EDISTYNYT KAARTI – VAATIKAA SUURENMOISUUTENNE

Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)

30.3.2017

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun tarkkailen ihmisiä, tutustun heihin ja katson heidän henkilökohtaista historiaansa, näen, että heidän kuvionsa ovat enimmäkseen melko vakiintuneita. Paljon siitä, mitä he tekevät ja ajattelevat, etenee täsmälleen muiden ihmisten mukana. He saattavat tulla eri kulttuureista, roduista ja olla sukupuoleltaan miehiä tai naisia, mutta heidän perusihmiskuvionsa perustuvat kaksinaisuuteen.

Hyvin harvat ihmiset tunnistavat oman sielunsa.

Ja kun tutkin historiaa, näen uskomattomia edistysaskelia teknologiassa, ihmisoikeuksissa, lääketieteessä ja tieteessä, mutta mitä itsetietoisuuteen tulee, se ei ole ihmisillä murskaavaa.

Kuten tiedämme, evoluutio on hidasta. Hyvin, hyvin hidasta.

Mutta historiassamme aktivoitui vähän aikaa sitten jotain, mihin me uuden tietoisuuden kärkijoukossa osallistuimme. Oli tarve liikuttaa kaikkia näitä jumiutuneita energioita. Aloimme kylvää Kristus-tietoisuuden siemeniä tälle planeetalle Jeesuksen aikoihin. Ja olemme nyt takaisin kastelemassa ja kasvattamassa niitä.

Nyt kun Kristus-tietoisuuden valo on "iskenyt" tähän planeettaan ja kaikkiin sen asukkaisiin, nopeuttaako se asioita itsetietoisuusmielessä? Ehdottomasti! Mutta ei niin paljon, että näemme merkittävän tai kvanttihypyn tietoisuudessa. Ei, massoilta vie melko kauan herätä ikuiseen itseensä.

Mutta se on ok. Se on, mitä on.

OLEMME EDISTYNYTTÄ KAARTIA

Toisaalta me jotka kutsumme itseämme ylösnousemuspioneereiksi ja tiennäyttäjiksi, olemme päättäneet siirtyä äänekkäästi laajentuneeseen tietoisuuteen, jota nyt kaikki koemme vaihtelevassa määrin. Meillä kärkijoukolla on intensiivistä toisinaan. Vaikka joskus tunnemme olevamme jumissa, muutumme dramaattisesti muihin ihmisiin verrattuna. Ja tämä johtuu siitä, että olemme enimmäkseen vanhoja sieluja, jotka aloittivat tämän prosessin elämiä sitten. Olemme kokeneita, kykeneviä ja rohkeita itse ansaitusti. Olemme edistynyttä kaartia.

Tiesimme, että tämä elämä olisi erilainen. Ja vaikkemme ole täysin tietoisia "maamiinoista" ja karikoista, olemme taitavia tietoisuuden liikuttajina ja ravistelijoina. Emme ole noviiseja.

Massatietoisuuden edellä olemisessa voi olla haasteensa. Se voi toisinaan olla turhauttavaa ja yksinäistä. Meillä ei ole todellista tukea kaksinaisuuden maailmassa. Itse asiassa planeetan väestöllä ei ole edes tietoisuutta siitä, mitä teemme.

Mutta eikö se ole pioneerina olemisen luonne missä tahansa? Olla edellä aikaansa. Rakastan elokuvassa Takaisin tulevaisuuteen kohtausta, jossa Michael J. Fox "vinguttaa" Jimmy Hendrixin sähkökitarariffiä huoneen edessä, joka on täynnä 50-luvun teinejä. Kun sitä seuraa hiirenhiljaisuus, hän sanoo syvällisesti: "Ette taida olla vielä valmiita tähän, mutta teidän lapsenne tulevat rakastamaan tätä."

Tavallaan mekin olemme takaisin tulevaisuudesta, ja muutamme täällä historiaa ällistyttävällä tavalla.

Emme tulleet tänne voittamaan ystäviä ja vaikuttamaan ihmisiin tai muuttamaan planeettaa yhdessä yössä. Olemme täällä nyt tuomassa uutta energiaa. Kasvattamassa omaa tietoisuuttanne, omaa Kristus-siementämme tiheimmässä ympäristössä. Ja näkemässä sen lopputulosta, joka ei ole osa suunnitelmaamme tai edes iloamme. Kuten käy ilmi, ilomme on pelkästään kokea oma sielumme.

Olemme tehneet jo kaiken vaikean työn. Olemme enimmäkseen tehneet sen, mitä tulimme tänne tekemään. Nyt haluamme pysyä maisemissa ja nauttia vain elämästä, mikä voisi tarkoittaa viisautemme ilmaisemista ja jakamista toisten kanssa ja/tai vain tämän ympäristön tuntemista mitä aistillisimmalla tavalla.

Eikä sillä oikeasti ole merkitystä, jääkö vai lähteekö pioneeri ennen täydellistä uudelleenkalibroitumistaan. Mutta sitten kun hän lähtee, hän pystyy ottamaan mukaansa toisiin ulottuvuuksiin rikkaat kokemukset siitä, miltä tuntuu elää sisältä ulospäin.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.