KÄYNNISTÄMINEN INSPIROITUA VOIMAANTUMISTA VARTEN

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)

6.2.2017

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ennen kuin kone lähtee lentoon, kapteeni tekee monia testauksia, myös käynnistää moottorit. Jo ennen sitä moottorit käynnistetään, jotta ne lämpiävät ja saadaan kaikki liikkeelle. Tämä tehdään joka lennolla, jotta kone lentää odotetusti eikä kesken lennon tule ikäviä yllätyksiä. Meidänkin täytyy tehdä tämä, vaikka uskomme, että sitten kun olemme valmis siirtymään eteenpäin, meidän pitäisi nousta lentoon ja lähteä kauas jännittävään ja tuntemattomaan, kaikki järjestelmät käynnissä ja toimien täydellisesti. Ennen kuin ryntäämme inspiroituun voimaantumiseen, meille olisi hyötyä käynnistää ensin järjestelmämme ja varmistaa, että meillä on kaikki tarvittava mennäksemme eteenpäin.

Kun meidän täytyy testata järjestelmiämme varmistamaan, että olemme valmis lentoon, ihmisiä ja tilanteita menneisyydestä ilmestyy elämäämme. Ensimmäinen ajatuksemme on ihmetellä, miksi ne ovat siinä – emmekö ole tarttuneet jo tuohon ongelmaan? Kyllä, mutta kun siirrymme ylöspäin evoluutiospiraalia, saamme nähdä tuon tilanteen uudestaan, tällä kertaa uudesta perspektiivistä. Ja nämä ihmiset ja tilanteet tuovat esiin uusia ongelmia vanhoihin tilanteisiin liittyen, jotka meidän täytyy ratkaista, ennen kuin voimme lähteä uuteen suuntaan.

Esimerkiksi jos olemme valmis uuteen suhteeseen, voimme saada jonkun, joka painelee romantiikkanappuloitamme, jotta voimme voimaantua noiden pelkojen yli. Jos haluamme elämäntyylimuutoksen, joku saattaa yrittää saada meidät muuttamaan suunnitelmaamme, koska meidän täytyy "pysyä perheen kanssa" tai he tarvitsevat meitä tai yrittävät aktivoida uusien tilanteiden pelkomme. Jos olemme valmis uuteen työpaikkaan tai ammattiin, saatamme yhtäkkiä menettää työpaikkamme tai tulolähteemme, ja meidän täytyy päättää, aiommeko painaa eteenpäin siihen, mitä sydämemme haluaa, vai vetäytyä epämukavalle mukavuusalueellemme.

Vaikka on epämukavaa ja melko voimia vievää kohdata menneisyys, jonka osalta luulimme olevamme valmis, vie vielä enemmän voimia havaita se silloin, kun olemme matkalla uuteen määränpäähämme. Tai juuri kun olemme valmis lähtemään uudelle matkallemme, meillä on keskeneräisiä asioita, jotka estävät lähtömme. Sen sijaan että mietimme, miksi olemme menneisyyden keskellä, jonka luulimme jättäneemme jo taakse, meidän on parempi tarttua noihin asioihin uuden aikomuksemme rajoissa. Se on lahja sielultamme, joka valpastaa meidät sille, mistä meistä meidän täytyy huolehtia, ennen kuin lähdemme, jottei siitä koidu ongelmaa myöhemmin.

Jos näemme tämän tuulahduksen menneisyydestä sisäisenä opastuksena tai intuitiona, ja näemme ennakolta, mistä voisi tulla ongelma matkalla, siirrymme ennaltaehkäisyyn masentumisen sijasta. Universumi haluaa meidän onnistuvan loistavasti ja joka tilanne, joka syntyy polullamme, on kutsu poistaa mahdollinen este, ennen kuin siitä tulee rajoitus sillä vapaasti virtaavalla polulla, jonka aiomme itsellemme. Sen sijaan, että sanomme "voi ei", voimme sanoa "kyllä, kiitos" ja tehdä lentoa edeltävän tarkistuksen, jotta voimme välttää ongelmat lennon aikana.

Lopuksi, silloin kun ilmaisemme aikomuksen vapautua kaikista esteistä polullamme, kutsumme kaikkia mahdollisia esteitä luoksemme, jotta voimme tarttua niihin. Universumi on tarkka reaktiossaan aikomukseemme eikä tuomitse meitä tai aikomustamme. Niinpä menneisyyden noustessa – ja se tapahtuu – näe se eri perspektiivistä. Tiedät, mitä on mahdollista tapahtua – olet kokenut sen jo.

Miten tämä tilanne tai ihminen sopii uuden mahdollisuutesi sisältöön?

Mitä parantumista ja vapautumista se edustaa, jotta voit nyt siirtyä eteenpäin helposti ja sujuvasti, ilman pelkoa tai katumusta tai syyllisyyttä?

Miten voit käyttää menneisyyttä käynnistämään inspiroidun voimaantumisesi siihen uskomisen sijasta, että se rajoittaa etenemistäsi?

Sinun ei tarvitse sammuttaa moottoria, kun näet menneisyyden lähestyvän, vaan voit käyttää sen läsnäolon tehdäksesi läpikotaisemman lentoa edeltävän tarkistuksen, jotta voit poistaa mahdollisen lennon aikaisen turbulenssin ja pitää energian virtaamassa tasaisesti elämässäsi ja jatkaa inspiroidun voimaantumisen polkua laajentaaksesi mahdollisuuksiasi ja potentiaaliasi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.