HELMIKUUN 2020 ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)

2.2.2020

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Helmikuulla on muutama erityislahja, yhden niistä ollessa palindromipäivämäärä 02-02-2020, jota ei ole tapahtunut 909 vuoteen, ja seuraava tulee 12-12-2121. Meillä on tässä kuussa myös erittäin voimakas Merkuriuksen perääntyminen, mikä tuo esiin uusia oppitunteja ja meillä loppuu eräs 30 vuoden sykli.

Helmikuun teema on uudistuminen – on aika käyttää uuteen tarkoitukseen nuo vanhat oppitunnit ja alkaa harkita uusia vaihtoehtoja. Olemme nyt ylösnousemusmatkamme laajentumisvaiheessa, joten ei tapahdu hidastumista tai pysähtymistä – me vain etenemme jatkuvasti ja teemme kurssikorjauksia mennessämme. Ei ole virheitä, on vain energeettistä uudelleenharmonisointia ja -harkintaa.

Helmikuun alkaa pienellä helpotuksella niihin herpaantumattomiin energioihin, joita meillä on ollut joulukuusta 2019 saakka. Siis kenties pieni rentoutuminen on paikallaan ja ajan ottaminen sen pohtimiseen, mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun aloitimme tämän matkan. Muistatko tammikuun 1991? Päätämme syklin, joka alkoi silloin. Mitä teit tuolloin ja mikä on eri tavalla nyt? Tämä on iso juttu, koska siihen liittyy Saturnuksen kierto ja se on ollut iso tekijä tänä vuonna Saturnuksen ja Pluton yhtymän myötä. Voi, ei sekään ole ohi, se vain pitää pientä taukoa kuukauden tai kaksi, ja palaa sitten takaisin agendallemme.

Helmikuun Merkuriuksen perääntyminen on varjojaksollaan 2.2. alkaen, ja se on täydessä vauhdissa 16.2. Tämä perääntyminen on voimakas, koska se on Kaloissa, vastapäätä Neitsyttä, joka on Merkuriuksen toinen planeettahallitsija (vaikka minusta Kheironin pitäisi hallita Neitsyttä). Tässä Merkuriuksen perääntymisjaksossa meidän täytyy tarkastella marttyyri-parantaja-kysymyksiämme ja harkita, haluammeko edelleen säilyttää sielusopimuksemme, vastuumme, velvollisuutemme ja sitoumuksemme.

Vaikka on jalo ele olla parantaja, olemme saapuneet kohtaan, jossa emme voi enää pitää tuon tason energiayhteyttä toisten elämään ja heidän polkuunsa. Olemme muuttaneet osallistumistamme: lakanneet olemasta inspiroiva valonlähde ja sukeltaneet pää edellä heidän parantumismatkaansa. Tämän Merkuriuksen perääntymisen myötä meille annetaan tilaisuus muuttaa se sekä katsoa laajemmin, miten oma energiatraumamme pakottaa meitä osallistumaan niin voimakkaasti toisten parantamiseen.

Yritämmekö parantaa heidät vai itsemme? Tunnemmeko saavamme vahvistusta, jos parannamme heidät, ja tekeekö se henkilökohtaisesta kärsimyksestämme vähemmän intensiivistä? Olemmeko käyttäneet niin paljon energiaamme, aikaamme ja ponnisteluamme toisten parantamiseen, että olemme unohtaneet, miltä oma ilopolkumme näyttää?

Se on osa henkilökohtaista uudistumisteemaamme ja energiamme käyttämistä uuteen tarkoitukseen. Mitä voit tehdä omassa elämässäsi kaikella sillä energialla, jonka käytät toisten parantamiseen?

Ja helmikuun uudistumis- ja uudelleenkäyttämisteemaan viitaten, emme voi unohtaa Saturnuksen ja Pluton energiaa, joka vaikuttaa taustalla koko vuoden. Se pakottaa meidät jatkuvasti avaamaan mahdollisuusportaaleja, joita sielumme pitää meille, ja tutkimaan, miten käytämme energiaamme, tarkastellen energiarajojamme ja sitä, toimimmeko korkeimmassa potentiaalissamme, joka on täysin harmoniassa sielumme energiaprioriteettien kanssa.

Yksi aspekti josta ei puhuta liikaa, mutta joka on myös voimakas ja aktiivinen koko vuoden, on Pluton ja Erisin, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden energiasoturin, neliö. Erisin energiaa ymmärtääksesi ajattele televisiosarjan Xena-soturia. Totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolustajana hän taistelee altavastaajien, uhrien, marginaalissa olevien ja niiden puolesta, jotka eivät voi puhua omasta puolestaan.

Onko mikään ihme, että yhteiskunnan sorretuimmat, ihmis- ja lapsikaupan uhrit, saavat hyvin paljon huomiota, kuten myös valtava korruptoituminen politiikassa ja hallituksessa? Näemme paljon sitä paljastuvan tänä vuonna, kiitos Erisin toiminnan.

Vaikka meidän täytyy ryhtyä toimeen helmikuussa, meidän täytyy myös viettää aikaa pohdiskellen, tarkastellen vaihtoehtojamme, ollen avoin uusille energioille ja antaen itsellemme aikaa prosessoida suruamme täyttymättömistä odotuksista, menetyksistä ja pettymyksistä, kun harmonisoidumme uudelleen sielumme tarkoitukseen ja potentiaaliin, uudistaen sitoutumisemme 3D/5D-ylösnousemuspolkuun ja iloon, rauhaan, rakkauteen ja yltäkylläisyyteen.

Olemme tehokkain silloin, kun olemme parantunut, ehjä ja yhdenmukainen omalla energiapolullamme. Ota tässä kuussa aikaa harmonisoitua taas sielusi tehtävään, koska maaliskuu avaa täysin uuden potentiaaliportaalin, kun Saturnus siirtyy Vesimieheen ensimmäistä kertaa sitten tammikuun 1991. Kiinnitä turvavyöt ja säteile. Upeaa kuukautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.