HISTORIA AJAN ULKOPUOLELLA

Galaktista muinaisperhettä kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)

10.4.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Selittääksemme parhaiten, sallikaa meidän tehdä harhautus ja kertoa teille Maan moniulotteisesta muinaishistoriasta. Ennen kuin Maa putosi nykypäivän kolmannen ulottuvuuden värähtelyyn – itse asiassa jo ennen kuin Maa putosi neljänteen ulottuvuuteen – ei ollut polariteetteja. Mies ja nainen, protoni ja elektroni, vastaanottaminen ja projisoiminen olivat sama asia.

Maskuliinisen ja feminiinisen polarisoituminen alkoi atomista, minkä vuoksi ensimmäinen polarisoitunut ihminen oli nimeltään Aatami (adam vs. atom). Kauan ennen Atlantiksen romahtamista, kun Gaia oli edelleen viidettä ulottuvuutta, oli manner, joka täytti suuren osa teidän Tyyntämertanne ja jonka nimi oli Lemuria.

Lemurian aikakaudella oli vain ykseystietoisuus. Näin ollen ei ollut polariteetteja ja kaikki olennot olivat androgyynejä. Mielenkiintoista kyllä, lemurialaiset alkoivat ensimmäisenä kokeilla olentojen luomista, jotka olivat polarisoituneet mies- ja naissukupuoleen.

ALEMMAN ULOTTUVUUDEN ELÄMÄ

Lemurialaiset kokeilivat alemman ulottuvuuden olennon luomista, koska he tiesivät, että Gaia oli tarjoutunut löytämään alimman ulottuvuuden, jossa aistiva elämä voisi selviytyä. Lemurialaiset aloittivat polarisoitumiskokeilunsa jakamalla atomin kahteen polariteettiin: positiivinen/protoni/miespuolinen varaus ja negatiivinen/elektroni/naispuolinen varaus.

He päättivät tehdä alemman ulottuvuuden ihmisestä miehen, koska he ajattelivat, että maskuliinienergian dynaaminen toiminta olisi elintärkeää yhteiskunnalle, joka oli erotettu viidennen ulottuvuuden ykseydestä. Jostain syystä he eivät ajatelleet tehdä sekä mies- että naispuoleisia olentoja. Kenties näin oli, koska heillä oli suuria vaikeuksia löytää mitään olentoa, joka selviytyisi niin matalassa värähtelyssä.

Lemurialaiset jotka vaihtoivat muotoa yhtä helposti, kuin te vaihdatte vaatteita, näkivät ainoastaan yhden muodon vieraana ajatuksena. Kuitenkin heidän telepaattinen ryhmämielensä kertoi, että planeetan kohtalona oli, että energia putoaisi dramaattisesti. He olivat selvittäneet kaikki mahdolliset ratkaisut tähän uhkaavaan mullistukseen, mutta se oli kirjoitettu planeettahologrammiin eivätkä he voineet muuttaa sitä.

Siksi he tiesivät, että heidän täytyisi auttaa luomaan maamuoto, joka voisi selviytyä matalassa ulottuvuudessa, mahdollisesti jopa kolmannessa ulottuvuudessa. Lopulta he siirsivät tutkimuksensa atlantislaisille, uskoen kokeilujensa epäonnistuneen. He tekivät tämän suurelta osin siksi, että hologrammikirjoitukset sanoivat, että atlantislaiset olisivat vastuussa suuren katastrofin aiheuttamisesta.

MAAN ALLE MENEMINEN

Lemurialaiset tekivät rauhan sen kanssa, että jotkut heistä menisivät maan alle, kunnes voisivat sopeuttaa värähtelynsä siihen taajuuteen, jolle planeetta lopulta vakiintui. Tämä taajuus päätyi kolmanneksi ulottuvuudeksi.

Vei vuosituhansia, ennen kuin heidän aistikas kehonsa pystyi luomaan kulmikkaan, kolmannen ulottuvuuden kehon, jossa oli "lihareunat" ja "luuperusta". Lemurialaiset tiedemiehet havaitsivat kuitenkin, että luut voisivat säilyttää heidän historiansa, koska ne näyttivät kestävämmiltä kuin mikään muu kolmannen ulottuvuuden biologinen muoto.

