MIKSI TARVITSEMME ANKKUREITA

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)

Huhtikuu 2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Laivan ankkurin tarkoitus on estää sitä ajelehtimasta virtausten mukana. Jos merimiehet eivät käyttäisi ankkuria, heidän laivansa ajelehtisi päämäärättömästi satamaa ympäri tai merelle, jos se joutuisi oikeaan virtaukseen. Ankkureilla on hyödyllinen tarkoitus: ne auttavat kontrolloimaan laivan liikettä, kun kapteeni haluaa pysyä yhdessä paikassa, jotta voidaan tankata, korjata, siivota, tai hän tarvitsee taukoa. Ja kun on aika lähteä eteenpäin, ankkuri vedetään ylös ja laiva on vapaa kulkemaan. Ankkurit ovat hyödyllisiä, kun niitä tarvitaan, ja kiusankappale, kun ei tarvita, ja jujuna on tietää, milloin ne ovat tarpeellisia ja milloin on aika "punnita ankkuri" ja tuoda se takaisin laivaan, koska on aina lähteä.

Jos energia liikkuisi aina eteenpäin, meillä ei olisi koskaan tilaisuutta harkita uudelleen vaihtoehtojamme ja päättää, onko suuntamme oikea meille, tehdä kurssikorjauksia tai ottaa lepoaikaa. Ja kun laajennumme 3D-polariteetista 5D-kaksinaisuuteen, 3D-tiheydestä luovaan 5D-laajentumiseen, 3D-aikajanoiltamme puuttuu laajentumiskyky käsitellä näiden energioiden sisäänvirtaus. 5D-energia tarvitsee enemmän tilaa, kuin 3D antaa, joten meidät pysäytetään raiteillamme ja lasketaan ankkuri, jotta voimme vapautua painolastista ja tehdä tilaa tuolle energialle.

Nämä pysähtymisajat voidaan ajoittaa planeettojen perääntymisiin, tai sitten ei. Ne palvelevat tärkeää tarkoitusta ja sallivat meidän suunnitella energialaajentumistamme ja laajentaa energia-astiaamme vastaanottamaan 5D-energiaa. 3D-liike on lineaarista ja kuten olet luultavasti kokenut, voit kulkea suoraa viivaa pitkin vain tiettyyn pisteeseen ja sitten sinulta loppuu energiatie. Todellisuutesi ei enää sovi sinulle, se ei enää tunnu oikealta ja siitä tulee rajallinen ja rajoitettu, ja haluat jotain muuta. Sen sijaan että lisäät uuden 3D-tason todellisuuteesi tuolle energialle (mikä ei toimi), pysähdyt, jotta voit heittää pois painolastia ja tehdä tilaa uudelle energialle, joka odottaa sinun tekevän tilaa sille.

Ankkurit siis heitetään veteen, koska on aika harkita uudelleen, löytää uusi tarkoitus, päästää irti, kalibroida uudelleen, ajatella uudelleen – kaikki perääntymissanoja jotka pätevät myös siihen, kun tiedämme, että uusi energia antaa meille kurssimuutoksen. Voisimme turhautua jumissa olemisen tunteeseen ja lähteä mihin tahansa suuntaan, mutta jos olet tehnyt niin, tiedät, ettei se ole paras vaihtoehto. Sen sijaan voimme käyttää tämän energian hidastumisen laskeaksemme ankkurin ja ajatellaksemme seuraavia liikkeitämme.

Riippumatta siitä, laskemmeko ankkurin tarkoituksella vai heräämmekö yhtenä päivänä havaitsemaan, että kaikki seisoo paikoillaan elämässämme, ankkuri pitää meidät paikallaan, jotta voimme integroitua, harmonisoitua, maadoittua ja tasapainottua uudelleen ja löytää uuden keskittymispisteen energiallemme. Tavallisesti turhaudumme ankkurissa ja yritämme vetää sen ylös jo kauan ennen, kuin olemme valmis seuraavaan liikkeeseemme. Luulemme ankkurin olevan ongelma, mutta se on siunaus, joka antaa meille aikaa luoda elämäämme sitä tilaa, jota 5D-energia vaatii.

Niinpä yrittäessämme vihaisesti siirtää ankkuria, sivuutamme sen todellisen tarkoituksen: pysäyttää 3D-liike, jotta voimme tehdä tilaa 5D-laajentumiselle. Se auttaa meitä ns. kunnostamaan laivamme päästäksemme paikkaan, jossa eteenpäin liikkuminen ei häiritse meitä, kun luomme lateraalista laajentumista, joka on välttämätöntä 5D-integroitumisen loppuunsaattamiseksi. Jos haluamme täyden hyödyn moniulotteisesta 5D-elämisestä, niin meidän täytyy antaa itsellemme aika, jonka tarvitsemme sopeuttaaksemme energiamme sallimaan tuon integrointitason.

Käytä ankkuriaikaasi siihen, mikä näyttää tulevan luonnostaan sen aikana: siivoa elintilasi, päästä irti sellaisesta, mikä ei enää palvele sinua, arvioi suhteitasi ja vapauta ne, jotka pyytävät sitä. Laivat tarvitsevat aikaa poissa avomereltä ja aalloista tehdäkseen korjauksia, ottaakseen tavaraa tai löytääkseen turvasataman, ja niin mekin. Ole avoin uusille mahdollisuus- ja potentiaalitasoille, salli uusien kokemusten ilmestyä horisonttiimme ja ole rauhassa prosessin virtaamisen kanssa, koska tiedämme, milloin on aika nostaa ankkuri ja siirtyä uuteen moniulotteiseen todellisuuteemme ja milloin olemme tiptop ja valmis matkamme seuraavaan vaiheeseen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.