ETSIMISESTÄ LUOMISEEN – ITSEN UUDET ILMAISUMUODOT

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)

30.7.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Elämän uudelleenarviointi ja uudelleenjärjestely tästä hetkestä eteenpäin

Onnellista elokuuta! Kun menemme kohti Leijonan uutta kuuta, tunnemme vääjäämättä HYVIN tervetulleen muutoksen uuden kuukauden värähtelyssä, jos emme jo tunne.

Heinäkuu osoittautui hyvin myrskyisäksi TYHJENNYSkuukaudeksi, joka vaati mestarillista fyysistä ja tunnenavigointia, kun taas seuraavina neljänä viikkona nähdään vuoroveden kääntyvän ja muodostuu liikevoimaa siirtymiseksi uudelle henkilökohtaiselle polulle.

Tunnemme enemmän liikettä eteenpäin, enemmän keveyttä ja enemmän vaivatonta luomista, kun kuukausi tekee tietä pitkään odotetuille henkilökohtaisille selkeytymisille ja avautumisille. Näissä paljastuvissa energioissa on myös mahdollista puhdistaa kehojärjestelmämme, välttämättömänä valmisteluna merkittäviin uusiin läpimurtoihin ja edistymiseen.

Uudessa raportissa puhun heinäkuun kauhuista ja siitä, miksi uusia energioita ilmaantuu ja miten ne valmistelevat meitä uuteen merkittävään uudelleenkalibrointiin, joka tulee syyskuussa.

Etsimisestä luomiseen – Itsen uudet ilmaisumuodot

Ennen kaikkea … HENGITÄ. Vaikka perimmiltään kaikki tapahtu rakkauden vuoksi, tosiasia on, että olemme kaikki käyneet läpi superlatautuneita, hyvin riitasointuisia ja epäharmonisia energioita tässä kuussa, ja riippumatta siitä, oletko "maailmassa" vai "maailmasta", se kirvelee silti osittain.

Tragedioita, onnettomuuksia, luonnonkatastrofeja, yhteiskunnallista ja poliittista järjettömyyttä, taloudellista epävakautta jne. … nämä kaikki potkivat esiin (heijastavat) voimakkaita kollektiivisia ydinpelkoja, joista ihmisperheen joka osa on jollain tavalla vastuussa. Mutta koska tiedämme, että nämä energiat voidaan alkemisoida vain sisältä käsin, tehtävämme mullistushetkinä on täsmälleen se, mitä olemme harjoitelleet suojaisessa kotelossamme useita vuosia … ankkuroituaksemme sisälle, tutkiaksemme omia reaktioitamme näihin energioihin, muuntaaksemme/ylittääksemme kaikki henkilökohtaiset ristiriidat ja palataksemme sitten suuremman kuvan perspektiiviin MAHDOLLISIMMAN NOPEASTI. Huutele ja toista.

Tämä prosessi ei ole tietenkään meille vieras, mutta useat viime viikot ovat testanneet kovasti päättäväisyyttämme.

Kesä/talvi alkoi ehdottomasti kivikkoisena, mutta opimme, että mitä enemmän tulemme uskolliseksi Itsellemme ja mitä enemmän vedämme energiamme pois kaikesta ulkoisesta (sielun eheytyminen) – siitä mikä ei enää palvele omaa ainutlaatuista mestaruuspolkuamme – sitä enemmän meillä on käytettävissä energiaa Itsen ylläpitämiseen, synnyttämiseen ja oivaltamiseen. Kapea-alainen keskittyminen sielumme polkuun sekasortoisina aikoina, ei mahdollista meille ainoastaan irrottautumista ulkoisesta kaaoksesta, vaan antaa meille myös tilaisuuden siirtyä eteenpäin omista haavoistamme … noista rakkaudettomista aspekteista, jotka hajoavan maailman kokeminen edelleen laukaisee.

Niille jotka ovat käyttäneet tämän (päivänseisaus) energiatyönnön siirtymiseksi täydemmin riippumattomuuteen … onneksi olkoon! Tämä on todella hetki juhlia mestarimenestystänne, myös ympärillämme tapahtuvan myllerryksen keskellä. (Uudesti)synnymme tuon levottomuuden SISÄLTÄ, ja kaiken todennäköisyyden vastaisesti nousemme … feenix-tyyliin. Varsinaisesti olemme (edelleen) siirtymässä uuteen korkeampaan luomissyklin, jossa nähdään niiden jotka ovat valmistautuneet, siirtyvän kaikkien kadotettujen osiemme etsimismatkalta luomaan korkeimman ilmaisun Itsestämme muotoon.

