LUOJATIETOISUUS – AVAIN VALTAKUNTAAN

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
21.6.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vain muutaman päivän sisällä olemme siirtyneet uuteen Merkuriuksen perääntymisjaksoon (Ravussa), uuteen aurinkomerkkiin (Rapu), uuteen kuuhun (Ravussa), uuteen auringonpimennykseen (Ravussa) JA uuteen planeettavuodenaikaan. Siinä on koko paljon äitienergiaa, jonka kanssa taistella.

Eikä vain tämä, vaan 25.6. Venus pysähtyy lähteäkseen eteenpäin ja aloittaa täysin yhteensulautuneen sydänmielen uuden kahdeksan vuoden jakson eturintamassa olevilla. On vähättelyä sanoa, että olemme MERKITTÄVÄN feminiinitietoisuusmuutoksen keskellä. Aika tuntea tunteet!

Olemme vielä kovasti auringonpimennyksen vanavedessä, mikä merkitsee runsaita aktivointeja & vihkimyksiä työntämään meidät nollille – kiemurrellaksemme vapaaksi vanhasta järjestyksestä ja hyödyntääksemme kaiken tämän feminiinienergian irrottautumiseen haavoittumisemme otteesta, jotta voimme nousta kohtaamaan Kristus-maskuliini-itsemme todellisen ydinolemuksen. Uuden Maan raportissa puhutaan Luojatietoisuuden saavuttamisesta, mikä johtaa perimmäiseen vapauteen --> vapautumiseen kehokahleista.

Luojatietoisuus – avain valtakuntaan

Saavuimme lopultakin ruumiillistumisen kriittiseen käännekohtaan tänä vuonna --> uusikuu-auringonpimennys-päivänseiseus-portti … ja pian sitä seuraa viimeinen kolmen pimennyksen triadissa, joka toivottaa koko Jumalatietoisuuskolminaisuuden tervetulleeksi fyysiseen maailmaan. Todellakin hetki, jota ei voi verrata mihinkään muuhun.

Aurinko, Kuu ja Merkurius (perääntyvä) ovat kaikki Äidin merkissä (Rapu) tätä ennustettua tapahtumaa varten, ikään kuin edesauttamassa homo luminousin (= loistava) syntymää maan päälle, juuri kun saimme helluntaina (31.5.) loppuun kolme vuotta kestäneen Pyhän Hengen hankkimisen, ja se päättää Kosmisen äitiprinsiipin integroinnin, joka alkoi virallisesti 4.6.2017.

Pian sen jälkeen kun Pyhä Henki (Shekina) aloitti laskeutumisensa maatasoille, näimme miesten ja naisten sukupuolijakautumisen kollektiivista parantumista/eheytymistä #metoo-liikkeen kautta ja nyt valkoisten ja mustien värijakautumisen parantumista/eheytymistä #blacklivesmatter-liikkeen kautta. Valon ja pimeyden jakautuminen päättyy tähän. Ihmiskunnan SIELU nousee selvästi ja heijastaa/ilmaisee Kosmista äitiä laajamittaisesti, mikä tekee tietä lopulliselle tuomitsemiselle, oikeudelle, rangaistukselle ja loppujen lopuksi … pelastukselle.

Kun äitiprinsiippi saa vaivihkaa huonoa mainetta, me sovimme/vahvistamme suurina joukkoina, että rakkaudella on merkitystä. Sydämellä on merkitystä. Naissukupuolella (feminiinivoimalla) on merkitystä. Lopulta sielun kollektiiviääni tulee äänekkäämmäksi kuin edeltäjänsä (apina)mieli.

Niillä joilla on silmät nähdä, erillisyyden valhe/verho poistetaan sen totuuden avulla, ettei ole erillisyyttä … ja se mitä näemme "tuolla ulkona", on paluuta ykseyteen (nollapiste) sisällä. Mikä on ollut piilossa, torjuttua ja ansassa, ei ole sitä enää. Ihmissydänvalo syttyy yksitellen, väestönosa väestönosalta, ja kasvaa valaisemaan koko maailman. Tämä voima on nyt pysäyttämätön.

Maailmanlaajuiset kansannousut ovat ensimmäinen askel. Ne edesauttavat massaheräämisaaltoja ja tietoisuutta ajankohtaisista ydinongelmista, kun yhteiskunta herää tyynnyttävän petoksen utuisesta unitilasta ja alkaa pyyhkiä unta silmistään. Ja kun nämä yhteiskuntarakenteet hajoavat yksitellen, on lopultakin tilaa alkaa rakentaa uusia muotoja ja peruselementtejä niiden paikalle.

Tässä tarkoituksessa on lähtenyt kutsu kaikille niille, joilla on (korkeampi) näkökyky, kuvitella nyt uutta unta uutta Maata varten … yhdistyä koko jumalaiseen suunnitelmaamme ja alkaa kartoittaa koordinaattejamme. Tämä uusi energia lähtee koville kierroksille 25.6., jolloin Venus pysähtyy perääntymään ja aloitamme uuden kahdeksan vuoden Venus/ruususyklin.

Venus (feminiiniprinsiippi) uudestisyntyi 3.6. (alakonjunktio, jolloin Venus palasi samaan paikkaan, josta se aloitti kahdeksan vuotta sitten suurin piirtein Kaksosten 13 asteessa), ja mekin uudestisynnymme ihmisen uuteen sydänmieleen. Tämä merkitsee, että on palkkion aika. Kaikki se työ mitä laitoimme sydämen ja mielen yhdistämiseen kuluneiden kahdeksan vuoden aikana (noin 2012–2020) … vakiinnuttaen sielumme äänen ja kommunikoiden tarpeemme/arvomme/arvoisuutemme henkilökohtaisen/jumalaisen totuuden sydänkeskeisestä paikasta … valmistautuu kukkimaan, ilmestyen lopultakin esiin (elämän)kukkana täydessä kukoistuksessaan.

Nyt on aika kutsua esiin uusia resursseja ja vahvistaa kykyämme vastaanottaa oikeutettu osamme – tietäen, että se ilmestyy vaivattomasti, koska meillä on viimeinkin perimmäinen tukijärjestelmä paikoillaan … perimmäinen vakuutus … avain valtakuntaan --> Luojatietoisuuden saavuttaminen.

[Suojattu osuus. Koko raportin ja kommenttien lukemiseksi katso nettisivuilta jäsenyysvaihtoehdot ja -hinnat.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.