VIHJEPUHELIN SOI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
16.3.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Muistan ne monet kerrat, kun universumi on yrittänyt estää minua tekemästä jotain, minkä minä halusin tehdä siitä huolimatta. Vaikka polulleni olisi laitettu miten monta estettä, painelin eteenpäin, päättäväisenä onnistua hinnalla millä hyvänsä. Ja maksoin siitä hinnan aikana, energiana ja päänsärkynä.

Miksi en nähnyt noita saamiani vihjeitä varoituksina, että polku jolla olin, ei ollut paras mahdollinen minulle, ettei se ollut linjassa niiden lopputulosten kanssa, joita halusin elämääni? Mikä sai minut etenemään suunnitelmissani, päättäväisenä kyntämään kaikkien tielläni olleiden esteiden läpi riippumatta siitä, mitä se vaati (ja joskus se vaati paljon!)?

Vihjepuhelin soi usein elämässäni enkä nosta luuria, koska en halua kuulla noita viestejä, mutta olen oppinut kuuntelemaan ja sitten odottamaan lisää informaatiota, koska vihjepuhelin kertoo minulle aina juuri sen, mitä minun tarvitsee kuulla.

Luulen, että tämä liittyy jotenkin siihen, että olen Oinas – voin olla hyvin jääräpäinen ja jatkaa taistelemista katkeraan loppuun saakka – mutta haluttomuudessani luopua pakkomielteistäni on läsnä myös pelkotekijä.

Mitä jos ei ole mitään sen ulkopuolella, minkä näin ainoaksi vaihtoehdokseni? Jos tämä ei toimisi, minun täytyisi aloittaa taas alusta ja olin panostanut aivan liian paljon aikaa, energiaa ja kovaa työtä tähän lopputulokseen antaakseni periksi, ennen kuin sain sen, mitä halusin? (Kuulostaako tutulta?)

Siis kun vihjepuhelin alkaa soida tapahtumina, tilanteita, merkkeinä ja vihjeinä joka suunnasta ja pyytää minua katsomaan jononkin toiseen suuntaan, teeskentelen vain olevani kuuro ja sokea ja olen piittaamatta niistä.

Yksi tilanne erottuu mielessäni mahtavana esimerkkinä tästä. Halusin työskennellä eräässä yrityksessä, ja olin onnistunut saamaan yhteyden toimitusjohtajaan ja pääsin haastatteluun. Tämä oli eturivin teknologiayritys, jota ihailin ja arvostin, ja halusin todella tämän työpaikan. Muutaman viikon päästä minulla oli haastattelu, jossa oli paikalla toimitusjohtaja ja se osastopäällikkö, jonka kanssa työskentelisin. Tiesin, että vahva tekninen taustani, vuosien ohjelmistoihin liittyvä tutkimus-, kehitys-, käyttöönotto- ja vianetsintäkokemus ja mahtavat projektinjohtotaidot olisivat etu tuolle yritykselle. Minulla oli hyvä ansioluettelo ja kokemus, mitä muuta tarvitsisin?

Toimitusjohtaja oli vaikuttunut, mutta toinen mies oli vähän hermostunut, koska olin kokeneempi ja pätevämpi kuin hän. Huomasin, että hän tarkasteli jatkuvasti minua, ja tiesin, että hänellä oli erittäin epämukavaa. (Ensimmäinen vihje)

Mutta koska olin tehnyt vaikutuksen toimitusjohtajaan, olin varma, että saisin tuon työpaikan. Niinpä pidin yhteyttä ja odotin työtarjousta. Sitä odotellessa sain useita muita haastattelutarjouksia, mutta kieltäydyin niistä, koska tiesin saavani tämän työpaikan. Kun soitin tuolle osastopäällikölle, hän ei ollut koskaan paikalla eikä hän koskaan vastannut soittopyyntööni. (Toinen vihje)

Sitten soitin toimitusjohtajalle, ja hän sanoi, ettei asia ollut hänen käsissään, vaan riippui osastopäälliköstä (siis toimitusjohtaja ei aikonut tukea minua). (Kolmas vihje)

Minulla oli tämän yrityksen yksi ohjelmisto, ja yhtenä päivänä, kuukausi haastatteluni jälkeen ja soitettuani taas yritykseen kysellen työtarjouksen perään, avasin työpöytäni laatikon ottaakseni sieltä tuon ohjelmisto-cd:n, ja se oli haljennut kahtia. Miten se tapahtui, on mysteeri minulle, koska pidin aina sitä tuossa laatikossa muiden levyjen kanssa, ja ainoastaan se oli rikki. (Neljäs vihje) Tiedätkö, miten paljon voimaa vaatii halkaista cd? Kokeilin kerran, eikä se ollut helppoa.

Niinpä soitin tuohon yritykseen, joka sijaitsi kaupungissani, ja pyysin uutta cd:tä, ja minulle sanottiin, että voisin poiketa hakemassa sen. Ajoin toimistolle ja kävelin ovelle. Heilutin vastaanottovirkailijalle ja vedin kahvasta, kun kuulin summeriäänen, mutta ovi ei auennut. Vastaanottovirkailija soitti useita kertoja summeria yrittäen avata oven, mutta ovi oli juuttunut kiinni. Lopulta hän nousi paikaltaan avatakseen oven minulle, mutta se ei auennut silti. (Viides vihje)

Minä yritin vetää sitä auki ulkopuolelta, hän työnsi sitä sisäpuolelta, eikä se vain auennut. Useiden yritysten jälkeen (hän sanoi, ettei sellaista ollut tapahtunut koskaan ennen), ovi avautui lopulta, ja sain cd:ni ja menin kotiin. Viesti oli selvä: ovi tuohon työpaikkaan oli juuttunut kiinni, ja minun täytyi katsoa muualle.

