VALON ETSIMINEN

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)

22.1.2020

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kuivausrumpuni valo lakkasi palamasta kuukausia sitten. Koska en ole koskaan nähnyt, missä lamppu on, eikä minun ole koskaan aiemmin tarvinnut vaihtaa kuivausrummun lamppua, oletin sen olevan vaikeaa. Niinpä laitoin lampunvaihdon tehtävälistalleni asiana, joka vie paljon aikaa ja jonka hoidan sitten, kun on aikaa.

Joka kerta kun avasin kuivausrummun ja ajattelin lampun vaihtamista, olin masentunut. Minulla oli kuva, että minun täytyi poistaa rumpu ja kenties jopa purkaa sitä saadakseni homman tehtyä.

Sitten viime viikolla saatuani pyykin kuivattua, minulla oli tunne, että lampun vaihtaminen ei voinut olla kovin monimutkaista. Niinpä otin taskulampun, tungin pääni kuivausrumpuun ja katselin ympäri. Siinä ei ollut tolkkua, että olisi vaikea päästä käsiksi johonkin, mikä pitäisi vaihtaa melko säännöllisesti.

Pyöritin kättäni rummun sisäpuolta ympäri, ja yläosassa oli lamppu. Muutama nopea vääntö ja palanut lamppu oli kädessäni. Menin rautakauppaan, näytin myyjälle, mitä tarvitsin, ja kolmella dollarilla sain kaksi lamppua. Uuden lampun asentaminen vei alle minuutin, ja nyt kuivausrummun valo palaa jälleen.

Olin niin vakuuttunut, että se olisi vaikeaa, etten aiemmin edes ajatellut helpon ratkaisun etsimistä. Sitten tilanne muuttui pienestä harmista (minun ei oikeasti tarvinnut nähdä kuivausrumpuun) asiaksi, joka alkoi aiheuttaa kovaa ahdistusta joka kerta, kun ajattelin sitä.

Vanhan lampun poistaminen ja uuden paikalleen laittaminen – plus rautakaupassa käynti – vei alle kaksi minuuttia. Miksi tein siitä niin vaikeaa ja aiheutin itselleni niin paljon ahdistusta siitä?

Teemme näin, kun sallimme oletustemme asioiden mutkikkuudesta ohittaa sen mahdollisuuden, että ne voivat olla helppoja. Elämme nyt hyvin tärkeitä aikoja ja meillä on suuri vastuu energian pitämisestä niille muutoksille, joita tapahtuu maan päällä. Siinä määrin, että meillä voi olla taipumusta ajatella liikaa ja ylidramatisoida ja ylimutkistaa prosessia.

Mitä jos sen sijaan oletamme, että kaikki on helppoa? Esimerkiksi, miten monta kertaa päivässä ajattelet Maan pyörimistä akselinsa ympäri? Miten monta kertaa ajattelet kuun gravitaatiovoimaa Maahan, meriin ja kehoosi? Ajatteletko koskaan, että aurinko ei ehkä nousekaan huomenna?

Kaikki nämä ovat hyvin monimutkaisia ja kuitenkin hyvin yksinkertaisia prosesseja, jotka tapahtuvat joka päivä. Ne ovat tärkeitä meille – ilman niitä lakkaisimme olemasta. Mutta ne ovat osa elämänvirtaa, prosessia johon mekin osallistumme. Ja silloin kun yliajattelemme, ylidramatisoimme ja ylimutkistamme asioita, astumme pois tuosta virrasta ja teemme prosessista paljon vaikeamman, kuin se oikeasti on.

Meidän ei tarvitse etsiä tuota valoa – se on aina siinä. Meidän täytyy vain tietää, että se on siinä ja laittaa itsemme sen reitille, kun oletamme, että kaikki on helppoa, vaivatonta ja yksinkertaista. Mikä on helpoin, yksinkertaisin ja ilmeisin paikka löytää se valo, rauha, totuus ja ilo, jota haluamme ("ilmeisimmällä" tarkoitan paikkaa, jota emme yliajattele)?

Tämän opin kuivausrumpuni lampusta:

1. Jos prosessin pitäisi olla yksinkertainen, se luultavasti on.

2. Valo on luultavasti ilmeisimmässä paikassa, mutta ilmeisin paikka ei ole ehkä siellä, mistä katsoo ensin.

3. Mutkikkainkin prosessi muodostuu yksinkertaisista, pienemmistä askelista.

4. Jos pelkäämme, että jokin on liian vaikeaa, vie liikaa aikaa tai vaatii liikaa ponnistelua, niin ajattelemme liikaa tuota prosessia.

5. Kun näemme, miten yksinkertaista jokin on ja että pystymme tekemään sen kerran, niin emme koskaan unohda, miten se tehdään, ja voimme soveltaa tuota oppia kaikkeen muuhun.

6 Jos etsit valoa, löydät sen. Jos etsit ongelmaa, löydät sen ensin.

Toivottavasti voit käyttää näitä askelia yksinkertaistamaan elämässäsi jonkin, minkä ajattelet olevan todella vaikeaa, mutkikasta ja vievän paljon aikaa. Oleta, että tuon valon löytäminen on helppoa ja vaivatonta, ja se on. Mistä ajattelet löytäväsi tuon valon? Voitko olettaa tietäväsi, että se on siellä, ja sitten löydät sen kaikkialta, minne katsot?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.