PELATAAN AIKAA

Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)
9.4.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Join tänä aamuna kahviani ulkona, autossa. Kahvikaverini istui omassa autossaan, ikkuna rullattuna alas, jotta voimme käydä keskustelua. Hän sanoi keskustelun keskellä jotain, mikä huipensi kiinnostukseni. Kun mainitsin ihmisten odottavan toista tulemista, hän vastasi: "Jos Messias tulisi, uskonto olisi loppu."

Se oli yksi noista ahaa-elämyksistä minulle. Silloin siinä oli tolkkua, että ihmiset jatkaisivat tuota skenaariota mahdollisimman pitkään, koska se jatkaa peliä. Pelataan aikaa.

Niin kauan kun on matka ja etsimistä, peli jatkuu. Ja tuon pelin pelaamisessa on jotain herkullista. Eikä siinä ole mitään väärää. Se auttoi meitä ymmärtämään itseämme. Tutustumaan itseemme. Meidän tarvitsi pelata jonkin aikaa kuurupiiloa oman jumaluutemme kanssa löytääksemme, että olemme jo jumalainen.

Ajan pelaaminen saa monia muotoja. Se voi olla odottamista, että voi paremmin, näyttää paremmalta, on enemmän rahaa, on vähemmän pelkoa, on täydelliset olosuhteet tai toiset heräävät planeetalla, jotta meistä voi tuntua mukavammalta. Odottamista, että jokin tai joku muu pelastaa meidät.

Mutta sitten kun oivallamme, että me olemme se – että me olemme se, jota olemme odottaneet, me olemme se, joka valitsee, ja me olemme se, jolla on kyky luoda energioilla sisältämme käsin, tuo peli on loppu.

MITÄ SITTEN?

Voisiko tuo "ei aivan vielä perillä" -peli olla niin houkuttelevaa, että haluamme jatkaa sitä mahdollisimman pitkään? Ei aivan sallita iloa, ei aivan sallita itsemme nauttia intiimillä ja aistillisella tasolla … siinä on etunsa.

Mentaaliulottuvuudessa pysyminen on turvallista. Ainakin mielelle. Voisimme teeskennellä, että tarvitsemme vielä hienoviritystä, lisää irtipäästämistä, lisää korjaamista, ennen kuin olemme valmis vastaanottamaan syntymäoikeutemme. Oman mestaruutemme.

Mutta huomaamme, ettei se lopu koskaan. On aina jotain muuta, mistä täytyy päästää irti. Saattaa ollakin. Ja mitä se onkin, se saattaa mennä oivaltamisemme tielle. Mutta voisiko meissä olla osa, joka tietää, että siitä on helppoa päästää irti, mutta se ei vain halua – ainakaan aivan vielä.

Voisiko meissä olla osa, joka ei halua, että peli on loppu. Matkanteko. Etsiminen. Miespuolinen tutkimis- ja navigoimisenergia on tavallaan hauskaa. Ja mitä tapahtuu, jos päästämme täysin irti? Se on tavallaan pelottavaa.

SIIS, MINÄ LÄHDEN

Egolle on annettu huono maine. Sitä ei ole ainoastaan ihannoitu, vaan sitä on myös syytetty kaikista ongelmista maailmassa ja itsessämme. Mutta kun heräämme, oivallamme, että olemme antaneet egollemme, ihmispersoonallisuudellemme, pelottavan vastuun olla mestari. Olla ainoa luoja.

Yksi syy paljoon mielisairauteen on, että mielen on annettu tulla ainoaksi luojaksi, ilman sydämen ja sielun tukea. Sen seurauksena mielestä tulee tavallaan hullu. Sillä ei ole kapasiteettia kantaa tuota mahdotonta tehtävää harteillaan.

Mieli yrittää ratkaista ongelmia rajoittuneesta perspektiivistään. Se tekee suurenmoista työtä, jos kyse on jostain teknisestä tai mekaanisesta ongelmasta. Siitä tulee ekspertti navigoimaan tätä aika-avaruusympäristöä. Loppujen lopuksi, sehän ryhtyi tekemään juuri sitä, kun lähdimme ei-fyysisestä kodistamme ja tulimme Maahan ensimmäistä kertaa.

Mutta ajan kuluessa ego kadotti kosketuksen sydämeen ja sieluun, ja sitten asiat menivät vähän kieroon. Todella pois tasapainosta. Vastaanottaminen, salliminen, intuitio ja aistillisuus karkotettiin kellariin.

Kaikki se on muuttunut muutamana viime vuosikymmenenä. Ja monet meistä tietävät sen. Tiedämme, että lähestymme täysivaltaisuuttamme, vapauttamme. Olemme lähempänä sitä kuin koskaan. Voimme maistaa sen. Ja se on jännittävää. Se on myös pelottavaa mielellemme.

Jos etsimis- ja odottamispeli on ohi, mitä sille tapahtuu – mielelle, ihmispersoonallisuudelle?

Älyllisesti ymmärrämme, että mieli integroituu sieluumme. Että kaikki voittavat. Että mielestä ja kehosta pidetään huolta. Kuitenkin käytännön tasolla persoonallisuus ei halua täysin päästää irti pelistä. Ironista kyllä, peli on kuitenkin jo loppu. Mieli ei vain halua myötää sitä itselleen.

Mielen identiteetti on ollut tekemistä, yrittämistä, saavuttamista, kamppailemista, etsimistä, energioiden manipulointia. Se on hyvin ylpeä siitä. Siis se tuntee vähän eksyneensä, kun se oivaltaa, ettei sitä tarvita enää aivan samalla tavalla.

Mutta jokainen hyvä pomo tietää, että delegoiminen on viisasta. Sallia toisten jotka ovat asiantuntijoita omalla alallaan, ottaa kontrolli asioista, joista he tietävät enemmän kuin hän. Mutta meiltä vaaditaan valmiutta päästää irti itse pelistä. Tai oivallusta, että meillä jotka olemme siirtymässä vapauteemme, peli on jo loppu.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.