Se oli vain vienyt minulta kuukauden, kymmeniä puhelinsoittoja, paljon turhautumista ja joitain muita tilaisuuksia, jotka olisivat ehkä olleet parempia vaihtoehtoja, mutta olin torjunut ne, koska luulin, että tämä työpaikka oli minun.

Vihjepuhelin oli soinut äänekkäästi, mutten kuunnellut. Halusin tuon työpaikan ja tein kaiken, mitä voin, saadakseni sen. Vihjepuhelin on universumin tapa kertoa meille, että se mitä tavoittelemme, ei ole paras polkumme. Mutta koska se tapahtuu usein silloin, kun tunnemme olevamme tilanteessa, jossa on rajallisesti vaihtoehtoja, tai kun todella haluamme sen, mitä tavoittelemme, näemme vihjepuhelimen yhtenä esteenä polullamme.

Se on sitä, mutta se yrittää saada meidät muuttamaan fokustamme, siirtymään toiseen suuntaan ja päästämään irti tahdostamme ja antautumaan prosessiin. Miten voimme antautua, kun tarvitsemme työpaikan, haluamme tuon suhteen, sydämemme on mukana siinä, mitä tavoittelemme, tai ajattelemme, että se on upein mahdollinen asia? Meidän täytyy vastata vihjepuhelimeen ja kuulla ne viestit, joita siinä on meille.

Sitten voimme päästää irti siitä, mitä tavoittelemme kovasti (se on valtava vihje, kun haluamme jotain niin kovasti, että teemme mitä vain saadaksemme sen), ja näemme, mitä sen horisontin takana on. Kun olemme fokusoituneet tiettyyn lopputulokseen, meille tulee putkinäkö ja meistä tulee tietämätön kaikesta muusta. Perspektiivimme on poissa, kuten myös kykymme kyseenalaistaa, onko tämä oikea ja paras vaihtoehto meille.

Mitä kovemmin vihjepuhelin soi, sitä enemmän vastustamme avautumista niille viesteille, jotka meidän oikeasti täytyy kuulla. Sitten tunnemme, että meitä estetään ja olemme jumissa. Ja meillä on kaksi vaihtoehtoa: puskea eteenpäin tai pysähtyä odottamaan lisää informaatiota.

Voimmeko päästää irti tästä unelmasta ja luottaa, että toinen tulee sen paikalle? Se on vaikeaa, mutta jos vihjepuhelin soi, siinä on meille viesti, joka sisältää uuden vaihtoehdon. Ja on parhaan etumme mukaista nostaa luuri.

Soiko vihjepuhelin sinun elämässäsi? Mitä sellaisia viestejä siinä on sinulle, joita et halua kuulla? Voitko ottaa sen riskin, että ne ovat oikeita ja parhaita vaihtoehtoja sinulle, vaikka se merkitseekin, että sinun täytyy päästää irti siitä, mihin sydämesi on suunnattu, ja antaa universumin tuoda jotain muuta sinulle?

Et ehkä haluaisi tehdä sitä, mutta jos avaudut muille mahdollisuuksille, saatat yllättyä, mitä voi tapahtua. Näinä mielenkiintoisina transformaatioaikoina voimme pakahtua siitä, mitä elämässämme tapahtuu, mutta on aina muita ratkaisuja. Tässä on muutama asia, jotka voivat auttaa sinua pääsemään läpi vaikeista hetkistä elämässäsi: pysy tyynenä, fokusoituneena, puolueettomana ja tietoisena ja muista, että ajatuksesi luovat elämäsi joka hetki. Ajattele parhaita ajatuksia.

Kun pohdit tätä ja muita asioita, joita tapahtuu tänä aikana, muista:

* Hyväksy kaikki ymmärrys kiitollisuudella ja käytä sitä anteeksiantoon, irtipäästämiseen ja parantumisen joka tilanteessa.

* Antautuminen merkitsee vastustamisen lopettamista. Se ei merkitse periksi antamista. Joskus antautuminen on vaikein vaihtoehto, mutta se on usein viisain, erityisesti vihjepuhelimen soidessa luuri poissa paikaltaan.

* Pyydä opastusta ja vahvistusta, ja sitten odota, että sitä tulee sinulle.

Ennen kaikkea ole kiitollinen tästä tilaisuudesta olla osa ihmiskunnan uskomatonta 3D/5D-ylösnousemusintegrointia ja siirtymistä jumalaiseen yhdenmukaisuuteen ja Itse/itsetietoisuuteen, kun me kaikki ylösnousemme ihmeiden värähtelyyn ja jatkamme 3D/5D-ylösnousemusintegrointivaltatietä eteenpäin.

Monia siunauksia näinä taianomaisina ja uskomattomina aikoina,

Jennifer Hoffman

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.