PYHÄ LAPSI JA LUOMISEN KOLMIYHTEYS

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)

28.8.2018

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Etenemme hitaasti ulos syvän transformaation intensiivisestä jaksosta, joka oli kaivamista tulevia, hämmästyttäviä elämänmuutoksia varten.

Joka vuoden syyskuu tuo meille merkittävän syntymiskohdan, mutta tämä vuosi on kaikkien syntymien äiti siinä mielessä, että kaikilla valmistautuneilla on tilaisuus oivaltaa kolmiosaisen Jumalatietoisuuden viimeinen aspekti.

Uudessa raportissa puhutaan jumalaisen luomisen pyhän kolminaisuuden syntymästä, joka tapahtuu synnittömästä sikiämisestä, sekä siitä, miksi se on hyvin oleellista itsen uudelleenluomiselle ja tulevan vuoden 2019 (universaali 3) tarkoitukselle.

Pyhä lapsi ja luomisen kolmiyhteys

Horjuessamme ulos Merkuriuksen ja Marsin perääntymisestä … ja kaiken kukkuraksi kolmen elämää muuttavan pimennyksen jälkeen … on suhteellisen riskitöntä sanoa, että olemme nyt siirtymässä melko laajaan täyskäännösjaksoon.

Melkein kolme kuukautta tarkkailtuamme ja hoivattuamme kärsivällisesti (ydin tai sisäisen lapsen) haavojemme alkulähdettä … erityisesti sitä missä nuo haavat kohtaavat fyysisyytemme … ja samalla oltuamme täysin läsnä poikkeukselliselle kosmiselle ja taivaalliselle kätilömekanismille, joka auttaa meitä kaikkia synnyttämään uutta elämää, siirrymme nyt välttämättömään sopeutumisjaksoon. Alamme vasta suunnata uudelleen elämänvoimaamme, kun energiavirta muuttuu sisäisestä ulkoiseen maailmaan, ja tämä tuo tietoisuuteemme vastaavia muutoksia, joille meidän täytyy olla täysin läsnä tänä aikana.

Olemme olleet useita viikkoja ilman vakaata jalansijaa, ja näin ei ole mitään sattumaa, että aloitamme uuden matkamme maanläheisen Neitsyt-auringon tuella, joka auttaa meitä armollisesti pääsemään taas jaloillemme. Tämä on melkoinen siunaus, kun poistumme elämäkäytävästä … hyvin kirjaimellisesti siinä mielessä, että kävelemme ulos vanhoista nahoistamme, vapautamme itsemme kärsimyksen viime vaiheista ja astumme samanaikaisesti uuteen/aitoon nahkaamme.

Ne jotka ovat uuden Maan tietoisuuspioneereja, ovat omistautuneet kuusi viime vuotta (vuodesta 2012 eteenpäin) täysin alemman itsen jokaisen vanhentuneen aspektin poistamiseen ihmisen selviytymismatriisista, ja nyt vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä valmistaudumme siirtymään uuteen evoluutiospiraaliin, joka syntyy pyhästä kolminaisuudesta.

Meidän jotka teimme (sisäisen) työn selvittääksemme tien eteenpäin, on aika viedä fyysisyytemme kaksinaisuuden yli ja ammentaa rajattomasta elämänvoimavarastosta, joka on käytettävissä ja jota tarvitaan uuteen ja urheaan elämäämme, joka on ennalta suunnitellun kaltainen. Tämä tulee nyt mahdolliseksi sen avulla, mikä tunnetaan "triangulaationa"luomisen kolminaisuutena .

Tähän hetkeen, tähän vuoteen, asti varaukseton fokuksemme oli itsemme saattamisessa feminiini-maskuliinitasapainoon. Tällä hetkellä, ensi vuonna, fokus siirtyy kolminaisuusprinsiipin kehittämiseen … jumalaisen sisäisen lapsen elämiseen (ääneen) ja rakkautena luomiseen.

Uuteen matkaamme sisältyy aidon elämän rakentaminen harmoniassa todellisen itsemme kanssa. Sekoittamatta sitä karmaelämään, jonka (myös) loimme esittämään palautusmatkaamme, tämä (toinen) elämä on tulosta synteesistä … mies-nais-, sisäinen-ulkoinen- ja ihminen-jumala-energioiden tasapainokohta, joka syntyy mystiseen avioliittoon vihkimisestä, mikä alkoi maalis-huhtikuussa.

Jos et muista niin kauas taaksepäin … ja kuka muistaa … (alemman ja korkeamman itsen) mystinen avioliitto aloittaa synnittömän sikiämisen ja luo jumalaisen äidin (prinsiippi) jokaiseen meistä, jotta voimme kantaa pyhää lasta sisällä, synnyttää sen ja hoivata sitä.

Tämä kolminaisuusprosessi on tapahtunut/rakentunut koko vuoden … sitä turboladattiin suuren pimennys kolmikon aikana … ja nyt ne jotka ovat täydellistäneet sisäisen liittonsa, valmistautuvat synnyttämään pyhän kolmannen entiteetin, ruumiillistuneen Jumalan muistamisen.

Tämä on perimmäinen tehtävämme täällä maan päällä – mallintaa triangulaatioprinsiippi … OLLA kolminaisuus. Ruumiillistaa Jumalan huoleton lapsi (poika), joka luo sisäisen elämän(voima)kipinän avulla ja toimittaa nuo luomukset maailmaan sisäisten pyhien vanhempiemme opastamana.

Luomme näyttämöä SILLE elämälle, jota tulimme luomaan, ja kuten jokainen uusi/aito luomissykli, se alkaa tunteesta.

[Suojattu osuus. Koko raportin ja kommenttien lukemiseksi katso nettisivuilta jäsenyysvaihtoehdot ja -hinnat.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.