VALORÄJÄHDYS

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)

25.9.2017

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Pelkäättekö, että te olette väärässä ja maailma oikeassa? Että unelma rakastavasta maailmasta ei koskaan toteudu elämässänne? Ette ole yksin. On miljoonia, joilla on samanlaisia pelkoja.

Jokin aika sitten opitte, että ne jotka halusivat jäädä pelkoon tässä elämässä – tai pidempään kuin te – tekisivät sen edistääkseen toisten pelkoja. Että he yrittäisivät saada olonne tuntumaan vähäpätöisemmältä, kuin olette. Että teistä tuntuisi, että kaikki on menetetty. Luultavasti teillä on nyt noita tunteita.

Kuten normaalijakaumassa, jotkut ovat onnistuneet siirtymään sen pelon ulkopuolelle, että kaikki on menetetty. He tarkkailevat rohkeasti paikasta, jota te ette ehkä vielä oikein ymmärrä. On toisia, jotka haluavat pysyä pelossa ja vihassa – he eivät puhu kysymyksistä tuntemansa 3D-maailman ulkopuolella. Mutta valtava enemmistö, johon saatatte kuulua, pysyy siinä pelossa, ettei se suorita tehtäväänsä tuoda valoa maan päälle tässä elämässä.

Ette todellakaan ole yksin. Päivittäin on miljoonia maaolentoja ja muita, jotka kiipeävät valolaivaan ja jotka ovat kyllästyneet pelkoon ja tuskaan. Vaikka hiljattain kyytiin tulleet eivät aivan ymmärrä, mitä he etsivät, he tulevat ymmärtämään.

Ja olette te. Tiedätte tarkkaan, mitä haluatte saavuttaa, ja olette keskittyneet siihen vuosia, kenties vuosikymmeniä. Joten ette voi ymmärtää, mikseivät kaikki kurkota kohti valoaan tai jaa sitä. Te tunnistitte ensimmäisinä roolinne tässä uskomattomassa siirtymässä, ja olette kyllästyneet loistamaan majakkana, josta harvat tuntuvat välittävän.

Huolenne eivät ole oikeita, sillä valoa etsivien lukumäärä lisääntyy päivittäin ja niin myös niiden, jotka ovat maailmansa valaisemisen eri vaiheissa. Mutta noiden eri vaiheiden vuoksi tunnette sitä yksinäisyyttä, ettei mikään näytä muuttuvan ulkoisessa maailmassanne.

Olette vihainen, turhautunut ja peloissanne. Mitä jos meidän viestimme ja hyvin monien muiden kanavien viestit ovat valhetta? Mitä jos elämänne on tätä – muutama ripaus iloa siellä täällä? Ennen kaikkea, pelkäätte epäonnistuneenne siirtymäroolissanne uutterista ponnisteluista huolimatta.

Näin ei ole, sillä käynnistämänne tyytymättömyysaalto saavuttaa täyden syvyytensä muutamassa seuraavassa kuussa.

Olitte riittävän rohkeita käynnistääksenne tämän siirtymän, ennen kuin kukaan uskoi sitä mahdolliseksi. Peloista huolimatta loitte uuden sisäisen maailman itsellenne, ja sen tekemällä kosketitte niitä, jotka kyseenalaistivat sisäisen työnne viisauden.

Niin se on, että käynnistitte ketjureaktion, hyvin samanlaisen kuin dynamiittipötkön sytytyslanka, joka on sytytetty, ja liekki palaa johtaen räjähdykseen. Te jotka olette eturintamassa, olette tehneet niin ympäri maapalloa ja aiheuttaneet henkilökohtaisia maaräjähdyksiä ja näin universumien räjähdyksiä.

Samaan aikaan me universumeista olevat vakuutimme, että liekkinne eivät sammuneet ja te siirryitte pidemmälle ja nopeammin, kuin kuvittelitte. Nuo liekit ovat nyt riittävän suuria räjähdysten alkamiseksi viikkojen kuluessa tavoilla, joita ette ole odottaneet.

Saitte aikaan enemmän, kuin odotitte. Ponnistus joka säteilee ja osoittaa oikeaksi, että te ette ole yksin ja olette suorittaneet alkusiirtymänne loistavasti (suom. huom. sanatarkka käännös "lentävin värein"), sillä värit ovat tärkeä osa tätä siirtymää.

Maan värisävyt kehittyvät kylmästä sinisestä lämpimään keltaiseen. Ne jotka eivät voi hyväksyä tai hyväksy tätä uutta valoa, joko kokevat Maan kuolemasiirtymän tai jäävät PIENIIN pelkosaarekkeisiin. Aivan kuten pelon ollessa hallitseva tunne, oli pieniä saarekkeita, jotka pitivät ilon elossa.

Kenties ihmettelette, miksi pelon täytyy jäädä maan päälle. Vaikka pelko on osa maakokemuksenne tunnepakettia, se ei ole enää hallitseva tunne teillä tai muilla samassa siirtymäpaikassa.

Aivan kuten koko väriasteikko on osa uuden "sinun" näköhavaintoa, sama pätee tunteisiin. Vaikka ette ehkä pitäisikään lämpimästä ruskeasta yhtä paljon kuin voimakkaasta punaisesta, nautitte siitä ajatuksesta, että voitte valita värit, jotka sopivat parhaiten teille, että teillä on valinnanvapaus. Näin on tunteissanne. Jos ette sisällyttäisi pelkoa osaksi repertuaarianne – vaikka pieneksi osaksi – teillä olisi vaikeuksia ymmärtää iloa. Teillä on aina ollut ja tulee aina olemaan valinnanvapaus.

Oli teidän valintanne olla maan päällä tällä hetkellä. Ja on teidän valintanne jatkaa pelkotunteita. Olette nyt turhautunut – kenties vihainen. Missä on ilonne?

Ilonne on sisällä, kun muistatte, miten kauas olette päässeet. Ilo joka leviää ympäri maapalloa tavoilla, joita ette voi nyt ymmärtää, kun enemmän ja enemmän valoja alkaa loistaa ja luoda valon Maata, jossa on muutama pimeä nurkka siellä täällä. Ette pysty vielä kuvittelemaan, miltä sellainen valomassa tuntuu, mutta pystytte sitten, kun siitä tulee todellisuuttanne.

Ette muista, miltä syvä pelko tuntuu, sitten kun ilo on hallitsevaa, aivan kuten te jotka koette puiden lehtien putoamisen vuodenajan, ette tarkkaan muista lehdetöntä puuta, kun lehdet ovat tulleet takaisin.

Ette ole yksin – fraasi joka tulee joka päivä todemmaksi. Olette pelkästään globaalien pelko-oppituntienne lopussa, ja kuten on totta useimmilla opiskelijoilla, siirrytte innoissanne seuraavaan asiaan tai oppituntiin. Niinpä tämä pelko tuntuu liian uuvuttavalta, vaikka nykyinen pelkonne on vähemmän häiritsevää kuin vain muutama kuukausi sitten.

Ette ole enää yksi muutamasta maamajakasta. Olette nyt osa monista, jotka ovat saavuttamassa räjähdyksen valotason. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.