MIELI – PYSÄHTYNYT KEHITYS

Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)

27.1.2020

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vastuuvapauslauseke: Mieliä ei vahingoitettu mitenkään tätä artikkelia kirjoitettaessa.

Yksi kahvilaystävistäni on pitkälti yli 70-vuotias mies. Hän on lahjakas. Hän pystyy puhumaan myriadeista aiheista ja tekemään New York Timesin ristisanan alle puolessa tunnissa. Kuitenkin tunnetasolla hän on kehityksessään vielä 14-vuotias poika. Hän syyttää edelleen vanhempia tyytymättömyydestään. Hän on edelleen vihainen siitä, että toiset pojat kiusasivat häntä ja tytöt torjuivat hänet.

Toinen ystävä, nyt yli 60-vuotias nainen joka on suloinen ja hyväsydäminen, on lääkinnyt suurimman osan tunteistaan pois. Sillä tavalla on helpompaa käsitellä kuollut avioliitto. Hän lähestyy elämää edelleen kuin teinityttö, jonka elämä ja sitten hänen elämänsä miehet ovat traumatisoineet.

Toinen mies, ex-poikaystävä, ilmestyy kahvilaan silloin tällöin ja yrittää houkutella minut takaisin suhteeseen kanssaan. Hän yrittää edelleen todistaa arvokkuuttaan, koska hänellä oli lapsuus, jossa kumpikin vanhempi oli alkoholisti, ja hän kaipasi epätoivoisesti rakkautta ja huomiota, joita annettiin vain satunnaisesti, ja se sai hänestä tuntumaan hallitsemattomalta.

Niinpä nähdessään minut kahvilassa – vaikka hänkin on lahjakas ja hyväsydäminen – hänestä tulee se poika, joka yrittää edelleen saada tytön, tai se poika joka yrittää edelleen olla äidin ja isän rakastama. Se ei tietenkään toimi, koska hänen käsikirjoituksessaan lukee: "Tunnen olevani hylätty."

Kaikesta elämänkokemuksesta ja kenties terapiasta huolimatta, mieli on osa meitä, muinainen osa jonka kehitys on pysähtynyt. Se kantaa haavoja tästä ja monista muista elämistä. Mieli kantaa sisällään haavoittunutta sydäntä.

Ja siihen saakka kunnes tunnustamme, että olemme paljon enemmän kuin mieli ja paljon enemmän kuin haavoittunut sydän, kehityksemme on pysähtynyt. Sitä näemme enimmäkseen maailmassa. Se on vanhaa ohjelmointia, joka toistuu uudestaan ja uudestaan.

Mutta älä vaivu epätoivon, koska siitä syystä sinä ja minä ja monet muut ovat täällä tänä otollisena aikana ihmiskunnan historiassa. Se ei voisi olla kypsempi muutokselle. Tarkoitan, että katso ympärillesi. Katso maailman tapahtumia. Kenties myös omaa perhettäsi. Etkö kuule sitä? Tuota avunhuutoa? Voi, se on usein vaimennettua huutoa.

Ja monissa tapauksissa he eivät edes oivalla pyytävänsä muutosta. He tietävät, että jokin on pielessä. He eivät näytä löytävän rauhan tunnetta, vaikka tekisivät mitä. Ja se pelottaa heitä. He tuntevat muutoksen energian, mutta heidän mielensä tulkitsee sen huonoksi enteeksi.

Niinpä he vahvistavat vanhaa elämäänsä ja kaivautuvat vielä syvemmälle omaan hypnoosiinsa. He projisoivat turhautumisensa toisiin, hallitukseen, pomoonsa tai lapsiinsa.

Siis periaatteessa ihmiset taistelevat tietoisuusmuutosta vastaan tulemalla vielä mentaalisemmaksi. Yrittävät päästä pois jumiutuneesta ja rajoittuneesta mielestä vetäytymällä mieleen vielä enemmän. Ja olen varma, että olet huomannut teknologian olevan mahtava tapa sukeltaa vielä syvemmälle mieleen. Näetkö tämän ongelman?

Siis tässä me olemme, uuden tietoisuuden pioneerit, kaikessa loistossamme. Onnellisia olostamme täällä auttamassa planeettaa tänä teknologia-aikana. Kun on tilaisuus valaa todellista tietoisuutta, sielutietoisuutta tuohon teknologiaan. Jottei teknologia riehu raivoissaan ja ala kontrolloida ihmisiä.

Tarkoitan, että sen tapahtuminen olisi noloa. Miltä se näyttäisi tulevaisuuden historiankirjoissa? Robotit ovat tuhonneet ihmiskunnan. Despoottirobotit ottivat vallan maailmassa 2000-luvulla. Siruimplantit standardoivat ja homogenisoivat ihmiset. No, rehellisyyden nimissä, jos joku tuhoaa jonkun muun, niin ihmiset ovat vähintäänkin kykeneviä tuhoamaan ihmiskunnan. Ei siitä voi syyttää ohjelmistoja.

