MAALISKUUN 2016 ENERGIAENNUSTE: KORKEAMPIEN ULOTTUVUUKSIEN VAIVATTOMUUS

Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
1.3.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Seuraava on kirjoitettu puhtaaksi ja editoitu Leen videoviestistä.

Hei kaikille ja tervetuloa maaliskuun 2016 energiaennusteeseen, joka tulee teille Palo Altosta, Kaliforniasta.

Vedetäänpä muutama kerta henkeä yhdessä ennen mitään muuta.

Ensin hengenveto siellä, missä olet juuri nyt, aistiaksesi kaiken, mitä ympärilläsi tapahtuu … äänet tai tunteet.

Ja hengenveto kutsumaan maaliskuun energiat elämääsi.

Maaliskuu on merkki täysin uudesta alusta – ei vain vuodelle 2016, vaan se päättää myös kuluneet neljä kuukautta. Marraskuu ja joulukuu olivat hyvin vahvoja, kaoottisia ja voimallisia kuukausia tällä planeetalla monin eri tavoin ja tämä jätti monille ihmisille tavallaan krapulan tunteen tammikuun ajaksi. Monet raportoivat velttoudesta, matalasta energiatasosta tai suuresta tiheydestä ja vaikeammista kokemuksista itsessä tai ulkoisessa maailmassa.

Helmikuu kantaa edelleen jonkin verran samaa, mutta vähän enemmän vetävää ja työntävää energiaa. Ajattele haitarivaikutusta tunteisiin, ajatuksiin ja kokemuksiin elämästä. On siis voinut olla hyvin kuolleita aikoja, mutta sitten todellista pelon tai muiden tunteiden puristamista sinkoamaan sinut laajempiin kokemuksiin. Helmikuun ennusteessa puhuin heräämisenergian tulemisesta hyvin voimakkaana useammille ihmisille kokonaisuudessa. Olemme kaikki eri paikassa matkallamme, mutta kollektiivinen lanka kulkee planeetan läpi tiettyinä aikoina. Ja heräämisenergia, joka heräsi taas voimakkaammin helmikuussa oltuaan horroksessa useimmilla ihmisillä useita kuukausia, tulee esiin todella isosti maaliskuussa, huhtikuussa ja siitä eteenpäin kesää kohti.

Teille jotka olette tunteneet olevanne talviunilla, tämä merkitsee, että jos helmikuu ei jo alkanut tuoda teitä lempeästi ulos siitä, maaliskuu avautuu teille varsinaisella pamauksella. Pamauksella takaisin elämään. Ja pamauksella takaisin tuntemiseen, olemiseen ja tekemiseen – noihin kolmeen tekijään, jotka saavat olon tuntumaan hyvin elävältä.

Kätketty lahja itsensä vertaamisessa muihin

Te jotka koitte helmikuun hyvin intensiivisenä, olette luultavasti käyneet läpi pelkohuuhtelun – intensiivisiä tunteita ja paljon oireita, kuten tunne, että on eristynyt kaikista muista. Tämä on voinut näkyä myös tunteena, että olet orpolapsi perheen keskellä, tai vertailemisena toisiin – toisten ihmisten elämän katsomisena toivoen, että teillä olisi enemmän sitä, mitä heillä on. Näiden lasien kokeileminen on tietysti aina vaarallista, koska kun vertaamme itseämme johonkin toiseen, emme oikeasti tiedä, mitä heillä tapahtuu. Meillä voi olla se ajatus, että heidän elämänsä näyttää sellaiselta, jonka haluamme, mutta emme todellisuudessa tiedä, miten he tuntevat tai kokevat tuon elämän itse. Emme tiedä, mitä he kaipaavat, emmekä myöskään tiedä, millaista meillä olisi, jos meillä olisi tuo elämä, koska se näyttäisi erilaiselta meillä.

Kun vertaamme itseämme toisiin, jäämme usein kiinni itsemme tuomitsemiseen ja oman energiamme supistamiseen. Se on kuin ajatus, että meidän täytyy jäädä kotiin, kun kaikki muut saavat mennä juhliin. Totuus on, että jos voimme oppia kulkemaan noita juhlia kohti ja tunnistamaan, että jos on juhlat, jotka voimme nähdä, joita voimme tarkkailla ja maistaa, niin voimme myös liittyä niihin, kun kuljemme tämän sisäisen supistumisen läpi. Sitten oivallamme, ettei supistuminen ole välttämättä negatiivinen voima, jota käytämme itsemme piiskaamiseen vähän kovemmin tai lisäämään itsemme tuomitsemista. Sen sijaan katsomme valoa, jota kohti haluamme kulkea.

