PÄIVÄNSEISAUS – TIMANTTITIETOISUUDEN SYNTYMÄ

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)

20.12.2017

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Hyvää päivänseisausta! Sitä on vaikea uskoa, että olemme sen intensiivisen, mutta äärimmäisen transformatiivisen vuoden lopussa, jossa (uudesti)synnymme korkeampaan valoon.

Olemme edelleen syvällä valmistautumisessa siihen, mikä odottaa meitä uutena vuotena, mutta vaikka se onkin osittain myrskyisää ja kuritonta, mikä ympäröi meitä sekä henkilökohtaisesti että kollektiivisesti, se vahvistaa myös erittäin hyvin, että olemme alemman itsen todellisessa lopussa … ja tämän seurauksena sen maailman lopussa, jonka loimme tuon (väärän) itsen ympärille.

Valmistautuneille tämä päivänseisaus merkitsee astumista portista korkeampaan (timantti)mieleen, mutta vasta saatuamme loppuun alemman mielen kuoleman … alemmasta itsestä luopumisen ja alemman tahdon luovuttamisen korkeammalle tahdollemme.

Kun tämä kokonaisvaltainen ja vaativa prosessi on valmis, meitä kaikkia odottaa uusi itsemestaruustaso …mutta ensin meitä vaaditaan saamaan aikaan sovinto menneisyytemme kanssa ja saattamaan päätökseen kaikki keskeneräiset (sisäiset) asiat, jotta olemme vapaa karmajäämästä, kun astumme uuden vuoden uuteen taajuuteen.

On selvää, miksi tämän vuoden tapahtumat tulivat henkisen kypsymisemme lopussa … vuoden 2017 jokainen kuukausi on vaatinut, että otimme käyttöön pyhät taitomme jollain tavalla ja integroimme jumaluutemme maailmamme joka aspektiin, monien hyvin vaikeiden ja todellisten kokemusten kautta. Mutta erityisesti tämä kuukausi on vaatinut, että koko mestaruuttamme sovelletaan kerralla … että arsenaalimme jokainen työkalu kirjaimellisesti tuodaan esiin selviytyäksemme monista äkillisistä ja odottamattomista myrskyistä, jotka ovat ympäröineet jokaista meitä tiellämme ja planeettaa kokonaisuutena.

Emme ole vielä täysin läpi myrskystä, mutta alamme nähdä vilauksia (sateenkaari)valosta, joka opastaa meidät Kotiin, joka odottaa toisella puolella tervehtiäkseen meitä kaikkia. Tehtävämme on tällä hetkellä pysyä fokusoituneena tuohon valoon, kunnes olemme täysin siinä. Horjumatta ja poikkeuksetta.

Koska tämän kuukauden raportti on ahdettu täyteen tärkeää informaatiota tätä keskeistä hetkeä varten, josta kaikki löydämme itsemme, haluan sukeltaa suoraan sisään. Sanon tämän kuitenkin: elämä tämän päivänseisauskauden jälkeen on todella erilaista.

[Suojattu osuus. Koko raportin ja kommenttien lukemiseksi katso nettisivuilta jäsenyysvaihtoehdot ja -hinnat.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.