He uskoivat, tai toivoivat, että he pystyisivät upottamaan lemurialaisen sivilisaationsa historian sen muodon luuytimen DNA:han, jonka he lopulta ottaisivat. Tällä tavalla heidän historiansa pysyisi haudatuissa luissa pitkään alemman ulottuvuuden olennon rajallisen elinkaaren yli. Lemurialaiset havaitsivat, että he voisivat piilottaa tämän informaation siihen 97%:iin DNA:sta, jonka länsimaiset tiedemiehet ovat nimittäneet "roskaksi".

Tämä roska-DNA toimii samalla periaatteella kuin kieli. Siksi se oli erinomainen informaation varastointiin. Lemurialaiset tiesivät, että kukaan ei edes ajattelisi katsoa esi-isiensä haudattuja luita, ennen kuin sivilisaatiosta oli tullut melko kehittynyt.

He toivoivat, että tuo sivilisaatio olisi riittävän kehittynyt käyttämään suuria lemurialaisia salaisuuksia vain luomiseen, ei tuhoamiseen. Kuitenkin jos heidän salaisuutensa oli tarkoitus tallentaa luihin, joidenkin heistä oli pidettävä fyysistä muotoa seuraavaan korkeamman valon saapumiseen saakka.

Sitten kun tuo korkeamman valon aalto pakotti Gaian korkeampaan taajuuteen, lemurialaiset palaisivat moniulotteiseen ITSEENSÄ ja ylisieluunsa jakaakseen kaikki upeat seikkailunsa. Jotkut lemurialaiset tarjoutuivat valvomaan Maata ja opastamaan niitä, jotka pystyisivät nostamaan tietoisuuttaan riittävästi kommunikoidakseen heidän kanssaan.

Ne lemurialaiset jotka tarjoutuivat jäämään Gaian kanssa, kun sen planeettataajuus putosi, pitäisivät värähtelynsä oktaavin tai pari korkeammalla kuin polarisoituneiden ihmisten värähtely. Tämä värähtely päätyi neljännen ulottuvuuden keski- ja yläosaan.

Lemurialaisten kolmas ryhmä menisi syvälle Maan luoliin ja onkaloihin alentaakseen hitaasti värähtelynsä sopimaan yhteen Gaian kanssa.

Nämä lemurialaiset ottaisivat lopulta kolmannen ulottuvuuden muodon. Vain kehittyneimpiä lemurialaisia valittiin tähän tehtävään, kun näkijät tiesivät, että pimeään polariteettiin putoamisen haasteet olisivat valtavia.

IHMISEN POLARISOITUMINEN

Kun planeetan värähtely putosi todella alempaan neljänteen ja lopulta kolmanteen ulottuvuuteen, myöhemmin ihmisenä tunnettujen olentojen polarisoituminen oli valmis. Atlantislaiset olivat todellakin olleet hyvin tärkeänä apuna luomassa kokemusta polarisoituneesta yksilöllisyydestä. He tekivät kokeita monilla alemman värähtelyn olennoilla luomalla yhdistelmän hengestä/androgyynistä "ihmisestä" ja eläimestä, joka oli polarisoitunut sukupuoliin.

Lopulta näiden kokeilujen itsekkyys ja julmuus näytti alentavan heidän värähtelyään. Ylemmän neljännen ja viidennen ulottuvuuden ykseydessä kaikki jakavat tunteet, ajatukset ja kokemukset kaikkien muiden kanssa. Tämän vuoksi kukaan ei vahingoittaisi toista – tai he vahingoittaisivat myös itseään.

Kuitenkin tietyt atlantislaiset tiedemiehet löysivät mustan magian, joka salli heidän suojautua toisten tuskalta. He tekivät tämän löytämällä tapoja sammuttaa väliaikaisesti valonsa sammuttamalla ATMA:n, elämän kolminkertaisen liekin, sydämessään.

Tämä oli todella vaarallista, sillä sielu pystyi jättämään heidän kehonsa, kun ATMA oli sammutettu. Jos he sytyttivät sen taas ajoissa, he pystyivät silti palauttamaan sielun kehoonsa. Valitettavasti he oppivat vasta paljon myöhemmin, että heidän värähtelynsä aleni ja aleni joka kerta, kun he tekivät tätä "taikaa". Lopulta sielu lähti heidän kehostaan, kun värähtely oli liian matala, ja heistä tuli sieluttomia maa-astioita.