Tarkoituksella eläminen ja kumppanuus toisten kanssa

Monilla teistä oli helmikuussa tätä polariteettitanssia valon ja pimeyden välillä, josta puhuin, ja se voi olla erittäin nopeaa. Yhtenä päivänä voi tuntua todella kevyeltä ja elävältä, ja sitten seuraavana päivänä: "Yäk, mitä tapahtuu? Miksi olen taas tässä vanhassa tarinassa?" Monilla ihmisillä ympäri planeettaa jatkuu tämä heräämisenergia. Ja teillä jotka ette enää esitä sitä draaman, konfliktin tai kilpailun kautta toisten ihmisten kanssa, heräämisenergia alkaa vapauttaa teidät vanhan kulttuurin energioista.

Alatte huomata nyt maaliskuussa enemmän tarkoituksella elämisen tunnetta joka hetki ja tunnette yhteyttä siihen, mitä teette. Ja jos et vielä tunne yhteyttä siihen, mitä teet, osaat hyvin nopeasti a) muuttaa sen tai b) pyytää korkeampaa itseäsi tai universumia auttamaan sen muuttamisessa. Ja sinusta tulee erittäin hyvä siihen tanssimisessa sen sijaan, että istut itkemässä sitä muutaman päivän. Sen itkeminen muutaman päivän ei ole mikään ongelma, jos sinun täytyy tehdä se, mutta sanon sitä, että monet meistä eivät enää pysty olemaan tiheydessä aivan niin pitkään.

Voi olla intensiivistä ja nopeaa, kun kuljemme noiden supistumisvaiheiden läpi. Mutta kun menet maaliskuuhun, koet paljon avaavampia ja synkronistisempia suhteita ihmisten kanssa, erityisesti jos tämä on ollut tarinasi pari viime kuukautta. Maailmaasi tulee ihmisiä, joiden kanssa tunnet "energiarätinää", ja pystyt olemaan heidän kumppaninsa myriadeilla tavoilla ja tekemään jotain hyvin uutta ja voimakasta itsellesi. Tämä kaikki siis tulee.

Teille jotka nyt sanotte: "Ääh, minusta tuntuu, että haluan edelleen olla hiljaa ja pysyä kotona" (tiedätte tekevänne sen!), sanon sen, että ikkunasta tulee vähän enemmän valoa ja huomaatte sen. Ja menette ulos ja liitytte ihmisten seuraan, kun tunnette olevanne valmis.

Joka tapauksessa nämä voimakkaammat energeettiset heräämiset joiden tulviminen jatkuu planeetalle, kahmaisevat nyt enemmän ja enemmän ihmisiä.

Luova voima ja innovatiiviset ratkaisut

Toinen asia jonka sanon tässä kuussa voimakkaaseen heräämisenergiaan liittyen, on, että luova voima tulee käyttöön planeetalla hyvin isosti. Kyllä, voit katsoa ongelmia, joita kohtaamme. Ja kyllä, voit katsoa joitain asioita, jotka yhdellä hetkellä pelottavat sinua ja toisella saavat ihmettelemään, miten ne ratkaistaan. Mutta on valtavaa ratkaisuenergian sisäänvirtausta seuraavien neljän, viiden vuoden kuluessa, helvetin paljon innovaatioita, uutta ajattelua ja uusia tapoja tehdä asioita. Niinpä vaikka jotkut lähteet ja ihmiset keskittyvät negatiiviseen, me jotka olemme täällä ollaksemme juuri tässä esiintulevan tietoisuuden tanssissa, olemme valmiita muuttumaan siinä, miten asioita tehdään täällä ja miten asiat liikkuvat täällä. Huomaamme itsemme pyyhkäistävän yhteisötoiminnan ja muutoksen aaltoon, joka on hyvin luonnollinen.

Voit rentoutua … valo löytää sinut

Pointtini on, ettet tee tätä enää yksin. Ja teillä jotka olette tunteneet itsenne yksinäiseksi soturiksi pitkään, osa surusta jota olette tunteneet viime kuukausina, on irtipäästämistä tuosta tarinasta. Se on irtipäästämistä siitä ajatuksesta, että teidän täytyy olla yksinäinen valotyöntekijä, teidän täytyy olla yksinäinen parantaja, teidän täytyy olla yksin vastuussa toisista. Nuo vanhat tarinat ovat kuolemassa kehosta hyvin todellisella energeettisellä tavalla ja ne ovat olleet kuolemassa muutaman vuoden monilla teistä, mutta ne ovat menneet todella myllyn läpi muutamana viime kuukautena. Kun tarinat lähtevät, tunnette vapautumisen ja energiatulvan kehossanne.

Ehdotan, että sen sijaan että sinun täytyy tietää, mitä teet tuolla energialla, muut valot maailmassa (valot toisissa ihmisissä ja tilanteissa ja tilaisuuksissa) tulevat etsimään sinut. On magneettiyhteys, johon osallistut.