Mutta tekoälyn edistysaskeleet eivät ole sattumaa tällä hetkellä. Ja se houkuttelee ihmismieltä.

Muuten, sen tekeminen on helppoa, koska mieli on hyvin altis hypnoosille. Jos tarpeeksi monet ihmiset alkavat uskoa, että on tärkeää säilyttää vallitseva tila ja olla päästämättä mitään muuta elämän kontrolliin kuin ihmismielen, hyvin valvotuksi yhteiskunnaksi tuleminen ei olisi iso hyppy. Näemme sitä jo.

Teknologia palvelee ihmisiä, ja läpimurrot ovat suotuisia lääketieteessä, luonnontieteissä ja monissa muissa paikoissa. Mutta ihminen palvelemassa teknologiaa – ei kovin hyvä juttu. Ja voimme tiivistää tuon lauseen muotoon "mieli palvelee sydäntä ja sielua, ei toisinpäin".

Siis pysähtynyt kehitys. Meillä on sitä täällä. Sitä on kaikkialla. Ja suoraan sanottuna, myös mieli on melko kyllästynyt siihen. Se haluaa ulos. Se on kyllästynyt ottamaan selvää elämästä aivan yksin. Se tietää, etteivät vastaukset elämään ole tietokoneohjelmassa. Se tietää, ettei teknologia voi kontrolloida elämää. Se luulee myös, että sydän tietää asioita, joita mieli ei tiedä.

Sydän tietää, että on enemmän. Että on paljon enemmän, kuin tämä fyysinen todellisuus. Että ei ole mitään pelättävää. Että elämä on ikuista. Että mieli ei ole paha tai väärässä tai arvoton.

Miten se voisi olla arvoton? Sen loi jumala, lähde. Sinä ja minä. Kyllä, meillä oli kätemme mielen luomisessa. Ja teimme kokeita sillä aionien saatossa. Yrittäen saada sen sopeutumaan yhteiskuntaan, yrittäen standardoida sen. Yrittäen saada ihmiskäyttäytymisen, no, käyttäytymään siivosti! Yrittäen saada ihmisen sopimaan kaavoihin ja koodeihin kaikkien hyväksi. No, se ei ole toiminut kovin hyvin, eihän?

Tietysti jotkut kaavat ovat hyviä. Meidän kaikkien täytyy olla samaa mieltä muutamasta asiasta, kuten pysähdy punaisiin valoihin ja Starbucks on ikuinen kahvin hauduttamisportaali ja jotkut muut jutut. Se ei ole täysin huono asia.

PIENELLÄ PRÄNTÄTTY TEKSTI

Nyt tapahtuu jotain ensimmäistä kertaa historiassa. Se on tie ulos mielestä, täysivaltaiseen sydämeen ja sieluun. Se on kahden näennäisesti oudon petikaverin uudelleenyhdistyminen. Rajoittunut, ehdollistunut ja hypnotisoitu mieli sekä rajaton sielu ja kaiken elämän lähde.

Se olet sinä ja minä. Olemme kaikki edellä lueteltu. Olemme alfa ja omega. Olemme osa lähdettä, ja olemme viisas ja ikuinen sielu, ja olemme ihminen, joka on kenties vaikein rasti koko tässä transformaatiojutussa. Traumatisoitunut ihmisraukka ei tiennyt, mikä siihen iski!

Otimme itsellemme paljon tässä elämässä tuona ihmisenä. Meillä ei ollut aavistustakaan tämän integroinnin valtavuudesta, eihän? Luulen, että jos olisimme lukeneet pienellä präntätyn tekstin, olisimme hylänneet koko ajatuksen ruumiillistuneesta valaistumisesta. Kaiken enkelinerokkuutemme ja -viisautemme kera, eikö kenellekään tullut mieleen ottaa lakimiestä lukemaan tuo hemmetin sopimus?

No, nyt on liian myöhäistä. Täällä sitä ollaan, kaikessa loistossamme. Kaikessa rohkeudessamme ja päättäväisyydessämme. Mikä saattaa muuttua uupumukseksi ja lannistumiseksi joinain päivinä.

Sillä ei oikeasti ole merkitystä. Ja näin on, koska olemme jokseenkin saaneet tehtyä sen, mitä tulimme tänne tekemään, ja se on … säteillä sieluamme, ja sillä on uskomaton vaikutus tähän paikkaan ja tuohon teknologiaan. Ja mikä tärkeintä, tuohon mieleen pysähtyneessä kehityksessään.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.