Ilman sielun integroitumista kehoon, he pystyivät tekemään mitä tahansa kenelle tahansa tuntematta toisen ihmisen tuskaa. Näin julmuus alkoi. Kun he päätyivät 3D-värähtelyyn, he havaitsivat, että heillä oli erilaiset kehot. Joillakin heistä oli mieheksi polarisoitunut keho, jossa oli enemmän projisoivaa, aggressiivista ja älyllistä olemusta, kun taas toisilla oli naiseksi polarisoitunut keho, jossa oli enemmän vastaanottavaa ja luovaa tunneolemusta.

POLARISOITUNUT PLANEETTA

Kun koko planeetasta tuli kolmatta ulottuvuutta, kaikilla jotka päättivät jäädä Gaian kanssa "kokeiluun", oli kolmannen ulottuvuuden muoto. Kaikilla oli myös muoto, joka oli joko mies tai nainen. Valitettavasti ne jotka olivat tulleet 3D:hen ensin – ne jotka olivat käyttäneet mustaa magiaa ja oppineet julmuuden – olivat olleet siellä paljon kauemmin ja tunsivat 3D-todellisuudessa selviytymisen säännöt.

Näin ollen pimeistä olennoista tuli johtajia. Näiden armottomien olentojen ollessa vallassa, oli niin suurta julmuutta ja tuskaa, että ihmisrotu oli vaarassa kuolla sukupuuttoon. Oli Atlantiksen pappeja ja papittaria jotka olivat päättäneet elää kolmannessa ulottuvuudessa, mutta he pysyivät omissa oloissaan ja välittävät vähät tavallisista ihmisistä.

Siksi korkeampiin ulottuvuuksiin lähti kutsu valo-olentojen löytämiseksi, jotka olisivat halukkaita ottamaan muodon tavallisten ihmisten parissa pimeyden tasapainottamiseksi. Onneksi monet valo-olennot vastasivat kutsuun, mutta valitettavasti monet heistä eksyivät pimeyteen. Kuitenkin muutama heistä oli riittävän voimakas pysyäkseen valossaan. Näin alkoi valon ja pimeyden polarisoituminen.

Tämä polariteetti laajeni, kun valo-olennot tekivät "hyviä" asioita ja pimeät olennot tekivät "huonoja" asioita. Valo-olennot pystyivät selviytymään vain vetämällä jatkuvasti voimaa korkeamman värähtelyn elämänvoimasta. Tämä voima alettiin myöhemmin tuntea armona, praanana ja/tai rakkautena.

Toisaalta pimeät olennot vetivät voimaa muiden 3D-ihmisten ydinolemuksesta. Pimeät olennot olivat niin äärimmäisen armottomia, että kauhistuneet tavalliset ihmiset sallivat ydinolemuksensa jättää piinatun kehonsa säälimättömien johtajien seurassa.

Pimeät sielut varastivat sitten tuon ydinolemuksen itselleen. Tämä piinattuna oleminen alettiin myöhemmin tuntea pelkona. Tällä tavalla rakkaudesta ja pelosta tuli polariteetit.

Kun planeetasta tuli aina vain polarisoituneempi, värähtelystä tuli alempi ja alempi. Pimeät olennot tiesivät, että jos he pystyisivät tekemään planeetan värähtelystä riittävän matalan, kaikkien valo-olentojen täytyisi lähteä tai niillä olisi vaarana joutua pimeyteen. Siksi he pysyivät mahdollisimman julmina. He havaitsivat pitävänsä vallasta toisiin ihmisiin, eläimiin ja siihen planeettaan, joka majoitti heidät.

LEMURIALAISTEN PALUU

Lemurialaiset pystyivät lopulta ottamaan 3D-kehonsa ja heistä tuli alkuperäiskansoja, kuten intiaanit, inuiitit, saamelaiset (tunnetaan lappalaisina), polynesialaiset, aboriginaalit, maorit ja muut Afrikan ja Amerikan kotoperäiset kansat. Tähän päivään saakka nämä lemurialaisten jälkeläiset ovat palvelleet Maa-jumalatarta ja kunnioittaneet vanhoja perinteitä, jotka olivat kerran lemurialaisia.

Valitettavasti näistä yhteiskunnista tuli lopulta "kukistettuja kansoja", koska he eivät sopineet yhteen niiden pimeiden olentojen julmuuden kanssa, jotka eivät tunteneet mitään ykseyttä toisten, planeetan tai oman hiipuvan valonsa kanssa.

