on maksullinen, ja meidän täytyy olla valmis luopumaan jostain voidaksemme ylittää sen. Se voi olla jokin uskomus, rajoitus, pelko, syyllisyys, häpeä, portinvartijarooli, marttyyri-parantaja-karmasopimuksemme. Meidän täytyy olla valmis päästämään irti siitä, mikä on pidätellyt meitä tähän saakka, voidaksemme tehdä ylityksen seuraavaan paikkaan. Ja jos emme ole valmis tekemään sitä, se on ok – saamme aina uuden tilaisuuden ja uuden ajankohdan valita.

Mikä on alkamassa sinulla, ja mikä on loppunut sallimaan tuon alkamisen tapahtua? Oletko valmis tekemään tuon valinnan vai et? Jos sanot "ei", älä ole pahoillasi. Saat toisen tilaisuuden valita, toisena aikana.

Seuraavaksi meidän täytyy katsoa, mitä teemme kaikella tällä energialla, koska se on hyvää ihmeiden ilmentämiseen. Jos seuraat minua Facebookissa, olet kuullut ihmeideni ilmentymisestä pääsiäisviikonloppuna – toinen on, miten "aviomies" leikkasi ruohon etu- ja takapihaltani, ja toinen on, miten sain valtavan päivänliljapenkkini käännettyä ja annoin kymmeniä kasveja naapureilleni.

Annoin mielelläni nuo kasvit pois, ja kuten kaikissa tilanteissa, siinä näkee ihmisten hyvän ja huonon puolen. Jotkut ihmiset ottivat yhden kassin, jotkut ottivat monta ja yksi onneton ihminen, joka ajatteli saavansa kaikki päivänliljat ja otti kuusi kassia etupihaltani, sai huonon yllätyksen, kun hän käsitti, että se oli ruohoa ja muuta pihajätettä, jonka olin laittanut siihen maanantain roskahakua varten. Kuulet lisää tämän viikon ihmetarinoista podcastista.

Mitä teemme kaikella tällä ihme-energialla?

Mitä ilmennämme, kun olemme käyneet läpi hyvin monta kuukautta (vuotta) vaikeita aikoja ja toivoneet vain, että ne olisivat ohi?

Mistä aloitamme ja miten pääsemme alkuun?

Hyvin monien vaihtoehtojen ja suuren potentiaalin kera, voimme hämmentyä siinä, miten tehdään valinta, emmekä tee mitään. Jumitamme yrittäessämme tehdä oikean valinnan, parhaan valinnan, valinnan jota kaikki rakastavat ja tukevat, valinnan joka pitää huolen kaikkien tarpeista, koska emme halua olla itsekäs, itsekeskeinen, ottaa liikaa itsellemme ja riistää muilta tilaisuuksia, joihin heidän mielestämme pitäisi osallistua.

Yksi vuoden 2021 energiateemoista on energeettinen täysivaltaisuus, mikä on määräysvalta omasta energiastamme. Se pätee meihin, ja se pätee kaikkiin muihin. Meidän täytyy tunnistaa muiden energeettinen täysivaltaisuus ja heidän kykynsä valita se, mikä on oikein ja parasta heille, vaikka kuinka kamalina pitäisimme heidän päätöksiään. On osa energeettistä täysivaltaisuuttamme pysyä erossa tuomitsemisesta ja kritisoinnista, koska ne ovat energioita, jotka rajoittavat oman energiamme virtausta. Kaikki saavat tehdä omat valintansa. Muista se, koska se tekee vuoden 2021 loppuosasta paljon helpompaa ja mutkattomampaa.

Aika Kalojen uudesta kuusta (13.3.) Oinaan uuteen kuuhun (12.4.) on loppuunsaattamisen ja loppumisten jakso, minkä saatat tuntea nyt. Se ei ehkä ole iloista aikaa – saattaa olla turhauttavaa ja järkyttävää ajatella, että ne asiat joihin olet käyttänyt paljon aikaa, energiaa ja ponnisteluja, eivät ehkä pääty niin, kuin halusit. Mutta päättyvätkö ne niin, kuin ne voivat, niiden pitäisi tai niiden tarvitsee?

Muista, että meillä ei ole aavistustakaan, mikä jonkun muun sielutehtävä on, ja teemme itsellemme valtavan karhunpalveluksen tuomitsemalla heidän valintojaan. Emme tiedä yksityiskohtia näistä sielusopimuksista Lähteen kanssa, eikä ole meidän asiamme tuomita niitä.

Pidä silmällä 22.–25.4. uutta energiavahvistusta, ja täysikuu 27.4. tukee sitä loppukuun ajan. Tämä on yksi kuukausi, jolloin kaikki planeetat kulkevat eteenpäin, kunnes Pluto alkaa perääntyä 27.4., joten ryhdy toimeen ja lisää vauhtia ilmaisemalla aikomuksia ja antamalla universumin tukea sinua ja ihmeitäsi. Jos minä voin saada "aviomiehen" ajamaan etu- ja takapihani, sinä voit tehdä mitä tahansa, mitä oma sydämesi haluaa.

On mahtava siunausten, toiminnan ja ihmeiden kuukausi, joten ilmaise aikomuksesi, käytä energiarajojasi ja katso, mitä voit kanssaluoda universumi kumppaninasi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.