Niinpä yleisviestini teille jotka tunnette tämän valon ja tämän heräämisenergian, on: teidän ei tarvitse tehdä paljon tässä. Heräämisen ja toisilla ulottuvuustasoilla toimimisen koko kauneus on siinä, että asiat virtaavat vaivattomasti.

Suremisesta ratkaisemiseen

Te jotka surette edelleen menneitä tarinoita, ette sure ainoastaan omaa tarinaanne, vaan lopetatte pitkän suhteen, jossa olette surreet muiden ihmisten ja maailman puolesta. Niinpä jotkut teistä surevat planeettaa, eläimiä, niitä jotka käyvät läpi suurta kärsimystä tällä hetkellä. Monet teistä siirtyvät pois tuosta olemistavasta – ei siksi, että teistä tulee vähemmän myötätuntoinen, vaan koska olette vielä hyödyllisempi, kun ette yritä niin parantaa ja prosessoida kärsimystä. Teistä tulee osa ratkaisua juuri noissa elämän, Maan ja ihmiskunnan aspekteissa, joita olette surreet. Niinpä kyse on valtavasta muutoksesta.

Monille teistä on tunteellisesti hyvin intensiivistä katsoa taaksepäin kulunutta 6-12 kuukautta ja sanoa: "Vau! Pääsin läpi tästä!", koska on tapahtunut todellinen puhdistus. Ja vuodet 2016-2020 ovat todella tärkeitä siinä, miten paljon muutoksia ja innovaatioita tapahtuu, millä vauhdilla niitä tapahtuu ja miten opimme kulkemaan nopeammin niiden kanssa täysin uudella maadoittumistasolla – ja hyvin erilaisella olemistavalla.

On siis paljon uutta kaikille! Se on hyvin jännittävää. Ja se on myös hyvin elävää ja hyvin totta.

Älä siis huolestu, jos putoat itsessäsi "kuolleeseen hetkeen", jolloin tunnet palanneesi taaksepäin tai tunnet vähän kuolemaenergiaa. Se on osa eläväksi tulemisen tanssia. Ja tätä tapahtuu ympäri planeettaa.

Tulen Berliniin ja Lontooseen

Kiitos teille kaikille, jotka tulitte katsomaan minua New Yorkiin viime perjantaina. On aina nautinto olla kanssanne ja toivon, että teen sitä enemmän tämän vuoden toisella puoliskolla.

Sen aloittamiseksi, ainoa "Yksityinen energiamestaruusretriittini" Euroopassa 2016 on Berliinissä viikonloppuna 21.-22.5.

Pidän myös Lontoossa kaksipäiväisen "Vallankumouksellinen rakkaus" –työpajan Steven Washingtonin ja Meg Fenwickin kanssa, ja olen Mieli, keho ja henki –festivaaleilla toukokuussa. Muista live-tapahtumista ilmoitetaan pian.

Tämän kuukauden mp3-nauhoitus – matriisista pakeneminen

Teille jotka olette Portaalissa, niin tämän kuukauden mp3 on "Matriisista pakeneminen". Jos et ole Portaalin jäsen, voit saada sen kaupasta, mutta Portaalin jäsenet saavat kuukausittaisen mp3:n ilmaiseksi sekä kuukausittaisen kysymys- ja vastaussessioni suorana.

Täysin uusi videoformaatti tulossa!

Ja lopuksi … Tämä on viimeinen kuukausittainen energiaennuste, jonka teen. On ollut mielessäni ja tietoisuudessani melko pitkään, että tätä formaattia täytyy muuttaa jotenkin. En halunnut vain jättää teidän kaikkien laivaa, erityisesti koska hyvin monet teistä (varsinkin tavatessamme) kertovat, miten paljon tämä auttaa teitä. Ja kuuntelen teitä siinä. En mene pois, mutta tiedostan, ettei kuukausiformaatti ja sen ajoitus ole ollut aivan yhtenevä viimeaikaisten energioiden kanssa. Niinpä aion jatkaa energiapäivityksiä lyhyemmässä muodossa ja säännöllisemmin sekä erillisiä videoita oireista.

Jos siis olet uutiskirjelistallani tai seuraat minua Facebookissa, tiedät, milloin näitä videoita ilmestyy. Olen tehnyt neljä vuotta ja yhden kuukauden näitä energiaennusteita, joten kiitos teille kaikille, jotka olette olleet kanssani tässä formaatissa. Odotan innolla jatkoa teidän palvelemisellenne jossain tulevassa formaatissa, joka syntyy tulevina vuosina.

Isosti rakkautta kaikille. Mahtavaa maaliskuuta. Ja näen teitä tässä kuussa ja tulevina kuukausina vähän eri tavalla.

Lee
x

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen. Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.