Tässä kohtaa käytännön mestaruutemme kohtaa taian fyysisessä maailmassa, ja se aiheuttaa selvän syvenemisen kehossamme ja elämässämme, ennenkuulumattoman maadoittumisen, kun sielumme valo astuu meissä paikkoihin, joita ei ole koskaan ennen valaistu. On ollut erittäin haastava vaihe (erityisesti fyysiselle keholle) kestää niin paljon valoa, herättää niin paljon elämänvoimaa aionien ihmisunen jälkeen, mutta me teemme sen (!), ja lähteideni mukaan teemme sen vielä suuremmalla itseluottamuksella 8-8-portin vuoksi.

Kun laskeudumme (laskemme jumaluutemme) syvemmälle maahan, meidät heitetään jo peliin, ja meidän täytyy harjoittaa mestaruuttamme enemmän kokemusperusteisesti. Olemme uineet NIIN paljossa epävarmuudessa, niin vähän motivaation ja niin vähän selkeyden kera seuraavista askelistamme, että meillä ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin antautua hiljaisuuteen, löytää mukavuutta valtavasta epämukavuudesta ja luottaa olemuksemme joka solulla, että kaikki on hyvin. Ja kaikki aina on, kuitenkin korkeamman tietoisuuden työtä on nyt harmonisoitua tuohon valintaan/aikajanaan/todellisuuteen joka ikinen hetki .

Olemme siirtymässä luomisspiraalin uudelle askelmalle ja astumme henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen ilmaisun uudelle tasanteelle, ja tämä on erittäin monimutkainen ja perinpohjainen irrottautumisprosessi kaikista asioista, joihin energiaamme on ulkoisesti panostettu, jotta voimme yhdistyä taas täysin omaan lähteeseemme, omavaraisuuteemme. Heinäkuu on ollut hirviökuukausi tässä mielessä, mutta toivottavasti olet alkanut Leijonaportista saakka (26.7.) nähdä valoa (tulta) erittäin pitkäksi ja pimeäksi osoittautuneen tunnelin päässä. Jos et, niin näet omana täydellisenä aikanasi.

Kun uusien luomisenergioiden kiihtyminen jatkuu ja kaksinaisuuden jätettä pyörii ympäri, saatamme huomata, että meidän täytyy ponnistella ylimääräistä virittyäksemme omaan rakkauteemme ja keskittyäksemme siihen … mutta vakuutan, että se on aina vakio melko aggressiivisten purkamisraunioiden alla. Jos kamppailet vakautumisen kanssa, työskentele uutterasti joka hetki niiden korkeampien aspektiesi kanssa, joita tarvitaan siirtyäksesi tietoisesti ja jatkuvasti korkeampaan todellisuusohjelmaan, määräyksellä.

Ajatukset ilmentävät paljon vaivattomammin nyt. Muista voimasi valita korkein käytettävissäsi oleva todellisuus kaikkina aikoina. Käske auktoriteettiasi muuntamaan todellisuutesi tahdonalaisesti. Kunnioita tönäisyjäsi. Kuuntele kehoasi. Tarkkaile purkautumista kiintymättömänä. Päästä jatkuvasti irti kaikista taajuuksista, jotka eivät ole yhteneviä sielusi aikomusten kanssa. Pidä (sydän) energiasi liikkeellä. Huuhtele "toroidikenttääsi" kultaisella valolla.

Mikä tärkeintä ennen KAIKKEA muuta, pysy uskollisena ITSELLESI.

Kuten aina, pidä kätesi ja jalkasi ylösnousemuskammiosi (torus) SISÄLLÄ koko ajan ja yritä nauttia siitä, mikä merkitsee perimmiltään elämäsi kyytiä!

[Suojattu osuus. Koko raportin ja kommenttien lukemiseksi katso nettisivuilta jäsenyysvaihtoehdot ja –hinnat tai osta yksi raportti.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.