Näin lemurialaiset odottivat taas. He eivät kadottaneet koskaan yhteyttään maahan ja Gaiaan ja he käyttivät salaa rituaalejaan ja seremonioitaan sen suojelemiseen. Jotkut lemurialaiset ottivat vesiolentomuotoja, kuten valaat ja delfiinit. Onneksi koska lemurialainen sielu oli yhtä Gaian kanssa, he olivat yhtä myös galaksin kanssa. Tämän vuoksi he tiesivät suuren valon lähestyvän siirryttäessä Vesimiehen aikaan.

Näiden lemurialaisten jälkeläisten täytyisi vain sinnitellä, kunnes Gaia lähestyisi Vesimiehen aikaa, jossa planeetan värähtely alkaisi taas nousta. Tuossa kohtaa pimeyden voimien täytyisi joko ottaa enemmän valoa itseensä tai kuolla pois muun heikentyvän kolmannen ulottuvuuden kanssa. Lemurialaiset eivät aikoneet rangaista ketään, koska Gaia-yhteytensä kautta he voivat yhdistyä myös Kaikkeen olevaiseen.

Kaiken olevaisen ykseystietoisuudessa ei ole tarvetta rangaista toisia, kun ei ole mitään toisia. On vain ykseys. Tämä ykseys on täynnä korkeampaa valoa ja lemurialaiset tiesivät sen. He tiesivät myös, että korkeampi valo poistaisi vähitellen planeetan polarisoitumisen.

Feminiinisen/negatiivisen varauksen ja maskuliinisen/positiivisen varauksen välisestä asteikosta tulisi vähitellen kapeampi ja kapeampi, kunnes syntyisi mies- ja naispuolen tasapaino. Tuossa kohtaa kaikki polarisoitunut varaus otettaisiin pois Gaiasta ja näin kaikista sen asukkaista.

POLARITEETTIEN TASAPAINOTTAMINEN

Koska Gaia on kollektiivitodellisuus, Maan kaikilla asukkailla on sen valo sisällään, aivan kuten Gaialla on Maan asukkaiden valo sisällään. Ihmiskehon paikka joka sisältää avaimen mies- ja naispolariteetin tasapainottamiseen, on aivojen pyhässä kolmiossa.

Mies- ja naispolariteetin sisäinen avioliitto, mystinen avioliitto, aivojen pyhässä kolmiossa, tasapainottaa polariteetin aivojen oikeassa ja vasemmassa aivopuoliskossa. Kun tämä polariteetti on tasapainossa, kokoaivoajattelu aktivoituu.

Käpy- ja aivolisäke ovat polarisoituneita siinä mielessä, että käpylisäke on feminiininen/vastaanottava ja aivolisäke on maskuliininen/projisoiva. Sitten kun nämä kaksi rauhasta voivat jakaa ja yhdistää olemuksensa aivojen kolmannessa kammiossa, maa-astian varaukset/polariteetit tasapainottuvat vähitellen.

Mitään ei tietenkään oteta pois. Aivan kuten mies- ja naispolariteetin tasapaino on yhtä kuin täyteen ladattu paristo, aivojen mies- ja naistasapaino on yhtä kuin täyteen ladattu biologinen tietokone.

* Ilman maskuliini- ja feminiinipolariteetin aiheuttamaa epätasapainoa, miehistä ja naisista tulee androgyynejä.

* Oikea/negatiivinen/elektroni ja vasen/positiivinen/protoni sekoittuvat kokoaivoiksi.

* Samaan aikaan kolmas silmä avautuu näkemään todellisen kuvan ja kruunu sallii valokehon räjähtää esiin kuorestaan kuin puhkeava lootus!

Sitä odotellessa DNA sisältää muiston androgyyninä, moniulotteisena valo-olentona olemisesta. Kun aivot palaavat (maskuliinisen ja feminiinisen puolen) tasapainoon, uusi biologinen tietokone aktivoituu ja ihminen aloittaa matkan kotiin viidenteen ulottuvuuteen ja sen yli.

Tähtialus Maa, emäalus jolla on miljoonia pieniä valoastioita, valokehoja, aloittaa suuren galaktisen kiertomatkan.

Älkää jääkö tästä matkasta. Se lupaa olla "tämän maailman ulkopuolella".

Hyvää matkaa, Gaia. Ansaitset loman.

Galaktinen muinaisperheenne

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.